Juna Valdivostokiin

Joskus katselin ohjelmaa, jota tehtiin tuossa mainitussa junassa. Jos Pietarissa astuu junaan, niin on perillä noin kahdenviikon kuluttua, jos en väärin muista. Junaan tuli mukaan toimittaja ja filmiryhmä, joka pystyi kuvaamaan ja äänittämään kelvollista ohjelmaa. Tarkoituksena oli haastatella matkustajia ja tehdä matkakertomusta siitä, minkälaista väkeä ja mistä syystä oli lähdetty matkalle. Siinä oli myös vähän pitempiä sessioita, joissa käsiteltiin henkilön elämää ja tämän hetken tilannetta.

Juna on rakenteeltaan sellainen, että toisessa laidassa on junanmittainen käytävä ja toisella laidalla on neljän hengen osastot. Luokituksen mukaan saattaa olla toisenlaisiakin vaunuja. Kun matka kestää sen ajan, niin se vaatii matkustajalta jotakin ainakin suunnitelmallisuutta. Ei riitä piletti, pitää olla mukana kahdenviikon tarpeet. Ei riitä, että astuu junaan, täytyy tietää millä eletään se matka. Vaunuissa on vaunuemännät, jotka keittävät tsaijjua ja jotain muuta on ostettavissa heiltä, mutta kokonaan ei voi eloaan sen varaan laskea.

Yksi matkustaja jäi mieleeni. Hän oli armeijasta eläkkeelle jäänyt muistaakseni everstinä palvellut sotilas. Hän kertoi elämästään miten he olivat hänen vaimonsa kanssa viettäneet säästeliästä elämää tarkoituksella ostaa kotiseudulta omakotitalo eläkepäiviksi. Rahat olivat suurinpiirtein koossa, kun vallanpitäjät pudottivat pommin. Se oli ikäänkuin neutronipommi, joka ei riko paikkoja. Raha devalvoitiin ja omakotitalo kutistui vodkapullon kokoiseksi. Toivoton raivo saavutti miehen.

Tämän junamatkan voi melko vähällä vaivalla soveltaa elämän matkaan. Piletti ei takaa perillepääsyä muuten kuin sääntöjen noudattamisella. Kun juna pysähtyy, voi käydä ostamassa evästä, mutta junaan on palattava ennen matkan jatkumista. Jos myöhästyy, voi katsella pilettiään: Tällä oli oikeus päästä perille, jos nyt olisin tuossa junassa.

Yksi haaste on hygienian hoitaminen, koska matka kestää sen minkä kestää. Huonosti hygieniastaan huolehtiva voi tulla rasitukseksi matkakumppaneille. Hyvä on myöskin sellainen tilannetaju, että tietää milloin on mahdollisuus puhua milloin on oltava vaiti. Hyvä olisi myös se, että keskustelu olisi älyllistä ja jokaisen huomioon ottavaa niin, että jokainen saisi olla hetken virvoittavassa eikä mitätöivässä seurassa. Onnistunut matkustaminen vie perille tyytyväiset matkustajat, jotka ovat jakaneet matkan ilot ja surut ja jokainen on auttanut toistaan ja jakanut eväät tasapuolisesti.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
    • Voi olla, että se jää niiden toteutumattomien toiveiden ja hyvien aikomusten varastoon, joka ainakin minulla on melko iso. Toivottavasti siitä ei tule suurta estettä luopumisen hetkellä.

Lahtinen Lauri
Lahtinen Laurihttps://laurileevi.wordpress.com/,%20Lauri%20Leevi%20Mikael%20Lahtinen%20youtube.com
Olen eläkkeellä sotilasammatista. Vanhemmiten ovat hengelliset asiat tulleet tärkeiksi. Olen tuottanut päivänsanakirjan: Muruja Herran pöydästä. Agape-kodin pastorina tuotan joka torstai klo 12.00 noin puolentunnin live-lähetyksen, Kun corona esti kokoontumisen...Olen jatkanut torstai juttuja otsikolla. Torstaihartaus.

Joskus katselin ohjelmaa, jota tehtiin tuossa mainitussa junassa. Jos Pietarissa astuu junaan, niin on perillä noin kahdenviikon kuluttua, jos en väärin muista. Junaan tuli mukaan toimittaja ja filmiryhmä, joka pystyi kuvaamaan ja äänittämään kelvollista ohjelmaa. Tarkoituksena oli haastatella matkustajia ja tehdä matkakertomusta siitä, minkälaista väkeä ja mistä syystä oli lähdetty matkalle. Siinä oli myös vähän pitempiä sessioita, joissa käsiteltiin henkilön elämää ja tämän hetken tilannetta.

Juna on rakenteeltaan sellainen, että toisessa laidassa on junanmittainen käytävä ja toisella laidalla on neljän hengen osastot. Luokituksen mukaan saattaa olla toisenlaisiakin vaunuja. Kun matka kestää sen ajan, niin se vaatii matkustajalta jotakin ainakin suunnitelmallisuutta. Ei riitä piletti, pitää olla mukana kahdenviikon tarpeet. Ei riitä, että astuu junaan, täytyy tietää millä eletään se matka. Vaunuissa on vaunuemännät, jotka keittävät tsaijjua ja jotain muuta on ostettavissa heiltä, mutta kokonaan ei voi eloaan sen varaan laskea.

Yksi matkustaja jäi mieleeni. Hän oli armeijasta eläkkeelle jäänyt muistaakseni everstinä palvellut sotilas. Hän kertoi elämästään miten he olivat hänen vaimonsa kanssa viettäneet säästeliästä elämää tarkoituksella ostaa kotiseudulta omakotitalo eläkepäiviksi. Rahat olivat suurinpiirtein koossa, kun vallanpitäjät pudottivat pommin. Se oli ikäänkuin neutronipommi, joka ei riko paikkoja. Raha devalvoitiin ja omakotitalo kutistui vodkapullon kokoiseksi. Toivoton raivo saavutti miehen.

Tämän junamatkan voi melko vähällä vaivalla soveltaa elämän matkaan. Piletti ei takaa perillepääsyä muuten kuin sääntöjen noudattamisella. Kun juna pysähtyy, voi käydä ostamassa evästä, mutta junaan on palattava ennen matkan jatkumista. Jos myöhästyy, voi katsella pilettiään: Tällä oli oikeus päästä perille, jos nyt olisin tuossa junassa.

Yksi haaste on hygienian hoitaminen, koska matka kestää sen minkä kestää. Huonosti hygieniastaan huolehtiva voi tulla rasitukseksi matkakumppaneille. Hyvä on myöskin sellainen tilannetaju, että tietää milloin on mahdollisuus puhua milloin on oltava vaiti. Hyvä olisi myös se, että keskustelu olisi älyllistä ja jokaisen huomioon ottavaa niin, että jokainen saisi olla hetken virvoittavassa eikä mitätöivässä seurassa. Onnistunut matkustaminen vie perille tyytyväiset matkustajat, jotka ovat jakaneet matkan ilot ja surut ja jokainen on auttanut toistaan ja jakanut eväät tasapuolisesti.