Kiitos Lars, hyvästä blogista.

Usein vahvat tuomitsevat heikkoja ja heikot taas halveksivat vahvoja… mutta Rakkaus ei kohtele ketään väärin. Tämän oppiminen nopeasti on vaikeaa… Varsinkin jos on vasta kääntynyt…

On olemassa heikkoja ihmisiä, joille ei voi asettaa yhtään ehtoa Kristuksen vastaanottamiseksi, vain 100%:nen Armo on mahdollista. Heidän lujittuminen ja pyhittyminen Kristuksessa on myös 100%:sta Armoa. He tietävät sisimmässään, että he riittävät Jumalalle sellaisenaan, ilman mitään pyrkimyksiä. Mielessään he myös helposti halveksivat, niitä, jotka pyrkivät hankkimaan sellaista, joka on jo heille täydelleen Lahjaksi annettu. Heille Armo on kaiken Jumala suhteen perusta, Armon päälle ei voi tulla enää mitään muuta kuin Armoa.

On myös olemassa vahvoja ihmisiä, joille Kristus on esikuva ja heille pyrkimys pyhään ja kirkkauteen on haaste, johon pitää vastata. Heille on tärkeää, että he saavat toimia ja osallistua ja heille kaiken pyhän äärellä viipyminen on ehdottoman merkityksellistä ja vahvistavaa. Mielessään he ajattelevat, että kaikkien tulisi olla kuten he ja samalla ihmettelevät, mikseivät kaikki ole innostuneita niistä haasteista, joihin he ovat toimeliaasti tarttuneet. Heillä on myös kiusaus arvostella helpon Armon omistajia, sillä he ymmärtävät miten suuri Lahja Kristus on. Heille Armon edessä pitää kumartua ja he tahtoisivat, että kaikki muutkin olisivat kuten he. Heidän mielestään ihmisen pitää toimia, eikä vain istua aloillaan…

”Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, joka on kuollut meidän edestämme, että me, valvoimmepa tai nukuimme, eläisimme yhdessä hänen kanssaan. Sentähden kehoittakaa toisianne ja rakentakaa toinen toistanne, niinkuin teettekin. Mutta me pyydämme teitä, veljet, antamaan tunnustuksenne niille, jotka tekevät työtä teidän keskuudessanne ja ovat teidän johtajanne Herrassa ja neuvovat teitä, sekä pitämään heitä erinomaisen rakkaina heidän työnsä tähden. Eläkää rauhassa keskenänne. Me kehoitamme teitä, veljet: nuhdelkaa kurittomia, rohkaiskaa alakuloisia, holhotkaa heikkoja, olkaa pitkämieliset kaikkia kohtaan. Katsokaa, ettei kukaan kosta kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää aina tekemään hyvää toinen toisellenne ja kaikille. Olkaa aina iloiset. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa. Henkeä älkää sammuttako, profetoimista älkää halveksuko, mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on; karttakaa kaikenkaltaista pahaa. Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen. Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen, ja hän on sen myös tekevä.

Veljet, rukoilkaa meidän edestämme. 1.Tess.5:9-25

On totta, että Lutheria, joka löysi Paavalista ja Augustinuksesta itselleen vahvistusta taistelussa Kirkon tekopyhiä opetuksia vastaan, ja häntä on syyttäminen, jos ajatellaan, että Luther kielsi ihmisen tahdon vapauden ja kykenemättömyyden hyviin tekoihin.

Toisaalta on myös väärin ymmärretty Lutherin opetus, jos ajatellaan, että Luther kielsi hyvien tekojen tarpeen ja niiden merkityksen Kirkossa ja maailmassa.

Luther taisteli ainoastaan sellaista käsitystä vastaan, että ihmisen ansiot Jumalan edessä riippuisivat ihmisen tekemisistä tai tekemättä jättämisistä. Luther sen sijaan korosti, että Kristitty voi toimia vapaasti hyvää tehden, sen Rakkauden mukaan jonka Jumala vaikuttaa ihmisessä uskon kautta.

Jumalasta syntynyt Usko on siis se toimiva Voima, joka saa ihmisen luottamaan kaikessa Kristuksen kautta tulleeseen armoon. Kristitty ihminen on Jumalan yksin pelastama. Ei siis yhteistyön, tämä on Lutherin pääsanoma.

Ihminen on siis ansioton toimija ja Kristuksessa täysin Vapaa kaikesta vaatimuksista ja rangaistuksen pelosta (ei kuitenkaan Jumalan kunnioituksesta) ja ihmisten edessä suoritettavasta pokkuroinnista ja tekopyhyydestä, jota uskonnollisuus usein ihmiseltä edellyttää. Luther oli siis uskon mies, mutta ei uskonnon mies.

Teologisella opetuksellaan Luther ei väheksynyt ihmisen tahdon vapautta, joka voi synnin sisällä tehdä mitä haluaa, mutta samalla tähdensi, ettei ihmistä pelasteta ihmisen oman tahdon mukaan, koska synti on sen rapauttanut, niin ettei ihminen pysty tekemään pelkästään hyvää, eikä voi siis näin ollen, olla miltään osin vaikuttamassa ihmisen omaa pelastusta, vaan sen saa aikaan yksin Jumala, Evankeliumin kautta, joka on Jumalan Voima. Tämä Voima on se, joka synnyttää ihmisessä uskon Kristukseen ja näin ollen saattaa ihmisen autuuden tilaan, ilman ihmisen omaa, ns. operointia.

Luther siis tähdensi ja opetti aivan Raamatun mukaan, että Kristityissä ei vaikuta enää tieto hyvästä ja pahasta, vaan Jumalasta ihmiseen tullut Rakkaus, joka ei laskelmoi, eikä suorita hyviä töitä ansiona, vaan Jumalan hyvästä tahdosta ja armosta käsin.

Näin siis opettaa Luther ja Lutherilaisia on maailmassa vähän, juuri tästä syystä, koska ihmisen ansiot Jumalan edessä on suljettu täysin pois. Hyvän tekemistä ei siis kielletä, vaan niitä tulee kaikkein ihmisten maailmassa tehdä, mutta niiden tekemisestä ei lueta ihmiselle ansioita, koska Jumala katsoo yksin Kristukseen ja Hänen ansioonsa. Tekopyhille tämä on kauheaa opetusta, koska he tahtovat pystyttää omaa vanhurskauttaan.

Pelastus on yksin Kristuksessa. Rakkaus ja Armo lisääntyköön maailmassa, Pyhän Hengen kautta, joka Kristuksessa vaikuttaa. Tämä vaikutus näkyy Kristuksen ruumissa ja seurakunnassa maailmassa. Paavali kirjoittaa:

”Siis, rakkaani, samoin kuin aina olette olleet kuuliaiset, niin ahkeroikaa, ei ainoastaan niinkuin silloin, kun minä olin teidän tykönänne, vaan paljoa enemmän nyt, kun olen poissa, pelolla ja vavistuksella, että pelastuisitte; sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi. Tehkää kaikki nurisematta ja epäröimättä, että olisitte moitteettomat ja puhtaat, olisitte tahrattomat Jumalan lapset kieron ja nurjan sukukunnan keskellä, joiden joukossa te loistatte niinkuin tähdet maailmassa, tarjolla pitäessänne elämän sanaa, ollen minulle kerskaukseksi Kristuksen päivänä siitä, etten ole turhaan juossut enkä turhaan vaivaa nähnyt. Fil.2.:12-16

Elämän sanan tarjoaminen on Kristillisen seurakunnan tärkein tehtävä maailmassa ja sen focus on Kristus meissä Kirkkauden toivo. Tässä toivossa olemme pelastetut, yksin armosta, ja tässä toivossa me elämme ja kuolemme, sillä Hänen Lupauksensa on iankaikkinen Elämä.

Usko joka Jumalasta tulee, on kantava ihmisen yli Jordanin virran, eikä uskoa ja rakkautta ole annettu vain tämän elämän hyviin tekoihin, vaan sen tarkoitus on saattaa Jumalan lapset takaisin Isän luokse Taivaaseen, jossa Aadam kerran lankesi ja saattoi kaikki ihmiset kuoleman ja orjuuden ikeeseen, yhden synnin tähden.

”Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat. Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa, teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat! Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu.” 2.Piet.3:10-13

Lutherin merkitystä ei liene syytä liikaa korostaa, mutta syrjäyttikö Luther tradition? Mielestäni ei.

Luther oli aikansa kirkon poika ja sellaisenaan hyvinkin Kirkon oppeihin perehtynyt ja hän meni tavallaan omiensa tykö, kun esitti Paaville sen Vanhurskauden opin, minkä oli löytänyt Paavalin kirjeistä. Uskonnollisen maailman ja historiallisen kehyksen ymmärtäen voidaan ajatella, että Kirkon toiminta oli ajautunut silloin siihen pisteeseen, että murros olisi tapahtunut ilman Lutheriakin. Hän ei siis ollut yksin näkemyksineen. Luther oli aikansa airut.

Erasmuksen kanssa käyty väittely kannattaa lukea huolella ja huomata, että Erasmus oli vahva Kirkon teologi. Luther oli kuitenkin hyvin vakuuttunut, että hän oli löytänyt Paavalin kirjeistä jotain sellaista, jonka Kirkko oli sysännyt ajan saatossa syrjään. Näin mielestäni juuri kävi. Paavi ei lopulta suvainnut Lutherin näkemyksiä ja historiaan on kirjattu mitä tapahtui.

No, lopulta onkin kysyttävä, oliko Luther väärässä ja Paavi oikeassa? Onko Lutherin löydöllä edelleen annettavaa teologiseen keskusteluun? Vai olisiko sanottava, mielummin olisiko Lutherin löydöllä mitään annettavaa nykyiselle ihmiselle ja Kirkolle, joka etsii rauhaa Jumalan kanssa?

Itse olen päässyt teologiassa selville vesille juuri Lutherin ja Paavalin kirjoitusten kautta ja niiden lohdullinen sanoma on saanut sieluni riemu huutoihin monet kerrat, ja kyynelet valuen olen löytänyt itseni Kristuksen edestä, juurikin Lutherin syvien ja teeskentelemättömien kirjoitusten johdolla. On tosin monia muitakin kirkkaita teologeja, joiden kirjoitukset ovat löydettävissä etsiville.

Hyviä Joulun odotuksia teille rakkaat veljet.

Sami hyvä. Predestinaatio, eli Armovalinta on Paavalin opetusta, eli niinkään Lutherin, joka tosin käsitteli oppia Jumalan ennaltatietämisestä hyvin lohdullisesti. Tosin ensin ymmärsi sen kauhulla, koska ei nähnyt sitä iankaikkisuudesta käsin, vaan ajallisena valintana kuten Calvin asiaa lähestyi. Luther lopulta ymmärsi Paavalin kirjeistä, mitä on Jumalan aivoitukset ihmistä kohtaan Kristuksessa ja kuinka Jumala on tehnyt pelastus päätöksen jo iankaikkisuudessa.

Armovalinta (predestinaatio) on yksin Jumalan teko, joka Pyhän Hengen kautta armovälineiden välityksellä ja kautta kutsuu, ihmisen Kristuksessa, käännyttää, vanhurskauttaa, pyhittää ja varjelee uskossa. Näin siis yksinkertaisesti ilmaistuna.

Predestinaatio on lohdullinen sen tähden, että Jumala on iankaikkisuudesta käsin päättänyt tehdä Kristityille sen minkä Hän täällä ajassa heille tulee tekemään.

Armovalinta on siis Kristittyihin kohdistuva toimi, (huom.Evankeliumin julistus) ja (usko on Jumalan teko Joh.6:29) jonka kautta Jumala on iankaikkisuudesta, Kristuksen tähden ottanut meidät huomioon, kutsumalla, käännyttämällä, vanhurskauttamalla, pyhittämällä ja varjelemalla meidät. Jumala on siis puuttunut meihin ulkopuolelta käsin, ilman meidän omaa vaikutusta asiaan.

Raamattu tuo selkeästi esille, että Jumala jo ennen maailman Luomista on iankaikkisuudessa, tehnyt päätöksen armon kautta tulevasta valinnasta, josta Paavali kirjoittaa:

”Jumala, on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsumuksella, ei meidän tekojemme mukaan, vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja,” 2.Tim.1:9

Toisaalla Apostolien teoissa (13:46-48) on kirjoitettu iankaikkisesti säätämyksestä:

”Silloin Paavali ja Barnabas puhuivat rohkeasti ja sanoivat: ”Teille oli Jumalan sana ensiksi puhuttava; mutta koska te työnnätte sen luotanne ettekä katso itseänne mahdollisiksi iankaikkiseen elämään, niin katso, me käännymme pakanain puoleen. Sillä näin on Herra meitä käskenyt: ’Minä olen pannut sinut pakanain valkeudeksi, että sinä olisit pelastukseksi maan ääriin asti’.” Sen kuullessansa pakanat iloitsivat ja ylistivät Herran sanaa ja uskoivat, kaikki, jotka olivat säädetyt iankaikkiseen elämään.”

Ja taas Efesossa asuville; ”Minulle, kaikista pyhistä halvimmalle, on annettu tämä armo: julistaa pakanoille evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta ja saattaa kaikille ilmeiseksi, mitä on sen salaisuuden taloudenhoito, joka ikuisista ajoista asti on ollut kätkettynä Jumalassa, kaiken Luojassa, että Jumalan moninainen viisaus seurakunnan kautta nyt tulisi taivaallisten hallitusten ja valtojen tietoon sen iankaikkisen aivoituksen mukaisesti, jonka hän oli säätänyt Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme, jossa meillä, uskon kautta häneen, on uskallus ja luottavainen pääsy Jumalan tykö. Ef.3:8-12

Jumalan aivoituksesta ja kutsusta Paavali kirjoittaa myös Roomalaisille 8:28-33:

”Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut. Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa; mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut.

Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa? Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.”

Näin ollen, emme voi ohittaa näitä ja lukuisia muita Raamatun kohtia ja Apostolien ja Pyhien Profeettojen lausumia totuuksia, kun puhumme Jumalan Armovalinnasta. (Predestinaatiosta)

Predestinaatio tulee nähdä ainoastaan Jumalan iankaikkisuudessa tekemän päätöksen mukaan pelastaa omansa. Tämä on Ihana ja Armollinen päätös, joka oikein ymmärrettynä on mitä lohdullisin ja Jumalan pitämän Lupauksen rikkaudesta nousevaa todellisuutta.

Jumalan Armovalintaa ei siis tule käsittää, siten, että toiset ovat valittuja ja toiset eivät, vaan, että Jumala on Lähettänyt Pokansa maailmaan pelastukseksi. Jumalalla on hyvä tahto ihmistä kohtaan, joka kiteytyy Kristuksen kautta tulleen Rakkauden mukaan. Kaikki uskovat ovat siis valittuja Pyhän Hengen vaikutuksesta ja pelastusvarmuus on yhtä kuin, uskon kautta tuleva luja luottamus Jumalan lupauksiin Kristuksessa.

Meidän ei siis tule pohtia kuinkas sitten tämän toisen sitten käy, jos minä olen pelastettu? Vaan kaikille tulee julistaa Jumalan Pelastusta Kristuksessa.

Meidän tulee siis nähdä Jumala vain Kristuksen Rakkauden kautta ja uskoa, siihen, että Jumala kyllä tietää mitä tekee ja on Vanhurskas tuomioissaan. Meidän on turha kysyä miksei pelastus koske kaikkia, koska emme saa siihen koskaan vastausta.

Lutherin predestinaatio tulkinta on siis itseasiassa Paavalin tulkinta Jumalan Armotaloudesta, joka on hyvinkin vaikuttanut varhaisessa Kristillisessä elämässä ja kaukaisessa menneisyydessä, jossa Israelin kansa vasta odotti luvattua Messiasta.

Näin ollen voidaan sanoa, että Jumala on Pelastunut minut jo ennen syntymääni Kristuksessa, mutta, että sain tietää siitä vasta varhaisina nuoruuden vuosinani, ja myös vanhempieni hyvä päätös oli kastaa minut Kristukseen, joka myös on ollut minusta riippumaton päätös.

Kiitoksella otan Jumalan Armovalinnan todesta ja elän Jumalan todellisuutta tämän lyhyen maallisen vaellukseni ajan Kristuksessa.