Kyllähän ihmiset kirkkoon saadaan – jaetaan ässäarpoja ovella. Näin inhorealistisesti naurahti kollegani Kalixissa, jossa oli sangen innostavaa pistäytyä. Pohjois-Ruotsissa tuntuu olevan samanlaista realistista, aitoa ja kirkon perinteistä sanomaa kunnioittavaa meininkiä kuin vastaavassa osassa Suomeakin. Saatoimmekin todeta, että Malmö on paljon kauempana Kalixista kuin Hailuoto. Kurillinen ajatukseni liittää Hailuoto vielä joskus Luulajan hiippakuntaan ei itse asiassa ole kovinkaan kaukaa haettu – joskin Salmen Samin territoriolla on sinänsä ihan hyvä olla.
Luotolaiset kävivät siis retkellä. Lähdin mukaan, sillä mitäpä minä olisin kotona sillä aikaa yksin tehnyt. Sitä paitsi, papin on hyvä olla siellä missä seurakuntalaisetkin ovat.
Mutta palataanpa asiaan: Paalanteen Helena blogissaan tuolla toisaalla arvioi jumalanpalvelusuudistuksen näennäisdialogia. Todellakin: mitä hyötyä sellaisesta on? Parempi onkin ymmärrettävä, puhutteleva ja ihmisten elämään liittyvä monologi kuin näennäinen dialogi, jossa toistetaan messukaavaan kirjoitettuja vastauksia. Parempi on perinteinen, hiljaisuuteen ja pyhyyteen johdattava kirkonmeno kuin sisällyksetön pullamosso.
Jumalanpalvelusta ei pidä myydä polkuhinnalla. Se on kirkon tuhon tie, Pikkaraisen Matin dramaattista kieltä toisesta yhteydestä lainatakseni. Jumalanpalveluksessa on oltava ruista ja sisältöä. Ne tulevat, jotka tulevat. Mutta: se ei suinkaan tarkoita, että pappi istuu kellotornissaan munkkilatinaa mumisten. Papin on mentävä ihmisten joukkoon, itkemään, nauramaan, pitämään hauskaa ja tutustumaan seurakuntalaisiinsa. Silloin voi syntyä aito kontakti, joka tuo jonkun Jumalaa kaipaavan silloin ja toisen tällöin Sanan lähteille.
Niin, onko jumalanpalveluksen tarkoituskaan olla luonteeltaan dialogia?
Alat olla asian ytimessä, Elias. Kyseenalaistaisin tuon dialogin. Kosketus inhimillisellä tasolla on oleellisempi.
http://www.youtube.com/watch?v=vdc3v60Eigo
Dialogia ei ole vain spontaani vuoropuhelu. Se, että sanat on kirjoitettu kirjaan, ei vähennä niiden arvoa. Onhan Isä meidän -rukouskin valmiiksi saneltu. Silti toistamalla sen vuosituhantisia sanoja yhä uudelleen Jeesuksen opettamassa muodossa voi lausua jotain aidompaa ja omakohtaisempaa kuin keksimällä itse rukouksia.
Niin muodoin ovat myös hetkipalvelukset ja niiden psalmeihin pohjautuvat vuorolauseet oivallista hengellistä harjoitusta, vaikka eivät olekaan mitään spontaania ajatustenvirtaa.
Yhteen ääneen lausuminen vie vuoropuhelun toiselle tasolle. Se on aito kontakti: yhdessä Jumalan edessä.
Ihmisellä ( ja kirkolla) näyttää olevan kyltymätön tarve täyttää hukattu arvotyhjiö uskonnollisella puheella ja näennäis- puuhastelulla, kun tulisi pysähtyä kuuntelemaan Elävää Jumalaa Sanassaan ja sakramenteissaan.
Aivan kuin Jumala kaipaisi meidän messu- ja teksti-uudistuksiamme.
Taitaa kohta olla paras paikka Sanan kuulolle tyhjä kirkko ja hiljaisuus.
Hävettää olla luterilainen tänä aikana!
Suurin osa kirkosta eronneista tai kirkon liepeillä liikkuvista ei odota kirkosta sirkushuveja. Aitoutta ja uskollisuutta kyllä. Uskollisuutta toimia niin kuin opettaa.
Pohjolan miehenä Haililuodon khra Juntunen voisi käyttää nimiä Kainuu ja Kainuunväylä, koska muuten nämä suomalaiset nimet pääsevät unohtumaan.
Meillä on Kalotin paikkakunnille omat vuosituhantiset nimemme.
En kirjoita tätä moitteeksi tai ylpeydestä.