Rallarstigen - Luulotteluja Luulajanjoelta 1/4.

b2ap3_thumbnail_nietsak.gif

Kaukana ylisillä vesillä on kaksi suurta koskea, Porjus ja Harsprånget. Niiden voiman ihminen, eikä mikä tahansa ihminen, vaan ruotsalainen insinööri, on valjastanut sähköntuotantoon.

Porjuksen teho on 480 MW ja Harsprångetin 977 MW. Vertailun vuoksi todettakoon, että Suomen kuuluisimman suurkosken Imatran teho on 178 MW.

Ruotsin valtiopäivät päätti vuonna 1910 Porjuksen vesivoimalan rakentamisesta. Hanke oli haasteellinen. Ei vain kosken valtavan koon takia, vaan myös siksi, että Porjus sijaitsi kaukana asutuksesta tiettömän taipaleen takana. Tai ei aivan tiettömän. Porjukseen vei saamelaisten ja erämaan uudisasukkaiden käyttämä polku halki soiden ja metsien. Sama polku kulkee edelleen Mudduksen kansallispuistossa tunturiylängön ja kairan maisemissa.

Polku johtaa Jällivaarasta (Gällivare) Porjukseen ja on 44 kilometriä pitkä. Siitä kuusi kilometriä kulkee pitkospuita pitkin. Se oli otettu varhaisen turismin palvelukseen 1880-luvulla, kun Porjuksen kuohut alkoivat kiinnostaa vaeltajia.

Koska junalla pääsi vain Jällivaaraan, alettiin käyttää rakennusmateriaalien kuljettamiseen polkua. Työmaalle palkattiin riskejä miehiä, jotka ottivat 45 – 50 kilon kantamukset selkäänsä. Yksi toisensa perään miehet kantoivat kapeaa polkua pitkin selåssään sementtisäkkejä. Polku sai uuden nimen Rallarstigen. Ruotsissa rallareiksi kutsuttiin rautateiden rakentajia. Samaan aikaan voimalaitostyömaan kanssa aloitettiin myös rautatien rakentaminen Porjukseen.

Sähkövoimaa tarvittiin Ruotsin pohjoisten rautamalmivarojen kaivamiseen ja kuljettamiseen Norjan Narvikiin ja Ruotsin Luulajaan. Ensimmäisen maailmansodan syttyminen osoitti investointien järkevyyden, koska kivihiilen tuonti Ruotsiin katkesi sotaoloissa. Sähköllä Ruotsi selvisi kaksi maailmansotaa ja sähköllä rakennettiin pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta.

 44 kilometriä suota ja jänkää 50 kilon säkki selässä!

Sadassa vuodessa on työn määritelmä muuttunut melkoisesti. Nykyään työssä pitää voida toteuttaa luovuuttaan ja työstä pitää saada nauttia. Ihmisellä voi olla monta työtä samanaikaisesti ja hänen työpöydällään on useita hankkeita avoinna. Kaikesta työstä ei tule hiki, eikä edes väsy. Yksitoikkoinen ja rasittava työ on siirretty halvan työvoiman maihin, joissa kukaan ei kysele työsuojelun saati viihtyisyyden perään. Niissä tuhannet köyhät ihmiset, varsinkin naiset ja lapset, ovat edelleen Rallarstigenillä. Tekevät rasittavaa ja yksitoikkoista työtä.

Lyhyessä ajassa on myös hengellisen työn luonne muuttunut. Siitäkin on tullut itsensä toteuttamista ja mahdollisuuksien maailma. Mieltääkö juuri kukaan oman tehtävänsä olevan yksi lenkki pitkässä ketjussa? Raamatussa kirjoitetaan seurakunnan palvelijoiden olevan Jumalan työtovereita. Se tarkoittaa, ettei kukaan tee omaa työtään, vaan osallistuu itseään suurempaan kokonaisuuteen.

Jumalan työ on alkanut ikuisuuden ennen minua ja tulee jatkumaan kauan minun jälkeeni. Minä olen yksi rengas ketjussa, jos olen uskollinen paikallani. Olen yksi kantaja Rallarstigenillä; valovoimaisempaa tähteä minusta ei tule, eikä sellaisia paikkoja ole tarjolla.

Toiseksi olen ajatellut miehen matkaa säkki selässä 44 kilometrin taipaleella.  Taivallus muistuttaa pyhiinvaellusta. Rasittavassa patikoinnissa ajatukset alkavat pelkistyä ja kirkastua. Siihen meistä jokaisella olisi tarvetta. Kirkossakin, jossa lukemattomat hälyäänet ja sivujuonteet riistävät helposti paikan siltä, mikä ainoastaan on tärkeää.

b2ap3_thumbnail_Porjus-3.jpg

 

b2ap3_thumbnail_Porjus-4.jpg

 

 

Luulotteluja Luulajanjoelta:

1. Rallarstigen.
2. Harsprångets Samhälle.
3. Boden ja kylmä sota.
4. Gamla Luleå, Kyrkostaden.

  

 

6 kommenttia

  • Elias Tanni sanoo:

    Piti ihan kirjautua, että sai annettua täydet viisi tähteä. Tuli (kuin) kutsusta tai pyynnöstä tämä kirjoitus. Tavalliseksi suostuminen on elämän mittainen ja äärimmäisen vaikea tehtävä. Mielelläni olisin jotain suurta, mutta niin se vain elämä opettaa Rallarstigenillä tallaamaan…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Raimo Turunen sanoo:

    En uskalla enkä ilkeä korottaa itseäni siihen joukkoon, joka mieltäisi ”oman tehtävänsä olevan yksi lenkki pitkässä ketjussa”. Jollakinhan ihmisen on elettävä ja kun kaivaa en jaksa ja kerjuuta häpeän, niin…

    Harva Suomessa tajuaa, että elämme työn näkökulmasta ainutlaatuista aikaa. Vielä vajaa sata vuotta sitten meilläkin kansan suurimman osan elämä oli käytännössä pelkkää raatamista. Olen tavannut mielestään sivityneitäkin ihmisiä, jotka eivät tätä tajua tai kieltävät sen. Menemättä syvemmälle työn historiaan, on välttämätöntä oivaltaa että olemme ulkoistaneet suurimman osan raatamisesta köyhiin maihin. Blogisti todistaa tästä oikein ja jos jotakin viimeistä tuomiota tulee joskus olemaan, meiltä varmasti kysytään mitä teit näitten vähimpien veljien ja sisarten hyväksi.

    Silloin viimeistään joutuu olemaan hiljaa ja painamaan katseen maahan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Kakkuri on vironnut eloon! Hurra! Varo muuten amerikanismin muotitautia kirjoittelussa. Leviää kuin HIV -joskaan ei samalla konstilla…. Säkit selässä, ei säkit selissä… Hieno juttu sieltä heräyksen valtamaalta. Vanhassa Luulajassa oli muuten talonpoikaismuseo. Oppaana toiminut neitonen kertoi ylpeänä, miten 2 kertaa vuodessa bagarstugan suuressa valurautapadassa lämmitettiin vettä. Ensin siinä kylpi isäntä itse, sitten emäntä, sitten isäntärenki.. jne. pikkupiikaan asti. Samassa vedessä…. Sitä me barbaariset suomalaistollot tuskin olisimme tehneet, kun meillä oli se sauna…..mietin..

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juha Hyrsky sanoo:

    Teemulla on harvinainen taito yhdistää faktoilla todennettava maailma henkilökohtaiseen todellisuuteen. Rallarstigenin pitäisi nousta suurien hengellisten allegorioiden aateliin. Tavallisuuteen taipuminen ja lenkkinä ketjussa olemisen suuruus ansaitsee sen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Raimo kirjoittaa hyvin: ”Vielä vajaa sata vuotta sitten meilläkin kansan suurimman osan elämä oli käytännössä pelkkää raatamista.”

    Juuri näin.

    Kun nyt istun mukavassa nojatuolissa läppäriä näppäillen, kahvia juoden ja suklaata syöden, ovat jokaisen nauttimani komponentin käytännössä maksaneet muutamat kymmenvuotiaat ”lenkit” pitkässä ja armottomassa sukupolvien ketjussa. Lovekirjat julkaisi aikoinaan B. Travenia, joka käsitteli aihepiiriä erinomaisesti.

    Pohjoismaisen hyvinvointivaltion kasvatin muka nöyrä ”tavallisuuteen taipuminen”/”tavalliseksi suostuminen” edustaa erittäin vastenmielistä hybristä. Syyllisyys on autenttinen mielentila monessakin suhteessa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Elias Tanni sanoo:

    Nyt vasta tajusin, että Kari-Matti Laaksonen viittasi kommenttiini puhumalla vastenmielisestä hybriksestä. Anteeksi, että synnyin pohjoismaisen hyvinvointivaltion suurehkoon kaupunkiin sellaisena aikana, että tavallisen duunarinkin lapsi pääsi lukioon ja yliopisto-opintoihin. Lupaan, etten tee sitä toiste.

    Ilmoita asiaton kommentti