Jumalan historia
Monoteismi ei tippunut valmiina taivaasta. Ei edes kuuluisalle Moosekselle.
Itse sana monoteismi on uudissana vasta 1600-luvulta. Sana polyteismi esiintyy jo ensimmäisellä vuosisadalla.
Thomas Römerin kysymys on aiheellinen: ”Kuinka yhdestä jumalasta muiden joukossa tuli Jumala?”
Kyse on yksinkertaisesti yrityksestä historiallisesti ymmärtää juutalaisen monoteismin syntyä.
Monoteismin historiassa ei ole kyse siitä, että yhtenä päivänä joukko keitaalle kokoontuneita paimentolaisia loi itselleen jumalan, Römer keventää.
Monoteistinen jumalakäsitys kehittyi vähitellen. Römer vertaa sitä maakerroksiin. Historian yllättävät tapahtumat sekoittavat kasautuvia kerrostumia. Römer kutsuu monoteismia “kollektiiviseksi keksinnöksi”, monen tekijän ja vaikutteen tulemaksi.
Erityisesti pakkosiirtolaisuus 500-luvulla eaa. oli ratkaiseva. Tuolloin Viides Mooseksen kirja viimeisteltiin ja Jesajan kirjan toinen osa julisti yhdestä ja ainoasta Jumalasta.
Varhaisesta monoteismistä ei sen sijaan oikein ole todisteita.
Kriisi pakotti ajattelemaan uudella tavalla. “Ideologinen kriisi” synnytti “kriisikirjallisuutta”, kuten Römer osuvasti toteaa
Karkotukset, itsenäisen maan ja temppelin puuttuminen pakotti jumalakäsityksen muutokseen. Joko Jahve jäisi kotipuoleen, tai hän oli muita jumalia ylempi, ulottuvainen jopa vieraille maille asti.
Vanha testamentti koostuu kirjoituksista pitkältä ajalta. Vuosisatojen aikana erilaisia jumalia on tullut ja mennyt.
Vähitellen yksi heistä nähtiin ainoana todellisena Jumalana. Kielto lausua Jumalan nimeä korosti tätä. Nimi on tapa osoittaa joku joukosta. Jumala ei oikein kuulu jumalien joukkoon, eikä siten nimetä.
Gregorios Teologi esitti ajatuksen, että muinoin ihmisiä totutettiin ajatukseen yhdestä Jumalasta.
Thomas Römerin kirjaan The Invention of God voi tutustua laajemmin Vartija-verkkolehden esittelyssä.
53 kommenttia
Jos Jumala on ihmisen luomus, se on epäjumala olipa se tehty puusta, metallista , kivestä tai ihmisen mietteistä. Se on Jumalan kuvan tekemistä, jos alamme hahmottelemaan Hänen ääriviivojaan, koska Raamatussa on kielletty Jumalan kuvan rakentaminen.
Puhuuhan Raamattukin muista jumalista ja antaa ymmärtää alkusivuilta lähtien, että jumalia löytyy joka sormelle.
Lisäksi jumalat lasketaan nykyäänkin tuhansissa, kristinuskon Jumala vain yhtenä joukon jatkeena. Toki jumalien markkinoilla löytyy voittajat siinä missä millä tahansa muillakin markkinoilla. Tällä hetkellä kärkisijoja valloittavat kristinuskon ja islamin jumalat.
Jumalat sinänsä kertovat aina hyvin inhimillisistä ilmiöistä. Suosituimmat jumalat heijastavat aivan jotain muuta kuin jumalallisuutta. Esimerkiksi kristinuskon Jumalan ratkaisut ovat olleet koko kerrotun historiansa ajan käsittämättömän surkeita – ratkaisuja, jotka kertovat inhimillisyydestä, eivät jumalallisuudesta.
Ja mitäpä muuta voimme odottaa jumalilta, jotka ovat ihmisen mielikuvituksen käsialaa.
Tietysti on kysymys moniäänisyydestä, ja mihin eri tarpeisiin edellinen vastaa.
Kun asia on pelastavasta totuudesta on kysymys capasitanssista kunkin totuusryhmän huomaamassa, juuri sen itse omistamassa substanssissa, sen katsoessa yhteisön tunnustamaan statukseen asiassa.
Toinen asia on kyllä hyvä asian synnyttäessä elinvoimaa, liikettä, liikkeen tukemista, ja vielä hyvässä osassa olevalle veroäyrejä rahassa.
Toki kirkon suuresta budjetista hiukan voisi laittaa diakoniaan vaikka paikallisten seurakuntien työalat huomioidaan mukaan.
Vanhan Testamentin aikoina pojat lähtivät sotimaan ja raiskaamaan, kun päällikkö kertoi sen olevan JHVH:n käsky (oikeasti haluttiin ottaa maat ja naiset ”vihollisisilta”). Sota hävittiin, tultiin kotiin häntä koipien välissä. Kun asiasta kerrottiin , tai merkittiin kirjoihin ja kansiin, selitys oli, että sotaan oli lähdetty ilman JHV:n lupaa (siunausta). Toisin sanoen jälkikäteen asiat tulkittiin aina tilanteen mukaan. Paras selitys jäi elämään. Pakkohan sen JHVH: oli olla olemassa.
Kaikilla mailla oli omat jumalansa, eikä raamattu sitä mitenkään moiti, toteaa ainoastaan. ” Kansat vaeltavat jumalainsa nimessä kukin, me vaellamme JHWH:n, meidän jumalamme nimessä, aina ja iänkaikkisesti. ”
Tämä hyvin harvinaislaatuinen uskollisuus on asia jota suuresti kunnioitan. Pakkokäännytyksissä on jopa kuoltu ennemmin kuin käännytty toisiin uskontoihin ja sekös on synnyttänyt suurta vihaa uusien uskontojen kehittelijöissä juutalaisia kohtaan.
Miesjumalat olivat (ovat) sotaisia, nehän ovat peilikuviä miehistä. Väärät kansat, naiset ja muut väärät piti tappaa. Ei ole kovin pitkä aika siitä, kun Saksassa (luterilaisuuden ytimessä) toteutettiin sama. Vaikka jumalia on tullut matkanvarrella lisää, sama jatkuu. Mutta on sitä muidenkin aatteiden nimissä tapettu. Kysymys lienee silloin ihmisluonnosta, jumalia on vain käytetty hyväksi oikeuttamaan tappamiset.
Lars Ahlbäckin mielenkiintoisessa tekstissä on viittaus Hakola/Pakkalan kirjaan Kristinuskon ja Juutalaisuuden juuret.
Aiheellisesti voi kysyä, oliko Israelin uskonto muuta kuin kanaanilaista uskontoa, jossa Jahvekin oli vielä saanut puolison. Onko tekstien valossa uskottavaa, että -Israelin uskonto- oli tosiasiassa kehittynyt vähitellen kanaanilaisesta monijumalaisuudesta muotoon – Jahve yksin. Kirjassa uskonto riisutaan myyteistä koskien VT ja juutalaisuuden tekstejä lähinnä bultamannilaisella ja antijudaistisella asenteella. Patriarkkoja ja vanhaa historiaa ei ole koskaan ollut olemassa. Monoteismi on uskonnollista propagandaa ja “oikea” uskonto palvoi Samarian Jahvea ja hänen puolisoaan Aseraa. Jahven patsas oli temppelissä, vieressään Aseran puu.
Kuten tuossa kirjassa todetaan; ”Tämänhetkisen tiedon valossa israelilaisten alkuperää tulisi siis ensisijaisesti etsiä juuri kanaanilaisesta kulttuurista, jota vastaan Vanhassa testamentissa raivoisasti hyökätään. Heijastumia kanaanilaisesta kulttuurista löytyy myös Vanhan testamentin sivuilta.” Näin sanoo Jerusalemille Herra: ”Sinun sukusi ja syntysi on kanaanilaisten maasta, isäsi oli amorilainen ja äitisi heettiläinen” (Hes16:3) (39)
Ei vallan hyvin sovi logiikkaan, että israelilaisten alkuperä olisi siellä, jota vastaan sitten hyökätään. Lisäksi (Hes16:3) on irroitettu asiayhteydestään. Se on helppo huomata, kun lukee tuon (Hes16) kokonaan.
Pakkalan mukaan Jerusalemin temppelissä oli Jahven patsas.
“Osa tutkijoista on kuitenkin päätynyt siihen lopputulokseen, että Jerusalemin temppelissä on täytynyt olla Jahven patsas. Vaikka patsasta ei ole löydetty arkeologisissa kaivauksissa, monet seikat tukevat tätä teoriaa. […] On jopa esitetty, että yhdessä Sargon II:n (722–705 eKr.) aikaisessa reliefissä kuvataan Jahvea ja Aseraa, joita viedään sotasaaliina Samariasta. […] Tämänhetkisen todistusaineiston valossa on todennäköisintä, että Jahven patsas tuhoutui Jerusalemin temppelin tuhon yhteydessä vuonna 587/586 eKr. Patsaan tuhoutuminen kiihdytti osaltaa muinaisisraelilaisen uskonnon kehittymistä omaan suuntaansa.” (104–105).”
Kieltämättä Pakkalan näkemys Jahvesta ja Aserasta on erikoinen eikä hänen näkemykselleen ole olemassa yhtään pitävää arkeologista todistetta.
Osittain liittyen Pakkalan artikkeliin monoteismin synnystä lainaan Risto Lauhan verkkojulkaisua 2001 – Isien Jumalasta yhteen Jumalaan. Tuossa artikkelissa hän toteaa; ”ettei Israelin kansan vaiheista ja elämästä ennen kuningasaikaa, ennen Daavidin tuloa kuninkaaksi noin 1000 ekr., tiedetä paljonkaan historiallisesti varmaa. Daavidin valtakunnan myötä syntyi kuninkaan kirjurien kirjoittamia vuosikertomuksia, annaaleja ja kokoelmia, joita myöhemmät VT:n kirjoittajat käyttivät apunaan tulkitessaan kansan vaiheita. Daavidin (jonka ”perhejumala” Jahve oli) kuninkuutta edeltävän ajan kuvauksessa uskonnolliset kirjoittajat saivat tyytyä aineistoon, joka oli pääosin muuta kuin historiallista.”
Edellisessä Lauha viittaa ns. tarinoihin, legendoihin, yleisitämaisiin kertomuksiin ja myytteihin ja pitää ongelmallisena kyseistä lähdepohjaa käyttäen kuvan muodostamisesta Israelin kansan ja sen uskonnon varhaishistoriasta. Yhtä ongelmallisena kuin minkä tahansa Lähi-idän kansan historiasta sen myöhempien uskonnollisten tekstien tai kulttitekstien pohjalta.
Lauha toteaa edelleen: ”Vanhan testamentin antama kuva Israelin kansan vaiheista ei ole ”historiallinen” siihen asti kun sen antama kuva on osoitettu vääräksi. Päinvastoin uskonnolliset tekstit pysyvät epähistoriallisena aina siihen asti kunnes on toisin osoitettu. Kukaan ei ole pystynyt osoittamaan varmasti, mikä VT:n kertomuksissa ennen kuningasaikaa on historiallista, vaikka näihin kertomuksiin mitä ilmeisemmin sisältyy historiallisestikin luetettavia tietoja.”
Jo tämä tekstikatkelma antaa ymmärtää, että patriarkkakertomukset kuuluvat luonnollisesti mytologiaan, joten Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin ainoasta oikeasta Jumalasta ei tule etsiä Israelin kansan alkuperää, vaan pikemminkin mm. tukeutua enemmän Ugaritin uskonnollisiin jumaltarujen teksteihin ym. (Baalin palatsi ja kuningaiden suku mm.), kuin pitäytyä VT:n teksteihin näin lyhyesti todettuna. Vanhaa testamenttia kun tulee tutkia samalla tavalla kuin muutakin historiallista kirjallisuutta!
Kohti monoteismia
Sen minkä Lauha katsoo olleen polyteismin lopullisen tappion liittyy hänen mukaansa Jerusalemin ja sen temppelin tuhoon, kun Nebukanessar valloitti Juudan 586 ekr. (Tähän katastrofiin myös Pakkala viittaa). Kuninkaan pojat surmattiin ja kuningas ja osa väestöstä vietiin pakkosiirtolaisuuteen ja Israelin kansa joutui historiansa syvimpään kriisiin ja umpikujaan. Tällöin heräsi ajatus siitä, että Jahve yksin on ainut toivo. Mikäli Jahve on ainut toivo, silloin ”hän ei ollut pelkästään Israelin Jumala vaan hän on ainoa todellinen olemassaoleva Jumala. Kaikki muut jumalat ovat harhaa, he ovat epäjumalia,” kuten Lauha toteaa.
Onnettomuuden syynä ei siis ollutkaan Jahve, vaan kansan synti. Israel ei ollut pysynyt uskollisena Jahvelle oli tuhon syy. Palaaminen Jahven, ainoan todellisen Jumalan luo tuo tulevaisuuden. ”Kaikki ei päättynytkään katastrofiin. Monoteismi ei syntynytkään Israelin kansan keskuudessa teoreettisena ideana, vaan se palveli Jerusalemin hävityksen ja pakkosiirtolaisuuden synnyttämän kriisin ratkaisijana”, kuten Lauha kirjoittaa.
Monoteismi korostuu pakkosiirtolaisuudessa erityisesti julistuksessa Jesajan (Deuterojesaja) kirjan luvuissa 40-55. Noissa luvuissa korostuu voimakkaasti se, että Jahve on ainoa olemassaoleva Jumala. Kaikki muut Jumalat ovat petosta ja valhetta.
Lauha toteaa tähän liittyen: ”Samalla, jos on vain yksi Jahve, hänen on täytynyt luoda maailma ja hän hallitsee myös koko universumia. Kanaanilainen El ei enää olekaan maailman luoja vaan Jahve.” Kun Lauha aiemmin viittasi VT:n historiattomuuteen ennen kuningasaikaa, niin lopputuloksena hän pitää kuitenkin Jahvea koko maailman ja universumin luojana. Mikäli Jumala on universumin luoja, niin loogisesti ajatellen tuohon universumiin kuuluvat yhtä varmasti myös patriarkkojen maailma historiallisena tosiasiana, kuten myös Israelin kansan syntyperä ja monoteismi. Lauhan kuten myös Pakkalan tekstit ovat mielestäni loogisesti ajateltuna sisäisesti ristiriitaisia. Muuhun lopputulokseen on vaikea päätyä.
Alkuvaiheessa Kristuksen seuraajien saadessa merkitystä ja sitten ”valtiokirkollisen” aseman palvoi Konstantinus samaan aikaan myös vanhoja Jumalia koska konsensuksen huomattiin ylläpitävän suhteita kansaan moniulotteisesti.
Tänä päivänä Jumalamme on Yksi mutta kaikkia kulmia uskonnossamme ei katsota yksi yhteen pelastuksemme kanssa jos se edes on päähoukutin kirkon jäsenyyteen. Näin moniääninen kirkko on myös yhdellä tavalla useajumalinen Jumalan persoonassa.
Onko tämä kovin erilaista kuin ennen Jeesuksen asiaa en tiedä mutta katsomisen arvoinen asia kuitenki.
Ilmoita asiaton kommentti