Jumalalle kaikki on mahdollista

Jeesuksen luo juoksee mies. Kumartaa syvään. Kunnioittaa Jeesusta sydämensä pohjasta. Puhuttelee Vapahtajaamme suloisin sanoin.

 

Hänen käytöksensä on jalostunutta. Hän haluaa elämänsä vielä enemmän. Hän näkee että Jeesuksella on ikuisen elämän avaimet. Hän kysyy mitä hänen olisi tehtävä päästäkseen osalliseksi Jumalan valtakunnasta.

 

Jeesus aloittaa käskyistä. Kaikkia näitä mies on noudattanut jo nuoruudestaan asti. Hänen elämänsä on moitteettoman hyvää. Jeesus antaa hänestä hyvän lausunnon, pitää hänestä. Jeesus rakasti tämän miehen kaikenpuolista kunnollisuutta.

 

Sitten tultiin käännekohtaan. Jeesus kutsui miestä opetuslapsekseen, seuraamaan muiden oppilaiden kera. ”Seuraa minua!” sanoi Jeesus.

 

Tässä tilanteessa törmättiin ongelmaan. Mies oli erittäin varakas. Hänellä oli paljon omaisuutta. Sitä ei voinut kuljettaa mukanaan Jeesuksen seurueessa kulkiessaan.

 

Tulee eteen vaihtoehdot:

  • Joko lähteä mukaan ja myydä omaisuutensa, jakaa se almuiksi köyhille, luopua siitä toisten hyväksi.
  • Tai jättää tällä kertaa Jeesuksen opetuslasten kanssa kulkeminen.

Mies valitsi jälkimmäisen vaihtoehdon.

 

Tämän jälkeen Jeesus puhuu siitä, että kamelin on helpompaa päästä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan. Tätä opetuslapset ihmettelivät ja kyselivät, kuka sitten voi käydä sisälle Jumalan valtakuntaan. Vastaus oli ettei yksikään ihminen voi omilla teoillaan, omalla hyvyydellään, omilla varoillaan tai muillakaan ansioillaan tai suorituksillaan tulla Jumalan valtakuntaan sisälle.

 

Mutta se mikä on ihmiselle mahdotonta, se on mahdollista Jumalalle. Jumalan voimalla ei ole rajoja. Jumala on kaikkivaltias ja käyttää valtaansa ihmisten hyväksi. Rakkaudessaan Jumala ottaa ihmisen omakseen ja antaa tälle osallisuuden Taivaan valtakunnasta. Jumalan valtakunnan jäsenenä ihmisellä on iankaikkinen elämä. Ikuinen elämä on Jumalan lahja joka annetaan Jumalan kansan jäsenelle. Kirkko on Jumalan kansa.

 

Kirkko katsoo eteenpäin. Tulevaisuus on Jumalan kädessä. Hän pitää meistä huolen. Hänen kanssaan meillä on toivo. Jumalan valtakunta on iankaikkisen elämän osallisuutta, nyt jo täällä ajassa uskon varassa ja kerran ikuisuudessa riemullisessa näkemisessä.

 

Sunnuntain 23.7.2017 evankeliumi Mark. 10: 17-27 puhuu rikkaasta miehestä, joka sai kutsun mutta jätti sen väliin. Mutta  evankeliumi ei pääty tähän. Se  kertoo  myös, että pelastus on Jumalan varassa. Hän pystyy pelastamaan ihmisen ja hän sen myös tekee. Tämän Jumalan työn varassa on meidän ja koko kirkon tulevaisuus Jumalan antamana lahjana. Olemme ikuisen elämän perillisiä.

  1. Roto: ” Jumalan valtakunnan jäsenenä ihmisellä on iankaikkinen elämä.”

    Taitaa olla vahvasti ylimainostettu juttu koko iankaikkinen elämä. Mitä ihmettä ihminen tekee iankaikkisella elämällä? Kyllästyy ja tylsistyy taatusti ennen pitkää toimettomuuteen ja alkaa toivoa iankaikkisen harppuorkesterijäsenyyden päättymistä.

    Kiitos vaan, mutta ei kiitos. Tiedän varsin hyvin, että minulla on elinaikaa edessäpäin korkeintaan parikymmentä vuotta ja se riittää varsin mainiosti.

  2. Roto: ”Hän pitää meistä huolen.”

    Kun katsoo uutisia kuivuuden aiheuttamasta Afrikan nälänhädästä, pakolaisvirroista Afrikasta ja Lähi-Idästä Eurooppaan, Välimereen hukkuvista ihmisistä, maailman tautiepidemioista, ym. kurjuudesta ja vääryydestä, tulee väkisinkin mieleen, että petrattavaa olisi vielä melkoisesti siinä huolenpidossa,

    Ei sovi myöskään unohtaa katolisen kirkon ”pyhien” isien harrastamaa laajamittaista pedofiliaa ja lasten pahoinpitelyä. Voisi se Jumala pitää edes oman sakkinsa kurissa, etteivät sudet pääsisi paimentamaan Hänen karitsalaumaansa.

  3. Kimmo

    Kiitos puheenvuoroistasi.

    1) Jumalan antama iankaikkinen elämä on täynnä riemua, elämän sykettä, aktiivista elämän otetta.
    Kyllästyneisyys on elämänkielteisyyttä. Jumalan antama elämä on täynnä suloisesti pulppuavaa hyvyyttä.

    2) Maailman ahdistus ei suinkaan ole mikään todiste Jumalan huolenpidon puutteesta. Lutherin Isossa katekismuksessa todetaan että kaikenlaiset maailman ahdistukset ovat paholaisen aiheuttamia. Niinpä rukouksessa: ”vaan päästä meidät pahasta”, me rukoilemme sitä että Jumala varjelisi meitä luonnon katastrofeilta.
    Kun Jumala pani meidät ”viljelemään ja varjelemaan” maailmaamme, niin siinä hän antoi ihmiskunnalle suuren ja vastuullisen tehtävän huolehtia maapallostamme. Sitä mukaan kuin tietämyksemme kasvaa, kasvakoon myös vastuumme ja aktiivisuutemme koko maailman laajuiseen taisteluun planeettamme hyvinvoinnin puolesta.

    3) Yksittäisten epäkohtien yleistämisellä useinkin tehdään tilastollisia kupruja. Aikoinaan natsien noustessa valtaan, he halusivat vaientaa katolisen kirkon vastustuksen syyttämällä näitä pedofiliasta. Tämä strategia tepsi. Samaa työkalua on myöhemminkin käytetty kirkon vastaisissa kampanjoissa.

    Kuitenkin kun katsotaan tilastollisesti ilmiötä muihin väestöryhmiin, niin silloin tulee esille, että yksittäisten väärinkäytösten määrä ei ole keskiarvoa suurempi.

    Suomessa vastaavanlaista mittasuhteiden vinoon vääntämistä on tapahtunut lestadiolaisiin kohdistuneena. Kun erään tutkimuksen kuvaamia tapahtumia monelta vuosikymmeneltä vertaa maamme kokonaistilastoihin yhtä pitkältä ajalta, niin jos nuo tutkimuksen olisivat ainoita lestadiolaisten tapauksia, niin liikkeen keskuudessa pedofilia olisi alle maamme keskiarvon.

    Kun kokonaistilastoja katsotaan yleisemmin, niin eräänä vuonna jopa yksistään Helsingin suhteellinen pedofiliatilasto oli puolet koko maamme pedofiliamäärästä. Mutta huom. nuo tilastot vaihtelevat koko ajan niin että eri vuosina eri paikkakunnat ovat tilastojen suhteellisessa kärjessä.

    Omalta puoleltani en näe oikeutetuksi muutaman yksittäistapauksen perusteella yleistää kokonaisia kansanryhmiä yksittäisten ihmisten tekemien rumien tekojen perusteella.

    • Roto: ”Kun kokonaistilastoja katsotaan yleisemmin, niin eräänä vuonna jopa yksistään Helsingin suhteellinen pedofiliatilasto oli puolet koko maamme pedofiliamäärästä.”

      Mitä ihmeen tekemistä Helsingin pedofiliatilastoilla tai keskiarvotilastoilla on katolisten pappien ja muitten pyhien paimenpoikien perversioiden kanssa???

      Jos se sinun hyvä ja lapsia rakastava Jumalasi ei kykene pitämään edes omaa paimenpoikaporukkaansa poissa pikkulasten kimpusta, niin kovin on heiveröisellä pohjalla rakastavan isäjumalan kaikkivoipuus.

      Roto: ”Lutherin Isossa katekismuksessa todetaan että kaikenlaiset maailman ahdistukset ovat paholaisen aiheuttamia.”

      Lutherin katekismuksissa voi lukea ihan mitä tahansa. Kalevalassakin lukee yhtä sun toista maailman tapahtumista, niiden synnystä ja syistä. Helppohan Jumalan on panna paholaisen syyksi kaikki paha mitä maailmassa tapahtuu, jos ei pysty asialle mitään tekemään.

      Mutta mikä kaikkivaltias se semmoinen on, joka ei pysty panemaan edes pirulle hanttiin?

      Roto: ” Jumalan antama iankaikkinen elämä on täynnä riemua, elämän sykettä, aktiivista elämän otetta. Kyllästyneisyys on elämänkielteisyyttä. Jumalan antama elämä on täynnä suloisesti pulppuavaa hyvyyttä.”

      Mistäs tiedät? Varmaan taas siitä, että Raamatussa tai jossain muussa opuksessa niin lukee? Tosiasia on kuitenkin se, ettei kukaan elävä ihminen tiedä kuoleman jälkeisistä olosuhteista tai tapahtumista vielä Telluksella tallustellessaan hölökäsen pöläystä. Uskoa voi tietysti ihan mitä tahtoo.

      Ja siksi toiseksi, kyllä ne suloisesti pulppuavat hyvyys ja ihanat karkeloinnit taivaallisilla tanhuvillakin ajan mittaan alkavat puuduttaa. Voipi alkaa jossain vaiheessa maistua Helvetiltä, jos sitä iankaikkisesti jatkuu.

      Alkaa olla iankaikkisen elämän lupaus jo tänä päivänä aikamoisen inflaation kärsinyt ja vahvasti ylimainostettu myyntivaltti kirkolle, saatikka, että joku vielä alkaisi uskovaiseksi sen motivoimana.

      Moninverroin miellyttävämpää on yhä useampien mielestä vaipua kuoleman jälkeen iankaikkiseen tiedottomuuteen, samankaltaiseen olemattomuuden keveään olotilaan, minkä jokainen ihminen on jo kerran, ennen syntymäänsä kokenut. Jos se on se paljon puhuttu kadotus, niin kelpaa mainiosti ainakin minulle. Iankaikkisesta elämästä ei ole niin väliä.

    • Roto: ”Niinpä rukouksessa: “vaan päästä meidät pahasta”, me rukoilemme sitä että Jumala varjelisi meitä luonnon katastrofeilta.”

      Miksi ihmisen pitää rukoilla saadakseen Jumalalta jotain, välttyäkseen joltakin tai saadakseen Jumalan toimimaan halunsa mukaan? Eikö lapsiaan syvästi rakastavan, kaikkitietävän, kaikkivaltiaan ja kaikkivoipan Jumalan pitäisi tietää jokaisen ihmisen ajatus ja tarpeet joka ikinen hetki niin, ettei hiuskarvakaan putoa ihmisyksilön päästä Hänen tietämättään?

      Jos näin on, niin eikö hyvän isän pitäisi pitää huolta lapsostensa tarpeista ilman minkään sorttista rukoiluakin? Huolehtiihan Hän Raamatun mukaan kedon kukkasista ja taivaan linnustakin, vaikkeivät ne kynnä, eivätkä kylvä – tuskin rukoilevatkaan.

      Samassa rukouksessa rukoillaan kuitenkin ”Tapahtukoon sinun tahtosi…” Tuntuu olevan varsin ristiriitaista puuhaa koko rukoileminen.

      Pascal Boyer kirjoittaa kirjassaan ”Ja ihminen loi jumalat”mm. näin: ”Jotkut ystävistämme menevät toisinaan tiettyyn paikkaan puhumaan näkymättömälle olennolle, joka on kaikkialla ja tiietää etukäteen, mitä he aikovat sanoa.”

      Teologeilla on ollut ja on – näin uskon – melkoinen selittäminen siinä, mistä rukoilemisessa on oikein kysymys. Olisi varmaan reiluinta myöntää, että rukouksen voima on sen psykologisessa vaikutuksessa rukoilijaan itseensä, ei siinä, että rukouksen välityksellä tiedotettaisiin Jumalalle asioita tai yritettäisiin vaikuttaa hänen päätöksiinsä.

      Tämä on kuitenkin teologisesti ottaen ilmeisesti hankala myöntää, koska se tekisi Jumalan tarpeettomaksi ja mikäli jumalusko onkin vain yksi ihmisen keksimä mielenhallintatekniikka, käy koko kirkkoinstituutio tarpeettomaksi.

    • ”Olisi varmaan reiluinta myöntää, että rukouksen voima on sen psykologisessa vaikutuksessa rukoilijaan itseensä, ei siinä, että rukouksen välityksellä tiedotettaisiin Jumalalle asioita tai yritettäisiin vaikuttaa hänen päätöksiinsä.”

      -Tästä rukouksessa ei oikeastaan ole kyse. Rukous ennen kaikkea rakentaa rukoilijaa itseään ja syventää suhdetta Jumalaan, edesauttaa hengellistä kasvua. Ja jotenkin rukouksessa tuntuu olevan jotain sellaista mitä tarvitaan asioihin vaikuttamiseksi, vaikka Jumala tietääkin jo mitä pyydämme.

      Olen kuullut kokemuksia, joissa Jumala on herättänyt jonkun rukoilemaan keskellä yötä jotakin, mikä on ilmennyt myöhemmin, vaarasta varjeltumisena tai muuna.

  4. kimmo wallentin :”Miksi ihmisen pitää rukoilla saadakseen Jumalalta jotain, välttyäkseen joltakin tai saadakseen Jumalan toimimaan halunsa mukaan? Eikö lapsiaan syvästi rakastavan, kaikkitietävän, kaikkivaltiaan ja kaikkivoipan Jumalan pitäisi tietää jokaisen ihmisen ajatus ja tarpeet joka ikinen hetki niin, ettei hiuskarvakaan putoa ihmisyksilön päästä Hänen tietämättään? ”

    Ehkä siksi, että maanpäällinen elämämme on ”elämänkoulua”, jossa meidän on kultturievoluution myötä opittava itse pois itseaiheuttamastamme syntiinlankeemuksesta ja sen seurauksista.

    Kyllähän elämässä ja henkisessä kehityksessä saa tietysti ”jäädä luokalleenkin”, jos tuntuu siltä, että tehtävä on liian rankka, mutta kiinnostaa tietää mihin perustuu se, että fyysisen kuoleman jälkeen vaipuisi ”iänkaikkiseen tiedottomuuteen”?

    • Hölttä: ”mutta kiinnostaa tietää mihin perustuu se, että fyysisen kuoleman jälkeen vaipuisi “iänkaikkiseen tiedottomuuteen”?

      Minua taas kiinnostaa tietää mihin perustuu se, että Telluksella tallustelun päätyttyä uskovaiset joutuisivat elämään iankaikkisesti? Jos se perustuu Raamattuun, niin kovinpa on tieto hataralla pohjalla – pelkän uskon varassa.

      Totesin tuolla jo aikaisemmin että: ” Tosiasia on kuitenkin se, ettei kukaan elävä ihminen tiedä kuoleman jälkeisistä olosuhteista tai tapahtumista vielä Telluksella tallustellessaan hölökäsen pöläystä. En siis väitä tietäväni asiasta mitään, kuten siitä ei tiedä kukaan muukaan elävä ihminen.

      Olen todennut vain sen, että tyhjiin raukeaminen tai iankaikkiseen tiedottomuuteen vaipuminen – miten vain asia halutaan ilmaista – olisi monin verroin iankaikkista elämää miellyttävämpi ja toivottavampi vaihtoehto ainakin minulle. Sitä odotellessa.

    • Kimmo W: ”Olen todennut vain sen, että tyhjiin raukeaminen tai iankaikkiseen tiedottomuuteen vaipuminen – miten vain asia halutaan ilmaista – olisi monin verroin iankaikkista elämää miellyttävämpi ja toivottavampi vaihtoehto ainakin minulle. Sitä odotellessa.”

      -Taivas ja iankaikkinen elämä on täydellistä tasapainoa, kaikkea sitä mitä tästä elämästä puuttuu.

      Haluaisitko taivaaseen, jos oma haavekuvani siitä onkin totta. Täydellisen kattava Luentotilaisuus maailmankaikkeuden kaikista salaisuuksista. 🙂 Ja sen jälkeen elämä täydellisen Totuuden tuntemisessa, Hänen kanssaan joka on Totuus itse.

  5. kimmo wallewntin :”Minua taas kiinnostaa tietää mihin perustuu se, että Telluksella tallustelun päätyttyä uskovaiset joutuisivat elämään iankaikkisesti? ”

    Oma käsiykseni taas perustuu siihen, mikä uskossa on järkevää ja mikä ei. Et ole ainoa, joka Telluksella tallustelijoista on samaa mieltä kanssasi. Joku tv-arvostelija oli muutama päivä sitten ilmestyneessä lehdessä sitä mieltä, että ajatus ikuisesta elämästä tuntuu yhtä turhanpäiväiseltä kuin ilman taukoja jatkuva tosi-tv -ohjelma televisiossa. Omasta mielestäni ikuinen elämä vain vajavaisine kykyinemme muka kelvollisina taivaaseen tuntuisi yhtä turhalta – ikäänkuin vajavaiset haluaisivat olla muka tasa-arvoisia arvojen maailman ”taivaan enkeleiden” kanssa.

    • Hölttä: ”Oma käsiykseni taas perustuu siihen, mikä uskossa on järkevää ja mikä ei.”

      Onko uskossa jotain järkevää?

    • kimmo wallentin :”Onko uskossa jotain järkevää?”

      Mielestäni siinä ei poliittisista strategisista konflikteista poiketen muuta olekaan, kun ajatellaan arvojen eikä välineiden maailmaa. Oikeus uskoa Jumalaan on mielestäni tärkein perintö, jonka suomalaiset sankarit oman henkensä uhalla pelastivat meille viime sodissa.

  6. Kimmo

    1) Ihmisten pahojen tekojen olemassaolosta ei voi syyttää Jumalaa vaan syynä on ihmisten oma syntisyys. Syntiinlankeemuksen takia meillä ihmisillä on koko ajan väärintekoja eri puolilla maailmaa.

    2) Vähättelet tilastojen merkitystä mutta et huomaa, että jos isossa maailmanjärjestössä katolisen kirkon jäsenistön joukossa on ollut ihmisen lankeemuksesta johtuvia rikoksia, niin ne kuitenkin ovat olleet määrällisesti niin vähäisiä, että harvinaisuutensa takia ne ovat ylittäneet uutiskynnyksen, kun taas meidän suomalaisten rikollisuus on niin yleistä että siitä ei edes paljoa kirjoiteta. Eihän tavanomaisesta kirjoiteta vaan poikkeavasta.

    Seuraavassa taulukossa näkyy että yksistään tämän vuoden toukokuussa maassamme tapahtui yli sata lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. Vuoden 2014 syyskuussa ja lokakuussa kummassakin jopa yli 150 tapausta. Näistä jokainen tapaus on aivan liian monta.

    http://tilastokeskus.fi/til/rpk/2017/02/rpk_2017_02_2017-07-13_tie_001_fi.html

    • M;atias, eivät tuosa vain tilastot oleellisia ole vaan erityisesti ja myös lähtökohdat. Eikö krist. kirkoissa pitäisi olla niihin Hengen tuomaa moraalista lisäarvoa niin runsaasti ettei moisia kaameuksia juurikaan tapahtusi? Eli ts. vanhaa sanontaa siteeratakseni: ”Ei se ihme ole jos juoppo juo,se on ihme jos raitis ryyppää”.

    • Roto: ”Seuraavassa taulukossa näkyy että yksistään tämän vuoden toukokuussa maassamme tapahtui yli sata lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. Vuoden 2014 syyskuussa ja lokakuussa kummassakin jopa yli 150 tapausta.”

      Miten Suomessa tapahtunut rikollisuus liittyy roomalaiskatolisten pappien perversiyteen, joka ei todellakaan ole vähäistä? Tapauksia on maailmanlaajuisesti jo tullut julki kymmeniä tuhansia ja lisää paljastuu koko ajan. Oikeuttaako se, että Suomessa tapahtuu lasten seksuaalista hyväksikäyttöä jumalan paimenpoikien perverseihin harrastuksiin?

      Jos Jumala on kaikkivoipa kaikkivaltias, eikä pysty pitämään edes omaa kristillistä ja uskovaista porukkaansa kurissa, niin ei ole hääppöisellä tasolla se ”hyvän ja lapsistaan huolehtivan isän” kaikkivoipuus.

  7. 1) Koska Jumala on yksi, niin myös hänen antamansa moraaliset säännöt ovat yksi ja sama kaikille.
    Jokainen syntiä tehnyt tekee yhtä raskauttavien asianhaarojen vallitessa väärin, mikäli hän tekee väärin. Jumalan laki ei ole puoluelellinen.
    Jos joku on renttu tai herrasmies, hyvä tai huonomaineinen, niin Jumalan edessä jokainen hyvä teko on yhtä lailla hyvä teko ja paha teko on yhtä lailla paha teko.

    2) Koska ihmiskunta on syntiin langennut ihmiskunta, niin tästä seuraa että pahuutta esiintyy jokaisella paikkakunnalla ja jokaisessa yhteisössä ihmisten tekeminä vääryyksinä.
    Jumalaa ei noista vääryyksistä voi syyttää, vaan ihmistä itseään.

    3) Tilastoilla on merkitystä kertomaan siitä, miten paljon minkäkin laisessa yhteisössä yhteisön normit ja kulttuuri vaikuttavat ihmisten moraaliin. Se kertoo yhteisön moraalisesta tasosta. Jos epäkohtia esiintyy paljon niin yhteisön moraalinen taso on alhainen, mutta jos niitä on vähemmän, niin moraalinen taso on korkeampi.

    Otetaanpa esille useampi vuosikymmen sitten todettu lainalaisuus suomalaisesta avioliiton kestävyydestä. Mittari oli karkea mutta merkittävä. Pitkän välin analyysissä missä avioliiton kestävyyttä mitattiin tarkalla mitalla samana vuonna solmitut vastaan samana vuonna solmitut ja siitä tehtiin vertailut. Kun mies oli kirkon jäsen niin avioeroon oli päätynyt keskimäärin 16 % avioliitoista, mutta kun mies ei ollut kirkon jäsen niin avioeroon oli päätynyt 43% avioliitoista.
    Tämä ero on tilastollisesti merkittävä.

    Aikoinaan 1970 luvulla Mikkelin vankilan johtaja kertoi tehneensä kyselyn asiakkaidensa pyhäkoulussa käynnistä. Vain kaksi prosenttia hänen asiakkaistaan oli koskaan eläessään käynyt pyhäkoulua. Kuitenkin siihen aikaan kun nuo olivat olleet lapsia valtaosa suomalaisista lapsista oli osallistunut pyhäkouluun. Tämä kertoo selkeätä kieltä pyhäkoulun merkityksestä ihmisten elämään.

    Pyrin sanomaan että jos yksittäisten ihmisten tekemien väärinkäytösten takia leimataan koko yhteisö, niin siinä tehdään vääriä yleistyksiä, jollei samalla oteta huomioon tilastollisia suhteita väärinkäytösten määrästä suhteessa koko väestöön.

    Otetaanpa esimerkiksi Hyrylän koulusurma useamman vuoden takaa. Teon tekijä julistautui tekonsa yhteydessä ateistiksi. Sanoi olevansa itse itsellensä jumala. Aluksi tuo tieto meni mediassa läpi, mutta sitten tuo vedettiin pois uutisista, jottei tuosta olisi tullut kaikkien maamme ateistien leimaamista.

    Tai otetaan esille maailman kaksi suurinta oman kansansa jäsenten tappajaa suurvaltojen johtajista. He ovat olleet Mao ja Stalin, ateisteja kumpikin. Voiko tästä muka vetää sen johtopäätöksen että kaikki ateistit muka olisivat joukkosurmien aiheuttajia.

    Kuitenkin juuri tämänlaiseen yleistävään logiikkaan syyllistyvät ne jotka tilastojen vastaisesti alkavat yleistämään jonkun väestöryhmän moraalista tasoa vain muutaman yksittäisen tapauksen perusteella.

    • Roto: ”Otetaanpa esille useampi vuosikymmen sitten todettu lainalaisuus suomalaisesta avioliiton kestävyydestä. Mittari oli karkea mutta merkittävä. Pitkän välin analyysissä missä avioliiton kestävyyttä mitattiin tarkalla mitalla samana vuonna solmitut vastaan samana vuonna solmitut ja siitä tehtiin vertailut. Kun mies oli kirkon jäsen niin avioeroon oli päätynyt keskimäärin 16 % avioliitoista, mutta kun mies ei ollut kirkon jäsen niin avioeroon oli päätynyt 43% avioliitoista. Tämä ero on tilastollisesti merkittävä.”

      Kuinka vanha oma avioliittosi on? Onko se ensimmäinen? Minä olen ollut naimisissa yhden ja saman naisen, rakkaan vaimoni kanssa kohtapuolin 51 vuotta. Lienen siis uskonnottomana ja kirkkoon kuulumattomana joku poikkeuksellinen kummajainen. Eräs luterilaisen kirkon, arkkipiispaksikin pyrkinyt teologi elää kolmannessa avioliitossaan ilman, että olisi kertaakaan ollut leski. Lienee sarallaan myös tilastokummajainen.

  8. Seppo

    Tekstisti ihmisestä kaikkivaltiaana tulee mieleeni vessakirjoitusten vuoropuhelu.

    Joku oli kirjoittanut seinälle: ”Jumala on kuollut. Nietsche”

    Toinen oli vastannut: ”Nietsche on kuollut. Jumala”

    Aivan saman tason juttuna pidän sitä että kahden eri tasolla olevan jutun välille vedetään yhtäläisyysmerkkejä.

    1) Jumalan kaikkivaltius on koko maailmankaikkeuden perustava lähtökohta. Koko maailmankaikkeus on hänen luomistekonsa. Hän on sen tehnyt tyhjästä. Hän myös on sitä ylläpitänyt. Nimittäin jos Jumalan huolenpito lakkaisi mikrosekunniksikin niin koko maailmankaikkeus häviäisi olemattomuuksiin jo tuon mikrosekunnin ensimmäisen mikro-osan aikana. Niin täydellisesti kaikki olevainen on riippuvainen ylläpitäjästään.

    2) Syntiinlankeemuksen takia ihmiskuntaan on pesiytynyt epäjumalanpalvelus. Epäjumalanpalvelukseen kuuluu se että ihminen alkaa palvomaan kaikkea epäaitoa jumalana. Kun Jumalaa ei kunnioiteta Jumalana, niin silloin ihminen ottaa jotain muuta korkeimmiksi ja perustavimmiksi elämänsä arvoiksi. Se mikä ei ole moisen arvoista tulee silloin ihmisen tärkeimmäksi elämänselitykseksi. Todellisen Jumalan sijaan tulee kuviteltuja jumalia.

    • En tunnistanut viestäni yo tekstistäsi Matias, vaikka olit osoittanut sen minulle, en siis missään puhunut ihmisestä ’kaikkivaltiaana’ .

      Mikään ei myöskään todista ettei vaikkapa kristinuskon Jumala oli Hänkin kuvitteellinen tai perustuisi vaikkapa virheellisiin muinaisten epifanioitten tulkintaan. (vrt. Gargo-kultti)

    • Roto: ”Syntiinlankeemuksen takia ihmiskuntaan on pesiytynyt epäjumalanpalvelus. ”

      Sellaiseksihan se Jumala on itse meidät luonut. Piruuttaan ja pahansuopuuttaanko hän sen ”hyvän ja pahantiedon” puun sinne paratiisiin istutti? Kaikkitietävänä hänen oli joka tapauksessa pakko tietää, että ihminen sen kiellettyjä hedelmiä syömään lankeaisi.

  9. Roto: ”Tilastoilla on merkitystä kertomaan siitä, miten paljon minkäkin laisessa yhteisössä yhteisön normit ja kulttuuri vaikuttavat ihmisten moraaliin. Se kertoo yhteisön moraalisesta tasosta. Jos epäkohtia esiintyy paljon niin yhteisön moraalinen taso on alhainen, mutta jos niitä on vähemmän, niin moraalinen taso on korkeampi.”

    Tuoreessa suomalaisessa väestöpohjaisessa tutkimuksessa 0.2% miehistä ilmoitti seksuaalisesta kiinnostuksesta alle 13-vuotiaaseen lapseen edeltävän vuoden aikana. (Evidence for Heritability of Adult Men’s Sexual Interest in Youth under Age 16 from a Population-Based Extended Twin Design. K Alanko, B Salo, A Mokros, P Santtila – The journal of sexual medicine, 2013).

    Asiantuntijoiden arvioiden mukaan varsinaisten pedofiilien määrä on yhden prosentin suuruusluokkaa miehistä. Siis n. joka sadas mies olisi pedofiili.

    Paavin pyhien, ”korkean kristillisen moraalin omaavista” papeista, kardinaaleista sun muista pannumyssymiehistä paavin omien sanojen mukaan joka viideskymmenes on pedofiili. Siis 2%, eli kaksinkertainen määrä muuhun väestöön verrattuna. Puhuuko paavi puppua? Jos puhuu, niin miksi ihmeessä kusee omaan pesäänsä?

    http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000002745804.html

    Kirjoitat kommentissasi: ”Jos epäkohtia esiintyy paljon niin yhteisön moraalinen taso on alhainen, mutta jos niitä on vähemmän, niin moraalinen taso on korkeampi.” Tuosta voi siis vetää sellaisen johtopäätöksen, että katolisen kirkon papiston moraalinen taso on alhaisempi kuin yleinen moraalin taso.

    Blogisi otsikossa väität, että Jumalalle kaikki on mahdollista. Jos näin olisi, niin kaipa vähintä mitä häneltä voisi odottaa on se, että hän pitäisi edes omat pappinsa poissa pikkulasten kimpusta. Turha sinun on vedota ihmisen syntisyyteen, ei kai se Jumalan kaikkivaltiutta ja kaikkivoipuutta voi mitätöidä? Kovin on kaikkivoipuus huteralla pohjalla, jos se ihmisen syntisyyteen kaatuu. Ei ihmisen syntisyys voi olla mikään syy siihen, että Jumala ei kaikkivoipana hyvänä ja huolehtivana isänä, jos muka sellainen on, huolehtisi (ainakin pappien perversioiden kohteena olevista) lapsistaan paremmin kuin jatkuvasti paljastuvien uusien tapausten valossa huolehtii.

    Jos Jumala haluaa poistaa pahat asiat mutta ei pysty, silloin hän on heikko – eikä tämä päde jumaliin. Jos hän pystyy mutta ei halua, silloin hän on pahansuopa – mikä on yhtä vierasta jumalan luonnolle. Jos hän ei halua eikä pysty, hän on sekä pahansuopa että heikko, eikä näin ollen jumala. Jos hän haluaa ja pystyy, joka ainoastaan on jumalalle sopivaa, mistä kaikki pahat asiat tulevat tai miksi hän ei poista niitä? Ihmisen syntisyys ei voi olla este Jumalan hyvyydelle ja kaikkivoipuudelle.

    • Kimmo W: ”Jos Jumala haluaa poistaa pahat asiat mutta ei pysty, silloin hän on heikko – eikä tämä päde jumaliin. Jos hän pystyy mutta ei halua, silloin hän on pahansuopa – mikä on yhtä vierasta jumalan luonnolle. Jos hän ei halua eikä pysty, hän on sekä pahansuopa että heikko, eikä näin ollen jumala. Jos hän haluaa ja pystyy, joka ainoastaan on jumalalle sopivaa, mistä kaikki pahat asiat tulevat tai miksi hän ei poista niitä? Ihmisen syntisyys ei voi olla este Jumalan hyvyydelle ja kaikkivoipuudelle.”

      —-

      -Sinulla on käsitys siitä millainen Jumalan ”pitäisi” olla, jos on hyvä ja kaikkivaltias. No, oman uskovaisen isäni mielestä Jumala ei voi olla molempia, ja uskoo että Jumala on hyvä. Itse olen sikäli samoilla linjoilla, että Jumala voisi ”poistaa pahat asiat”, mutta on itse luonut säännöt, joihin on sitoutunut. Eli itse rajoittanut omaa kaikkivoipaisuuttaan.
      Muuta keinoa ihmisen pahuuden poistamiseksi ei olisi kuin tehdä ihmisestä tahdoton robotti tai tappaa pahaa tekevät ihmiset. Montako jäisi jäljelle, vaikka Jumala aloittaisi pahimmasta päästä?

      Erään teologisen toteamuksen mukaan on kolme asiaa, joita Jumala ei voi tehdä koska on Jumala. Jumala ei voi 1. katsoa syntiä läpi sormien 2.hylätä syntistä 3.kieltää itseään.

      Jumala antaa pahojen ihmisten tehdä pahaa, mutta vain tietyissä rajoissa, ja sama koskee saatanaa. Pahan valta ei ulotu Jumalan asettamien rajojen yli. Ja monet pahaa kärsineet ovat kertoneet ihmeellisestä avusta, jota ovat saaneet.

      Jumalan armollisuus, sallii ihmisten tehdä pahaa. Olisihan koko ihmiskunnan voinut tuhota ajat sitten. Mutta tämä Jumalan suunnitelma, pelastushistoria, käytään loppuun asti. Kaikki tulee olemaan vielä hyvin. Tämä elämä on vain se mankeli jonka läpi on käytävä. Mutta emme elä tätä elämää vaan tulevaa varten. Armon ajan, eli pahan jatkumisen ajan tarkoitus on, että myös pahat ihmiset olisivat kerran siellä missä kaikki on hyvin.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25