Jerusalemin porteilla jännityksen kasvaessa

Heräsin viikko sitten perjantaina Jerusalemin vanhan kaupungin kupeessa, kun kännykkääni napsahti turvailmoitus. Siinä kerrottiin, että muutaman sadan metrin päässä oli tapahtunut ampumavälikohtaus ja olisi parempi pysytellä kaukana alueesta.

Kolme aseistettua hyökkääjää oli avannut tulen Israelilaisia poliiseja kohden ja paenneet erääseen Temppelivuoren moskeijaan. Kolme poliiseista loukkaantui ja myöhemmin kaksi heistä menehtyi. Turvallisuusjoukot ampuivat hyökkääjät.

Isku sattui lähellä yhtä maailman jännitteisintä paikkaa Temppelivuorta; joka on niin juutalaisten ja muslimien merkittävä hengellinen paikka. Siellä sijaitsee niin Kalliomoskeija, al-Aqsan moskeija ja juutalaisten itkumuuri. Monet suomalaiset turistit ovat vierailleet alueella tai ainakin ihan vieressä sijaitsevalla Itkumuurilla.

Käyn säännöllisesti työni takia Jerusalemissa ja tapanani on käydä iltakävelyllä vanhassa kaupungissa. Siellä aika menee leppoisasti historiallisia paikkoja katsellessa ja kahviloissa seuraten monenkirjavaa väkijoukkoa.

Torstai-iltana oli rauhallista, mutta perjantai-aamuna sitten räjähti. Nyt sain tiukan kiellon, että vanhaan kaupunkiin ei saa mennä perjantaina vaikkei sinne ei tosin olisi päässytkään sillä tiukkailmeiset ja voimakkaasti aseistetut sotilaat vartioivat kaikkia kulkureittejä. Lauantaina sotilaat laskivat jo turistit ja vanhassa kaupungissa asuvat sisälle.

Perjantai 14.7.2017 oli muslimien pyhä päivä ja ensimmäisen kerran vuosiin  heillä ei ollut pääsyä Temppelivuorelle rukoilemaan. Kasvavan jännityksen samoin kuin pelon tunsi kaikkialla.

Satoja vahvasti aseistettuja sotilaita katsoessa tuli väkisin mieleen, että vaikka väkivalta on aina tuomittavaa ja väärää niin voidaanko sitä ehkäistä vain voimatoimia kasvattamalla? Tapana näyttää olevan, että kun Jerusalemissa tapahtuu uusia iskuja niin turvatoimia lisätään ja muureja rakennetaan, mutta ovatko ne todella vastaus kasvavaan väkivaltaan?

Israelilaisia lehtiä lukiessa tuli hyvin esille, että juutalaiset Israelissa ovat vahvasti jakautunut kansa. Valtamediat eivät puhu yhteen ääneen. Siinä missä osa vaatii lisää satsauksia aseisiin ja turvallisuuteen, osa ei usko väkivallan kasvattamiseen turvallisuuden nimissä vaan toivoo valtaapitäviltä halua neuvotteluihin palestiinalaisten kanssa ja siirtokuntien purkamista.

Tilastot puhuvat surullista kieltä. Palestiinan työttömyysprosentti on 27 % ja nuorten osuus on yli 44 %. Yksi syy tähän on tiukat rajoitteet, jotka heikentävät Länsi-rannan ja Gazan taloustilannetta. Gazalaiset saavat sähköä 2-4 tuntia päivässä. Turhautuminen luo pohjaa ääriaineksille ja sen rajoittamiseen tuskin muurien rakentaminen auttaa. Tarvittaisiin dialogia ja halua toimia yhdessä. Valitettavasti sitä ei näytä löytyvän.

Rabbit ihmisoikeuksien puolesta järjestön koulutusjohtaja Rabbi Nava kommentoi kysymykseeni, että onko vastaus turvallisuuden paranemiseen muurien rakentaminen ja voimankäytön kasvattaminen:

”Muuri ei ole ratkaisu turvallisuuskysymyksiin sillä se erottaa ihmiset yhä kauemmaksi toisistaan. Paras ratkaisu on Israelin ja Palestiinalaishallinnon turvallisuuspalvelujen yhteistyö, ja se että ihmiset kohtaavat toisensa. Se olisi mahdollista jos vain olisi halua.”

Lauantaimatkallani tapasin Ramallahissa palestiinalaisia nuoria, joiden rauhan ja demokratian edistämishanketta olemme tukeneet useita vuosia. Heidän viestinsä oli samalla selkeä, että surullinen; jos me emme toimi niin ääriryhmät ottavat sen tilan mikä meiltä jää.

Eräs nuorista naisista oli saapunut paikalle Hebronista. Hän kertoi kulkeneensa viiden turvatarkastuksen läpi ja pelänneensä joka kerta sotilaita ja heidän aseita. Silti halu oli tulla ja tehdä jotain sen eteen, että palestiinalaisetkin saisivat elää ihmisarvoista elämää ilman pelkoa.

Kun uutiset tapetuista poliiseista tulivat mediaan, jotkut kristityt postasivat somessa uutisia, että nyt Länsi-rannalla juhlitaan tappamista. En nähnyt viiden palestiinalaisalueella viettämäni päivän aikana yhtään juhlimista. Ehkä niitäkin jossain oli, mutta kaikkialla kuuli toiveen väkivallan lopettamiseen, mutta sen yhteen perusedellytykseen miehityksen purkamiseen, oli harvalla uskoa. Monet pelkäsivät taas väkivallan eskaloitumista ja lisää matkustus- ja muita rajotteita.

Nyt tapahtuneessa iskussa erityistä huomiota on herättänyt se, että iskun suorittajat olivat kaikki Israelin arabeja, ei siis Länsi-rannan tai Itä-Jerusalemin palestiinalaisia. Tapetut poliisit olivat Israelin druuseja ja uskonnoltaan muslimeja.

Toisen poliisin serkku, Sheikki Asaid Sathawi sanoi hautajaisissa toivovansa että nämä poliisit olisivat viimeiset uhrit Israel-Palestiina konfliktissa. ”Toivon, että tämä konflikti päättyy. On jo tarpeeksi verenvuodatusta. Tämä sota on tarpeeton ja pitää sisällään tarpeetonta tappamista. Haluaisimme rauhoittaa tilanteen, antaa jokaiselle kansalle maansa, saavuttaa rauhansopimuksen ja toivomme kaikille hiljaista ja miellyttävää elämää.”

On mahdotonta ennustaa miten tilanne tulee päättymään ja milloin, mutta konflikti on osoittanut melkoista palestiinalaisten päättäväisyyttä. Kun Israel asensi Al-Aqsaan metallipaljastimet, Jerusalemin palestiinalaiset boikotoivat moskeija alueelle menoa. He eivät hyväksyneet metallinpaljastimia sillä ne koettiin miehityksen symboleiksi heidän pyhällä paikalla. Rukoukset pidettiin Temppelivuoren ulkopuolella kaduilla ja aukioilla.

Tänään torstaina 20.7.2017 näyttää siltä, että hallitus tulee poistamaan metallinpaljastimet. Päätös tehdään huomenna perjantaina ennen iltapäivärukouksia. Temppelivuori on ollut käytännössä tyhjä viimeisen viikon. Jos huomiset rukoukset perutaan niin edessä voi olla melkoiset väkivaltaisuudet.

Al-Aqsan puolustaminen palestiinalaisille on paljon enemmän kuin kansallinen tai uskonnollinen symboli. Kyseessä on myös yksityinen paikka, jossa palestiinalaiset voivat kokea olevansa vapaat miehityksestä ilman israelilaisten läsnäoloa. Se on myös isoin Itä-Jerusalemin viheralue sanoin kuin kiireinen keskusaukio.

Maailmanhistorian isoja myllistyksiä seuratessamme Jerusalemissa me suomalaiset kristityt voimme esittää itsellemme kysymyksen: haluammeko ajaa ihmiset erilleen toisistaan ja tukea asenteillamme väkivallan kasvua vai rakastaa tasavertaisesti kaikkia osapuolia? Olisiko tehtävämme myös aidosti rakastaa palestiinalaisia eikä vain yrittää edistää ihmisvoimin profetioiden toteutumista?

Väkivalta on aina väärin, samoin kuin rauhan edistäminen teennäisesti väkivaltaa kasvattamalla, mutta rauhan edistäminen tasa-arvoa tukemalla ja ihmisen oikeuksia kunnioittamalla on siunauksen tie. Huolimatta siitä miten vaikeaa se on.

Rauhaa Jerusalemille!

9 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Mikä olisi Ollin mielestä oikeudenmukainen ratkaisu? Molemmilla osapuolilla, kun taitaa olla siitä aivan vastakkaisia näkemyksiä. Oikeudenmukaisuuteen vedotaan asian käsittelyssä usein. Aivankuin sellainen ratkaisu olisi olemassa, joka tyydyttää kaikkia osapuolia.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Olli Pitkänen sanoo:

      Tähänkin konfliktiin sopii hyvin YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeusjulistus ja sen 30 artiklaa:

      ”Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.”

      YK:N IHMISOIKEUKSIEN JULISTUS, 1.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Täytyyhän sinulla Olli, olla jokin omakin käsitys. Olisi kiinnostavaa tietää millaisia ratkaisuja tilanteeseen voisi olla.

    Käsitän hyvin sen, miten arbit joutuvat sorron alle. Olen sitä omakohtaisestikin päässyt Jerusalemissa näkemään.

    Sortoa tapahtuu aina siellä missä ihmisarvo mitätöidään, jonkin ominaisuuden tähden. Joillekin vain ei anneta samoja oikeuksia, kuin ”meille”. Toimimme käsittämättömän julmalla tavalla, mikäli ”meille” annetaan sellaiseen käytökseen lupa ja oikeutus. Sille vain sokeutuu. Tämän olen nähnyt myös ihan tavallisissa työpaikkakiusaamisjutuissa. Sama ihmisluonnon sisäinen rakenne tulee esiin myös Jerusalemissa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Olli Pitkänen sanoo:

      Onhan minulla omiakin mielipiteitä, mutta tuossa Israel-Palestiina konfliktissa niitä on vaikeata tuoda esille leimaantumisen takia. On helppo puhua tiibetiläisten tai intiaanien ihmisoikeuksista, mutta kun alat puhumaan palestiinalaisten oikeuksista, joudut heti tulilinjalle. Joka tapauksessa on surullista nähdä miten dialogi puuttuu ja kumpikin osapuoli huutaa omia oikeuksiaan. Siinä tilanteessa on vaikea löytää ratkaisua vaikka sopua ei voi syntyä kuin aidossa ihmisten kohtaamisessa. Nykyisellä politiikalla ihmiset viedään vaan kauemmaksi toisistaan ja sitä myöden konfliktin ratkaisemisesta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Olli Pitkänen sanoo:

    En tiedä aukeaako tuo juttu, mutta Haaretzissa oli seuraava juttu tänään, joka kertoo paljon:

    http://www.haaretz.com/opinion/.premium-1.802228

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Pesonen sanoo:

      kielitaitoni ei riitä tuon lukemiseen. Koska sitä ei ole. Kuulun viimeiseen sukupolveen, jolle kieliä ei kansakoulussa opetettu.

      Kiitos hyvästä vastauksestasi. Noihan se menee, että vastapuoli leimataan aina. Jolloin todellinen yhteys katkeaa. Toisenlaiset mielipiteet ja niiden esittäjät on niitä pahoja.

      Sanotaan, että jos siellä kaksi paikallista alkaa väitellä keskenään, niin esillä on ainakin kolme eriävää mielipidettä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Olli Pitkänen sanoo:

    Olen huomannut kohtaamisissani eri osapuolten kanssa, että ne jotka aidosti haluavat tilanteen muuttuvan paremmaksi peräänkuuluttavat dialogia: dialogia jossa voidaan myös olla erimieltä. Sillä he uskovat, että kuunteleminen auttaa pääsemään parhaaseen johtopäätökseen.

    Sitten on taas se tietty joukko, joka määrätietoisesti ei halua antautua dialogiin vaan etsii jatkuvasti vikoja toisesta eikä halua dialogia. Dialogi voisi haastaa liikaa heidän varmat mielipiteet. He heittävät bensaa liekkeihin ja eivät halua edes varmistaa faktoja. Kaikki millä voit syyttää toista, oli ne totta tai ei, ovat heille tärkeitä vihanlietsonnassa. Siksi rauhan saavuttaminen ei ole oleellista vaan toisen mustamaalaaminen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Taitaa olla vähän sama tilanne kuin avioliitoissa. Hyvässä liitossa tunnistetaan herkästi toisen tarpeita ja pyritään niitä täyttämään. Hunosssa suhteessa tunnistetaan toisen tarpeet, ihan yhtä herkästi ja käytetään sitä kaikkea toista vastaan. Eli samoja elementtejä voidaan käyttää hyvään ja huonoon.

    Dialogissa olisi löydettävä oikeita avainsanoja. Sellaisia, joihin ei liittyisi raskasta tunnekuormaa. Yksi sellainen on oikeudenmukaisuuden käsite. Sen ymmärtäminen riippuu aina näkökulmasta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Olli Pitkänen

    Olen maailmankansalainen alunperin Joensuusta. Olen asunut pitempiä aikoja Tansaniassa, Jordaniassa ja Salomonin saarilla, ja työni takia matkustanut eri puolilla maailmaa. Nykyisin toimin Suomen Lähetysseuran Etelä- ja Kaakkois-Aasian Aluejohtajana. Kohdemaitani ovat Thaimaa, Myanmar, Kambodza, Laos ja Nepal. Seurailen mielenkiinnolla elämää Aasiassa ja muualla maailmassa, joista sitten kirjoittelen havaintojani blogiini herättelemään ajatuksia kulttuurien erilaisuuksista, rikkauksista ja välillä niiden kummallisuuksista. Kaikki ajatukseni ovat tiukasti omiani ja omalla vastuullani, eivätkä välttämättä edusta työnantajani käsityksiä.