Julkkisteologiaa

Pari päivää kotona kuumeillessa on vähentänyt sosiaaliset kontaktit somemaailman varaan. Siksipä on tullut luettua myös julkkisaiheisia uutisia. Enkä voi tunnustaa olleeni niille immuuni aiemminkaan, vaikka kaikkia BB-tyyppejä tai neljän tähden illallisille osallistujia en tunne, en muista, enkä edes koe tarpeelliseksi oppia. Tulin tuossa päivänä muuanna ennen flunssaa luonnehtineeksi ilkeähkösti erästä ihmistä, jonka

rinnalla Paula Risikkokin vaikuttaisi äiti Teresalta.

Ei kovin kaunista, myönnän, mutta uskon saaneeni mielikuvani henkilöstä selväksi. Tarvitsemmeko julkkiksia siksi, että meillä on joku tai jokin, johon viitata?
Television Tiiliskivet – radiosarjassa käsiteltiin joskus erästä suuresti arvostamaani sitcomia, Frasieria. Siinä kerrottiin, että Kelsey Grammerin esittämästä sarjan päähenkilöstä tehtiin korkeakulttuuria arvostava snobi mm. sen takia, että näin hänet saatiin viittaamaan oopperoiden ja kirjaklassikoiden henkilöihin nykyilmiöiden sijaan, mikä tekisi sarjasta ajattoman. Viittaukset nykyelokuviin tai poliittisiin voimahahmoihin vanhenevat, mutta aina joku jossain kuuntelee Verdiä tai lukee Shakespearea.

Frasierissa oli muuten toinenkin, näin kristinuskon kysymysten ja teologian kannalta, mielenkiintoinen ja merkittävä hahmo: Maris. Frasierin veljen vaimoa ei koskaan näytetty katsojille, mutta sen sijaan tätä ominaisuutta käytetään häikäilemättä, joskin äärimmäisen taitavasti ja tehokkaasti, hyväksi. Veli Niles tulee hankkineeksi whippetin, joka ilman muuta kopeine olemuksineen ja ruoasta kieltäytymisineen luo mielikuvaa hemmotellusta seurapiirirouvasta. Eräässä jaksossa Maris pakenee maasta piiloutuneena rahtilaatikkoon. Laatikon sisältöä ei tietenkään näytetä. Maris pääsee siis samaan kategoriaan kuin Hyacinth Bucket… anteeksi Bouquet’n poika Sheridan, sarjakuvista tutun Lätsän anoppi ja Jaska Jokusen ihailun saavuttamaton kohde, pieni punatukkainen tyttö. Mielenkiintoista on muuten sekin, että näille kahdelle ei ole annettu edes nimiä. Näkymätön, vaikuttava voima… mistähän ne käsikirjoittajat tuon ovat oppineet?

Fiktiohenkilöiden sijaan päivän lööpit näyttävät tänään puhuvan kahdesta ikonisesta mieshahmosta: alle kuusikymppisenä kuolleesta Matti Nykäsestä ja liki ysikymppisenä porskuttavasta Jörn Donnerista. Myös Nykäsen kanssa liki samanikäisenä kuolleesta Olli Lindholmista ja jo yli kymmenen vuotta sitten taivaalliseen laulukuoroon liittyneestä Juice Leskisestä on puhuttu.
Perinteinen kristinoppi opettaa Raamatun sanan mukaan, että Jumala määrää meille jokaiselle elämämme päivien lukumäärän (Ps.38:4-5). Väkisinkin tulee mieleen näitä päivän lööppisankareita miettiessä, miten totta tuo ihmisen näkökulmasta loppujen lopuksi onkaan. Donner elää ja voi ilmeisesti hyvin 86-vuotiaana, Olli Lindholm kuoli elettyään yli kolme vuosikymmentä vähemmän. Kummankaan elämäntapaa – saati Leskisen ja Nykäsen – ei varmaan voi pitää minään terveyslehtien ihannemallina. Elämän kiellettyjäkin hedelmiä on varmaan tullut nautittua muutaman hedelmäsalaattiannoksen verran. Toinen kuitenkin elää, toinen ei.

Täytyy muistaa, että myös kuolemalla on historiansa. Tuohon psalmin sisältämään ajatukseen on myöhemmin lisätty ajatus siitä, että ihminen voi kyllä lyhentää elämäänsä hankkiutumalla elämää lyhentäviin tilanteisiin, kuten suonensisäisten huumeiden käyttöön tai Grönlannin läpihiihtoon osallistumiseen farkuissa ja t-paidassa. On kuitenkin myös historiallinen tosiasia, että monia työsuojelullisia toimenpiteitä vastustettiin ainakin näennäisesti kristinoppiin vedoten. Tärkeämpänä syynä taisi kuitenkin olla raha: sellaiset työsuojelulliset toimet, joita nyt pidämme itsestäänselvyyksinä, ovat merkinneet aikoinaan kaivosten omistajille ja tekstiilitehtailijoille heidän näkökulmastaan tarpeetonta rahanmenoa. Terveyslainsäädännön puolella taitaa olla samankaltainen tilanne. Jos nyt joku sattuisi löytämään uuden kasvilajin Andien vuoristosta ja ehdottelisi ihmisille, että ”hei tyypit, käärikääs tätä paperiin ja sytyttäkää. Sitten vaan imette siitä savua keuhkoihinne ja avotsie harasoo!”, niin kuinkahan kävisi?

Muistan, kun kuudesluokkalaisina meidät laitettiin laatimaan terveyskasvatuksellisia julisteita. Siihen aikaan oli yleinen telkkarimainos pesujauheesta: ”Spick&Span lyhentää puhdistusaikaa”. Teimme tästä version: ”Tupakoi sinäkin! Marl&Boro lyhentää elinaikaa”. Opettaja hylkäsi työmme. Nykyinen vanhustenhoidon tila antaa aiheen miettiä, josko sittenkin olisimme olleet silloin kaksitoistavuotiaina oikeassa…