Juhlavuotena toimitaan

Historiaa käsitteleviä tapahtumia on vietetty. Kuopion kaupungintalolla kokoonnuttiin 14.3.2017 klo 17.00 alkaen Kuopion Reserviupseerikerho ry:n 85-vuotishistoriikin julkistamistilaisuuden merkeissä. Ajankohdasta tiedotettiin Savon Sanomissa 28.2.2017. Historiikin valmistumisella haluttiin kunnioittaa Suomen juhlavuotta 2017.

Historiikin laatijat ovat Jarmo Seppälä ja Veikko Vilmi, joilla on ollut suuri urakka saada kirja painoasuun ja luettavaksi. Sanomattakin on selvää, että työ on aiheuttanut heidän lähipiirilleen monenlaista uhrautumista, josta on lausuttava vilpittömät kiitokset.

Kaupungintalolla jaettiin kirjat osallistujille. Kirjoittajista tuntui mukavalta, kun kirjan saaneet henkilöt halusivat kirjoittajien nimikirjoitukset saamiinsa julkaisuihin. Kirjoittajat toivovat, että puheena oleva kirja löydettäisiin myös ”kirjastojen hyllyiltä”.

Aiheeseen liittyen Kuopion kaupungintalolla oli 2.3.2017 klo 17.00 alkaen yleisöseminaari, jonka otsikkona oli ”100 vuotta Suomen itsenäisyyttä”. Ohjelman pääotsikot olivat: ”Svinhufvud ja Suomen itsenäisyys”, ”Pioneeriaselaji ja Suomen puolustus”, ”Hovioikeudet ja Suomen oikeuslaitos”, ”Eduskunta ja perustuslait” ja ”Kansanvaltaa Kuopiossa”. ”Musiikkiesitykset” ja ”päätössanat” kuuluivat myös ohjelmaan.

Tilaisuudesta viestitettiin tiedotusvälineissä. Vuorovaikutus esitelmien pitäjien ja yleisön välillä lisäsi seminaaritapahtuman kiinnostavuutta. Oli kehittävää osallistua esitelmiä koskevaan keskusteluun. Historian kysymyksiä on avattava, sillä uusia näkökulmia tarvitaan.

”Suomi Finland 100”-tapahtumia on vietetty. Kuopion tuomiokirkossa oli 12.3.2017 klo 18.00 alkaen ”Talvisodan päättymisen muistokonsertti”.

Konsertissa esiintyivät ”Kuopion Seniorikuoro”, ”Mieskuoro Kuopio-Kvartetti”, ”Kuopion sotaveteraanien Mieskuoro”, ”Rajalan koulun musiikkiluokkien kuoro”, ”Yksinlaulua Ilpo Rannankari”, ”Puijon Kamarikuoro” ja ”Nikolaoskuoro”. Yhteislauluna ”virsi 581” kuului myös ohjelmaan.

Konsertin ”tuotto”, joka saatiin 10 euron hintaisista ohjelmaesitteistä, on mennyt ohjelmaesitteen mukaan ”Pohjois-Savon Sotaveteraanien hyväksi”.

Tässä kirjoituksessa ”peilattiin” historiaa kulttuurin näkökulmasta. Historiaa pohdittaessa pyritään hahmottamaan kehityksen kulkua, jossa vaikuttavat ”arvot”. Päätöksiä ja tilanteita on arvioitava huolella. Yhteisön toiminta voi olla ”vastuullista”, ”perinteitä arvostavaa”, ”aatteellista” ja ”edunvalvonnallista”, joita asioita ”punnitaan”. Kun kuljetaan harkittujen linjausten ja päätösten mukaan, tavoitteet pysyvät hallinnassa.

Asioiden ollessa ”kunnossa” ja ”selkokielisiä” voidaan esimerkiksi sanoa, että ”maamme seilaa luotettavasti ulko- ja turvallisuuspolitiikan merillä”. Päätöksenteon on ratkaistava huolella myös sosiaali- ja terveydenhuollon sekä kotouttamisen kysymykset.

 

Juhlavuoden 2017 terveisin

 

YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

http://www.veikkovilmi.fi

Kuopio

Kirjoittaja

Vilmi Veikko
Vilmi Veikkohttp://www.veikkovilmi.fi
VEIKKO VILMI Dosentti, YTT, KT Suomen tietokirjailija. Osoitteesta http://www.veikkovilmi.fi linkkiyhteydet artikkeleihini ja profiiliini. Asun Kuopion Inkilänmäen kaupunginosassa, Kiuruntie 11 70340 Kuopio. Itä-Suomen yliopiston sosiaalipolitiikan, erityisesti koulutuspolitiikan dosentti. Muita tutkintoja: YTL, KM, HuK, Lukion oppilaanohjaaja, Ammattikoulunopettaja, Erityisopettaja, Luokanopettaja, Sotilasarvo luutnantti. Oulun yliopiston, Itä-Suomen yliopiston ja Jyväskylän yliopiston alumni. Tieteelliset artikkelit ja esitykset kansainvälisissä konferensseissa. Kunnalliset ja seurakunnalliset luottamustehtävät. EUSE-, MAOL-, OSJ- ja Tutkiva opettaja- järjestöt. Reserviupseeriyhdistys-, MPK - ja VAPEPA-toiminta. Maanpuolustusmitali (kultainen solki). Kultainen ampuma- ja suunnistusmerkki. Kuopion Reserviupseerikerho ry:n standaari. Toimitsija Kuopio - Jukola 2014 suunnistustapahtumassa. Olen kirjoittanut useita yhteiskunnan päätöksentekoa ja palveluja koskevia artikkeleita muun muassa Uuden Suomen ja Savon Sanomien verkkosivuille ja lehtiin. Olen nostanut esille veteraanien kuntoutusasioita Uuden Suomen vaalikiertueella ja perheiden tukemisasioita YLE:n ja Savon Sanomien yhteisellä vaalitorilla Kuopiossa. Pidän tärkeänä: Vastuullisuus näkyy ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja sisäpolitiikan kokonaisvaltaisessa hoitamisessa. Päätöksenteko vaatii näkemystä. Ihmisten tarkka kuuleminen on tärkeä. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestymistä on pohdittava huolella. Vanhustenhuollon ja omaishoidon palvelut on turvattava. Varhaiskasvatus ja lasten ja nuorten lähikoulut ovat tärkeitä. Perheet ovat tukemisen arvoisia. Erityisopettajakoulutus ja ammattitehtävätieto lisäävät tietämystä asioiden hoitamiseen, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Vaaleissa mitataan arvojen toteutuminen. Seurakunnan toiminnassa on hyvä teema: "Kotikirkko - Lämmin lähiyhteisö." Julkaisuja: Vilmi, Veikko 2005. Turvallinen koulu. Suomalaisten näkemyksiä koulutuspalvelujen kansallisesta ja kunnallisesta priorisoinnista. University of Jyväskylä. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 257. Diss. Vilmi, Veikko 1993. Kuopiolaisten tyytyväisyys kaupunkiinsa ja sen palveluihin vuonna 1985. Kuopion yliopisto. Sosiaalitieteiden laitos. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 13. Diss. Vilmi, Veikko 2003. Koulutus ja koulutukseen valinta. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Snellman-instituutin arkistojulkaisu 1. Kuopio: Snellman-instituutti. Vilmi, Veikko 1989. Asukkaiden hyvinvointipalveluja koskevat arviot ja odotukset Kuopion kaupungissa. Sosiaalipolitiikan lisensiaattitutkielma. Kuopion yliopiston sosiaalitieteiden laitos. Historiajulkaisu (painettu 2017; myös E-kirjana): Seppälä, Jarmo & Vilmi, Veikko 2016. Kuopion Reserviupseerikerho. Vastuullinen, perinteitä arvostava, aatteellinen ja edunvalvonnallinen reserviupseeriyhdistys 1929–2014. Kuopion Reserviupseerikerho ry Kuopio. Vilmi, Veikko 2009. Turvallinen koulu tavoitteena. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi, Veikko 2018. Ryhmäpuutarhayhdistykset hyvinvointia edistävänä tekijänä. Tutkimus hallinnollisista päätöksistä ja toiminnoista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi,, Veikko 2018. Koulutuspalvelut päätöksenteon toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista 1850-luvulta lähtien. Kuopio: Maakuntakokoelma. Tieteelliset referee-artikkelit: Hirvonen, Jaana & Martin, Marjatta & Vilmi, Veikko 1994. Sirkkulanpuisto esimerkkinä omaan apuun perustuvasta asuntopoliittisesta kehittämishankkeesta. Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 44 -53. Laurinkari, Juhani & Vilmi, Veikko 1994. Onko vaihtoehtoisella asuntopolitiikalla tulevaisuutta? Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 36 - 43. Vilmi, Veikko 1996 . Die Selbsthilfegesellschaft als wohnungspolitische Lösung. Teoksessa Johann Brazda & Jerzy Kleer (toim.) Genossenschaften vor neuen Herausforderungen. Festschrift für Prof. DDr. Juhani Laurinkari. Augsburg: Maro Verlag, 305–318. Vilmi, Veikko 1999. Ammatillinen koulutus väline sosiaalistumisessa koulutusyhteiskuntaan. Teoksessa Eira Korpinen & Liisa Puurula (toim.) Tutkimisen ja löytämisen pasianssia. Professori Jorma Ekolalle omistettu juhlakirja. Tutkiva opettaja 3. Jyväskylä: TUOPE, 67–78. Vilmi, Veikko 2005. Opettajankoulutus opiskelijavalintojen toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Teoksessa Eira Korpinen (toim.) Opettajankoulutus eilen, tänään, tulevaisuudessa. Professori Erkki Viljasen juhlakirja 5.2.2005. Tutkiva opettaja 1. Jyväskylä: TUOPE, 35 - 69. Vilmi, Veikko 2006. Kunnalliset hyvinvointipalvelut murroksessa - esimerkkinä koulutuspalvelut. Teoksessa Juha Hämäläinen & Riitta Vornanen & Juhani Laurinkari (toim.) Hyvinvointi ja turvallisuus 2000-luvulla. Juhlakirja professori Pauli Niemelän täyttäessä 60 vuotta 5.4.2006. Kuopio: Kuopion yliopisto, 111 - 128.