Jouluterapian tarpeessa!

 

Ei ole mikään niin kuin ennen. Ennen oli pahemmin. Meitä kakaroita pidettiin jouluaattoaamusta lähtien hirvittävässä jännityksessä. Karjalaisia kun ollaan juuriltamme, niin joulua vietettiin aina hirveänkauheankamalan isolla sukulaisjoukolla. Joulurauhan julistustus puolelta päivin ei tuonut minkäänlaista helpotusta päivän matelevaan kulkuun. Tilanne oli ristiriitainen: Ennen ”odotetun vieraan” tuloa piti koristella kuusi ja syödä kaiken maailman sörsseleitä, joita perinteisiksi suomalaisiksi jouluruuiksi kutsuttiin. Eihän vatsallaan jännittäjä voi oikeasti mitään syödä!

 

Ennen nykyaikaisia vakoilusysteemejä ja ovensuukyselyjä tiedustelijoina käytettiin harmaanuttuisia tonttuja, noita riivatttuja kielikelloja, jotka ikkunoitten takaa kurkkimalla saivat tietoonsa outoja asioista meidänkin perheestä. Sitten, ykskaks yllättäen aattoiltana ovelta alkaa kuulua jumalatonta kolketta ja töminää, kun sisään syöksyy ison sauvan ja pahassa tapauksessa vielä Koivuniemen Herran kanssa harmaaturkkinen valkopartaäijä, ihmissusi, jolla ei ole minkäänlaisia inhimillisiä tapoja.

 

Ensin se möreällä äänellä kysyy lapsilta, ollaanko me oltu kilttejä. Valehtele siinä sitten tuolle beelsebubin ilmentymälle punastumatta ja korvia heiluttamatta. Paha pukki sellainen, joka meikäläisenkin laittoi lahjoilla kiristämällä laulamaan: ”Käyppä tänne, en mä pelkää...!” Siinä tuli livautetuksi toinen valhe. Vaikka seisoinkin siinä kumman gubben edessä jäykkänä kuin seipään niellyt (sikäli kuin minua ei pakkoistutettu pedon polvelle), itku oli kurkussa ja sieluni oli suinpäin syöksynyt sohvan taakse piiloon.

 

Mikä tuo kuokkavieras oikein on utelemaan meidän perheen asioita? Lähtisi nyt hyvän sään aikaan vetämään ja jättäisi lahjasäkin meille! Ei sen tarvitse niitä lahjoja ruveta jakamaan. Osaamme me itsekin tuon osoitejakelun tehdä.

 

Ei liene lukijalle yllätys, että meikäläinen joulutraumatisoitui jo varsin varhain. Ei puhettakaan mistään nykyään muodissa olevasta debriefingistä. Itse saimme haavamme nuolla. Jossakin vaiheessa pukki alkoi imagosyistä pukeutua punaiseen nuttuun ynnä heitti valtansa merkit eli vitsan ja sauvan mäkeen. Halusi vissiin tehdä itsensä lapsille tykö. Vaan minkäs teet, kun minäkin tiedän, että sillä on sen nuttunsa alla karvainen turkkinsa. Tunnen vahingoniloa, kun nykyään lehdestä luen, että taas on pukki ajanut jouluna itsensä ihan piippuun. Aivan oikein sille.

 

Tämän blogin piti käsitellä joulupukin työuupumusta ja hoitoon ohjausta, mutta epähuomiossa blogisti taisikin avautua vain omista peloistaan. No, hoitoon taitaakin sitten mennä tämän kirjoittaja...

14 kommenttia

  • Hannu Kiuru sanoo:

    Jos lukijat suostuvat kertomaan omista joulutraumoistaan, niin voisimme sitten yhdessä mennä oikein isolla joukolla ryhmäterapiaan…!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Päivi Huuhtanen-Somero sanoo:

      Hilpeä idea: ryhmäpukkiterapia! Kuulostaa jo vähintään monimieliseltä. – Vaikka lapsena tiesinkin, että joulupukkina liikkui ikioma ihana Antti-enoni, sadun suggestio oli niin voimakas, että pelkäsin kuitenkin pukin lähelle tuloa. Kerran hän tempasi railakkaasti minut nilkoista ylös (olin kai 3 v.). Se riittikin lopuksi lapsuuttani pukin pelkoon. Kun isäni myöhemmin pelleillessään esiintyi bravuurinumerossaan Hamletin (isän) haamu, koin saman suggestiivisen ”kauhun”…

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    Ison tilan laidunmetsän reunaan rakennettu tilapäiseksi tarkoitettu talo, jossa keittiö, kamari ja yhdeksän ihmistä laulamassa ”En etsi valtaa, loistoa.” Joulusauna, tähtikirkas taivas, jota saunasta palatessa oli pakko jäädä ihailemaan ja pakkasen jäädyttämät hiukset. Lahjaksi kirja, pieni pussillinen pähkinöitä ja nukke, joka sai nimen Susanna. Isä ihmettelemässä nimeä, jota yhdelläkään suvun jäsenellä ei ollut. Ehkä hän ymmärsi sitten, kun lahjan saaja synnytti hänen ensimmäinen lapsenlapsensa Susannan nimipäivänä.

    Joulukirkkoa meillä ei ollut. Sen korvasivat kiirastorstai –iltojen jumalanpalvelukset, joihin aina osallistuimme. Että oppisimme tietämään, että elämä ei ole pelkkää leikkiä, kuten vanhemmat asiaa perustelivat. Ja kyllähän me sitten opimme senkin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Rantaan kahlaava merikapteeni eräällä Ahvenanmeren luodolla: En etsi valtaa, etsin loistoa!

    Onko kirkossasi su ja jouluaamuna jp. Kerron tyttärelleni, joka asuu Jääkärinkadulla.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Lauri Lahtinen sanoo:

      Karvaita kokemuksia. Minä suunnistin salaisella väylällä valkoiseksi maalattujen kivien mukaan. Linja oli hienosti kiinni siihen asti, kun se ”alataulu” lähti kävelemään pitkin rantaa. Se olikin lokki, joka lepuutti siipiään rantakalliolla. Onni matkassa, kun ei tapahtunut mitään, vain itseä nolotti.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Jorma: Voihan veikkonen, jo toki. Messu sunnuntaisin kymmeneltä, jouluaamuna Xmas kahdeksalta. Toimittajat näkee netistä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Minut oli kutsuttu, köyhä poika, äitinsä kanssa vähän paremmin elävän tätini kotiin jouluaattona. Serkkuja oli kaksi, ja lahjamääränsä huikea. Siitä on jo puoli vuosisataa. Minäkin sain jotakin lahjaksi, muistaakseni ainakin kahden pariston taskulampun ja kenties kaulaliinan Kun olin pakettini avannut, menin katsomaan serkkujeni saamia leluja siihen noin 2 metrin päähän, ehkä kosketinkin muuatta suurta pumpattavaa hyrrää. Muistan kun Veikko.setä sanoi: Älä sinä tänne tunkea, mene sinne omien tavaroittesi luo!! Minä menin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tarja Aarnio sanoo:

      No jo on tyly tyyli. Sorry kun sanon, että todella törkeätä pientä lasta kohtaan! Siinä olis jouluterapian paikka vaan toivottavasti olet kurjasta kokemuksesta selvinnyt! Ja pakko vielä lisätä, että moisia sukulaisia en itse enää pahemmin kaipaisi.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Lauri Lahtinen sanoo:

    Ehkä karvain kokemukseni on aikuisiältä. Olin 22 vuotias kanta-aliupseerioppilas. Siis Lappeenrannan maisemissa. Joulun alla, kun alkoi joululoma, olimme juhlasalissa riveissä. Olin töpeksinyt jotakin ja kuulin kapteeni Erkki Hietamäen mainitsevan nimeni muutaman muun joukossa. Hän käski: Astukaa rivin eteen! Rankaisen! Seitsemän vuorokautta arestia.

    Siellä sitten päävartion putkassa vietin joulun, joka olisi pitänyt viettää kihlattuni kotona. Nyt paljon vanhempana tunnustan, että ansaitsin sen ja olihan se kokemus. Jouluateriasta sen verran, että normaali lauantaimakkaran siivu oli sentin paksu. Jouluna sain kaksi viidenmillin siivua. Kunnioittava tervehdys esimiehelleni ja siunausta joulun viettoon!

    Lapsuuden joulut eivät pelottaneet, kun pukki ei käynyt, eikä lahjojen avaamiseen mennyt juuri aikaa. Joten minä oikeastaan voisin antaa teille traumatisoituneille terapiaa. Mä tunnen yhen joulupukin, joka vapaa.-aikoina muuttaa etelään ja asuu ihan tässä lähistöllä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • jorma ojala sanoo:

      Minun kävi paremmin jouluna 1975. Pyysin rykmentin komentajalta henkilökohtaista syylomaa mennäkseni hengelliseen tilaisuuteen ulkomaille. Sain puoltavan vastauksen: Komentaja antaa tämän loman teille henkilökohtaisena lahjana. Eversti J. Mäntynen oli rehti sodan käynyt mies, ainoa upseeri, jota saatoin siinä itsetuntoaan etsivien tärpästikkelien joukossa kunnioittaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Lauri Lahtinen sanoo:

    Aloitamme terapian. Hannu K, jos iilmoittamasi dimensiot habituksestasi pitävät paikkansa ja miksi eivät pitäisi, kun pukki tulee teille aattona, niin et joudu todennäköisesti polvelle istumaan.Mieti jo jouluaattoa ja pukin vierailua siltä kannalta, että saat istua lempituolissasi, eikä ole pakko laulaa, mutta saat myös laulaa, jos se tuntuu hyvältä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (66 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121