Korona-epidemia alkaa olla Suomessa ohi. Saa nähdä tuleeko uutta aaltoa syksyllä mutta muuten tämä alkaa olla nyt tässä. *Syvä helpotuksen huokaus*
Seurakuntien osalta se tarkoittaa, että jes viimein voidaan heittää hemmetin digiloikat roskikseen ja palata vanhaan hyvään systeemiin. Kokoustetaan ja pidetään avautumiskierrokset tästä lähtien tuplamittaisina!
Ja jokaikinen mummopiiri pyöräytetään käyntiin pikavauhtia – tuli niitä mummoja eli ei. Messu vedetään ihan piruuttain mahdollisimman puisevasti. Jo alkoikin ärsyttää ne karsitut striimimessut, joista ihmiset saattoivat häippäistä kättä huitaisemalla. Nyt istutte tappiin asti!
Tai…
Mitä jos emme nyt kiiruhtaisikaan takaisin normaaliin. Jos olisimmekin radikaaleja. Edes tämän yhden kerran. Jos tekisimmekin sellaisen ultimaattisen peliliikkeen, että resetoisimme koko seurakuntaelämän. Antaisimme elinkelvottomien toimintojen kuolla pois ja raivaisimme tilaa jollekin aivan uudelle. Jollekin, mihin Jumala oikeasti kutsuu. Uskallettaisko me?
Mitä jos syksyllä (tai milloin korona antaakaan myöten) ei käynnistetä yhtään toimintamuotoa vain siksi, että niin on ennenkin tehty. Sen sijaan käynnistetään vain ne toiminnat, joihin (a) ihmisiä haluaa sitoutua tekijöiksi, ja vain ne toiminnat, jotka (b) aidosti vievät seurakunnan missiota eteenpäin.
Ei päästetä karkuun tätä ainutkertaista mahdollisuutta aloittaa alusta. Tätähän me niin monta kertaa rukoiltiin. Tässä se nyt on!
Tuntuu surulliselta, että pappi väheksyy messua. En luule olevani ainoa, joka saa hengellisen ravintonsa parhaiten juuri täysimittaisesta messusta. Vallitsevassa krrisitilanteessa olen eniten kaivannut juuri mahdollisuutta osallistua ihan oikeaan messuun, vaikka kotiseurakuntani on kyllä kiitettävästi saanut aikaan striimatttuja sanajumalanpalveluksia, saarnatkin niissä ovat olleet useimmiten hyvinkin puhuttelevia.
Älä nyt ihan hirveästi sure kuitenkaan.
Nyt olisi ”perustuslakikomitealle” työtä käydä koko repertuaari lävitse, mitkä toiminnot on johdettavissa Raamatun sanasta, sehän on se ylin auktoriteetti kumminkin. Kun asia on tutkittu, niin pitäisi tarkistaa kaikki reunaehdot ovatko ne perustuslain mukaisia. Taitaisi käydä kuitenkin niin, että kuten talousgurutkin toinen sanoo nyt elvytetään ja toinen tykkää, että pitäisi säästää.
Missä on määritelty, mikä on ”ihan oikea messu”? Raamatussa ei ainakaan. Ihmisten suunnittelema se on, ja siksi sitä voi tarpeen mukaan muuttaa. Tarvetta olisi, jos halutaan, että uudetkin sukupolvet tulisivat mukaan.
Hyvä, Timo, että jaksat puhua asian puolesta. Minä en enää viitsi. Ehkä se ei tehtäväni olekaan. Onhan vaihtoehtojakin sentään olemassa.
Korona vaikutti ainakin sen, että jumalanpalveluksia tulee nykyään telkkarista joka sunnuntai, usein kaksi peräkkäin. Radiosta tulee myös ja sen perään radio Deistä Raamattuopiston messu. Illalla Tuomasmessu. Tv7sta löytyy lisää vaihtoehtoja: Kangasalan majataloilta ym. Valinnan varaa onneksi on.
Sanavalintani oli epäonnistunut. Tarkoitin ”oikealla messulla” ev.lut. käsikirjan mukaisesti toimitettua messua, jonka koen tutuksi ja turvalliseksi tilaisuudeksi olla vuorovaikutuksessa Jumalan kanssa. Tietenkin muiden traditioiden kaavat ovat ihan yhtä hyviä ja yhtä rakkaita niille veljille ja sisarille, jortka ovat niiden parissa kasvaneet. Eikä ole pahitteeksi sekään, että silloin tällöin vierailemme naapuritarhassa, kunhan Paimen on yhteinen. Mutta juuri oman kirkon messu tuntuu eniten kodilta.
Kutsuiko Jeesus tuttuun ja turvalliseen käsikirjan mukaiseen messuun? Mielestäni ei. Hän kutsui seuraamaan. Olen pitkään tuntenut, että tuttu ja turvallinen messu lämmittää sisältä tuttua ja turvallista porukkaa, eikä sinne paljon muuta tai muita kaivata. Jotain on kirkossamme tapahduttava. Kiitos Timo Pöyhönen tästä blogista.
Petteri, messu on lepopäivän pyhittämistä. Kun siinä voimaantuu, jaksaa taas tehdä kuusi päivää töitä lähimmäisten hyväksi. Kyllä kristitty tarvitsee myös hiljentymisen hetkiä, muutoin ei jaksa tätä elämää.
Miksi kukaan haluasi olla laittomassa aatteessa.
Miten se olisi yhteys Jumalan kanssa, joka on järjetyksen Jumala ja siksi antanut lain, joka tarkoittaa sekä velvollisuuksia, että oikeuksia. Syyttömiä ei saa tuomita ja syyllisille kuuluu rangaustus.
Paavalikin varoitti laittomuuden lapsista.
Itse arvostan oikeuslaitosta enemmän kuin kirkkoa, vaikka siellä ei pidetä messuamisesta.
Oikeus ei tuomitse ketään mielivaltaisesti tai tunteen pohjalta taivaaseen tai helvettiin, eikä syytä kaikkia rikollisiksi, eli syntisiksi.
Jumala ei tuomitse syyttömiä, mutta armahtaa myös syyllisiä. Tämä on kyllä monille muillekin loukkaus oikeudenmukaisuuden periaatetta kohtaan, mutta tämmöinen armahtava Jumala meillä on.
Oikeuslaitos on hyvä niin kauan,kun ei itseä syytetä mistään. Sitten kyllä voisi armokin kelvata, kun istuu väärällä puolella pöytää.
Jos kaikkiseurakunnan toiminta resetoituisi ja sinä saisit päättää niin, mitä aloittaisit?
Pienissä ryhmissä rukoilemisen, olemme itse asiassa jo aloittaneet. Uskovien pitäisi tuntea toisensa nimeltä ja mielellään sydämeltä, niin pieniä pitäisi kokoontumiset olla, että jokaisella on oma ikäänkuin nimetty paikkansa. Toki sitten pitää olla silloin ja tällöin suurmpia juhlia, että huomaamme olevamme osa suurempaa. Raamattukeskeisyys niin, että synti tunnustetaan synniksi ja niistä tehdään parannusta. Joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, hänelle tapahtuu laupeus.
Timo Pöyhöseltä oikein hyvää satiiria. Timo sanoittaa täsmälleen sen, miten tulee tapahtumaan. Äkkiä paluu tuttuun ja turvalliseen ja digiloikka unholaan, koska se nyt oli tilapäinen pakkotilanne. Näin siksi, että uudistuminen vaatii pohdinta-aikaa ja tyhjää tilaa kalentereissa. Ja sitä juuri puuttuu. Muun muassa siksi, että korona on pakottanut sekä säästötalkoisiin että pohtimaan kesän rippikoulujen toteutuksia eli teettänyt lisätöitä.
Laurille ja muille muistutan, että kirkkomme ei noin pääsääntöisesti enää ajattele että Raamattu määrittelisi sen, mihin toimintaan pitää keskittyä. Uskontunnustus on runollisesti totta, 10 käskyä periaatteessa muutettavia hyvän elämän liikennesääntöjä jne. Vanhanaikainen pakanalähetystyö on kulttuuri-imperialismia ja keskeistä on voimaannuttaminen hyvään elämään Jeesuksen esimerkin mukaan, toivon sanoman levitys ja kirkon jäsenyyden kokeminen merkitykselliseksi. Meitä toisin ajattelevia dinoja toki löytyy.
Jos tuo on totta, niin kaikki ongelmat on helppo ratkaista. Tarvitaan vain ilmoitus: Pelastus ei kuulu prioriteetissa enää korkeimmalle tasolle, jokainen tulkoon uskollaan autuaaksi. Tulkaa ja täyttäkää kirkkosalit ja seurakuintakeskukset toiminnalla ja ennenkaikkea riemulla.
Lauri. Johan me järjestämme tangomessuja, sateenkaarimessuja ja viini-iltoja sekä Juice-iltoja tuomiokirkoissa Eikä seurakuntakeskuksia tarvitse täyttää. Jumalan kansa on jo kauan aikaa kokoontunut markettien kassajonoissa. Tosin nykyään suosimme erityisesti metsässä kokoontumista, koska se on sekä terveellistä että turvallista ja ennen kaikkea ekologista.
Ehkä olisi rauha maassa, jos konservatiiveilläkin olisi pieni sija, mutta siinä taitaakin olla se pauluksen pistin, joka pistää niin ikävästi