Jos kädessäsi on vasara, niin kaikki ongelmat ovat nauloja.

Sanonta kuvaa hyvin näitä keskusteluja. Käytämme sitä työkalua, jota osaamme ja näemme ongelmat sen läpi.
Äskettäin kunnioitettu kirkkoherra Jouni väitti, ettei oppini ole kirkon opetuksen mukaista. Onneksi oli tuo avioliittoleiri tuossa välissä. Joten ehdin kunnolla pähkäilemään väitettä. Ekana se otti päähän ihan rankasti. Olenhan vankka kirkon - ja M.L:n kannattaja. Ensi kertaa minut on raakattu koko kirkon ulkopuoliseksi kummajaiseksi. Sitten oivalsin; toinen puhui pellosta ja toinen pellon aidasta. Onhan näilläkin jotain yhteyttä keskenään. Kuitenkin pientä erimielisyyttä voi syntyä, jos aitaa ja peltoa yritetään pitää vertailukelpoisina.

Vastaava ero on opilla ja kristityn elämällä. Omat puheenvuoroni käytin siitä mitä on elämä. Kirkkoherra Jouni taasen alkoi puhua kristillisestä opista. On luonnollista, että Jouni on perehtynyt oppiin. Joten se on hänellä vasarana kädessä. Minun tekstini taasen täynnä nauloja. Niitä hän sitten alkoi innolla koputtelemaan opin vasaralla.

Palvellessani aviolliittoleirillä opin kerran jotain hyvin olennaista kristityn elämästä. Leirillä on useita tosi mielenkiintoisia luentoja. Jonkun saattaa ehtiä palvelutehtävien lomassa kuuntelemaan.
Niinpä eräs luento kiinnosti eritysiesti. Istuin mukavasti takana ja luento oli juuri alkamassa. Juuri silloin sain sanan, että toimistossa kaivataan.

Selvisi, että joku ei päässyt huoneeseensa. Avaimet oli jäänyt sisään. Huoneessa oli tietysti auton avaimet. Niinpä ei päässyt tulemaan luennolle. Minun oli siis lähdettävä tuonne, lähes seitsemän kilometrin päähän avaamaan ovea. Päätin siinä ajaessani, etten ilmaise harmistustani lainkaan. Palvelen vain iloisesti. Aivan kuin mitään harmistumista ei olisi.

Perillä sitten selvisi, ettei siellä enää apua tarvittu. Asia oli selvinnyt kymmenen sekuntia sen jälkeen, kun olin lähtenyt ajamaan. Kännykkä ei vain sattunut olemaan mukana. Mitäkö opin?
Opin se etten ole palvelemassa ensisijaisesti ihmisiä vaan Jumalaa.

Tuo näköala antaa koko elämälle aivan uuden motivaation. Palvelutyössäni olen jatkuvasti suuressa velassa avioparitoiminnalle, jonka ansiosta oma avioliitto toimii hienosti, ja vielä enemmän Herralle, joka on antanut meille kaiken.

Velkaani olin maksamassa taas leirillä. Saldo ei kuitenkaan pienentynyt lainkaan. Päin vastoin.
Velkaa tuli taas lisää, koska itse sai paljon. Niinpä kristittynä olemme jatkuvasti velassa kaikille.
Parastamme yritämme. Silti mitään palkkaa, tai ansiota palvelusta ei kannata edes odottaa.

Olemmehan velvollisia tekemään kaikkea hyvää kaikille. Mitä kiitosta velvollisuuden hoitamisesta voisi kuvitella. Emme selviä edes vähimmästä kunnialla. Joten jäämme kurjiksi maan matosiksi, kaiken yrityksen ja ponnistelun jälkeenkin. Ikinä emme täytä mittaa. Parempaa jälkeä silti aina syntyy.

Oppia tähän ei kannata sotkea.

92 kommenttia

  • ismo malinen sanoo:

    Juuri näin ja on hyvä myös muistaa, että opettaminen kuuluu myös oleellisesti Kristinuskon ytimeen.

    ”Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” Matt.28: 18-20

    En näe mitään hyvää siinä, että lapset jätetään kastamatta ja opettamatta Kristillisen toivon perustalle ja kertomatta ne Jumalan lupaukset, joihin itse olemme kasvaneet ja uskoneet. Uuspakanuus on jo hyvinkin yleinen ilmiö, ainakin kaupungeissa ja sen seuraukset ovat myös jo nähtävillä. Vedänkin aika suoran johtopäätöksen kansakuntamme heikkoon moraaliseen tilaan, jossa millään ei ole juurikaan enää väliä, paitsi, että minä itse saan kaiken haluamani nopeasti ja halvalla. Lähes kaikki tavoittelevat vain omaa menestystään keinoista välittämättä, kunhan vain olisi rahaa, hokevat monet ja unohtavat kaiken muun. Jumalasta poispäin kulkevan suunnan havaitseminen olisi nyt kansallemme tärkeää, mutta tuntuu, että kirkon piispatkin on keskenään erimielisiä siitä mikä on tärkeintä.

    Ihmiselle on kuitenkin annettu neuvo, jota jokaisen on syytä aina silloin tällöin pohtia, tässä ansiokeskeisessä mammonan palvonnassa:

    ”Älkää siis murehtiko sanoen: ’Mitä me syömme?’ tahi: ’Mitä me juomme?’ tahi: ’Millä me itsemme vaatetamme?’ Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan. Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan. Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa.” Matt.6:31-34

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Pekka Pesonen, voitko sinä pelastaa lapsesi kastattamalla heidät?

    Mihin tarvitaan evankeliumia?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Pelastaako kaste sitten sinut Ari?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Kaste yksin ei pelasta ketään vaan on osa uudestisyntymää.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Jumala uudestisynnyttää käyttäen kastetta välikappaleena.

      Tiit. 3:5 kertoo tästä. Kaste on uudestisyntymisen pesu.

      Uudestisyntyminen ei ole ennen kastetta tapahtuva eikä myöskään kasteen jälkeen tapahtuva ilmiö, vaan nimenomaan kasteen välityksellä tapahtuva Jumalan teko.

      Uudestisyntymä tarkoittaa Jumalan lapseksi syntymistä. Siinä saatanan kakarasta tulee Jumalan lapsi.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Kasteessa ihminen liitetään Jumalan tekoon Kristuksessa, ei meitä kaste pelasta, eikä meidän uskomme, vaan Kristus.

    Tässä juuri tulee se asia esiin, että meidät pelastetaan Jumalan Pojan uskon mukaan. Siis Jumalan Pojan tuoman ilosanoman mukaan, jossa meidät luetaan Jumalan edessä vanhurskaaksi, Hänen tahtonsa mukaan, joka on että me uskomme Hänee, jonka Hän on maailmaan lähettänyt. Meidän omat teot ja uskot ja kasteet eivät riitä, vaan juuri sen tähden Lähetti maailmaan Henkensä, että saisimme kasteen Hänessä. Vanhastaan sanotaankin: Tähän Sanaan meidät on kastettu, että eläisimme Hänen sanastaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matias Roto sanoo:

    Ari

    Kyselet mihin tarvitaan evankeliumia jos kerran kaste antaa kaiken.

    Evankeliumi on juuri siinä

    e t t ä

    kaste antaa kaiken mitä Jeesus on puolestamme tehnyt.

    Evankeliumi on iloinen sanoma, jonka saa uskoa. Evankeliumi kertoo että Jeesus on tehnyt kaiken puolestamme. Ihmisen saa uskoa kaikki syntinsä anteeksiannetuiksi ja saa omistaa oman elämänsä voimaksi ja lohdutukseksi murheisiinsa Herramme täydellisen ja suuremmoisen suloisen autuuden, jonka hän on meille antanut sulasta armostaan.

    Olet edellä kovasti vääntänyt siitä että muka parannus olisi TEKEMISTÄ, kun kerran Pietari sanoo, että tehkää parannus.

    Kun mennään alkukielen kreikan taakse hepreaan, niin vastaan tulee sana, joka merkitsee mukavuutta ja lohdutusta.

    năḥam

    נָחַם

    Elikä kun kansa oli Pietarin puheesta tullut murheelliseksi saatuaan piston sydämeensä, niin silloin Pietari sanoo että nämä murehtuneet sielut saavat lohdutuksen eli mielensä muutoksen ottamalla pyhän kasteen, jossa syntien anteeksiantamus annetaan vaivatun sielun lohdutukseksi ja Pyhän Hengen lahja annetaan uskon elämän syntymiseksi ja uskon vahvistukseksi ja uskon pysyvyyden ja kestävyyden takaajaksi. Emmehän itse omasta voimastamme tai tahdostamme voi uskoa Jumalaan vaan ainoastaan siitä että Pyhä Henki kirkastaa meille Kristuksen armon käyttäen Jumalan sanaa ja sakramentteja välikappaleinaan.

    http://biblehub.com/hebrew/5162.htm

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Pesonen

    En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.