Avioparitoiminnan ihanuus ja kurjuus.

A
Kurjinta on havaita miten vaikea parien on lähteä toimintaan mukaan. Yleensä kolme vuotta taitaa olla se aika, joka menee, ennen kuin liikkeelle lähdetään. Jos silloinkaan. Hyvin usein leireistä kertoessani saan vastaukseksi sen miten tarpeettomana toiminta heidän kohdallaan koetaan. Kaikki on ihan hyvin.

Ehkäpä kuva toiminnasta on syntynyt osaksi perheneuvonnan vaikutuksesta. Mennäänhän sinne suurien vaikeuksien ja kriisien pakottamana. Kriisin aivan yllättäen iskiessä päälle olisi hyvät neuvot kultaakin kalliimpia. Monelta ikävältä uutiselta välttyisimme, jos suhdetaitojen opettelu olisi itsestäänselvyys. Moni saa tietysti avun perheneuvonnasta, mutta kuva vaikeuksien tonkimisesta on piintynyt, jostakin syystä, syvälle ihmisten mieliin.

Näille Paremman-avioliito leireille tulee tietysti aina mukaan myös kriisipareja. On ollut valtava ilo nähdä miten monet ovat siellä löytäneet toisensa uudelleen. Tyypillistä on, että varsinkin me miehet pelkäämme joutuvamme vain syyttelyn ja moittimisten kohteeksi. Mikäli leireille lähdemme. Kynnys kasvaa ehkä siksi liian suureksi. Joskus sitten on toisinpäin. Mies olisi innokas lähtemään, mutta vaimo haraa tiukasti vastaan.
Yllättävä havainto monelle onkin se, miten toimivia työkaluja saa käyttöönsä. Samoin se että , niiden avulla voi ratkaista ongelmia omatoimisesti. Valtava tuki on luennoitsijaparien avoimuus omista kriiseistään. Usein he kertovat niistä hyvin avoimesti ja myös sen miten tietyt työkalut on otettu käyttöön ja vaikeudet voitettu.

Yli puolet leiriläisistä on ihan hyvässä elämän tilanteessa. Mekin haluamme hehkutella leireillä omaa suhdettamme. Rautaakin taotaan hehkuvana. Suhteen hehkuessa se muuttuu miltei itsestään. Juuri siihen toivottuun suuntaan. Parempaanhan ollaan aina pyrkimässä. Viidensadan henkilön hehkuttaessa omaa suhdettaan tapahtuu myös kiva tunnesiirto.

Olimmehan siellä vapaaehtoisina ja aikamme kului muiden hyväksi toimimiseen. Palkaksi saimme taas kerran aivan uudistuneen hehkuvan suhteen. Olemme sentään olleet mukana jo parikymmentä vuotta, joten jotain tunnetaitoja on jo mennyt perille.
Oli valtava ilo kohdata siellä joitakin nuoria Pareja, joille olin jo aikoja sitten mainostanut näitä leirejä. He ovat meitä paljon paremmassa asemassa. He saavat heti alussa toimivat työkalut suhteensa hoitamiseen. Jo paljon ennen kuin, ongelmat heidänkin suhteisiinsa hiipivät. Meiltä meni monia vuosia ja onnellisia hetkiä sivu suun, kun emme tienneet tästä toiminnasta mitään.

2 kommenttia

  • Matias Roto sanoo:

    Pekka

    Kiitos tekstistäsi

    Huomenna meidän perhe on menossa Karkkuun Yhtä perhettä -leirille. Se jatkuu perjantaihin. Leirillä on ohjelmassa sekä perhetyön ammattilaisten että selkeiden evankeliumin julistajien ohjelmaa. Keskustelulle on varattu riittävästi tilaa. Lapsille ja nuorille on omat linjansa. Eipä siis ihme että juuri meidän nuoriso on kaikkein innokkainta lähtemään tuonne.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Tää avioliitto asia olis mulle todella tärkeä ja rakas, juuri tässä Jumalan rakkaus näkyy parhaiten ja tietysti toisaalta ihmis rakkauden vajavaisuus myös.

    En vaan viitsi heittää ”helmiä sioille” eli alkaa ”keskustelemaan” asiasta näiden ”viisaitten ja ymmärtäväisten” kanssa jotka tulevat lammasten vaatteissa tuoden valheen oppia ollen raatelevaisia susia, jotka eivät itse mene sisälle mutta eivät anna muidenkaan mennä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Veli Pesonen

    En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.