Joko kohta päästään kirkossa vihille?
6.8.2020 uutisoitiin, että piispainkokous on antanut julkisuuteen kantansa avioliittonäkemyksen ja siis samalla vihkimisoikeuden avartamisesta.
Lausunto oli odotetun erimielinen. Onko avioliitto vain miehen ja naisen, vai voivatko samaa sukupuolta olevat saada kirkollisen vihkimisen?
Kannanoton ansiona pidän, että siinä on selostettu erilaisia vaihtoehtoja ja etsitty sopua.
Surullista on, että ne kirkon jäsenet, jotka haluavat solmia avioliittonsa Jumalan kasvojen edessä ja seurakunnan edessä, eivät saa sitä tehdä - jos kumppani on samaa sukupuolta. Tai saavat, mutta toimitus tehdään salakähmäisesti ja tietoisesti kirkon virallisen kannan vastaisesti. Vihittävillä on myös pelko siitä, että vihkijä saa rapsut piispaltaan.
Helsingin piispa Teemu Laajasalo on ilmaissut kantanaan, että samaa sukupuolta olevien parien kirkollista vihkijää ei käydä tuomitsemaan. Rangaistuksen pelko on siis hälvenemässä yhdessä hiippakunnassa.
Entä muualla? Pitääkö matkustaa vihittäväksi Helsingin hiippakuntaan? Jotenkin tuntuu, että piispa Laajasalon avauksesta huolimatta alueellinen ja inhimillinen eriarvoisuus jää pahasti rehottamaan.
Mutta kiitos siitä, että ovea on edes vähän raotettu.
25 kommenttia
Mikäli Helsingin piispan yllyttävä lausunto, jossa kannustetaan nyky ohjeistuksen ja säännösten vastaiseen viranhoitoon, ei johda ap Luoman taholta nopeisiin julkisiin moitteisiiin, kannustan puolestaan kirkolliskokouksen jäseniä boikotoimaan ensi viikolle suunniteltua kokoustamista. Näin siksi, että kk:n sana- ja arvovaltaa ei voida enää koetella enempää.
Me ihmiset olemme kaikki samanarvoisia ihmisarvoltamme Korkeimman, Jumalan, edessä. Lähimmäisen rakkauden merkitys on samanarvoinen kaikille.
Muuten haluatko Mara-Sisko olla tiennäyttäjänä avioliittoon menevänä sekä miehenä että naisena ?
Seija Rantanen.
Sinun ajattelurapaasi jatkaen törkeyksiä on yllin kyllin suhtautumisessa esim. homoihin aina vaikka piispoista alkaen. Meillä kaikilla on sama ihmisarvo aina ensimmäisestä ihmisestä alkaen. Olemme ihmisarvoltamme tosiaan samanarvoisi Korkeimman, Jumalan, edessä. Muuten olen jo vuosia, vuosia, sitten lopettanut yritykseni.
Elämän realiteetin ymmärtäminen on elämän rikkaus ja tarkoitus. Siihen kuuluu myös humoristisien kommenttien ymmärtäminen.
Nyt esilletuotuna Helsinki on ilmoittanut ettei moiti asiaa samansukupuolisen tahtomisen vahvistamisen asiassa pappia katsoen.
Edelleen käsikirjan soveltamisen salliminen on annettu lupa.
Kuitenkin vapaassa sanassa on mahdollisuus kohdistaa kirkon rukoukset sinne minne pappi katsoo parhaaksi, kirkon statukseen perinteisessä mallissa aviossa vaikko parille itselleen.
Kyse on näin tahdosta siunataanko samansukupuolisessa kodinsiunaamissa pelkät seinät vaikko Ihmiset mahdollisine lapsineen.
Ilmoita asiaton kommentti