John Vikström: Laajennettu avioliittokäsitys?

Näkökohtia avioliittokäsityksen mahdolliseen laajentamiseen Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa

Ajankohtaisessa keskustelussa samaa sukupuolta olevien parien kirkollisesta vihkimisestä on kirkkomme avioliittokäsityksen laajentaminen esitetty yhtenä mahdollisuutena. Seuraavassa esitän tästä muutamia näkökohtia. Taustalla on yhteinen huolemme nykytilanteesta, jossa eivät kaikki papit, eivätkä kaikki tuomiokapitulitkaan katso voivansa noudattaa voimassa olevaa kirkkomme järjestystä. Meidän pitäisi löytää sellainen järjestys, jota kaikki pystyvät hyvällä omallatunnolla noudattamaan. Sellaista olen tässä etsimässä.

Lähden siitä, että tätä asiaa on tarkasteltava kirkkomme avioliittokäsityksen tähänastisen kehityksen taustaa vasten. Vanhan Testamentin luomiskertomusten ohella Uuden Testamentin niin kutsutut huoneentaulut (Ef. 5:15-33 , 6:1-9 ; Kol. 3:18-4:1 ; Tit. 2 ; 1. Piet. 2:13-3:7) muodostavat taustan kirkkomme avioliittokäsitykselle. Näissä annetaan ohjeita siitä, miten kristittyjen on elettävä ja toimittava avioliitossa, perheessä, kodin työyhteisössä sekä yhteiskunnassa laajemminkin. Huoneentaulujen näkemyksellisenä pohjana on ihmiskäsitys, jonka mukaan johtava ja määräävä asema kuuluu miehen olemukseen, alisteinen asema sen sijaan naisena olemiseen. Oikea avioliitto on siten sellainen liitto, joka ilmentää näitä sukupuolten iättömiä peruspiirteitä. Siinä mies johtaa, kantaa vastuuta ja huolehtii vaimostaan ja perheestään. Naisen tehtävä ja rooli sen sijaan on palvella ja tukea miestään. Tämä ihmis- ja avioliittokäsitys leimaa myös kirkkomme tunnustuskirjoihin kuuluvaa Martti Lutherin Vähää katekismusta käskyineen ja huoneentauluineen. Kymmenennessä käskyssä ja sen selityksessä nainen on työntekijöiden ja karjan ohella miehen omaisuutta.

Tämä näkemys miehen ja naisen eriarvoisesta asemasta oli laajemman ihmis- ja yhteiskuntanäkemyksen, suorastaan kokonaisen maailmankuvan luonnollinen osa. Siinä edellytettiin, ettei kaikilla ole samoja edellytyksiä elää itsenäistä elämää. On niitä, jotka tarvitsevat holhousta, huolenpitoa ja hallitsevaa ohjausta. Tällaista holhousta tarvitsivat erityisesti lapset, naiset, palvelijat ja orjat. Tämä käy selvästi ilmi edellä mainituista huoneentauluista. Sama näkemys hallitsi myös esivallan ja alamaisten välistä suhdetta valtakunnissa ja niiden hallintoaloilla. Kyvykkyyden, edellytysten, aseman ja vallan erilaisuus ja eriarvoisuus leimasivat siten tätä kaiken kattavaa hierarkkista yhteiskuntanäkemystä ja maailmankuvaa, ei samanlaisuus eikä tasavertaisuus.

Tätä taustaa vasten on tarkasteltava ja ymmärrettävä kirkkomme varhaisempaa avioliittokäsitystä ja sen myöhempää kehitystä. Tätä avioliittokäsitystä määritellään kirkkomme kirkkokäsikirjassa, joka ilmaisee kirkkomme uskon ja opin. Tutkimalla eri aikojen käsikirjoja voidaan todeta millainen kirkon avioliittokäsitys on ollut ja miten se on muuttunut vuosien varrella.

Vihkikaavojen ihmis- ja avioliittokäsitys

Kirkkokäsikirjat vuosilta 1693 ja 1886 olivat kokonaan patriarkaalisen ihmis- ja avioliittokäsityksen leimaamia. Tämä tulee selvästi ilmi vielä vuoden 1913 käsikirjassa esimerkiksi näin:

Vihkikaava A:

”Aviosääty on pyhä, sillä Jumala itse on sen asettanut, kun hän ensimmäisen ihmisen luotuansa sanoi: Ihmisen ei ole hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva. Aviosäädyn pyhänä esikuvana on Kristuksen ja seurakunnan keskinäinen suhde, niin että samoinkuin Kristus on yksi seurakuntansa kanssa, myös miehen ja vaimon tulee olla yksi keskinäisessä rakkaudessa. Tästä kirjoittaa apostoli Paavali: Vaimot olkaa miehillenne alamaiset, niin kuin Herralle. Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä… Miehen tulee, uskollisena kutsumuksessaan, huolehtia perheensä ajallisesta ja iankaikkisesta hyvästä… Niinikään tulee vaimon rakastaa ja kunnioittaa miestänsä. Hänen tulee muistaa olevansa annettu miehen avuksi, ja sen vuoksi mielellään auttaa häntä… Vaimo on miehen kunnia, sanoo Paavali, sentähden tuleekin hänen käyttäytyä sen mukaisesti.”

Vihkikaava C:

”Vaimot olkaa miehillenne alamaiset, niinkuin Herralle, sillä mies on vaimon pää, niinkuin myös Kristus on seurakunnan pää.”

Tämän käsikirjan opetuksen mukaan mies on vaimon pää. Mies rakastakoon vaimoaan niin kuin Kristus rakasti seurakuntaa ja vaimo kunnioittakoon ja palvelkoon häntä. Aviopuolisoita kehotetaan kyllä keskinäiseen kunnioittamiseen ja palvelemiseen, mutta heillä on erilaiset roolit, jotka vastaavat heidän erilaista asemaansa avioliitossa.

Vuonna 1963 hyväksytyssä käsikirjassa on vanhasta patriarkaalisesta ihmiskäsityksestä enää jäljellä vain maininta siihen elimellisesti kuuluvasta tehtävä- ja roolijaosta. Miehen rooliin kuuluu huolenpito perheestä, naisen rooliin miehensä kunnioittaminen ja avustaminen:

”Miehen tulee, uskollisena kutsumuksessaan, huolehtia perheensä ajallisesta ja iankaikkisesta hyvästä… Vaimon tulee samoin rakastaa ja kunnioittaa miestään. Hänen tulee olla miehelleen avuksi ja kantaa murheet ja ilot yhdessä hänen kanssaan.”

Vuoden 1984 käsikirjassa on vain yksi raamatunkohta, joka ilmaisee patriarkaalisen ihmis- ja avioliittokäsityksen. Siinä muistutetaan siitä, että nainen on luotu miehen avustajaksi: ”Jo Raamatun ensi lehdiltä luemme: ´Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva.´”

Muuten painotetaan entistä selvemmin puolisoiden tasavertaisuutta, molemminpuolista apua ja keskinäistä tukea, jolloin puolisoilla on yhteinen vastuu ja yhteisiä tehtäviä:

”He saavat apua ja tukea toisiltaan sekä myötä- että vastoinkäymisissä.”

”Huolehtikaa yhteisesti perheenne ajallisesta ja iankaikkisesta hyvästä.”

Vuoden 2004 käsikirjassa ei ole enää yhtään raamatunkohtaa, joka viittaisi luomiskertomusten tai huoneentaulujen patriarkaaliseen ihmis- ja avioliittokäsitykseen. Entistä selvemmin painotetaan puolisoiden tasavertaisuutta, keskinäistä huolenpitoa ja tukea. Yhdessä rukouksessa on maininta siitä, että Jumala on asettanut avioliiton myös suojelemaan ja rikastuttamaan puolisoiden rakkautta. Tässä toistetaan jo edellisessä käsikirjassa esiintynyt ajatus avioliiton merkityksestä puolisoille. Vanhemmissa käsikirjoissa korostettiin useammin avioliiton merkitys yhteiskunnalle. Nyt sen merkitys puolisoille saa enemmän huomiota. Avioliittokäsityksen mahdollista edelleen kehittämistä ajatellen tämä painopisteen muutos on varteenotettava asia.

Avioliittokäsityksen muutos

Edellä oleva lyhyt katsaus osoittaa, miten jokainen käsikirjan tarkistus vuoden 1913 jälkeen on tuonut mukanaan muutoksen ihmis- ja avioliittokäsitykseen, jolloin on askelittain etäännytty Uuden Testamentin ja katekismuksen huoneentaulujen patriarkaalisuudesta. Viimeisimmissä käsikirjoissa ilmestyvät siis asemaan, velvollisuuksiin ja tehtäviin nähden toinen mies ja toinen nainen kuin Raamatussa, katekismuksessa ja vanhemmissa kirkkokäsikirjoissa.

Näissä käsikirjoissa ilmestyy myös toinen avioliitto siinä mielessä, että sekä avioliiton ulkonainen rakenne että sen eettinen sisältö ovat muuttuneet. Yhteistä vanhalle ja uudelle avioliittokäsitykselle on keskinäisen rakkauden ja kunnioituksen eettinen vaatimus. Uutta sen sijaan on se, mitä sanotaan tämän vaatimuksen konkreettisesta noudattamisesta. Mies ei ole enää holhooja, joka ylhäältä johtaa, määrää ja kantaa vastuuta perheestä, eikä nainen enää holhottu, joka alhaalla tottelee ja palvelee. Nyt pätee se, mikä sanotaan vuoden 2004 vihkikaavassa: Huolehtikaa yhteisesti perheenne ajallisesta ja iankaikkisesta hyvästä!

Avioliittokäsityksen yhteiskunnallinen konteksti

On siis tapahtunut merkittävä muutos ihmis- ja avioliittokäsityksessä Uuden Testamentin ja Lutherin ajoilta. Jatkoa ajatellen pitää tällöin kysyä, millä perusteella ja millä oikeudella kirkkomme on ottanut näin radikaaleja askeleita. Askeleet ovat tosin olleet suhteellisen lyhyitä ja siksi niiden radikaalisuutta ei ole aina tiedostettu. Mutta viimeistään nyt, kun mahdollisesti seisomme uusien muutosten kynnyksellä, edellä kuvatun muutoksen vakavuus ja merkitys on tiedostettava ja sen teologista oikeutusta arvioitava.

Tätä avioliittokäsityksen merkittävää muutosta emme pysty riittävästi ymmärtämään emmekä oikein arvioimaan, ellemme ota huomioon, että se on liittynyt laajempaan muutosprosessiin ympäröivässä yhteiskunnassa ja kulttuurissa. Siten on ensin asetettava tämä suurempi kokonaisuus teologisen suurennuslasin alle.

Vanha näkemys avioliitosta oli osa patriarkaalisen yhteiskunnan uskonnollisesti leimattua suurempaa kokonaisuutta. Vastaavasti uuden näkemyksen muotoutuminen liittyy ilmiselvästi siihen laajempaan yhteiskunnalliseen ja aatteelliseen muutokseen, joka lähti liikkeelle maanosassamme runsaat pari sataa vuotta sitten. Tätä liikettä ja muutosta voidaan lyhyesti kuvata ja luonnehtia Ranskan vallankumouksen kolmen perusarvon, vapauden, tasa-arvon ja veljeyden, yhä laajempana noudattamisena. Nämä arvot, joista tuli työväenliikkeen ja hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisen innostavia ihanteita ja johtotähtiä, olivat omiaan luomaan ihmisten tasavertaisuuteen ja täysi-ikäisyyteen pohjautuvia yhteiskuntarakenteita. Nämä korvasivat siten vanhan yhteiskunnan hierarkkiset rakenteet holhouksineen ja holhottavineen.

Uuden avioliittokäsityksen esiinmarssi sekä valtion että kirkon puolella liittyy, kuten sanottu, selvästi tähän ajatukselliseen ja sosiaaliseen muutosprosessiin. Siten on arvioitava, onko kirkkomme toiminut oikein osallistuessaan tähän marssiin kohti vapauden, tasa-arvon ja veljeyden uutta aikaa. Ovatko nämä ihanteet ja johtotähdet aitoja kristillisiä arvoja? Onko kirkko hyväksyessään nämä arvot pysynyt uskollisena omalle perustalleen, Raamatulle, vai onko se mukautunut kehitykseen, joka on vieras aidolle kristillisyydelle?

Ei liene epäilystä siitä, että vapaus, vapauttaminen, on mitä keskeisin arvo siinä kristillisessä yhteisössä, jonka toiminta-ajatuksen keskiössä on pelastus: Ihmisen vapauttaminen Perkeleestä, synnistä ja kadotuksesta, itsekkyydestä, syrjinnästä, epäoikeudenmukaisuudesta, toivottomuudesta, sairauksista ja hädänalaisuuden monista muistakin ilmenemismuodoista. Kun Jeesus kotikaupunkinsa synagogassa esitti ohjelmajulistuksensa, hän julisti uuden riemuvuoden alkaneen, jolloin kaikki velkaantuneet ja muulla tavoin sidotut tai suorastaan orjistetut vapautetaan (Luuk. 4:16-19). Siinä kuului vapautusliikkeen johtajan innostunut ja innostava taisteluhuuto.

Ranskan vallankumouksen toinen arvo, tasa-arvo, on tunnetusti ollut paljon esillä viime vuosien keskusteluissa kirkkomme seksuaalietiikasta. Voidaanko tasa-arvoakin pitää aitona kristillisenä arvona? Näin pitää kysyä, kun se on osoittanut olevansa niin hankala arvo kirkollemme kuten monille muillekin kirkoille. Tämä hankaluus kävi ilmi jo silloin kun työväenliike, entiset palvelijat, sekä naisasialiike lähtivät taistelemaan tasavertaisuuden puolesta. Samoin kävi, kun suunniteltiin pappisviran avaamista naisille, ja sama ongelma on leimannut viime vuosien keskustelua seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohtelusta ja asemasta.

Miksi tasa-arvo on ollut näin vaikea ongelma kirkolle? Tätä pohdittaessa on otettava huomioon, että nuori kristinusko ja sen etiikka oli kuin taikina, joka oli kaadettu patriarkaaliseen ja hierarkkiseen vuokaan. Tämä vuoka tuli siten määränneeksi kristinuskon ulkonaista muotoa alusta alkaen johtaakseen ajan myötä mainittuun ongelmaan, joka ei vieläkään ole kokonaan ratkennut.

Onko tasa-arvo todella näin huonosti yhteensopiva kristillisen perusnäkemyksen kanssa? Kristinusko sai siis patriarkaalisen vuoan mukaisen muodon, eikä se heti tältä osin muuttanut niitä yhteiskuntia, joiden sosiaalietiikkaan se tuli vaikuttaneeksi. Mutta kätkettynä taikinan sisällä oli ollut hapate. Tämä rupesi vähitellen hapattamaan koko taikinan, joka paisuessaan lopulta hajotti koko vuoan ja levisi laajalle. Tämä tapahtui maanosassamme vasta 1800-luvulla, jolloin tasa-arvoon perustuva yhteiskunta vähitellen rupesi muovautumaan. Vaikutteita tähän kehitykseen oli tietysti tullut muualtakin, ei vain Jerusalemista vaan erityisesti myös antiikin Ateenasta.

Mainittu hapate ei kuitenkaan ollut kokonaan kätketty. Se pilkisti selvästi esiin niissä apostoli Paavalin sanoissa, joihin usein on viitattu kun viime vuosina on keskusteltu naisten ja seksuaalisten vähemmistöjen asemasta kirkossamme: ”Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi” (Gal. 3:28). Tässä Paavali puhuu ensisijaisesti kirkosta, kristittyjen yhteisöstä. Mutta kirkkoisä Irenaeukseen liittyen saamme tulkita ja ymmärtää Paavalia siten, että hän samanaikaisesti puhuu myös kirkon ulkopuolella olevasta maailmasta. Viitaten Efesolaiskirjeeseen (1:10) Irenaeus piti Kristuksen sovitustyötä alkuperäisen luomakunnan ennalleen palauttamisena (recapitulatio). Tämä Jumalan hyvän luomakunnan ennalleen palauttaminen on Irenaeuksen ja uskomme mukaan ennakoidusti toteutettu kirkossa, Kristuksen ruumiissa. Kun Paavali kirjoittaa kirkossa toteutuneesta tasa-arvosta, hän siten samanaikaisesti kirjoittaa koko luomakunnassa toteutettavasta arvosta. Näin ymmärrettynä yleinen tasa-arvokin on aidosti kristillinen.

Samaa voidaan todeta myös Ranskan vallankumouksen kolmannen perusarvon, veljeyden, osalta. Siinähän on kyse solidaarisuuden arvosta, mikä selvästi on sukua sille rakkauden käskylle, joka on kristinuskon itse ytimessä.

Loppupäätelmänä voidaan todeta, että yhteiskunnan kehittäminen kohti vapautta, tasa-arvoa ja veljeyttä on kristillisen näkemyksen mukaan ollut oikeutettu ja kannatettava hanke. Tämän kehityksen hyväksyminen ja sen edistäminen kirkon omassa elämässä ja organisaatiossa ei siten ole ollut väärää mukautumista ympäröivään yhteiskuntaan ja kulttuuriin.

Tässä yhteydessä on otettava huomioon, ettei kirkko ole ollut vain vastaanottavana osapuolena suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan. Hyvin aikaisessa vaiheessa se oli ollut muokkaamassa keskiaikaista yhteiskuntaa ja siinä yhteydessä myös avioliittonäkemystä. Kun avioliittoa oli täällä Pohjolassa pidetty lähinnä perheiden kauppana, kirkko piti esillä puolisoiden vapaaehtoista suostumusta (consensus facit nuptias - periaate) avioliiton ehtona ja perustana. Vastaavasti kirkot ovat Kirkkojen maailmanneuvoston puitteissa pyrkineet vaalimaan vapauden, tasa-arvon ja veljeyden arvojen toteuttamista eri puolilla maailmaa. Yksi esimerkki tästä oli kirkkojen merkittävä panos ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen syntyyn ja sisältöön.

Asetelma lienee usein ollut se, että kirkko, kuten nytkin, on joutunut reagoimaan yhteiskunnan puolelta tulleisiin herätteisiin ja haasteisiin arvioimalla niiden merkitystä ja vastaamalla niihin uskonsa ja tunnustuksensa pohjalta, jotta se välttyisi ajattelemattomalta sopeutumiselta. Reagointi on usein ollut valitettavan hidas, mikä on luonut kitkan suhteessa niihin liikkeisiin, jotka ovat kulkeneet kehityksen kärjessä. Kirkon on ollut vaikea ajoissa tunnistaa vapauden, tasa-arvon ja veljeyden kolminaisuus omaksi lapsekseen tämän herättyä pitkästä Ruususen unestaan patriarkaalisen ja hierarkkisen yhteiskunnan paksun peitteen alta.

Kyse on nyt siitä, onko vastaava isyyden tunnistaminen ja tunnustaminen mahdollista avioliittokäsityksen laajentamiseen tähtäävien toivomusten ja vaatimusten edessä. Tulevatko tällaiset pyrkimykset myös kristillisestä kodista, vai ovatko ne kirkolle vieraan hengen lapsia?

Tasa-arvoon perustuvan avioliittokäsityksen teologinen konteksti

Edellä oleva erittely on mielestäni osoittanut, että kirkko on osallistunut muutokseen, joka on ollut sopusoinnussa sen uskon ja tunnustuksen kanssa. Näin ollen on myös ollut perusteltua kehittää avioliittokäsitystä samoja arvoja ja tavoitteita kohti: Vapaus avioliiton osapuolten täysi-ikäisyytenä ilman holhousta, tasa-arvo vastuun, oikeuksien ja velvollisuuksien tasaamisena, ja veljeyden solidaarisuus keskinäisen tuen ja molemminpuolisen avun noudattamisena.

Kirkkomme on siis lähtenyt oikeaan suuntaan tarkistaessaan avioliittokäsitystään. Mutta millä oikeudella se lähti liikkeelle tähän suuntaan jättäen taakseen Raamatun ja tunnustuskirjojen patriarkaalisen näkemyksen avioliitosta? Miten voidaan teologisesti perustella sitä, ettei ole pysytty siinä selkeässä Raamatun sanassa, joka ohjaa huoneentaulujen patriarkaalisen avioliittoetiikan? Näin kysyessämme joudumme raamattunäkemyksen ja raamatuntulkinnan perimmäisten kysymysten äärelle.

Raamatun huoneentaulujen mukaisen avioliittokäsityksen muuttaminen ei ole ollut mikään erillinen ilmiö kirkossamme. Vastaavasti on poikettu huoneentaulujen antropologiasta ja etiikasta esimerkiksi palvelijoiden aseman, oikeuksien ja velvollisuuksien osalta. Enää ei käsketä palvelijoita olemaan isännille kaikella pelolla alamaisia, ”ei ainoastaan hyville ja lempeille, vaan nurjillekin” (1. Piet. 2:18), vaan pidetään selviönä, että entisillä palvelijoilla on tänä päivänä tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden nimissä jopa lakko-oikeus. Kuuluuhan kirkon papistokin ammattiliittoon, joka ei todellakaan aina suostu isännän tahtoon.

On siis tapahtunut merkittävä Raamatun uudelleen tulkinta huoneentaulujen osalta. Tulkintakaavana, paradigmana, on tällöin käsittääkseni yleensä käytetty Jeesuksen suhtautumista Toorah-nimiseen juutalaiseen lakiin. Tämän lain Jeesus oli omien sanojensa mukaan tullut täyttämään. Sen hän teki uudelleentulkinnalla, joka merkitsi sitä, että hän eräitten johtavien kirjanoppineiden tavoin antoi rakkauden kaksoiskäskyn, ”lain suurimman käskyn”, olla määräävässä ja ohjaavassa asemassa suhteessa kaikkiin muihin käskyihin ja sääntöihin. Tämä tuli erityisen selvästi ilmi hänen mullistavassa suhtautumisessaan sapattikäskyyn ja siihen liittyviin sääntöihin. Hänen vastustajissaan fariseusten ja kirjanoppineiden joukossa tällainen käyttäytyminen herätti suurta pahennusta. Se oli heidän mielestään osoitus siitä, että Jeesus halusi kumota koko lain, mistä hän ansaitsisi jopa kuolemantuomion. Mutta parannettuaan eräänä sapattina kauan sairastaneen miehen Jeesus perusteli tekoaan kertomalla, että juuri tällä tavoin itse Taivaallinen Isä toimii tässä maailmassa: ”Minun Isäni tekee työtään taukoamatta, ja niin teen minäkin”(Joh. 5:17).

Näissä Jeesuksen jalanjäljissä kirkkomme on menneinä vuosina ymmärtääkseni kulkenut, kun se huoneentaulujen ohjeista poiketen on hyväksynyt naisten ja entisten palvelijoiden täysi-ikäisyyden ja itsenäisyyden suhteessa entisiin holhoojiinsa sekä tämän mukaisesti myös tarkistanut näkemyksensä avioliitosta. Tulevaisuuden mahdollisia uusia askeleita ajatellen pidän erityisen tärkeänä sitä, että kirkkomme kaikki eri liikkeet ja osapuolet ovat yhdessä hyväksyneet tällaisen raamatuntulkinnan.

Kirkkomme herätysliikkeissä on tosin jäseniä, jotka haluavat edelleen pitäytyä patriarkaaliseen käsitykseen miehestä ja naisesta ainakin kahdella alalla. Toinen ala on aviopuolisoiden henkilökohtainen suhde. Siinä miehellä olisi jatkuvasti oltava lopullinen päätösvalta ainakin perheen ja kodin tärkeimmissä asioissa ja ratkaisuissa.

Toinen alue on seurakunnan pääjumalanpalvelus, jossa naisen olisi apostoli Paavalin ohjeiden mukaan oltava kuuliainen siten, ettei hän siinä ole johtavassa eikä opettavassa asemassa (1. Kor. 14:34 ; 1. Tim. 2:12).

Siten kannatetaan samanaikaisesti kahta eri ihmis- ja avioliittokäsitystä, yhtäältä sukupuolten yhdenvertaisuuteen pohjautuvaa käsitystä yhteiskunnan ja kirkon hallinnon kaikilla aloilla, toisaalta patriarkaalista käsitystä kahdella mainitulla alalla

Kahden avioliittokäsityksen yhdessäolo kirkossa

Mahdollisia tulevia avioliittokäsityksen tarkistuksia ajatellen on tärkeää todeta, etteivät tähän asti tehdyt muutokset ole seurauksiltaan olleet niin radikaaleja kuin miltä ne ensi silmäyksellä ovat näyttäneet. Tehdessään muutoksia käsikirjan vihkikaavoihin kirkolliskokous on kulloinkin mahdollistanut pehmeän siirron uuteen tilanteeseen.

Jokaisen käsikirjauudistuksen yhteydessä vuoteen 2004 asti kirkkomme on antanut jäsenilleen oikeuden käyttää aikaisemmin hyväksyttyjä käsikirjoja uuden ohella. Tämä on merkinnyt sitä, että kirkollamme on uuden avioliittonäkemyksen ohella ollut toinen virallinen näkemys tilanteessa, jossa tämä on valtion lainsäädännössä lakannut olemasta.

Avioliittokäsityksen laajentamista pohdittaessa on näin ollen paikallaan harkita, olisiko mahdollista luoda järjestys, jossa vanhan perinteen mukaisesti olisi kaksi avioliittokäsitystä rinnakkain: laajempi avioliittokäsitys, johon mahtuisi myös nykyinen. Tällöin eri käsitysten kannattajat saisivat pitää kiinni omasta käsityksestään, eikä toista käsitystä tarvitsisi pitää esteenä toisen olemassaololle. Eri käsitykset eivät olisi toistensa ehdottomia vastakohtia, koska laajempi käsitys, joka ei määrittele osapuolten sukupuolta, ei sulkisi suppeampaa pois vaan antaisi sille riittävän tilan.

Ei olisi siis kyse mistään kokonaan uudesta avioliittokäsityksestä, kuten nimikin sanoo, vaan voimassa olevan käsityksen laajentamisesta. Sen keskeiset elementit siirtyisivät uuteen käsitykseen paitsi osapuolten sukupuolta koskevaa osaa. Käsitysten välillä vallitsisi siis merkittävä kontinuiteetti.

Muutos toteutettaisiin siten, että käsikirjaan liitettäisiin nykyisten vihkikaavojen oheen kirkolliskokouksen määräenemmistöllä hyväksymä kaava, joka olisi kaikkien parien käytettävissä sukupuolesta riippumatta.

Avioliittokäsityksen laajentamisen kaksi ehtoa

Nykyisen virallisen avioliittokäsityksen laajentaminen kirkossamme on lähinnä kahden ehdon varassa. Toinen niistä koskee käsitystä avioliiton olemuksesta ja tehtävästä. Mihin tarkoitukseen Jumala on asettanut avioliiton? Eri vuosilukujen käsikirjat määrittelevät avioliittoa kahden ihmisen yhteydeksi, joissa nämä tarvitsevat toisiaan, elävät toistensa kanssa ja toimivat toistensa ja perheen puolesta. Usein viitataan siihen, mitä Jumala sanoi luodessaan ensimmäisen ihmisen: ”Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva.” Vuoden 1984 käsikirjassa painotetaan, miten Jumalan luomistarkoituksena on, että ihminen elää toisen ihmisen kanssa. Yhteinen tehtävä koskee tällöin lähinnä kotia: ”Huolehtikaa yhteisesti perheenne ajallisesta ja iankaikkisesta hyvästä!” Avioliiton yhteiskunnallisesta merkityksestä lausuttiin vuoden 1913 käsikirjassa näin: ”Avioliittoon perustuu yhteiskunnan pysyvyys ja onni.” Vuosien 1984 ja 2004 käsikirjoissa pidetään entistä enemmän esillä avioliiton merkitystä puolisoiden rakkauden tukemiselle, suojelemiselle ja rikastuttamiselle.

Kirkkomme eri-ikäisten käsikirjojen mukaan avioliitto on siis tarkoitettu kahdelle henkilölle, jotka rakastavat toisiaan, auttavat ja tukevat toisiaan sekä yhteisesti huolehtivat perheen ajallisesta ja iankaikkisesta hyvästä. Tällöin toimitaan samalla myös yhteiskunnan hyväksi. Avioliittokäsityksen laajentamisen kynnyskysymys on tietysti tällöin: Pitääkö näiden kahden välttämättä olla eri sukupuolta, kuten tähänastisten käsikirjojen sanamuodoissa selvästi edellytetään? Kuuluuko erisukupuolisuus avioliiton muuttumattomaan olemukseen, ja mikä on siinä tapauksessa tämän vaatimuksen varsinainen idea? Onko aviopuolisoiden kyky yhdessä synnyttää lapsia avioliiton ehdoton edellytys? Siinä tapauksessa ovi avioliittokäsityksen laajentamiselle pysyy suljettuna.

Raamatussa Jumala kehottaa luomiaan ihmisiä olemaan hedelmällisiä ja täyttämään maa (1. Moos. 1:27,28). Mikä merkitys tällä kehotuksella on avioliittokäsitykselle? Tämä on kynnyskysymykseen kuuluva asia monelle, sinänsä ymmärrettävä ja vakavasti otettava. Salliiko tämä Luojan kehotus myös sellaisen avioliiton, jossa kyky tai intentio kehotuksen noudattamiseen puuttuu? Tähän kysymykseen kirkko on aikoja sitten ottanut kantaa ja antanut myönteisen vastauksen. Ei kyky eikä aikomuskaan yhdessä synnyttää lapsia ole tietääkseni koskaan kuulunut avioesteiden tutkinnan piiriin. Luojan kehotus ei ole niin ehdoton, että avioliitto olisi kielletty niiltä, joilta tällaiset edellytykset puuttuvat. Lasten synnyttäminen ja perheen perustaminen kuuluvat perinteiseen kuvaan avioliitosta, eivät avioliiton määritelmään.

Tällöin avioliiton merkityksessä aviopuolisoille korostuu sen funktio suojella, vahvistaa ja rikastuttaa kahden ihmisen keskinäistä rakkautta, uskollisuutta ja yhteistä kotia. Tämän korostuksen myötä ovi avioliittokäsityksen laajentamiselle ehkä avautuu ainakin raolleen. Tämä ei kuitenkaan ratkaise kysymystä avioliiton erisukupuolisuudesta. Vastaus siihen kysymykseen vaatii hetero- ja homoseksuaalisuuden suhteen lähempää tarkastelua.

Keskeinen kysymys silloin on, voidaanko seksuaalisuuden ja rakkauden kahta suuntautumista pitää samanarvoisina vai ei. Jos homoseksuaalista suuntautumista pidetään kiellettynä rakkautena, vaatimus avioliiton erisukupuolisuudesta sulkee oven avioliittokäsityksen laajentamiselle.

Oven avaaminen edellyttää homoseksuaalisuuden nimellä tunnetun ilmiön ja tosiasian uudelleenarviointia antropologiselta ja moraaliselta kannalta. Jos tässä arvioinnissa tehdään ero homoseksuaalisen suuntautumisen ja homoseksuaalisen käyttäytymisen välillä, jolloin toista pidetään sallittuna, toista ei, tehdään distinktio, joka on täysin kestämätön sekä psykologiselta että teologiselta kannalta. Ei seksuaalisuutta voida tällä tavoin halkaista. Sekä ”heterona” että ”homona” se on koko persoonallisuutta tunteineen ja tekoineen läpäisevä ja leimaava jakamaton todellisuus.

Tällainen eronteko seksuaalisuuden kohdalla perustuu hyvin pinnalliseen käsitykseen synnistä. Tämä distinktio on sovittamaton sen kanssa, mitä Jeesus opetti synnin olemuksesta ja juuresta. Hänhän opetti, että synnin varsinainen synnyin- ja kotipaikka on ihmisen persoonallisuuden keskiössä, ”sydämessä” (Matt. 15:17-20).

Jos homoseksuaalisia tekoja pidetään syntinä, silloin persoonallisuuden homoseksuaalista suuntautumistakin on pidettävä synnillisenä himona. Silloin homoseksuaalisen ihmisen pitää sisällyttää synnintunnustukseensa myös tämä persoonallisuuden piirre - pyytää Taivaalliselta Isältä anteeksi siitä, että hänessä asuu tämäkin himo muitten synnillisten himojen ohella.

Kyseessä oleva erottelu, joka tänä päivänä leimaa monia kirkollisia kannanottoja ympäri maailmaa, on kestämätön teologinen kompromissi. Sen motiivina saattaa usein olla hyvätahtoinen ja sinänsä kunnioitettava huolenpito homoseksuaalisesti suuntautuneista ihmisistä, välillä ehkä myös yleisen mielipiteen kritiikin ennalta torjuminen ja vaikean ratkaisun lykkääminen. Tällaiset asiat eivät kuitenkaan kelpaa perusteluiksi.

Avioliittokäsityksen laajentaminen siten, että sen piiriin sisällytettäisiin myös samaa sukupuolta olevien parisuhteet, edellyttää, että homoseksuaalista suuntautumista pidetään moraalisessa mielessä samanarvoisena heteroseksuaalisen suuntautumisen kanssa. Tällainen käsitys vastannee sitä käsitystä homoseksuaalisuudesta ja sen syntyperästä, minkä tämän päivän tiede katsoo voivansa tarjota.

Tämä käsitys kunnioittaa myös sitä kokemusta homoseksuaalisuuden kokonaisvaltaisuudesta, josta sen omaavat ja sen kokemat ihmiset voivat kertoa. Hehän ovat tämän asian ja alan parhaat asiantuntijat. He tietävät kokemuksesta millaiset sanat ja millainen kohtelu satuttavat ja uhkaavat mielenrauhaa ja millainen puolestaan tukee, varjelee ja vahvistaa henkilön minuutta.

Tässäkin asiassa, kuten edellä mainittujen huoneentaulujen kohdalla, joudutaan tekemisiin raamattunäkemyksen ja raamatuntulkinnan eräiden ikuisuuskysymysten kanssa. Missä määrin on pidettävä Raamattua auktoriteettina tieteen puolella, tässä tapauksessa esimerkiksi anatomian ja fysiologian aloilla? Onko perusteltua ajatella, että lisääntynyt tieto homoseksuaalisuudesta antaa oikeuden arvioida sitä toisin kuin Raamatun syntyaikoina? Avioliittonäkemyksen laajentaminen edellyttää tietysti, että tähän voidaan vastata myönteisesti. Tällöin lähdetään siitä, että Raamatun pätevyys ja auktoriteetti ensisijaisesti koskevat jatkuvasti ajankohtaista kysymystä siitä, miten henkilö elää ja toimii heteroseksuaalisena tai homoseksuaalisena ihmisenä, muita seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden variaatioita unohtamatta. Siitähän sillä on paljonkin sanottavaa meidän ihmisten opastukseksi, rohkaisuksi ja lohdutukseksi.

Laajennetun avioliittokäsityksen psykologinen konteksti

Patriarkaalinen avioliittokäsitys liittyi, kuten todettua, laajempaan uskonnollisesti väritettyyn ihmis- ja yhteiskuntakäsitykseen. Kun tasavertaisuuteen pohjautuva avioliittokäsitys sitten murtautui esille, oli silläkin oma näkemyksellinen ja sosiaalinen kontekstinsa. Onko mitään vastaavaa todettavissa, kun laajennettu avioliittokäsitys nyt levittäytyy yhä useampiin maihin maailmassamme? Voisiko sekin olla jonkin laajemman yhteiskunnallisen ja kulttuurisen kehityssuunnan ilmaus? Mikä voisi olla sen konteksti?

Tämä konteksti on hiljattain saanut erinomaisen kuvauksen ja analyysin amerikkalaisen professorin Francis Fukuyaman kirjassa Identity (2018, suom. Identiteetti – Arvostuksen vaatimus ja kaunan politiikka, 2020). Tässä kirjassa maailmankuulu valtiotieteilijä ja kulttuurifilosofi käsittelee ilmiötä, jota hän pitää vahvimpana trendinä ja voimana tämän päivän kulttuuri-ilmastossa ja politiikassa, jossa kysymys identiteetistä on noussut huomion keskipisteeseen. Vaikuttavin yhteiskunnallinen liikevoima tänä aikana ei Fukuyaman mukaan enää ole pyrkimys saavuttaa taloudellisia ja muita aineellisia arvoja ja etuja vaan ihmisten ja eri ihmisryhmien tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi, hyväksytyksi ja arvostetuksi. Se, mitä ollaan, on tullut tärkeämmäksi kuin se, mitä omistetaan. Ihmisarvon tunnustaminen ja kunnioittaminen on nyt kasvavassa määrin ja yhä laajemmin nousemassa ihmisten ja eri ihmisryhmien johtotähdeksi.

Tätä taustaa vasten käy selväksi, ettei näiden vuosien taistelu avioliittokäsityksen laajentamisen puolesta ole vain taistelua sen hyväksi, että homoseksuaalinen rakkaus katsottaisiin samanarvoiseksi heteroseksuaalisen rakkauden kanssa, eikä myöskään sen puolesta, että samaa sukupuolta olevien avioliitto tulisi laajemmin hyväksytyksi. On kyse enemmästä. On kyse jostain, joka sijaitsee paljon syvemmällä ihmisten mielissä ja jolla on vielä suurempi merkitys ja painoarvo. Se, mihin viime kädessä pyritään, on homoseksuaalisesti suuntautuneiden tunnustaminen täysiarvoisiksi ihmisiksi. On kyse ihmisarvosta, tasa-arvoisuuden laajentaminen niin, että sen piiriin sisällytetään myös seksuaaliset vähemmistöt kuten naiset ja työläiset runsaat sata vuotta sitten. Tämän puolesta marssitaan nyt sateenkaarilippujen alla.

Onko kristillisellä kirkolla mahdollisuus, ehkä jopa velvollisuus, eettisen perusnäkemyksensä pohjalta tunnustaa isyys myös tässä tapauksessa ja toimia sen mukaisesti? Jeesuksen sydäntä lähellä olivat ihmiset, joita hänen aikanaan syrjittiin ja pidettiin vähempiarvoisina. Hän näki ja kuunteli missä muut käänsivät katseensa pois ja sulkivat korvansa. Yhteisössä, jossa päivittäin rukoillaan tuhansin ja taas tuhansin äänin, että Jumala kääntäisi katseensa puoleemme, nähdyksi ja kuulluksi tuleminen on mitä läheisin asia.

Kyllä vai ei?

Edellä olevat pohdinnat avioliittokäsityksen mahdollisesta laajentamisesta voidaan tiivistää yksinkertaiseen kysymykseen: Onko avioliitto olemassa vain heteroseksuaalista vai myös homoseksuaalista rakkautta varten? On tehtävä valinta kahden sanan kesken: vain ja myös. Mutta sitä ennen on, kuten mainittua, tehtävä toinen valinta.

”Sanonko ´Kyllä, kyllä´, kun tarkoitan ´Ei, ei´?” Näin apostoli Paavali joutui kysymään kirjeessään Korintin kristityille (2. Kor. 1:17). Kun katsomme taaksepäin kirkossamme tarkistaaksemme mitä olemme viime vuosikymmeninä tulleet lausuneeksi homoseksuaalisuudesta, on meillä syytä katsoa peiliin ja yhtyä Paavalin vakavaan kysymykseen. Olemmeko sanoneet ”Kyllä, kyllä”, kun olemme viime kädessä kuitenkin tarkoittaneet ”Ei, ei”?

Myrskyisellä ja kirkkokriittisellä 60-luvulla piispat katsoivat velvollisuudekseen tehdä selkoa kirkkomme seksuaalietiikasta. Se tehtiin kannanotossa nimellä Ajankohtainen asia (1966). Siinä piispojen enemmistö - Karl-Erik Forssell ei allekirjoittanut kannanottoa, koska hän piti sen suhtautumista homoseksuaalisuuteen liian yksioikoisena ja jyrkkänä - katsoi, ettei saa syyttää homoseksuaalisesti suuntautuneita tästä luonteenpiirteestä, joten heillä on täysi kotipaikkaoikeus kirkossa. Mutta heidän ei kuitenkaan pidä elää tämän suuntautumisensa mukaisesti ja siten houkutella maamme nuorisoa syntiin. Siis: Kyllä ja ei.

Seuraavassa kannanotossa, Kasvamaan yhdessä (1984) noudatimme suunnilleen samaa linjausta kuin 60-luvun piispat: Homoseksuaalisesti suuntautuneet eivät ole vastuussa suuntautumisestaan, mutta Raamatun mukaan homoseksuaalinen käyttäytyminen on luonnonvastainen ja synnillinen. Tämän linjauksen mukaisesti vastasin itse nuorten kysymyksiin piispantarkastusten koulukäyntien yhteydessä arkkihiippakunnan seurakunnissa. En tainnut puhua ”homoelämän” synnillisyydestä, mutta annoin ymmärtää, etten kannata esimerkiksi samaa sukupuolta olevien avioliittoja. Siis: Kyllä ja ei.

Marraskuussa 2010 kirkolliskokous antoi piispainkokoukselle tehtäväksi laatia ohjeita vapaasti muotoillusta rukouksesta parisuhteensa rekisteröineiden samaa sukupuolta olevien kanssa. Piispainkokouksen laatimissa ohjeissa annettiin ymmärtää, että on mahdollista rukoilla sekä näitten parien kanssa että heidän puolestaan. Parisuhteen osapuolet saa siunata, muttei itse parisuhdetta, joka ei ole verrattavissa avioliittoon. Siis: Kyllä ja ei.

Eduskunnan annettua samaa sukupuolta oleville oikeuden solmia avioliitto aktualisoitui kysymys, miten kirkon pitäisi suhtautua niihin pappeihin, jotka kirkkokäsikirjan avioliittokäsityksestä poiketen vihkivät tällaisia pareja kristilliseen avioliittoon. Tilanne on kuten tunnettua nyt se, että osa tuomiokapituleista luopuu näitten pappien rankaisemisesta, toiset eivät. Siis: Kyllä ja ei.

Miksi sekä ”Kyllä, kyllä” että ”Ei, ei”? Syy on siinä kaksijakoisessa ja päättämättömässä suhtautumisessa homoseksuaalisuuteen, josta edellä on ollut puhe - siis siinä teologisesti kestämättömässä kompromississa, jonka olemme raahanneet mukanamme vuosikymmenestä toiseen: kyllä homoseksuaaliselle suuntautumiselle, ei sen mukaiselle käyttäytymiselle, jolloin lopullinen vastaus jää epäselväksi.

Näin emme tietysti voi jatkaa loputtomiin, joten joudumme kysymään: Kuinka kauan meidän pitää vielä yrittää hoippua eteenpäin näin heiveröisen sauvan varassa? Tai toista minulle yhtä läheistä ja rakasta metaforaa käyttääkseni: Miten kauan kuljetamme tätä palloa maalia kohti yrittämättä tehdä ratkaiseva maali? Viimeksi syötettiin pallo valtion tuomioistuimelle, mutta pallo potkittiin takaisin kirkolle, jolla on oikeus ja velvollisuus toimia oman avioliittokäsityksensä mukaisesti. Uudestaan seistään pallon kanssa maalin edessä. On tehtävä oma ratkaisu, viimeinen vapauttava potku: Kyllä vai ei? Jos edellä mainittujen kyllä-vastausten mukaisesti todella uskomme että hekin, joilla on homoseksuaalinen suuntautuminen ja identiteetti, saavat ottaa elämänsä Luojan kädestä, silloin lopullinen vastaus ei voi olla muu kuin kyllä. Päädymme Pietarin oivallukseen Corneliuksen kodissa: ”Nyt minä todella käsitän, ettei Jumala erottele ihmisiä” (Ap.t. 10:34)

Edellä totesin, että avioliittokäsityksen laajentaminen riippuu kahdesta asiasta, yhtäältä näkemyksestä avioliiton tarkoituksesta ja tehtävästä, toisaalta näkemyksestä homoseksuaalisuudesta. Jos näitä kahta asiaa tarkastellaan yhdessä kirkkomme avioliittokäsityksen tähänastisen kehityksen kanssa, päädymme seuraavaan kysymykseen:

Jos uskomme, että Jumala on asettanut avioliiton kahden ihmisen rakkauden ja kodin tukemiseksi, suojelemiseksi ja rikastuttamiseksi ja jos pidämme homoseksuaalistakin rakkautta Jumalan luomana rakkautena, onko silloin mahdollista, että johdonmukaisuuden nimissä laajennetaan avioliittokäsitys niillä samoilla argumenteilla millä siirtyminen patriarkaalisesta avioliittokäsityksestä tasavertaisuuteen pohjautuvaan käsitykseen aikoinaan perusteltiin: rakkaus, oikeudenmukaisuus, tasavertaisuus?

Jos vastaus tähän loppukysymykseen on myönteinen, avioliittokäsityksen laajentamisen perustelu on seuraava:

Kirkolliseen vihkimiseen kuuluu kolme elementtiä: Osapuolten suostumus (consensus facit nuptias), yhteiskunnan vahvistus sekä kirkon siunaus. Koska avioliiton perimmäinen tarkoitus on kahden ihmisen rakkauden tukeminen ja suojeleminen, ja koska samaa sukupuolta olevien rakkautta on pidettävä yhtä oikeutettuna ja arvokkaana kuin miehen ja naisen välistä, on oikein ja kohtuullista, että heidän avioliittonsa saa saman vahvistuksen ja saman siunauksen.

Kuinka kauan?

Kirkkomme entisenä päätöksentekijänä luulen ymmärtäväni niitä vaikeuksia, jotka meillä on ollut ja jotka meillä jatkuvasti on tämän asian kanssa. Mutta korvissani kuuluu yhä kirkkaammin kaiku Karmelinvuoren suunnalta, missä profeetta Elia pitää vakavan puheen Israelin kansalle: ”Kuinka kauan te horjutte puolelta toiselle?” (1. Kun. 18:21)

Valinta, jonka eteen Elia asettaa Israelin kansan, on tämä: ”Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä, jos taas Baal, seuratkaa sitten häntä!” Me seisomme vastaavan valinnan edessä: Onko homoseksuaalisuus Herran teko vai hänen vastustajansa Baalin?

Mikä oli kansan valinta ja vastaus? ”Kansa ei vastannut hänelle mitään.” He eivät pystyneet valitsemaan. He olivat täysin neuvottomia. Mutta hetkeä myöhemmin he saivat nähdä miten Herra, eikä Baal, pystyi sytyttämään Elian alttarin tuleen. Silloin kaikki heittäytyivät kasvoilleen ja huusivat: ”Herra on Jumala, Herra on Jumala.” (18:39)

Uskon, että Elian menetelmä Herran aktiivisen läsnäolon selville saamiseksi on käyttökelpoinen myös meidän tilanteessamme. Sen tutkiminen mikä osoittautuu toimivan ja edistävän elämää ja sen eheyttä on hyvä tapa saada selville, onko Luoja siellä jatkamassa luomistyötään. ”Minun Isäni tekee työtään taukoamatta, ja niin teen minäkin”, Jeesushan sanoi, kun hän sapattina antoi 38 vuotta sairastaneelle miehelle uuden elämän ja uuden tulevaisuuden.

Jeesus otti sekä pyhät kirjoitukset että ihmisten konkreettisen tilanteen huomioon. Kummallakin taholla hän kuuli Isän äänen. Jeesusta vastustavat fariseukset ja kirjanoppineet sitä vastoin kuuntelivat vain kirjoituksia ja niiden sääntöjä, ja olivat kuuroja ihmisten taholta tuleville äänille.

Jeesuksen jalanjäljissä kulkien kirkko siten yrittää muodostaa eettiset kannanottonsa kuuntelemalla Raamatusta kuuluvan Jumalan sanan ja ihmisten konkreettisesta tilasta nousevan äänen välistä vuoropuhelua. Uskon, että avioliittokäsityksen tähänastinen kehittäminen kirkossamme on ollut tämän dialogin jatkuvaa kuuntelua ja varteen ottamista. Jännityksellä odotan, mihin tämä tapa kysyä ja tutkia Jumalan tahtoa tulevina vuosina johtaa. Toivon, että ehdin sen nähdä.

John Vikström

Kirjoittaja on emeritusarkkipiispa.

59 kommenttia

  • Sami Paajanen sanoo:

    ” Kuinka kauan meidän pitää vielä yrittää hoippua eteenpäin näin heiveröisen sauvan varassa?” ( John Vikström, Emeritusarkkipiispa) ”

    Mitä jos kirkkomme vaihtaisi matkasauvaa, ryhdistäytyisi. Kirjoituksen perusteella tämä kannattaisi tehdä mahdollisimman nopeasti. Kuvaus patriarkallisuudesta on mielestäni yksipuolinen ja johdatteleva. Paavali kirjoitti; ” Ja olkaa toinen toisellenne alamaiset Kristuksen pelossa. ” ( Ef 5:21). Kristillisessä avioliitossa aviopuolisot haluavat kumpikin palvella toisiaan. Kristillinen avioliitto ei ole koskaan ollut sitä, että mies on hallituksen puheenjohtaja ja nainen sihteeri.

    ”Onko homoseksuaalisuus Herran teko vai hänen vastustajansa Baalin?” Tähän on onneksi helppo vastata.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Kivimäki sanoo:

    Kiitoksia emeritus arkkipiispalle keskustelun avauksessa . Kirjoitus jättö kuitenkin avoimeksi sen minkä vuoksi hän katsoo voitavan säilyttää kirkon nykyisen avioliittokäsityksen voimassa laajennetun avioliittokäsityksen sisällä.

    Kirkossa ei voida hyväksyä syrjiviä rakenteita, ei edes osaksi. Pitää siis olla jokin muu paljon syvällisempi peruste sille, että emeritus arkkipiispan ehdottama avioliittokäsityksen laajentamisen jälkeen kirkossa olisi edelleenkin sallittua ja hyväksyttyä opettaa avioliiton olevan tarkoitettu nimenomaan miehen ja naisen väliseksi liitoksi. Tämä on mahdollista, jos erotetaan käsitteinä toisistaan luomisjärjestyksen mukainen avioliitto ja yhteiskunnallisen järjestyksen mukainen avioliitto. Luomisjärjestys säilyy muuttumattomana siitäkin huolimatta, että vertailemalla Raamatun kirjoituksia luomakunnasta saamaamme tieteelliseen tietoon ymmärrämme sitä entistä enemmän. Yhteiskunnallinen järjestys sitä vastoin on muuttuvaa.

    Seikkaa että ihmiskunnassa on kaksi toisiinsa liittyväksi tarkoitettua elementtiä, miehet ja naiset, ei poista se, että pieni osa ihmisistä syntyy sellaisena, jonka sukupuolta ei voida määritellä. Sitä ei poista myöskään se, että osa ihmisistä kokee sukupuolensa toisin, kuin se mihinkä sukupuoleen he ovat biologiansa perusteella syntyneet. Miehen ja naisen rooli yhteiskunnassa samoin kuin oman koetun sukupuolensa ilmaisu sitä vastoin vaihtelee eri yhteiskunnissa ja eri ajanjaksoilla sekä erityisesti eri yksilöiden kohdalla. Kohdellessaan eri ihmisiä yhdenvertaisesti kirkko ei voi sulkea heidän moninaisia kokemuksiaan omasta itsestään ja identiteetistään pois.

    Koska terveeseen itsetuntoon kuuluu myös omien sisäisten ristiriitojensa tunnustaminen ja hyväksyminen, ei näiden ristiriitojen olemassa oloa tule myöskään yhteisöjen tasolla sulkea pois. Keskinäisen erilaisuuden tunnistaminen ja myös huomioon ottaminen ei merkitse ihmisten eriarvoista kohtelua. Näin ollen jako luomisjärjestyksen mukaiseen ja yhteiskunnallisen järjestyksen mukaiseen ei merkitsisi ihmisten eriarvoista kohtelua.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Nieminen sanoo:

      > Kirkossa ei voida hyväksyä syrjiviä rakenteita, ei edes osaksi.

      Meiltä löytyy täysin identtinen asetelma naispappeuden osalta. Kirkolliskokouksen ponnessa todettiin, että pappeuden kuulumista vain miehelle ei pidetä harhaoppisena. Voisin kuvitella, että joku voisi nähdä tuon syrjiväksi rakenteeksi, jota Kivimäen mukaan kirkossa ei pitäisi voida hyväksyä.

      Ajattelen asiasta Kivimäkeä huomattavan paljon pragmaattisemmin. Mielestäni parisuhteiden jakaminen luomisjärjestyksen mukaisiin ja yhteiskunnallisen järjestyksen mukaisiin olisi huomattavan rakenteellisesti syrjivää, lähes hengellistä väkivaltaa. Siinähän jaettaisiin ihmisiä heidän parisuhteensa perusteella paremmuusjärjestykseen siinä kuinka Luojan tarkoituksen mukaisia he ovat.

      Mielestäni suppeamman avioliittokäsityksen hyväksyminen vaihtoehtoisena olisi käytännönratkaisu siihen vajavaisen ihmismielen ongelmaan, että ei ole realistista olettaa jokaisen omaksuvan uutta avioliittokäsitystä samalla hetkellä vaan tarvitaan sukupolvirajat ylittäviä siirtymäaikoja. Se on samalla aika armollinen ratkaisu.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jukka Kivimäki sanoo:

      Vesa Hirvonen Luterilaisuuteen kuuluu molemmat käsitykset luomisesta. Alkuperäinen luomisprosessi, jonka jälkeen ”Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä ja kaikki oli hyvää” ja syntiin lankeamisen jälkeenkin jatkuva Jumalan jatkuva huolenpito luomakunnastaan eli Jatkuva luomistyö. Jatkuvan luomistyön rinnalla toimii myös Jumalan sallimus: Kaikki minkä Jumala sallii, ei ole hänen luomistyönsä mukaista.

      Edelleen on syytä huomata, että kaikki se paha, jonka Jumala vastoin luomistyötään sallii, ei ole lähtöisin meidän ihmisten pahoista teoista vaan taustalla on, Paavalia siteeratakseni ”henkivallat ja voimat”. Toisaalta meidän tulee muistaa sekin, että Jumala niin kovin usein kääntää sallimansa pahan hyväksi. Niinpä, jos ajattelemme vaikkapa lasta, joka on syntynyt intersukupuoliseksi, emme sano, että hänessä olisi jotain muuta pahaa, kuin se perisynti, joka meissä kaikissa syntymästämme saakka on, mutta emme myöskään väitä, että Jumala on luomistyössään hyväksi nähnyt, että hän on fyysisiltä ominaisuuksiltaan juuri sellainen kuin on. Sen sijaan rukoilemme hänelle kaikkea hyvää ja luemme hänet Luojan arvokkaaksi lahjaksi ihmiskunnalle.

      Se mitä edellä kirjoitin intersukupuolisesta, on sovellettavissa myös lähimmäiseemme, joka sukupuoleen kohdistuvan identiteettinsä taikka seksuaalisen suuntautumisensa perusteella ei vastaa sitä ihmiskuvaa, jonka saamme Raamattuun tallennetusta luomiskertomuksesta. Meidän tulee hyväksyä hänet, ei täydellisenä ihmisenä, koska meistä kukaan sitä ole, vaan lähimmäisenämme, jolla on jakamattomana ja täydellisenä se sama arvo, jonka Jumala on omalle kuvalleen antanut.

      Lisäksi meidän on syytä pitää mielessämme, ettei meitä viimeisellä tuomilla mitata sen perusteella, millä lahjoilla meidät on syntymästämme saakka varustettu, viimekädessä ei edes tekojemme vuoksi, vaan sillä perusteella olemmeko antaneet suunnattoman syyllisyytemme Kristuksen kannettavaksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      ”Se mitä edellä kirjoitin intersukupuolisesta, on sovellettavissa myös lähimmäiseemme, joka sukupuoleen kohdistuvan identiteettinsä taikka seksuaalisen suuntautumisensa perusteella ei vastaa sitä ihmiskuvaa, jonka saamme Raamattuun tallennetusta luomiskertomuksesta.”

      Taita olla pikemminkin kyse ko. luomiskertomuksen käännöksien ja tulkintojen antamasta ihmiskuvasta, sillä lähtötekstien rabbiiniset tulkinnat antavat toisenlaisiakin ihmiskuvia. Esim. kuvan androgyynistä adamista, jolla on vielä sekä aukko nechebah että puhkaisin zachra.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ilmari Karimies sanoo:

    Puutteena on ainakin se, että Vikström tarkastelee avioliittoa vain yksittäisen parin kannalta, ei ihmisyhteisön kannalta. Kirkon kannanotoissa on tuotu esille se erityismerkitys, joka miehen ja naisen avioliitolla on yhteiskunnan jatkuvuudelle. Tämä ilmenee myös luomiskertomuksessa. Siksi ei tulisi pitää uhkana sitä, että kirkko tunnustaa miehen ja naisen avioliitolle erityisaseman.

    Protestanttisessa ajattelussa tapaa olla puute, että niin monia asioita tarkastellaan vain tasa-arvon kannalta. Niitä voi nimittäin tarkastella myös erilaisuuden arvostamisen kannalta, ilman että asioita pitää nähdä identtisinä. Kun erilaiset suhdemuodot laajenevat, joudutaan kohta törmäämään siihen, ettei kaikkia ole tarkoituksenmukaista mahduttaa avioliiton alle. Sitä, että on olemassa erityinen erityisellä tavalla sitoutunut suhde nimeltä avioliitto (joka muuten Jeesuksen sanojen mukaan ei kaikille sovi) ei tule pitää uhkana, vaan ehkä lahjana.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jukka Kivimäki sanoo:

      Huomioksi kuitenkin, että Suomessa nimenomaan yhteiskunta, ei siis kirkko, on laajentanut avioliittokäsitystään.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Nieminen sanoo:

      > Niitä voi nimittäin tarkastella myös erilaisuuden arvostamisen kannalta, ilman että asioita pitää nähdä identtisinä.

      Historian valossa nämä ”Separate but Equal” -doktriinin alle kuuluvat näkemykset kestävät heikosti eettistä tarkastelua. Yhdysvalloissa erilaisuutta arvostettiin jopa siihen asti, että tummaihoisille rakennettiin omat saniteettitilat ja osastot joukkoliikennevälineisiin.

      Näistä tulee helposti ulkokultaisia ajatusrakennelmia, joilla yritetään oikeuttaa sitä, että toimitaan väärin. Ainakin myöhemmän historian valossa vaikka juuri sillä hetkellä on kokevinaan omantuntonsa olevan puhdas.

      Vähintäänkin jos asetelma on se, että vähemmistö haluaisi tulla kohdelluksi samalla tavalla ja enemmistö työntä heitä sivuun vetoamalla erilaisuuden kunnioittamiseen. Silloin pitäisi suurien hälytyskellojen laulaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      ”Puhut kauniisti avioliitosta lahjana. Ei sitä kannata säästellä.”

      -Ymmärsin, että Ilmari Karimies piti lahjana sitä, että on olemassa aivan _erityinen_ suhde, joka eroaa muista ihmisten välisistä kiintymyssuhteista, erityistarkoituksensa ja olemuksensa vuoksi.

      Se ei tarkoita että avioliitossa olevat ovat parempia tai arvokkaampia ihmisiä, tai että muut rakkaussuhteet ovat vähempiarvoisia. Avioliitto on erityinen juuri koska se on kahden erilaisen, toisiaan täydentäväksi luodun ihmisen liitto.

      Keskustelua aiheesta värittää vahvasti, ja mielestäni myös vaikeuttaa se, että esitetään kuin itsestäänselvyytenä, että kyse on ”tasa-arvosta” ja jopa ”ihmisarvosta”.

      Minusta avioliitossa ei ole kyse kummastakaan. Ei se liity yhtään mitenkään siihen kuka on arvokas ja ”kuuluu joukkoon” ja ”hyväksytään täysin ihmisenä”. Minusta on suoraan sanottuna vähän noloa, että homoseksuaalit esitetään vähän… no, reppanoina, jotka haluavat vain että ”heidät hyväksytään joukkoon”.

      Näin moni homoseksuaali epäilemättä avioliiton ja vihkimistilaisuuden mieltää. Mutta kun itse siedän muilta ihmisiltä melkein mitä tahansa muuta paitsi _holhoamista_ ja sääliä, niin tätä on vaikea ymmärtää. Uskonkin, että useimmat homoseksuaalit ovat niin fiksuja etteivät näe avioliitoon vihkimistä minään ”ihmisarvon tunnustamistilaisuutena”.

      Homoseksuaali filosofian tohtori Jukka Hankamäki kritisoi avioliittolain lobbausta juuri tästä syystä.

      Mutta mitä tulee kirkolliseen ja teologiseen avioliittokäsitykseen, niin nähdäkseni mielipiteet ja kannanotot eroavat siinä ja siitä syystä, että on aivan täysin eri käsitys siitä mitä vihkimisessä oikeastaan tapahtuu.

      Lisäksi, minusta ei pitäisi niin itsestäänselvästi esittää ”patriarkaalista avioliittonäkemystä” jotenkin kauhisteltavana ja menneisiin ankeisiin aikoihin kuuluvana. Minusta mies on perheen pää. Oikeasti, ei siinä ole yhtään mitään pahaa. Ja miehen tehtävä on pitää huolta vaimostaan ja rakastaa tätä uhrautuvalla rakkaudella. Mieheltä vaaditaan siis paljon enemmän. Eikä tämä tarkoita, että nainen on miehen ”omaisuutta”, siten että mies voi omaisuudellaan tehdä mitä huvittaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      ”Yhdysvalloissa erilaisuutta arvostettiin jopa siihen asti, että tummaihoisille rakennettiin omat saniteettitilat ja osastot joukkoliikennevälineisiin.”

      -Kysehän ei tässä yhteydessä ollut _ihmisten_ erilaisuudesta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tenka Ksenia Issakainen sanoo:

      ”Minusta on suoraan sanottuna vähän noloa, että homoseksuaalit esitetään vähän… no, reppanoina, jotka haluavat vain että “heidät hyväksytään joukkoon”.”

      Onhan se kauhean noloa kyllä. Oi niitä aikoja, kun homous oli hyväksyttävä irtisanomisen tai vankeustuomion syy. Silloin ei oltukaan mitään reppanoita!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      ”Oi niitä aikoja, kun homous oli hyväksyttävä irtisanomisen tai vankeustuomion syy. Silloin ei oltukaan mitään reppanoita!”

      -Älä ole hölmö 🙂

      Sanon vain mitä ajattelen. Ja ajattelen niin, että jos olisin itse homosuhteessa niin häpeäisin silmät päästäni tätä hössötystä ”oikeuksieni” puolesta. Oikeasti.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Nieminen sanoo:

      Jos nyt ei lähdettäisi ihan sille linjalle, että pyrkimys yhdenvertaiseen kohteluun on ”hössötystä oikeuksien puolesta”.

      Vai oliko naisten äänioikeuskin hössöttämistä?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      ”pyrkimys yhdenvertaiseen kohteluun”

      -Edelleen, kerron vain rehellisesti miten itse ajattelen. Ja juurikin tuo on minusta kiusallista. Että itsestäänselvästi on kyse ”yhdenvertaisesta kohtelusta”, ja oletetaan itsestäänselvyytenä, että totta kai kaikki, ainakin kaikki homoseksuaalit, näkevät asian juuri näin. Ja ovat itku silmässä kiitollisia tästä ”ihmisoikeustyöstä”.

      Kyse ei ole mistään tasa-arvoasiasta, eikä varsinkaan ihmisarvoasiasta. On niitäkin homoseksuaaleja, jotka ovat oikeasti hiffanneet tämän. Mutta yleinen käsitys (illuusio) tuntuu olevan että TOTTAKAI se on ihmisarvokysymys, ja että kirkkovihkiminen _tietysti_ tarkoittaa sitä, että homot hyväksytään täysin ihmisinä ihmisten joukossa.

      Just 🙂

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      ”Vai oliko naisten äänioikeuskin hössöttämistä?”

      -Tämä on yksi piirre näissä keskusteluissa. Tämä että otetaan rinnastuksena esiin sellaisia historiallisia edistysaskeleita, joita ajatellaan kaikkien nykypäivänä kannattavan. Tai käytäntöjä, joita oletetaan kaikkien nykypäivänä kauhistelevan.

      Avioliittoon vihkiminen ei ole, minun mielestäni edelleennkään, ”oikeus”, vaan erityiseen tehtävään asettaminen. Kuten olen jo selittänyt. Joten turha verrata sitä ylipäätään mihinkään oikeuteen. Sori.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tenka Ksenia Issakainen sanoo:

      ”Älä ole hölmö”

      En olekaan. Mutta mitä nyt siis ajattelet? Onko yhdenvertaisuuden tavoittelu reppanoiden hommaa vai ei?

      ”Kysehän ei tässä yhteydessä ollut _ihmisten_ erilaisuudesta”

      Niin, kyse oli pariskuntien erilaisuudesta. Jim Crow – lakien aikaan ne pariskunnat, joissa puolisot olivat ns. samanrotuisia, saivat solmia avioliiton. Ne, joissa he olivat erirotuisia, eivät saaneet. Tämä oli siis ok?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      ”Menikö Sarilta Issakaisen sarkasmi ohi?”

      -Höh, siinähän oli hymiö. Mutta (tai juurikin koska) se oli vitsinä, tai sarkasmina, aika huono…

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      ”En olekaan. Mutta mitä nyt siis ajattelet? Onko yhdenvertaisuuden tavoittelu reppanoiden hommaa vai ei?”

      -Olit siis sitten aivan tosissasi?

      Ja sitten esität tuon tasoisen kyllä tai ei -kysymyksen… Huoh, mitähän tuohon nyt vastaisi…

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Nieminen sanoo:

      > Ja juurikin tuo on minusta kiusallista.

      Tätä on kiva lukea kun sä niin hurskaasti asetut tässä seksuaalivähemmistöjen asemaan ja kerrot, mitä heidän tulisi ajatella.

      Että kun on kymmenien vuosien ajan tehty töitä parisuhdelainsäädännön eteen ja kun lopulta avioliittolaki on saatu muutettua niin se onkin hössötystä, josta pitäisi olla kiusaantunut.

      Ehkä ei kannattaisi argumentoida niin voimakkaasti tällaisilla ”ei vastapuolikaan oikeasti tätä halua” -tyylisillä argumenteilla. Tai ylipäätään laittaa toisille ihmisille sanoja tai mielipiteitä suuhun.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tenka Ksenia Issakainen sanoo:

      ”oletetaan itsestäänselvyytenä, että totta kai kaikki, ainakin kaikki homoseksuaalit, näkevät asian juuri näin”

      Ei kukaan ole tuota mieltä. Jotkut homot vastustavat yhdenvertaisuutta heteroiden kanssa, jotkut naiset vastustaa sukupuolten tasa-arvoa. SE on itsestäänselvää, mutta ei sillä ole mitään merkitystä.

      Yhdenvertaisuuden kasvaessa ihmiset ovat edelleen aivan vapaita esim. olemaan solmimatta avioliittoa tai hankkiutumaan alistettuun asemaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      ”Niin, kyse oli pariskuntien erilaisuudesta. Jim Crow – lakien aikaan ne pariskunnat, joissa puolisot olivat ns. samanrotuisia, saivat solmia avioliiton. Ne, joissa he olivat erirotuisia, eivät saaneet.”

      -Oikeus solmia avioliitto, ja kutsua suhdetta avioliitoksi, ei ole mielestäni yhtään minkäänlainen itseisarvo. Silloin kun se tarkoittaa samaa kuin oikeus rakastaa ja elää kenen kanssa haluaa, rajoittamiset ja kiellot eivät ole ok.

      Mutta jos kenellä hyvänsä on oikeus elää kenen kanssa haluaa, niin miksi kaikkien tällaisten yhteiselämän muotojen pitäisi olla ”avioliittoja”.

      Tässä nuo historialliset rinnastukset ontuvat pahasti.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      ”Tätä on kiva lukea kun sä niin hurskaasti asetut tässä seksuaalivähemmistöjen asemaan ja kerrot, mitä heidän tulisi ajatella.”

      -En ole kertonut mitä yhtään kenenkään tulisi ajatella. Olen vain kiinnostunut kaikenlaisista kannanotoista, ja on erittäin mielenkiintoista huomata, että kaikki eivät olekaan samaa mieltä, tai oletettua mieltä.

      ”Että kun on kymmenien vuosien ajan tehty töitä parisuhdelainsäädännön eteen ja kun lopulta avioliittolaki on saatu muutettua niin se onkin hössötystä, josta pitäisi olla kiusaantunut.”

      -Rauhoitu nyt, ei kenenkään pidä olla yhtään mitään. Enkö selittänyt tarpeeksi hyvin, että itse ajattelen näin ja kokisin näin. Puhuin vain omasta näkemyksestäni, plus niiden homoseksuaalien näkemyksestä, joiden mielipiteen tiedän.

      ”Ehkä ei kannattaisi argumentoida niin voimakkaasti tällaisilla “ei vastapuolikaan oikeasti tätä halua” -tyylisillä argumenteilla. Tai ylipäätään laittaa toisille ihmisille sanoja tai mielipiteitä suuhun.”

      -Olet käsittänyt ilmeisesti aivan väärin. En ole sanonut, enkä yritä väittää että ”ei vastapuoli oikeasti tätä halua”. Kuten tuossa edelläkin toin ilmi, varmasti monet homoseksuaalit ovat halunneet avioliittolain muutosta. Olen tuonut esiin vain ja ainoastaan sen, ettei ole mitenkään itsestäänselvää, että kaikki haluavat. Tai ajattelevat avioliitosta ”tasa-arvokysymyksenä”.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Nieminen sanoo:

      > Oikeus solmia avioliitto, ja kutsua suhdetta avioliitoksi, ei ole mielestäni yhtään minkäänlainen itseisarvo.

      Siinä kohtaa kun eduskunta teki päätöksen, että samaa sukupuolta oleville pareille voidaan annostella sellainen ripaus yhdenvertaisuutta, että he saavat solmia parisuhteen kunhan sitä ei kutsuta samalla nimellä heteroseksuaalien parisuhteen kanssa, otettiin askel jossa avioliitosta terminä tuli peruuttamattomasti yhdenvertaisuuden mittari.

      PS. Puhun ”yhdenvertaisuuden annostelemista” siksi, että tuohon aikaan suuri joukko ihmisiä oli sitä mieltä, että minkäänlaista parisuhdeinstituutiota ei homoseksuaaleille saa hyväksyä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Nieminen sanoo:

      > Olen tuonut esiin vain ja ainoastaan sen, ettei ole mitenkään itsestäänselvää, että kaikki haluavat.

      Ajattelen, että tässä kohtaa koulutusta on itsestäänselvää, että kaikki ihmiset eivät ole samaa mieltä mistään mielipiteestä. Eivät edes tästä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      ”Siinä kohtaa kun eduskunta teki päätöksen, että samaa sukupuolta oleville pareille voidaan annostella sellainen ripaus yhdenvertaisuutta, että he saavat solmia parisuhteen kunhan sitä ei kutsuta samalla nimellä heteroseksuaalien parisuhteen kanssa, otettiin askel jossa avioliitosta terminä tuli peruuttamattomasti yhdenvertaisuuden mittari.”

      -No, tämä on yksi tulkinta. Mutta avioliittoinstituutio luonnollisen perheenperustamisen yksikkönä ei ole millään lailla ”epätasa-arvoinen”. Avioliittoa on alettu pitää yhä enemmän vain ja ainoastaan rakastavaisten rakkauden virallistamisena. Ja sen yhteiskunnallinen merkitys on ajettu vähitellen alas, ja jäljellä on vain joitakin perinteitä ja symboliikkaa, joita voi ottaa käyttöön jos tahtoo.

      Avioliittoa, yhteiskunnallisena instituutiona, ei siis oikeastaan enää ole.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Nieminen sanoo:

      > Avioliittoa, yhteiskunnallisena instituutiona, ei siis oikeastaan enää ole.

      Olen tästä eri mieltä. Niin pitkään kun meillä on avioliittolainsäädäntö, jolla on merkittäviä varallisuusoikeudellisia seuraamuksia, avioliitto on väistämättä yhteiskunnallinen instituutio.

      Avioliiton merkitys on varmasti historian saatossa vaihdellut ja muuttunut huomattavasti. Sinä tunnut aika paljon korostavan avioliittoa luonnollisen perheen perustamisen instituutiona. Se on toki älykäs valinta, koska se määritelmänä rajaa tietyt puheena olevat vähemmistöt ulkopuolelle.

      Minun historianymmärrykseni mukaan avioliitto ei ole kuitenkaan läheskään aina historiassakaan ollut luonnollisen lisääntymisen instituutio. Erilaiset asiat ovat korostuneet eri aikoina. Jos moni mieltää avioliiton tänä päivänä kahden ihmisen rakkausliittona, se tunnetaan kyllä historiassa myös esimerkiksi kauppaliittona, jossa nainen myydään haluttuun sukuun.

      Ajattelen, että on anakronistista antaa avioliitolle mikä hyvänsä yksi ainoa merkitys ja esittää ikään kuin näin olisi aina ollut. Siis aina ennen sitä kun vuonna 2017 avioliitto meni pilalle.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Samuel Kettunen sanoo:

      Piispa on siis rikkonut papinvalansa, puhumattakaan vastuustaan Jumalalle, mihin ohjaa lampaitaan. Periaatteessa kirkon omaa opetusta vastaan. Avioliitosta hän käyttää halventavaa ja virheellistä käsitystä kuten patriarkaalinen alistaminen, samoin kuin jotkut epäkristilliset feministiset järjestöt. Yksin saa olla, jos ei avioliitto sovi tai kelpaa, niin on aina opetettu.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Samuel Kettunen sanoo:

    On ollut siis aikaa tutkia asiaa ja kohdata vanhemmissa kaavoissa ja itse Raamatun tekstissä esiintuleva vääjäämätön totuus: Avioliitto on yhden miehen ja naisen liitto. Muunlainen sekoitus on juuri sitä toisen Baalin palvomista, pitäisihän piispan hyvin tämän tietää. Mutta ”tieten he eivät tahdo tietää…” ”Apostoli Raamatussa .”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari Paukkunen sanoo:

    Arkkipiispa John Vikström on ottanut kantaa kirkon avioliittokäsitykseen. Kirjoituksen pitkät perustelut eivät kaikesta huolimatta kykene murtamaan Kristuksen vahvistamaa, Raamatun selvää näkemystä sopivasta avusta kahden erilaisen sukupuolen välillä.

    Arkkipiispa Vikström: ”Missä määrin on pidettävä Raamattua auktoriteettina tieteen puolella, tässä tapauksessa esimerkiksi anatomian ja fysiologian aloilla?” Raamattu ei ole yläpuolella, vaan samalla ”viivalla” anatomian ja fysiologian kanssa. Kyseisten alojen oppikirjat määrittävät tarkasti, mitkä ovat ihmisen elinten erilaiset tehtävät.

    Arkkipiispa Vikström: ”Se, mihin viime kädessä pyritään, on homoseksuaalisesti suuntautuneiden tunnustaminen täysiarvoisiksi ihmisiksi.”

    Kukaan ei kiistä homoseksuaalisten ihmisten ihmisarvoa. He eivät ole vähempiarvoisia, eivätkä tämän päivän yhteiskunnassa myöskään syrjittyjä. Ovat myös tulleet kuulluiksi lainsäädäntöä myöten.

    Arkkipiispa Vikström: ”Sanonko ´Kyllä, kyllä´, kun tarkoitan ´Ei, ei´?” Näin apostoli Paavali joutui kysymään kirjeessään Korintin kristityille (2. Kor. 1:17).”

    Arkkipiispa Vikström: ”Korvissani kuuluu yhä kirkkaammin kaiku Karmelinvuoren suunnalta, missä profeetta Elia pitää vakavan puheen Israelin kansalle: ”Kuinka kauan te horjutte puolelta toiselle?” (1. Kun. 18:21) Valinta, jonka eteen Elia asettaa Israelin kansan, on tämä: ”Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä, jos taas Baal, seuratkaa sitten häntä.

    Arkkipiispa Vikströmin esille ottamat Raamatun kohdat ovat erinomaisia kehotuksia pitämään kiinni siitä, mitä kirjoitettu on. Lainaus Paavalilta on otettu täysin eri kontekstissa. Paavalin kanta on muuten tuttu tässä asiassa. Tässä kysymyksessä keskeisin Kristuksen vahvistama Raamatun teksti on Matteuksen evankeliumissa: ”Hän vastasi ja sanoi: ”Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa loi heidät mieheksi ja naiseksi? Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha (Matt.19:4-6). Kristus ei ole muuta yhteyttä vahvistanut.

    Arkkipiispa Vikström:”Jeesus otti sekä pyhät kirjoitukset että ihmisten konkreettisen tilanteen huomioon. Kummallakin taholla hän kuuli Isän äänen. Jeesusta vastustavat fariseukset ja kirjanoppineet sitä vastoin kuuntelivat vain kirjoituksia ja niiden sääntöjä, ja olivat kuuroja ihmisten taholta tuleville äänille.”

    Arkkipiispa Vikström ”antaa ymmärtää”, että ne, jotka eivät ole hänen kirjoituksensa takana, ovat fariseuksia ja kirjanoppineita, jotka ovat kuuroja ihmisten äänille. Samalla arkkipiispa Vikström vaivihkaa kääntää selkänsä katoliselle ja ortodoksiselle kirkolle. Suomen luterilainen sisarkirkko Inkerissä ei myöskään tämän kysymyksen keskellä taida täysin nauttia arkkipiispa Vikströmin luottamusta?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Nieminen sanoo:

      > Kyseisten alojen oppikirjat määrittävät tarkasti, mitkä ovat ihmisen elinten erilaiset tehtävät.

      Kausaalisuhde ei tässä asiassa toimi niin päin, että Jumala luo ihmisille elimet ja sitten jossain oppikirjassa määritellään, mitkä niiden tehtävät on.

      Ihmisen anatomiaa ja fysiologiaa voidaan kyllä tutkia ja tuloksia julkaista oppikirjassa. Kuitenkin pitää ymmärtää, että jos määritelmä tulisi oppikirjasta kuten Paukkunen esittää, oppikirjan määritelmän muuttamisesta seuraisi se, että ihmisen anatomia ja fysiologia muuttuisivat.

      Oppikirjat ovat vuosikymmenien ja -satojen aikana muuttuneet, mutta ihmisen anatomia ja fysiologia eivät. Eivät ainakaan sen vuoksi, että oppikirjan tekstiä on muutettu.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tenka Ksenia Issakainen sanoo:

      ”Samalla arkkipiispa Vikström vaivihkaa kääntää selkänsä katoliselle ja ortodoksiselle kirkolle”

      Vaikea kuvitella että asia Suomessa kauheasti käytännön ekumeniaan vaikuttaisi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Eemil Hietala sanoo:

      >>Kyseisten alojen oppikirjat määrittävät tarkasti, mitkä ovat ihmisen elinten erilaiset tehtävät.

      Määrittävätkö? Mikä on esimerkiksi miehen nännien tehtävä? Osaatko kertoa mikä on miehen siittimen tehtävä?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Paukkunen sanoo:

      Mikko Nieminen: ”jos määritelmä tulisi oppikirjasta kuten Paukkunen esittää, oppikirjan määritelmän muuttamisesta seuraisi se, että ihmisen anatomia ja fysiologia muuttuisivat. Oppikirjat ovat vuosikymmenien ja -satojen aikana muuttuneet, mutta ihmisen anatomia ja fysiologia eivät. Eivät ainakaan sen vuoksi, että oppikirjan tekstiä on muutettu.”

      Ehkä ilmaisin asiani huonosti. Tarkoitan nimenomaan samoin kuin sinä Mikko. Ihmisen anatomia ja fysiologia eivät muutu, ne ovat juuri samanlaiset kuin Eevan ja Aadamin aikana. Tätä tarkoitin sanomalla, että anatomia ja fysiologia ovat samalla ”viivalla” Raamatun kanssa. Luotu pysyy luotuna.

      Eemil Hietala. Sinä voit googlata elinten tehtävistä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kosti Vasumäki sanoo:

    Kuten emeritusarkkipiispa Wikström totesi: ”Valinta, jonka eteen Elia asettaa Israelin kansan, on tämä: ”Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä, jos taas Baal, seuratkaa sitten häntä!” Me seisomme vastaavan valinnan edessä: Onko homoseksuaalisuus Herran teko vai hänen vastustajansa Baalin?

    Voitaneen myös kysyä, kumpi langetti ihmisen, Jumala vaiko Baal/Azazel? Tämän suhteen Luther eikä kirkko ei ole tietääkseni ole ollut neuvoton.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Arkkipiispan asiallinen kirjoitus huomatakseni kertoi sivistyksen menevän eteenpäin vastuksesta huolimatta. Onko siinä uutta jo esitettyyn mahdollisuuksissa en tiedä ja muista. Huomatakseni ei ole.

    Kirjoitus katsomisena pitäisi tulla nähtäväksii jokaiseen kotiin. Historiallisena koontina se on ansiokas.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Risto Tuori sanoo:

    Emeritus piispa John Vikström on lähtenyt rohkeasti esittämään kirkon avioliittokäsityksen kehittämistä seuraavia arvoja ja tavoitteita kohti: ”Vapaus avioliiton osapuolten täysi-ikäisyytenä ilman holhousta, tasa-arvo vastuun, oikeuksien ja velvollisuuksien tasaamisena, ja veljeyden solidaarisuus keskinäisen tuen ja molemminpuolisen avun noudattamisena.” Mutta nämä arvothan ovat jo toteutuneet, jokainen täysi-ikäistä saa vapaasti päättää avioliitosta. Avioliittolain mukainen puolisoiden oikeudet ja velvollisuudet, tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja solidaarisuus toteutuvat 1.3.2017 alkaen samalla tavoin sekä homo- että heteroliitoissa. Raamattuani lukemalla pidän edelleenkin miehen ja naisen välistä liittoa erilaisena kuin kahden samaa sukupuolta olevan henkilön välistä liittoa. Erilaisuus ei loukkaa tasa-arvoa eikä yhdenvertaisuutta. Toinen asia on, miten suhtaudutaan homoseksuaallisuuteen. Siinä suhteessa on syytä ajatella syntiä ja tuomitsemista uudelleen. Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Jukka Kivimäki ja muut. Emmekö me jo huomaa, mistä tässäkin puheenvuorossa on kysymys. ”Muutoin olen sitä mieltä, että Karthago on hävitettävä” ei kun ”kirkon avioliittokäsitys on muutettava.” Lopputulos on jo päätetty. Vain perusteluja pitää vielä vähän hioa ja vastaanhangoittelijat väsyttää. Vääriä näkemyksiä ei tarvitse ottaa lukuun.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Nieminen sanoo:

      Olemme yhteiskuntana kulkeneet huiman matkan lähihistoriassa. Arvomaailman muutoksena se todennäköisesti hakee vertaistaan.

      Vasta 50 vuotta sitten vuonna 1971 rikoslaki muuttui siten, että homoseksuaalisia tekoja ei pidetty enää rikollisina. Ihmistä ei voitu enää tuomita vankeuteen homouden harjoittamisesta.

      Vasta 40 vuotta sitten vuonna 1981 lääketiede lakkasi pitämästä homoseksuaalisuutta sairautena. Toki viimeaikoina on julkisuudessa esiintynyt lääkäri-kansanedustajan kirjoitus, jossa sitä kuvataan psykosoliaaliseksi kehityshäiriöksi, mutta jätetään se tässä omaan arvoonsa.

      Laki rekisteröidystä parisuhteesta tuli voimaan 20 vuotta sitten vuonna 2001. Lakia vastustettiin suuresti ja ajateltiin ettei yhteiskunnan tule tunnustaa tällaisten parien olemassaoloa millään tavalla. Laista jätettiin pois mahdollisuus ottaa yhteinen sukunimi, koska sen koettiin olevan liikaa.

      Ja nyt meillä on ollut muutamia vuosia avioliittolaki, jossa samaa ja eri sukupuolta olevat avioparit rinnastetaan toisiinsa. He, jotka 50 vuotta sitten syyllistyivät rikokseen, ovat nyt lainsäädännön näkökulmasta yhdenveroisessa asemassa.

      Me emme ole vielä siinä tilanteessa, että kaikki seksuaalivähemmistöihin kuuluvat voisivat olla asiasta avoimia. Koronapandemian aikana nuoria on kehoitettu olemaan kertomatta vanhemmilleen, koska asiantuntijat pelkäävät asioiden mahdollista eskaloitumista koteihinsa lukittautuneissa perheissä. Iso joukko seksuaalivähemmistöjä elää työelämässä kaapissa negatiivisten reaktioiden pelossa.

      Niin paljon kun se ehkä ärsyttääkin, me tarvitsemme edelleen pride-tapahtumia ja yritysten tarvitsee jatkaa homorummutusta. Sateenkaarilippu kesäkuussa yrityksen facebook-sivulla ei riitä rohkaisemaan työntekijää kertomaan perheestään kahvihuoneessa. Ja me tarvitsemme myös Vikströmin kaltaisia auktoriteetteja kertomaan, että asiat kulkevat parempaan suuntaan.

      Se on tietysti harmillista, että väärän näkemyksen omaavat vastaanhangoittelijat pahoittavat tästä kehityksestä mielensä. Ehkä Setan pitäisi pyytää näiltä ihmisiltä anteeksi.

      Jään aina pohtimaan sitä, että jos seksuaalivähemmistöille ei haluta antaa täyttä hyväksyntää, missä on se kohta viimeisen 50 vuoden yhteiskunnallisessa kehityksessä, jossa on saavutettu riittävästi ja josta yli meneminen on liikaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      ”Ja nyt meillä on ollut muutamia vuosia avioliittolaki, jossa samaa ja eri sukupuolta olevat avioparit rinnastetaan toisiinsa. He, jotka 50 vuotta sitten syyllistyivät rikokseen, ovat nyt lainsäädännön näkökulmasta yhdenveroisessa asemassa.

      Me emme ole vielä siinä tilanteessa, että kaikki seksuaalivähemmistöihin kuuluvat voisivat olla asiasta avoimia. ”

      -Tässä tehdään valtava ja tarpeeton hyppäys homoseksuaalisuuden hyväksymisen ja avioliiton välillä. Jos avoliitosta tehdään ihmisen tai ihmisten rakkausen symboli (siis pelkästään) niin sen perusta, funktio ja tarkoitus on jo menetetty ja unohdettu.

      Tämän huomaa siitäkin ja erityisesti siitä miten itsestäänselvänä tuo yhteys homojen hyväksymisen ja avioliittolain muutoksen välillä esitetään. Kuten taas tuossa teit.

      Oikeasti, ei ollut yhtään mitään syytä muuttaa avioliittolakia. Ja se tehtiin vain tuon symbolisen hyväksynnän osoituksen vuoksi, mikä toki on sinällään ihan kaunis ajatus. Mutta tässä yhteydessä ei juuri lainkaan puhuttu siitä miksi avioliitto ja avioliittoLAKI ylipäätään on olemassa. Mihin sitä tarvitaan. Ikäänkuin se ei olisi lainkaan oleellista.

      Mutta, turha kai tätä on yrittää enää selittää, kun on jo päätetty että avioliittolain muuttaminen ja homoparien vihkiminen kirkossa = homojen täysi hyväksyminen ihmisinä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      ”Niin paljon kun se ehkä ärsyttääkin, me tarvitsemme edelleen pride-tapahtumia ja yritysten tarvitsee jatkaa homorummutusta.”

      -No niinpä kai 🙂 Onkohan edes yritetty selvittää mitä homoseksuaalit itse yleisesti tykkäävät tuosta Pride-tapahtumasta. Jälleen pidät itsestäänselvänä että kaikki homoseksuaalit ovat kyyneliin asti kiitollisia siitä ja avioliitto-oikeudesta.

      Kuten sanoin, olen yrittänyt tuoda esiin että näin ei tosiaankaan välttämättä ole, vaan kuten edellä mainitsemani homoseksuaali Jukka Hankamäki totesi, avioliittolain muutoksen lobbauksessa homoista tehtiin ”säälittäviä tasa-arvon kerjäläisiä”.

      Ja monet seksuaalivähemmistöön kuuluvat oikeasti inhoavat Pride-tapahtumaa. Mikä ei todellakaan ole mikään ihme. Se ei oikeasti vähennä homoihin kohdistuvia ennakkoluuloja vaan lisää niitä. Mikä ei myöskään ole mikään ihme.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      Tämä kaikki on ihan farssia.

      Kuten ”Mikko Nieminen” itsekin ennen avioliittolain muutosta toistuvasti jaksoit muistuttaa: ”tämä ei koske kirkkoa”. Mutta nyt vaaditaan kirkkoa toimimaan ”uuden avioliittolain mukaan”, mikä oli hyvin ennustettavissa.

      Ei ole näiden vuosien aikana edes yritetty ymmärtää, että ne, jotka pitävät avioliittoa ja kirkollista vihkimistä miehen ja naisen välisenä EIVÄT ole sitä mieltä siksi että vihaavat homoja.

      Yritän kirjoittaa tästä nyt niin vähän kuin mahdollista, enkä jaksa juurikaan enää vängätä asiasta. Mutta jos kiinnostaa toinen näkökulma, niin tässä (J. Hankamäen ja muiden asiasta julkisesti avautuneiden homoseksuaalien lisäksi) vielä yksi seksuaalivähemmistöön kuuluvan näkökulma.

      https://mustaorkidea.blogspot.com/2014/12/voihan-homoavioliitto.html

      Ja kannattaa oikeasti miettiä sitäkin onko tuo niin mahtava Pride-tapahtuma, ainakaan enää, mitenkään eduksi homoseksuaalien asemalle ja julkisuuskuvalle, ja mielikuville, joita ihmisillä heistä on.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      ”Jään aina pohtimaan sitä, että jos seksuaalivähemmistöille ei haluta antaa täyttä hyväksyntää, missä on se kohta viimeisen 50 vuoden yhteiskunnallisessa kehityksessä, jossa on saavutettu riittävästi ja josta yli meneminen on liikaa.”

      -Tämä on muuten hyvä kysymys. Ja tätäkin voisi kysyä homoseksuaaleilta itseltään. Jossain vaiheessa tullaan sille rajalle, jolloin hypetys ja rummutus alkaa tehdä hallaa sille, miksi toiminta oikeuksien parantamiseksi alun perin aloitettiin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Nieminen sanoo:

      > Jälleen pidät itsestäänselvänä että kaikki homoseksuaalit ovat kyyneliin asti kiitollisia siitä ja avioliitto-oikeudesta.

      Pyytäisin, että kerrot omia mielipiteitäsi sen sijaan, että väität mitä muut keskusteluun osallistuvat ajattelevat.

      > Ja monet seksuaalivähemmistöön kuuluvat oikeasti inhoavat Pride-tapahtumaa.

      Mitä sitten? Onko sinulla jokin tutkimus, joka kattavasti kertoo seksuaalivähemmistöjen mielipiteistä? Inhoaako prideä 1%, 10% vai 90%. Ihan turha läyhätä muutaman blogin takia jos emme ymmärrä isoa kuvaa.

      > Tämä on muuten hyvä kysymys. Ja tätäkin voisi kysyä homoseksuaaleilta itseltään.

      Ajattelen, että maailma on valmis kun ihmiset ovat samalla viivalla. Kaikilla on saman verran. Kenelläkään ei ole enempää eikä kenelläkään vähempää.

      Nopeasti ajatellen tämä on seksuaalivähemmistöjen osalta lainsäädännöllisesti toteutunut. Nopeasti ei tule mieleen asiaa, mitä pitäisi muuttaa.

      Esikuvien osalta on vielä töitä. Ajattelen, että nuoret tarvitsisivat vielä esikuvia siitä, että seksuaalivähemmistöihin kuuluvat voivat menestyä työelämässä. Urheilu on toinen, missä asia on valitettavan tabu.

      Eli yhteiskunnan rakenteet ovat pitkälti tasa-arvoiset, mutta tietyt asenteet kuormittavat seksuaalivähemmistöön kuuluvia tavalla, jota heteroseksuaalit yksilöt eivät joudu kokemaan seksuaalisuutensa takia. Olen kyllä positiivisilla fiiliksillä tuon asenneilmaston kehityksen suhteen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Elina Kyrö sanoo:

      Sari Weckroth: ”No niinpä kai 🙂 Onkohan edes yritetty selvittää mitä homoseksuaalit itse yleisesti tykkäävät tuosta Pride-tapahtumasta. Jälleen pidät itsestäänselvänä että kaikki homoseksuaalit ovat kyyneliin asti kiitollisia siitä ja avioliitto-oikeudesta.

      Kuten sanoin, olen yrittänyt tuoda esiin että näin ei tosiaankaan välttämättä ole, vaan kuten edellä mainitsemani homoseksuaali Jukka Hankamäki totesi, avioliittolain muutoksen lobbauksessa homoista tehtiin “säälittäviä tasa-arvon kerjäläisiä”.

      Ja monet seksuaalivähemmistöön kuuluvat oikeasti inhoavat Pride-tapahtumaa. Mikä ei todellakaan ole mikään ihme. Se ei oikeasti vähennä homoihin kohdistuvia ennakkoluuloja vaan lisää niitä. Mikä ei myöskään ole mikään ihme.”

      Voitko sinä oikeasti olla tosissasi? Pride lisää homoihin kohdistuvia ennakkoluuloja? Ja viittaat tässä yhteydessä Jukka Hankamäkeen?! Jos kerran kysyt, niin minä vastaan. Kyllä, olen kyyneliin saakka kiitollinen. Rikos- ja sairausluokitukset tulikin jo mainittua, joten historiaa en kommentoi. Pahoittelen, etten tällä puheenvuorollani ota kantaa tähän varsinaiseen kysymykseen. Olen siihen niin väsynyt. Että muut jatkuvasti puhuvat pääni yli. Et selvästi sinäkään oleta, että tämänkin blogikirjoituksen ja nämä kommentit lukee moni homo ja lesbo. Ikään kuin tämä olisi jokin mielenkiintoinen teoreettinen probleema, joka ei oikeasti kosketa ihmisiä. Väestötasolla hyvin pientä määrää, yksilötasolla suurta. Mutta koska näin vahvasti kommentoit tietäväsi, mitä homoseksuaalit Suomessa yhdenvertaisuudesta ajattelevat ja irtauduit tuosta teologisesta kysymyksestä, niin katson, etten voi olla kommentoimatta. Pride-tapahtuma on kaupallistunut, siinä olet oikeassa. Se ei ole enää meidän muutaman kulkue läpi Suomen suurimman kaupungin, jota muut katselevat kadun reunoilta. Meidän kanssamme kulkee nyt muitakin. Koen henkilökohtaisena loukkauksena hymiöin varustetut kommenttisi. Ymmärrän, että kirjoittamasi on mielipiteesi.

      Pride-tapahtuma on se yksi päivä vuodessa, jolloin voi kulkea ihmisten joukossa näkyvänä. On mieletön tunne kuulua joukkoon. Tai kuvitella kuuluvansa. Tiedostan, että tämä kirjoitus on kuin tuuleen huutaisi, koska tätä kokemusta ei varmasti voi helposti ymmärtää, jos ei sitä joka päivä elä. Voisit kuitenkin aloittaa vaikka siitä, että kuvittelisit tilanteen, jossa kuulut siihen pariin prosenttiin heteroseksuaaleja ja kaikkialla ympärilläsi on homoseksuaaleja ja sinä itse poikkeat normista ihan kaikkialla, minne menet. Paitsi ehkä juuri Pride-päivänä isossa kaupungissa. Et tätä asiaa sinänsä ajattele, koska itse itsellesi ja läheisillesi olet ihan tavallinen ihminen. Kuitenkin mietit monta kertaa päivässä, mitä ja kenelle voit/haluat kertoa elämästäsi, siitä mitä olet viikonloppuna tehnyt, kenen kanssa ollut, keitä perheeseesi kuuluu, millä sanalla viittaat puolisoosi, kun sellaisesta tulee puhe esim. virallisissa puheluissa jne. jne., Olet kristitty, mutta kirkkoon mennessäsi tiedät, että siellä varsinkin joudut jatkuvasti puolustuskannalle, et voi niellä sanoja, joita siellä kuulet, mutta silti niin teet. Kyllä, kyllä. Ei, ei. Sinä olet kokonainen ihminen, miten sinusta erotellaan, mikä osa kelpaa minnekin.

      Ja jos kirkko antaa tämän viestin, että erotella pitää, että ei-hetero kelpaa vain osittain ja sinun kirjoittamasi mukaan vieläpä oletetaan, etteivät nämä ihmiset edes kaipaa koko kirkkoon, niin totta kai se vaikuttaa ihan kokonaisvaltaisesti tämä yhteiskunnan asenneilmapiiriin, joka taas vaikuttaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen elämään ihan joka päivä.

      Suosittelen myös tutustumaan Taakasta voimavaraksi -hankkeen tutkimustuloksiin. Suurimmassa osassa vaikuttaa taustalla syrjityksi tuleminen uskonnollisissa viitekehyksissä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Elina: Lienet uusi tällä palstalla.

      Kerron vain tiedoksesi, että Sari W. on yksi tämän palstan floodaaja.

      Hän kopioi loputtomasti omia ja kaikkien toisten tekstejä tänne vuosikymmenestä toiseen.

      Yksinkertaisiin kysymyksiin hän vastaa ensin kopioimalla kysyjän virkkeen toinen toisensa perään. Ja kysyy joka virkkeestä mikä sana mitäkin tarkoittaa.

      Joten varaudu kärsivällisyyteen. Minulta se on jo loppunut. Floodaajan kanssa ei voi keskustella.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Erkki O Auranen sanoo:

    Sanoiko Jeesus, että ihmisoikeuksilla ja tasa-arvolla päästään taivaaseen Hänen luokseen? Vai sanoiko Jeesus että toinen otetaan, toinen jätetään? Asettiko Jeesus ehtoja taivaaseen pääsylle? Esimerkiksi, että jollet synny uudesti Pyhästä Hengestä, et pääse taivaaseen? Olen itse jo 75 vuotias, mutta ymmärrykseni Raamatun sanasta on silti mielestäni terävän selkeä ja ajankohtainen.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Nieminen sanoo:

      > Sanoiko Jeesus, että ihmisoikeuksilla ja tasa-arvolla päästään taivaaseen Hänen luokseen?

      Jeesus sanoi: ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, tämän vertainen, on: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat.”

      Ei tuo kauhean epätasa-arvoiselta kuullosta. Ei Jeesus siinä ainakaan käske kirjoittelemaan uskonnon varjolla vähemmistöjen vastaisia kirjoituksia internetissä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Samuel Kettunen sanoo:

      Raamattu ei muuten asettele lainkaan ”vähemmistö” systeemillä asioita, joita joko kielletään tai kannatetaan. Kaikki perustuu Jumalan hyvään luomistekoon, kaikki siitä poikkeava meidän langenneitten ihmisten mielitekoihin ja taipumuksiin. On siis itse Jumalaa vastaan nousemista, jos jatkuvasti kuten tätä nykyä tehdään, syytetään ”vähemmistön syrjinnästä” asioissa, jotka Raamattu selvästi kieltää. Tämä heijastuu pakonomaisena vaatimuksena kirkolle hyväksyä kaikki yhteiskunnassa nousevat vaatimukset ja oikut. Tämä puolestaan kertoo siitä, ettei niissä ole sisäistä rauhaa saatavilla.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Mietipä E Auranen mitä Jeesus asetti Matteus 25:sä pelastumisen ehdoiksi?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Auranen: ”Sanoiko Jeesus, että ihmisoikeuksilla ja tasa-arvolla päästään taivaaseen Hänen luokseen?”

      Parempi ihmisoikeudet ja tasa-arvo eläessä kuin epätasa-arvo kuoleman jälkeen.

      Mikä kumma hinku kaikilla uskovaisilla sinne taivaaseen on? Kuulostaa varsin omahyväiseltä oman edun tavoittelulta koko uskontouhu taivas- ja kadotusvouhotuksineen.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    eri kirjoittajia

    VERKKOESSEE Kirjoituksia teologiasta, historiasta, tulevaisuudesta ja yhteiskunnasta.