ONKO ELÄMÄN TARKOITUS HUKASSA?

Monet kyselevät, mikä on elämän tarkoitus, ja papitkin usein antavat ympäripyöreitä vastauksia kuten ”rakkaus” tai omaa toimintaamme korostava ”merkityksellisyys”.

Oma käsitykseni muodostuu Raamatun kertomusten perusteella seuraavaksi:

Kun Jumala loi maailman, oli kaikki hyvin, kunnes käärme vietteli naisen syömään kielletystä puusta. Sen seurauksena Jumala karkotti ihmisen, Aatamin ja Eevan, paratiisista tänne maapallollemme, joka avaruudessa lienee maailmankaikkeuden reunamilla, eli ”Jumalan selän takana”. Karkotuksen tarkoituksena oli, että ihminen täällä katuisi Jumalan tahdon vastaista toimintaansa, eli syntiä ja pääsisi ehkä takaisin paratiisiin.

Ihminen ei kuitenkaan katunut, jolloin Jumala lähetti maapallolle vedenpaisumuksen. Sekään ei saanut ihmistä katumaan syntistä elämäänsä, joten Jumala joutui lähettämään oman poikansa Jeesuksen ja uhraamaan Hänet meidän syntiemme sovitukseksi ristinkuolemalla ja herättämällä Hänet kuolleista  ylösnousemukseen.

Niinpä meidän elämämme tarkoitus on tämän elämän aikana uskoa, että Jeesus on Jumalan Poika ja synneistä Vapahtaja, sen sydämessämme uskoa ja suullamme tunnustaa. Uskontunnustuksessamme sen joka sunnuntai saamme suullamme tunnustaa.

Näin yksinkertaista on elämän tarkoitus, jonka tavoite on päästä taivaaseen tämän elämän jälkeen. Ja Raamattu on siihen ainoa tiekarttamme.

Se, minkälaisissa olosuhteissa tämän elämämme elämme, ei ole merkityksellistä. Ainoastaan usko Jeesukseen on merkityksellistä. Siksi kaikki voivat pelastua, jotka uskovat Jeesukseen, olipa mies tai nainen, vapaa tai orja tai vanki tai syrjitty tai kiusattu tai kreikkalainen tai juutalainen tai suomalainen tai maahanmuuttaja.

Tietysti pitää lopuksi todeta, että ihmisen kuuluu täällä myös pyrkiä elämään Jumalan tahdon mukaisesti rakastaen Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään sekä koettaa noudattaa Hengen Hedelmiä Galatalaiskirjeen mukaan, sekä tuhansia muita kristillisiä elämänohjeita, jotka kuitenkin kaikki ovat toissijaisia elämän tarkoitukseen nähden. Rakkaus on Jeesuksen mukaan sitä, että pidämme Isän Jumalan käskyt.

  1. Martti Pentti
    “Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni ja evankeliumin tähden kadottaa, on sen pelastava.”

    ” Minun tähteni ja evankeliumin tähden kadottaa ” , Miten elämä kadotetaan evankeliumin tähden? Ja miksi Elämä pitäisi kadottaa, kun yleensä varoitetaan kadotuksesta ?

    ”On sen pelastava ” siis mistä pelastava ?

    Ei kannata kadottaa itseään ja ryhtyä pelosta jonkin aatteen orjaksi, tärkeintä on löytää itsensä ja tutustua itseensä, koska pelastus voi löytyä totuudesta, ei pelosta. Kuten helvetin pelosta.

    Ja kaiken lisäksi evankeliumi on vain juutalaisten panettelua, eli rasismia. Vähän vaikea uskoa, että juutalaisviha ja syyttely olisi pelastus jostakin.

    • ”Ei kannata kadottaa itseään ja ryhtyä pelosta jonkin aatteen orjaksi, tärkeintä on löytää itsensä ja tutustua itseensä, koska pelastus voi löytyä totuudesta, ei pelosta.” Tämä on mielestäni samanlaista itsekeskeisyttä kuin oman taivaspaikkansa varmisteleminenkin. On tärkeämpää löytää muut ja tutustua toisiin.

  2. Onhan se nyt ihan umpipöhköä väittää, että elämän tarkoitus on iankaikkinen elämä. Sama kuin toteaisi, että olemisen tarkoitus on olla. Kuolemisen tarkoitus on päästä hengestään.

    Elämä nyt vaan on (evoluution seurauksena ja sattumien oikusta) sellainen tapahtumien sarja joka Telluksen olosuhteisiin on syntynyt. Kuoleman jälkeen tapahtuu paluu olemattomuuteen – olotilaan ennen syntymää – ja se oli siinä sitten sen elämän kohdalta. Elämää ei enää ole. Voidaan tietysti ajatella, että elämä jatkuu jälkipolvissa, mutta kun pari kolme sukupolvea on menty eteenpäin kukaan ei enää muista isovanhempiensa elämästä tai olemuksesta mitään, puhumattakaan esi-isistä ja äideistä, jotka ovat jo luonnon kiertokulun mukaisesti matojen ruokana tai tuhkana taivaan tuulissa.

    • Mistähän ”tieteellisestä” tutkimuksesta olet saanut päähäsi paluun olemattomuuteen kuoleman jälkeen?
      Minä ainakin aion mennä iankaikkisuuteen Jumalan läsnäoloon! Jumala minua armahtakoon siinä.

    • Kimmo,

      Toiset uskoo Jumalaan ja toiset sattumaan. Näin se menee. Itse uskon mieluummin Jumalaan kuin sattumaan. Tiede ei voi uskoa Jumalaan ollakseen vakavasti otettavaa tiedettä, siksi sen on pakko asettaa kaikki sattuman varaan. Valitettavasti.

    • Roos: ” Itse uskon mieluummin Jumalaan kuin sattumaan.”

      Ole hyvä vaan. Siihen sinulla on täysi oikeus. Oikea tieto lisääntyy kuitenkin vauhdilla koko ajan ja vie sattumalta tilaa.

    • E Auranen. Uudessa testamentissa kadotus on kreiaksi ’apoleia’ tai ’olethros’, kantasanoinaan verbi ’ollymi’ = tappaa, tuhota. Sana ’apoleia’ koostuu vahvistavasta alkuliitteestä ’apo’ ja verbistä ’ollymi’, joten se olisi parhaiten käännettävissä: täydellinen tuho. Eli tyhjiin häviäminen.

    • Roos: ”Toiset uskoo Jumalaan ja toiset sattumaan.”

      Siitä Jumalaan uskomisesta en tiedä, mutta sattumaan jokaisen on pakko uskoa. Vai miten on muuten mahdollista, että kaikista maailman naisihmisistä juuri minun äitini on sattunut tapaamaan isäni, jonka miljoonista siittiöistä juuri se, joka on hedelmöittänyt äitini sen munasolun, mistä juuri minä olen kehittynyt? Ei oikein tunnu uskottavalta, että Jumala olisi ollut asialla. Kyllä minä olen ihan taatusti isäni ja äitini tekosia.

      Se on kyllä pelkästään sattuman sanelema juttu, kuten koko Telluksen elämä, laji nimeltään ihminen mukaan lukien.

    • Kimmo,

      Jotkut ovat sitä mieltä, ettei mikään ole sattumaa vaan kaikki tapahtumat ovat Jumalan suunnittelemaa ja johtamaa. Siitä en välttämättä ole ihan varma, mutta kyllä olisi käsittämätöntä, jos tämä kaikki olisi vain puhdasta ”tsägää” ja sen kehitystä ihan itsestään ilman minkäänlaista päämäärää ja johtamista. Järjelle käsittämättömiä itse asiassa molemmat, sekä Jumala että sattuma.

    • Roos: ”Järjelle käsittämättömiä itse asiassa molemmat, sekä Jumala että sattuma.”

      Kumpaakaan ei ole toteen näytetty pätevin perustein, mutta kyllä sattuma on sentään monin verroin todennäköisempi kuin joku narsistinen ja kyyninen henkiolento, jota pitää alituiseen olla palvelemassa ja rukoilemassa tekkemään jotain. Ja jolle pitää rakentaa temppeleitä eriskummallisia rituaalimenoja varten.

  3. Auranen: ”Mistähän “tieteellisestä” tutkimuksesta olet saanut päähäsi paluun olemattomuuteen kuoleman jälkeen?”

    Ihan yhtä pätevästä kuin sinä iankaikkkisuudestasi Jumalan luona. Perusteettomat väitteet voidaan myös kumota ilman perusteita.

    Auranen: ”Minä ainakin aion mennä iankaikkisuuteen Jumalan läsnäoloon! ”

    Ettei vain jäisi pelkäksi aikkomukseksi. Ans kattoo nyt. Sitähän ei kukaan elävä ihminen tiedä, eikä kuollut ole tullut kertomaan. Jos kuolen ennen sinua ja jään eloon, lupaan tulla informoimaan asian oikeasta laidasta.

    • Katsos kun Jumala puhuu joillekin meistä Pyhän Henkensä kautta, joskus jopa päivittäin. Oletko ehkä jäänyt jotain vaille , jos et kuule Hänen puhettaan? Vai etkö ole kuunnellut?

    • Kimmo, tämä Jumalan olemassaoloa koskeva kysymys ei ratkea järjen avulla. Tai ratkeaa se siten, että päädyn johdonmukaisesti ateismiin.

      Jos ajattelet tarkasti, järjellemme näyttäytyy täysin absurdina ajatus kaikkivaltiudesta, kaikkitetävyydestä, pahan olemassaolosta, jos Jumala on rakkaus, ikuisuus, taivas enkeleineen, Kristuksen kuolema syntien sovittamiseksi, Kristuksen ylösnousemus, ihmisten ylösnousemus, viimeinen tuomio, kadotus.

      Kaikkien näiden kysymysten kohdalla on järjellemme aivan johdonmukaista pitää niitä huuhaana. Tämän tietävät myös uskovat. Emme suinkaan ole pölvästejä vaan ennemmin rohkeita uusille avauksille.

      Oletko ajatellut, että Jumalan tuntemiseen voisi olla toinen tie? Miksi muuten täysin järkevät ja tasapainoiset ihmiset uskovat Jumalaan ja kokevat yhteyttä Häneen.

      Kimmo, lue 1. kirjeestä korinttilaisille muutama alkuluku ja lisäksi Johanneksen evankeliumi. Kysele samalla, mistä sinulla kumpuaa voimakas tarve kieltää Jumala? Onko se puhtaasti älyllistä? Kuuntele sydäntäsi kun luet edellä mainitut.

      Albert Einstein sanoi jossain, että kun lukee Uutta testamenttia, niin kaikessa tekee Jeesuksen sanat ja teot hyvin voimakkaan totuusvaikutuksen. Suurin piirtein näin.

      Siis kuuntele sydäntäsi.

      Pääsin Jumalan yhteyteen 47 vuotta sitten kun rukoilin: Jos olet Jumala olemassa otan sinut vastaan elämääni.

      Löydät kaikelle sanomalleni järkiperäisen selityksen, psykologiasta, eksistentiaalisesta kriisistä yms. tukemaan ateismiasi, jos niin tahdot.

      Jeesuksen opetuksen mukaan tie Jumalan tuntemiseen käy Hänen kauttansa. Kyllä se nöyryyttää järkeämme mutta antaa valtavan eheyden ja mielekkyyden tunteen. Jeesus sanoi itse, että jos joku tahtoo tehdä Hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta vai puhunko minä omiani.

      Toivon sinulle kaikkea hyvää oli vastauksesi tähän haasteeseeni mikä tahansa.

    • En oikein ymmärrä, että kristilisesta dogmasta ja Raamatun epäjohdonmiukaisuudesta ja raakuudesta johtuva epäily johtaisi välttämättä ateismiin. Minut moinen on vain johtanut pois kritillisen uskontgunnustuksen mukasesta (paljolti bisnes)Jumalasta ja jäljelle on jäänyt eräiden heprealaisten viisaiden mukainen Ajn Suph eli totalisesti määritelemätön Jumala tai jumaluus. Todellinen Lausumaton, josta ei voida laatia oppijärjestemiä ja jota ei tarvitse palvoa eikä paapoa.

    • Ahonen: ”Albert Einstein sanoi jossain, että kun lukee Uutta testamenttia, niin kaikessa tekee Jeesuksen sanat ja teot hyvin voimakkaan totuusvaikutuksen. Suurin piirtein näin.”

      Voisitkko ystävällisesti esittää lähteesi mistä olet tiedon saanut?

      Albert Einstein kirjoitti nimittäin vuodelle 1954, 3.1. päivätyn ”Jumalakirjeensä” saksalai­selle juutalais­filosofille Eric Gutkindille. Kirjeessä Einstein sanoo, ettei usko Jumalaan. Kirjettä kirjoittaessaan Einstein oli 74-vuotias. Vuotta myöhemmin hän kuoli.

      Kirjeessään Einstein kirjoitti: ”Sana ’Jumala’ ei ole minulle mitään muuta kuin ilmaisu ja ihmisen heikkouden tuote. Raamattu on kokoelma kunnioitettavia, mutta melko alkukantaisia legendoja.
      Edes hienostuneet tulkinnat eivät voi tätä asiaa muuttaa.”

      Myös juutalaisuutta – jota hän itsekin edusti – Einstein piti vain ”alkukantaisen taikauskon ruumiillistumana”.

    • Ahonen: ”Kaikkien näiden kysymysten kohdalla on järjellemme aivan johdonmukaista pitää niitä huuhaana.”

      On se vaan kummallinen juttu, että se Jumala on kaikkitietävässä viisaudessaan ja kaikkivaltiudessaan luonut meille ihmisille sellaisen sekkundajärjen, jolle on aivan johdonmukaista pitää sen luojaa huuhaana ja hänen itsensä edustamaa henkimaailmaa täysin absurdina. Minulla ainakin sattuu olemaan juuri sellainen Jumalan luoma sekundajärki.

      Voisi kuvitella, että Jumala (jos nyt yleensä on) olisi jo alun perin meistä jokaisen yksilön aivot rakentanut sellaiseen kuosiin, että koko henkimaailman olemassaolo enkeleineen, niin kuin myös piruineen ja muine menninkäisineen olisi niille maailman luonnollisin ja uskottavin asia.

      Jos joku haluaa tulla tiettäväksi ja kaikkien tietoisuudessa olemassa olevaksi, niin kaipa hän ihan ensimmäiseksi pitää huolen siitä, että näin myös tapahtuu ja informaatio hänestä menee uskottavana perille, varsinkin, jos hän on kaikkitietävä ja kaikkivoipa kaikkivaltias. Luulisi olevan kaikkivaltiaalle ”piece of cake”.

      Piruillakseenko se Jumala leikkii kuurupiiloa?

    • Täsmennetään: Kun kaksi kristittyä on jostakin olennaisesta asiasta jyrkästi eri mieltä, millä perusteella voidaan ratkaista, kumpi on kuullut Hengen puheen oikein ja kumpi ymmärtänyt sen väärin?

    • Olen yli 40 vuotta kuunnellut, mutta en mitään konkreettisia sanoja ole kuullut. Silti uskon siihen, että Hän vaikuttaa meissä. Jos Hän todella meille jollakin tavalla puhuu, Hän puhuu hyvin eri tavoin eri ihmisille. Sanomakin saattaa olla jopa päinvastainen ilmeisesti, mikä on hyvin mielenkiintoista.

    • Auranen: ”Jumala puhuu jokaiselle, joka kuuntelee. Kokeile vaikka!”

      Jos alkaa kuulla sisäisiä ääniä kannattaa ihan ensimmäiseksi käydä tukituttamassa pääkoppansa, ettei kyse olisi vain skitsofrenian ensi oireista.

      Auranen: ”Oletko ehkä jäänyt jotain vaille , jos et kuule Hänen puhettaan? Vai etkö ole kuunnellut?”

      Joskus kauan sitten 60-luvulla, rippikouluaikoina ja sen jälkeen yritin ihan tosissani saada yhteyttä johonkin Jumalaan tms., mutta pitkäaikaisista yritykksistäni, kolkutteluistani ja etsiiskelyistäni huolimatta kukaan tai mikään ei koskaan tullut avaamaan, enkä liioin mitään löytänyt, joten tulin siihen lopputulokseen, että antaa olla, mitään ei ole ja jos onkin, niin pitäköön tunkkinsa.

    • Mitä tarkoittaa ’ilman Jeesusta’? Mitä puolestaan on ’Jeesuksen kanssa’? Yksi näkökulma on Jeesuksen sanoissa: ”Joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa.”

Auranen O Erkki
Auranen O Erkki
Olen kaivosinsinööri ja pappikin jo kohta 20 vuotta. Kokemusta on kansainvälisestä kaupasta, sillä olen allekirjoittanut vientiprojektisopimuksia seitsemällä eri kielellä ja toiminut kaupallisena attasheana Pekingin suurlähetystössämme hoitaen metallisteollisuuden vientiä Kiinaan ja Pohjois-Koreaan. Konepajayrittäjänä yritykseni meni konkurssiin 1980 ja olin 27 vuotta ulosotossa varattomana kokien kaikki sen elämän "ihanuudet", mm 22 vuotta konkurssin jälkeen täysi-ikäisten lasteni omaisuuksien (asunto auto, kesämökki) ulosmittaukset sivullisen ulosmittauksena, vaikka lapset olivat 2-9 vuotiaita yrityskonkurssini ajankohtana. Olen kirjottanut viisi kirjaa, mm Kiinakaupan käsikirja, Kirjeitä niille, jotka unohtavat oikean tien, Henkivaltojen Taistelu Suomessa, Tutustu Pyhään Henkeen, Strangling the North Koreans. Radio- ja TV-ohjelmia olen tennyt useita satoja mm Radio Dei, Radio Patmos ja Taivas TV7 kanaville.