Palatessamme vaimo puki sanoiksi yhteisen ilomme:”oli kiva käydä kirkossa”.
Meidän piti alunperin olla ehtoollisella avustamassa, mutta tässä tilanteessa ei sitä ollut, kun seurakunta puuttui kirkosta. Oli vai papit kanttori ja striimaaja.
Saimme lukea tekstit ja päivän rukouksen yhdessä. Sovimme, että vaimo lukee rukouksen alun ja minä jatkan siitä sen loppuosan. Mietin siinä penkissä etukäteen sitä että oman osuuteni kohdalla tulisi olla myös jokin puhuttelu. Luenhan rukoukseni hyvälle ystävälleni Jeesukselle.
Ajattelin lisätä saamaani tekstiin alkuun ”Rakas Jeesus”. Sopisihan se hyvin päivän teemaankin, joka muistaakseni on ”Jeesuksen nimessä on voima”. Näin rukouksestani tulisi henkilökohtaisempi. ”Rakas Jeesus ” kertoo myös syvästä ystävyydestä, joka välillämme on. Jeesus kutsui opetuslapsiaan ystäviksi ja hänen opetuslapsensa olen minäkin. Joten Jeesus on myös minun ystäväni.
Tuosta tuli mieleen se, että koskaan ystävyys ei voi olla yksipuolista. Ei voi sanoa ketään sellaista hyväksi ystäväksi, jota ei henkilökohtaisesti tunne ja jota ei ole koskaan tavannut. Ystävyyteen vaaditaan aika läheinen kontakti. Täytyy tuntea toinen jo aika hyvin. Sellainen yhteys meillä Jeesuksen kanssa on ja sen tähden myös tunnemme hyvin toisemme.
Minulla on hänelle usein paljon kerrottavaa ja hän on antanut minulle usein sisäisen rauhan monissa vaikeissa tilanteissa ja johdattanut niistä eteenpäin.
Kerran kesällä suuntuin oikein kunnolla vaimolle jostakin ja lähdin kävelemään. Se kai on aika tyypillistä meille miehille, että otetaan suunta metsään, kun sanat loppuu. Monet katkerant ja kiukkuiset ajatukset värittivät taas kerran kulkuani. Kävelin sillan yli isolle saarelle ja siellä rantaa yhä eteenpäin ja eteenpäin. Rantatöyräs on siellä korkea. Jäät ovat työntäneet kivet ja maan ikään kuin muuriksi.
Siinä töyrään päällä oli kaatunut puu ja istuin siihen. Katselin kirkasta järvenselkää edessäni ja sitten huokasin yhden sanan. Se oli Vapahtajani nimi. Samassa hetkessä koko katkeruuteni ja vihani katosi. Sain taas kerran kokea miten suuri voima on Jeesus nimessä. Oli taas kerran hyvä palata kotiin.
Ystävyytemme syvenee vuosi vuodelta. Opin tuntemaan Jumalaani ja Vapahtajaani yhä paremmin. Meillä on ollut monia vastaavia kokemuksia. Onkin aika merkillistä että saan pitää Jumalaa,- joka on luonut koko maailmman kaikkeuden, -hyvänä ja jopa parhaana ystävänäni. Se tuntuu aivan liian suurelta käsittää. Parasta mitä odotan on se, että kerran pääsen kohtaamaan Hänet silmästä silmään ja mikä sen mukavanpaa on, kuin parhaan ystävän kohtaaminen pitkän kotimatkan jälkeen.
Uudessa testamentissa Jeesuksen kuvataan olevan seurakunnan pää ja johtaja. Jeesuksen johtamassa todellisessa kristillisessä seurakunnassa tuskin voi olla mitään keskenään taistelevia eri suuntauksia. Ei mikään “politikoinnin” paikka. Sitä vasta muodostettu seurakunta ei ollut ensimmäisen vuosisadan aikaisessa alkukristillisyydessäkään. Oppi ja uskonkysymyksille oli oma tietty malli joiden mukaan ne ratkaistiin. Apostolien aikaisen seurakunnan mainitaan olevan malli kaikille tuleville Jeesuksen seuraajille. Alla muutama siteeraus Raamatusta, joka kuvaa alkukristillistä seurakuntaa:
Jeesus eräässä opetuksessaan “Tosi palvojat palvovat Isää hengessä ja totuudessa..”
Paavali Korinttolaiskirjeessä:: ” ..puhukaa kaikki yhtäpitävästi ja ettei keskuudessanne olisi jakaumia, vaan että olisitte sopivasti yhteen liittyneitä saman mielisinä ja samassa ajatussuunnassa.”
Efesolaiskirjeessä: “Sen tähden minä, vanki Herrassa, hartaasti pyydän teitä vaeltamaan sen kutsumisen arvon mukaisesti, jolla teidät kutsuttiin, 2 täydessä nöyrämielisyydessä ja lempeydessä, pitkämielisyydessä, kestäen toisianne rakkaudessa, 3 pyrkien hartaasti säilyttämään hengen ykseyden rauhan yhdistävässä siteessä. 4 On yksi ruumis ja yksi henki, samoin kuin teidät kutsuttiin yhdessä toivossakin, johon teidät kutsuttiin; 5 yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; 6 yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.”
Paavali Roomalaiskirjeessä: “jotta te yksimielisesti kirkastaisitte Herramme Jeesuksen Kristuksen Isää ja Jumalaa.”
Apostolien teoissa: “2 Mutta kun oli syntynyt melkoista erimielisyyttä ja kiistelyä, jossa Paavali ja Barnabas olivat heitä vastaan, sovittiin niin, että Paavali ja Barnabas ja muutamat muut heistä menisivät tämän kiistan johdosta apostolien ja vanhinten luo ylös Jerusalemiin…… 4 Heidän saavuttuaan Jerusalemiin seurakunta ja apostolit ja vanhimmat ottivat heidät ystävällisesti vastaan, ja he kertoivat, mitä kaikkea Jumala oli heidän välityksellään tehnyt…….. 6 Ja apostolit ja vanhimmat kokoontuivat tutkimaan tätä asiaa..”
Mahtaako ne Jehovan todistajatkaan kaikesta aina yhtä mieltä olla, paitsi tietysti siitä, ettei Jeesus ollut Jumala.
Ahlforsin kuvaus on sekä idealistinen että virheellinen. Kristityt ovat tulkinneet Jeesus-tapahtumaa monin eri tavoin – jännitteisesti ja myös ristiriitaisesti – aivan alusta asti. Esimerkiksi suuret auktoriteetit Paavali ja Pietari olivat kovin erimielisiä juutalaisen lain sitovuudesta pakanakristityille. Tästä(kin) johtuen Paavali antaa melkoista kyytiä Pietarille tämän ulkokultaisuudesta. Että näin harmonista yksimielisyyttä. Ahlfors lukee valikoiden itsekin lainaamansa kohdat, joista niistäkin on luettavissa ”suuntaukset” ja ”politikointi”.
Sunin kommentti on osuva. Vain uhalla, pelolla ja valheella johdettu yhteisö on Ahlforsin kuvaamalla tavalla yksimielinen.
Saattaa Suninkin kommentti olla osuva mutta tarkoitin tietenkin Ahdesmäen kommenttia.
Panu Saarela: ”Esimerkiksi suuret auktoriteetit Paavali ja Pietari olivat kovin erimielisiä juutalaisen lain sitovuudesta pakanakristityille. Tästä(kin) johtuen Paavali antaa melkoista kyytiä Pietarille tämän ulkokultaisuudesta.”
Eivät he eri mieltä olleet itse asiasta. Pietari tosin eräässä tilanteessa syyllistyi hieman ulkokultaiseen käytökseen yrittäessään miellyttää kristityiksi kääntyneitä juutalaisia. Tästä Paavali häntä moitti.
Apostolien tekojen 15. luku kertoo joidenkin esittämien juutalaisen lain sitovuusvaateiden ratkaisemisesta alkukristillisessä seurakunnassa. Asia vietiin ”apostolien ja vanhinten” ratkaistavaksi Jerusalemiin, joka aivan ilmeisesti toimi seurakuntien jonkinkaisena johto-, hallintoelimenä. Se ratkaisi asian ja kaikkien kerrottiin tyytyneen sen ratkaisuun.
Panu Saarela: ”Kristityt ovat tulkinneet Jeesus-tapahtumaa monin eri tavoin – jännitteisesti ja myös ristiriitaisesti – aivan alusta asti.”
Uusi testamentti ei sellaisista eri tulkinnoista kerro. Ei siis tapahtunut Jeesuksen ja apostolien päivinä. Myöhemmin kylläkin kun ennustettu ”luopumus” alkoi vaikuttamaan kristillisyydessä ja varoitetut ”väärät opettajat” alkoivat muuttamaan alkuperäisen kristillisyyden sisältöä. Selvimpiä esimerkkejä tälläisistä olivat kolminaisuusoppi, sielun kuolemattomuusopetus ja käsitys kuoleman jälkeisestä helvetin tulen rangaistuksesta.
Vesa viittasi koko Raamatun ja kristinuskon perusasioihin, kolminaisuuteen, sielun kuolemattomuuteen ja kuoleman jälkeiseen tuomioon.
Näissä seisoo tai kaatuu koko kristinoppi. Vastustaja tietysti hyökkää erityisesti juuri niitä vastaan.
Jeesus varoitti sanoen ”Jos ette usko, että minä olen Jumala, te kuolette synneissänne ja joudutte kadotukseen”, Joh. 8:24.
Tämä varoitus on edelleen voimassa, myös Jehovan todistajille.
Harri Ahdesmäki: ”Jeesus varoitti sanoen “Jos ette usko, että minä olen Jumala, te kuolette synneissänne ja joudutte kadotukseen”, Joh. 8:24.”
Eipä kylläkään sano, vaan viittaa siinä vanhan testamenti ennustuksiin ja lupauksiin Messiaskuninkaasta. Vanha kirkkoraamattukäännöksessä seuraavasti:
”24. Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne.”
Ilmestyskirjan 22. luku sen sijaan sanoo seuraavaa: ”18. Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;
19. ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.”
I said therefore unto you, that ye shall die in your sins: for if ye believe not that ”I am” (kr. egoo eimi, hepr. JHWH), ye shall die in your sins. Joh. 8:24/KJV
Alkutekstissä Jeeesus mainitsee tässä nimekseen ”minä olen”, mikä on Jumalan nimi. Kreikaksi ”egoo eimi” ja hepreaksi ”Jahve”. Alkuteksti käyttää myös sanoja ”en hymon hamartia”, mikä tarkoittaa synneissänne.
Ne, jotka kuolevat uskossa Jumalan Poikaan, Kristukseen Jeesukseen, eivät kuole synneissään, vaan Kristuksen vanhurskauttamina ja myös nousevat aikanaan iankaikkiseen elämään. Jotka eivät usko kuolevat synneissään.
Vesa Ahlfors, kyseinen erimielisyys on peruskauraa, jonka pelkän peruskoulunkin käynyt kirkkohistoriasta tietää. Pietarin johtamien juutalaiskristittyjen mielestä juutalainen laki sitoi myös pakanakristittyjä. Niiden mainitsemiesi ”joidenkin” (huomaa vähättelevä ilmauksesi!) joukkoon kuului heidän johtajansa Pietari. Apostolien kokouksessa – kyse ei todellakaan ollut mistään ”hallintoelimestä” – he myöntyivät kompromissiin.
Et pysty näkemään tekstisi sisäisiä ristiriitaisuuksia. Miksi ihmeessä pidettiin kokous, jossa soviteltiin asioita ja näkemyksiä, jos mistään ei ollut erimielisyyttä? Viestissäsi väitit, ettei todellisessa kristillisessä seurakunnassa voi olla mitään keskenään taistelevia suuntauksia. Siinä tapauksessa alkuseurakunta ei ollut kristillinen. (Vastaavalla tavalla vähättelet Pietarin toimintaa, joka oli mielestäsi ”hieman” ulkokultaista.)
Luet Raamattua oman esiymmärryksesi ohjaamana niin, ettet suostu näkemään tosiasioita, jotka ovat lapsellekin ilmeisiä. Luet Raamatusta sellaista mitä siellä mielestäsi täytyy olla, et sitä mitä siellä on.
Panu Saarela: ”Vesa Ahlfors, kyseinen erimielisyys on peruskauraa, jonka pelkän peruskoulunkin käynyt kirkkohistoriasta tietää. Pietarin johtamien juutalaiskristittyjen mielestä juutalainen laki sitoi myös pakanakristittyjä.”
Apostolien tekojen 15. luku juuri kertoo tälläisten erimielisyyksien ratkaisemisesta. Asia vietiin ”apostolien ja vanhimpien ratkaistavaksi Jerusalemiin.” Pietari oli mukana ratkaisua tekemässä. Hänen kerrotaan tyytyneen ratkaisuun. Samoin tekivät muut jotka halusivat jäädä sen aikaiseen kristilliseen seurakuntaan. Pietarin kirjoittamat Raamatun 1. ja 2. Pietarin kirjeet myös todistavat asiasta. Ne eivät todellakaan ole mitään ”manifesteja” tai kiistelyä ja juutalaisen lain noudattamisen puolesta.
Hieno juttu tämä tilaisuus:-)
Piispa Björn Vikström otti asiaan nähdäkseni muutama päivä sitten erinomaisesti kantaa(Km 30.1.2014). Jos yhtään oikein ymmärsin, piispa edusti sitä näkemystä, että esimerkiksi rekisteröityneessä parisuhteessa eläviä henkilöitä voidaan lähettää lähetystyöhön, kuten SLS on tehnyt. Toisaalta Vikström painotti, ettei mitään järjestöä tule ”pakottaa tiettyyn käytäntöön taloudellisen tuen lopettamisen uhalla.”
Olen samaa mieltä. Minusta juuri eri kirkollisista suunnista tulevien tohtori Eero Junkkaalan ja dosentti Vesa Hirvosen asenteissa olisi (minulle) paljon opittavaa.
Toisille Jumalan sana, Raamattu, on ja saa olla Jumalan sanaa.
Toisille mielipide mielipiteitten joukossa.
Tässä on ero.
Ehkä pitäisi ensin oppia ”toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa” asenne. Siis toisen kunnioittaminen omanlaisenaan ihmisenä. Sitten voidaan vaihtaa riitelemättä tai toista mollaamatta ajatuksia mielipiteistä.
Salme,
olen kanssasi samaa mieltä siitä, että kristittyinä meidän tulee kilvoitella toinen toisemme kunnioituksessa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että meidän tulisi rakkauden nimissä vaieta totuudesta.
Mikko, en minäkään suosittele totuudesta vaikenemista.
Kommenttini ei ollut tarkoitettu mitätöimään ajatuksiasi.
Salme,
ok.
”Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan, ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, ja Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.”
http://www.evl.fi/kappeli/apostolinen.html
Jos pysytää uskontunnustuksen sisällä, niin kehällisistä asioista pitää pystyä olemaan eri mieltä ja niissä tulee suvaita erilaisia mielipiteitä. Nyt kuitenkin on ollut kyse kristinuskon peruspilareiden horjuttamisesta, jota kutsuttaisiin ennen harhaopiksi, ja tällaista tulee vastustaa kuten Raamattu sanoo.
”Rakkaani! Kun minulla on ollut harras halu kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, tuli minulle pakko kirjoittaa ja kehoittaa teitä kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu. Sillä teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan tähän tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen.” – Juudas 1:3-4
Tähän liittyen Suomen Teologisen Insituutin dosentti Timo Eskola on julkaissut uuden kirjan.
http://www.reijotelaranta.fi/kirjojen_valintaopas/aikajarjestyksessa/timo_eskola_sudet_saarnatuolissa/
Mauno Mattila on aivan oikeassa siinä, että saman uskontunnustuksen tunnustavat kuuluvat yhteen erimielisyyksistä huolimatta. On syytä vielä täsmentää seikkaa, joka jätti minulle Maunon puheenvuorossa hieman kysymysmerkkiä. Nimittäin uskontunnustus ei sisällä mitään eettistä eikä kirkon virkaan liittyvää kannanottoa. Näistä siis voi olla monenlaista mieltä uskonyhteyden rikkoutumatta. Eipä uskontunnustus puhu raamattukäsityksestäkään mitään, mutta tietysti uskontunnustuksen totena pitäminen loogisesti edellyttää sitä, että raamatun avainkertomuksia pidetään todenmukaisina.
Olisi kyllä paljon helpompaa, jos sovussa elämistä ja sovinnon tekemistä tarvitsisi yrittää vain samanhenkisten kanssa.
Juuri niin, Teemu. Kun Israelin pääministeri Rabinia hänen omansa syyttivät siitä, että tämä teki rauhansopimuksen vihollisen kanssa, tämä vastasi: ”Ei rauhaa voi tehdäkään muiden kuin vihollisten kanssa.”
Niin, mutta eivät kai kristityt ole keskenään vihollisia vaan heillä on vain erilaisia mielipiteitä…
On tosi ikävää, jos tässä on jo viholliskuvia Junkkaalan kommenttiin viitaten. Ja puhe sodasta kristittyjen kesken on minusta kovin vanhanaikaista maskuliinista retoriikkaa. Klassistako?
Vai onko Junkkaala ja monet muutkin ”konservatiivit” sitä mieltä, että jos kristityillä on erilaisia mielipiteitä ja näkemyksiä, niin kyse on vihollisuudesta? Ketä kohtaan?
Jos ajattelemme, että ystävien pitää olla kaikesta samaa mieltä, niin tuskin kenelläkään olisi yhtään ystävää.
Minun ymmärrykseni mukaan Junkkaalan viestin pointti ei ole ollenkaan vihollinen-sanan kirjaimellisessa merkityksessä. Eiköhän fokus liene siinä, että asioista on syytä neuvotella nimenomaan niiden kanssa, jotka ajattelevat eri tavalla. Aivan kuten Teemu kirjoitti – ja Eero vahvisti.
Niin, jos on puhujana kyseisen kaltaisessa tilaisuudessa, olisi syytä olla tarkkana ilmaisussaan. Vähintäänkin tulee mieleen, onko nyt oikea hlö sitten puhumaan, jos retoriikka on sotaa ja vihollisuutta.
Toisekseen kyseessä ei ole mikään neuvottelu, vaan puhujat puhuvat eikä yleisökeskustelua ole.
Kolmannekseen en ole ihan perillä, ketkä elävät epäsovussa ja keiden pitäisi tehdä sovinto kenen kanssa ja mistä.
Hyvä on tietysti kuunnella ja kuulla erilaisia näkemyksiä, jos se ymmärrystä lisää.
Eipä siinä mitään, jos tuntee itsensä vangiksi ja kaipaa vapahtajaa.
Ja jos sellaisen uskoo olevaksi jossakin, niin tottakai hänestä puhuu kauniisti, ettei vapahtaja muuta mieltään. Vapahtajan korottaminen on se tehtävä, jossa ei armolla ole osuutta, sitä pitää jatkuvasti pitää esillä, muuten se voi kuolla.
Ei kukaan voi kuvitellakkaan, että joku näkisi mitään vikoja siinä, joka on luvannut katkaista kahleet lopullisesti, ja vaikka se tietäisi myös hengen lähtöä eli vapaaksi ruumiista, niin ei se haittaa, siellä se odottaa vapahtaja ja kuolema muuttuu elämäksi ja elämä kuolleeksi ruumiiksi.
Jossakin sitä on riiputtava, ettei putoa näkymättömiin.