Jeesus Kristus?

Jeesuksen elämä ja opetus on kristillisen uskon lähde. Kuka Jeesus oli? Voidaanko hänestä tietää jotakin? Ja mikä on hänen suhteensa Kristukseen, kuten Olli Seppälä tällä palstalla äsken kysyi.

Suomessa käytiin takavuosina keskustelua, jossa Heikki Räisänen edusti kantaa, jonka mukaan elämäkertaansa pakenevan Jeesuksen elämänkerta tulisi konstruoida pikemminkin ajanhistoriallisen kontekstin avulla kuin Jeesuksen aidoiksi sanoiksi otaksuttujen Uuden testamentin kohtien avulla.

Jossakin yhteydessä Räisänen totesi, että lukekaa nyt edes se Sandersin kirja.

I.P. Sanders esittää teoksessaan The Historical Figure of Jesus, että Jeesuksesta voidaan tietää seuraavia asioita:

Jeesus syntyi noin 4 eKr. Herodes Suuren kuoleman aikoihin, vietti lapsuutensa Nasaretissa, sai kasteen Johannes Kastajalta, kutsui oppilaita, opetti kylissä, kaupungeissa ja Galilean maaseudulla sekä julisti Jumalan valtakuntaa.

Vuoden 30 tienoilla Jeesus meni Jerusalemiin Pääsiäisenä, aiheutti häiriötä temppelissä ja vietti viimeisen ehtoollisen. Hänet vangittiin ja häntä kuulusteltiin juutalaisten virkamiesten toimesta, joista tärkein oli ylimmäinen pappi. Hänet teloitettiin Rooman käskynhaltijan Pilatuksen toimesta.

Jeesuksen kuoleman jälkeen oppilaat ensin kätkeytyivät, mutta nähtyään (Sandersin mielestä ei varmaa missä merkityksessä) Jeesuksen, he alkoivat julistaa, että tämä olisi tuleva takaisin perustamaan valtakuntansa.

Siinä historiallinen tieto Jeesuksesta. Koko komeudessaan, kaikessa niukkuudessaan.

Sandersinkin tutkimuksia on arvosteltu tieteellisesti epäkriittisiksi, ei vain suomalaisia konservatiivisempien amerikkalaisten yliopistofilosofien joitakin vuosia sitten julkaisemassa teoksessa Hermes and Athena: Biblical Exegesis and Philosophical Theology, vaan myös esimerkiksi Jeesus-seminaarin piirissä.

Sandersin mielestä Jeesuksen aidoista sanoista ei saavuteta yksimielisyyttä. Jeesus-seminaari puolestaan äänestää niistä samalla tavoin kuin avaruustutkijat planeettamääritelmistä. Jeesus-seminaarin noin 70 itsensä kriittiseksi luonnehtivaa tutkijaa äänesti siitä, miten todennäköisesti evankeliumeissa olevat Jeesuksen sanat ovat alkuperäisen historiallisen Jeesuksen sanoja.

Äänestystulos ilmaistiin väreillä: punainen merkitsi, että kyseessä on epäilyksettä Jeesuksen sanat ja vaaleanpunainen, että sanat ovat todennäköisesti sen suuntaisia kuin Jeesuksen alkuperäiset sanat. Vihreä merkitsi, että sanat eivät ole Jeesuksen, mutta niillä on yhteys siihen, mitä Jeesus on sanonut. Musta merkitsi, että sanat eivät ole Jeesuksen ja lisäksi ne kuuluvat selvästi eri perinteeseen.

Äänestystulos oli: Markuksen evankeliumista 13 % oli väritetty punaisella ja vaaleanpunaisella. Matteuksella näitä kohtia oli 20 % ja Luukkaalla 30 %. Luukas sisälsi 50 % punaista, vaaleanpunaista ja vihreää. Johannes oli evankeliumeista historialliselta luotettavuudeltaan äänestyksen mukaan heikoin. Sen kohdista 99 % oli värjätty mustalla.

Luukkaan evankeliumi selvisi parhaiten. Äänestyksen mukaan Luukkaan kaksoisteos sisältää eniten historiallista materiaalia. Kiinnostavaa on se, että niin kutsuttu hengellinen evankeliumi, Johannes, oli äänestyksen ja sen taustalla olevan historialliskriittisen lukutavan näkökulmasta kaikkein vähiten luotettava.

Jos uskon lähteeksi sopii parhaiten teksti, joka on kaikkein heikoin historiallisen lukemisen lähde, mitä tästä pitäisi ajatella? Onko niin, että hengellinen ja historialliskriittinen lukutapa eivät vastaa samoihin kysymyksiin ja että niillä on vain vähän toisilleen annettavaa? Monet arvostetut filosofit maailman huippuyliopistoissa väittävät yllämainitussa kirjassa, että historialliskriittisellä raamantuntutkimuksella on joko erittäin vähän tai ei mitään annettavaa kristilliselle uskolle.

Kuinka paljon tulos vie eteenpäin historian Jeesuksen tuntemista?

Jotta tulos olisi historiantutkimuksellinen löytö, sen tulisi toimia myös toisinpäin. Miten Jeesus itse äänestäisi?

Kuvitelkaamme, että historian Jeesuksella olisi tietokone, jolla hän vastaisi nimissään kulkeviin evankeliumin sanoja koskeviin kysymyksiin. Vastaukset olisivat: täysin samaa mieltä, ei aivan samaa mieltä, jonkin verran samaa mieltä ja aivan eri mieltä. Tietäisimmekö kriittisten tutkijoiden tutkimusten perusteella, mitä Jeesus vastaisi?

Olisiko hänen näkemyksensä omista käsityksistään kenties sama kuin itsensä kriittisiksi julistaneiden tieteilijöiden vakaumus hänen käsitystensä paikkansapitävyydestä Uudessa testamentissa?

Näiden ja eräiden muiden tieteelliseen tutkimukseen liittyvien seikkojen perusteella olen alkanut ajatella jotensakin näin:

Historian Jeesus ja kirkon Kristus eli se Jeesus, jonka muistelemisesta kirkko syntyi ovat käsitteellisesti erillään tarkasteltavia, mutta asiaa koskevien lähteiden luonteesta johtuen ei voi nähdä selvästi, missä ero kulkee.

Jeesuksen julistus ja siihen liittyvä julistus ovat Uutta testamenttia historiallisesti varhaisempia ja alkuperäisempiä kristillisen uskon lähteitä. Tätä ei aina huomata, kun esitetään, miten tärkeä kirja Raamattu on. Uusi testamentti kertoo varhaisen Jeesus-liikkeen Kristukseksi muotoutuvasta hahmosta, mutta ei sellaisenaan historian Jeesuksesta, vaikka kyllä tästäkin.

Yhtäältä kristinuskon historiallista ydinaluetta ovat Jeesuksen elämä ja julistus, näihin liittyvä apostolien julistus ja sen tulkinta eli niin sanottu uskon sääntö varhaisessa kristillisessä yhteisössä, ei Raamattu tai eksaktimmin Uusi testamentti.

Toisaalta edellä mainitut muovautuivat Uuden testamentin kirjoiksi, joka on pääasiallinen lähde yritettäessä selventää historiallista ydintä.

Uuden testamentin kirjat eivät ole historiantutkimuksen primäärilähteistöksi kelpaavia dokumentteja. Koko juttu on kehällinen: mittaa mitataan mitalla itsellään. Historiallista ydintä etsitään materiaalilla, johon historiallinen ydin on sekoittunut ja joka lisäksi ei ole  vain historiallinen dokumentti vaan myös  saarnaa.

 

23 kommenttia

  • Yrjö Sahama sanoo:

    Olen saanut alunperin akateemisen koulutukseni historiantutkimus pääaineenani. Tältä pohjalta ajattelen, että evankeliumikirjat antavat melko totuudenmukaisen kuvan Jeesuksen elmästä ja opetuksista. Laajasti hyväksytyn käsityksen mukaan evankeliumit on kirjoitettu n. 70-100 jaa, siis 40-70 vuotta kuvattujen tapausten jälkeen. Näin lyhyessä ajassa ei ole kerinnyt tapahtua semmoista perimätiedon tietoista tai tiedostamatonta muuntelua kuin vaikkapa meille suomalaisille tutun P.Henrikin legendan kohdalla, joka lienee saatettu kirjalliseen asuun vasta n. 300-400 vuotta kuvatun ajan jälkeen. Toki evankeliumit ovat tendenssikirjallisuutta, mutta senhän erityisesti Johannes avoimesti myöntääkin (Joh. 20:31)

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Miten hyvin välittömästi valkoisten kirjoittama Suomen Vapaussodan historia vastasi todellisuutta? Vai vastasiko Heikki Ylikankaan 70 vuotta myöhemmin kirjoittama paremmin tai Tuomas Hopun aivan uusi?

      Myöhemmin kirjoitetut ovat usein todempia, koska kirjoittajat eivät ole enää tapahtumien kokeneiden koston tms. vastaavan kohteina eikä heidän tarvitse ’vetää kotiinpäin’

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kosti Vasumäki sanoo:

      Liittyen tuohon P.Henrikin legendaan FT Mikko K. Heikkilä (monitieteisen diakronisen kielentutkimuksen dosentti) on kirjassaan – HEINIEN HERRAT Suomen historian pisin perinne – tutkinut kyseistä aihetta varsin perusteellisesti.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Yrjö Sahama sanoo:

      Sepolle: Historiallinen totuus ei useinkaan ole sama kaikille, vaan tieteellinenkin tutkimus voi päätyä varsin erilaisiin tulkintoihin tutkijan ennakkokäsitysten takia. Niinpä Suomen sisällissodastakin on selvästi olemassa valkoinen totuus ja punainen totuus, joskin uusimmassa tutkimuksessa on useimmiten pyritty valko-punaiseen tai puna-valkoiseen totuuteen. Jos pitäydytään vain varsinaiseen historiankirjoitukseen on myönnettävä, ettei millään taholla sisällissotaa koskevaa historiankirjoitusta ole esitetty fiktiivisiä tapahtumia totena. Mutta evankeliumithan eivät ole historiantutkimusta vaan tendenssikirjallisuutta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ne olisivat fiktiivisiä kertomuksia, kuten monet myöhemmät legendat.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      YS, ei viestini koskenut tuota punaisen ja valkoisen totuuden itsestään selviötä, vaan vain sitä, miten historiankirjoituksen ajoitus suhteessa kohteeseen vaikuttaa sen totuudellisuuden asteeseen. Tähän et siis vastannut.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Yrjö Sahama sanoo:

      Hyvin pitkä aikaväli tutmuksen julkaisun ja tutkitun ilmiön välillä saattaa aiheuttaa historiantutkimuksessakin anakronistisen väärintulkinnan riskin. Ei siis ole itsestään selvää, että myöhempi tutkimus on luotettavampi kuin varhaisempi, vaikka useimmiten näin onkin asianlaita. Evankeliumit eivät kuitenkaan ole historiantutkimusta, vaan eräänlaista propagandakirjallisuutta, jonka tavoitteena on muistitiedon palasia käyttäen vakuuttaa lukijansa siitä, että usko Kristukseen perustuu koettuun ja nähtyyn eikä mielikuvitukseen. Ns. apokryfiset evankeliumit on jätetty kaanonin ulkopuolelle juuri siksi, että niissä on paljon fiktiivistä ainesta ja mielikuvituksellisia spekulaatioita. Neljä kanonista evankeliumia on laajalla konsensuksella aikoinaan hyväksytty luotettavimmiksi todistuksiksi Jeesuksen elämästä ja opetuksista.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      ”Neljä kanonista evankeliumia on laajalla konsensuksella aikoinaan hyväksytty luotettavimmiksi todistuksiksi Jeesuksen elämästä ja opetuksista.”

      Tämän hyväksymisen aikoihin tuskin oli tieteellistä pätevyyttä kenelläkään kohteiden varmaan arviointiin . Mistään emme varmasti tiedä paljonko fiktiota on kanonisissakin. Ja fiktiivisissäkin saattaa olla tosia, muta nykyopeille kiusallisia , yksityiskohtia. Kuten se, että Jeesus ja Juudas tekivät diilin.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit