Jotain mätää Tanskanmaalla?
Näin kirjoitti nimimerkki William Shakespeare, aikansa kirjallinen nero, jonka minä uskon olleen korkeasti oppinut aatelisherra Edvard de Vere.
Nimimerkki Shakespearen tuotanto on elähdyttänyt läntistä maailmaa yli 400 vuotta. Hänen näytelmistään on tehty oopperaa, musiikia ja elokuvia.
Joulukuussa 2020 Helsingin Sanomat uutisoi Teatterikorkeakoulun opiskelijoiden syväjärkyttyneen hänen näytelmistään.
Sen sijaan, että suomalaiset näyttelijäopiskelijat olisivat ihastellen ihmetelleet nimimerkki Shakespearen käyttämää runonmittaa, jambista pentametriä, tai miettineet kuinka jonkin kirjoittajan teokset elävät kulttuurisessa muistissamme satoja vuosia tai ihmetelleet kuka Shakespeare todella oli, he olivat närkästyneitä.
Närkästyneitä siitä, että 1500-luvun Engannissa syntynyt Shakespeare/ de Vere ei edustanutkaan nykyajan suomalaisten teatteriopiskelijoiden aate- ja haavemaailmaa.
Huomiotta myös jäi, että olisiko nimimerkki Shakespeare – häntä jopa 2000 vuotta edeltäneiden näytelmäkirjailijoiden tavoin – onnistunut kuvaamaan jotain ihmisluonteesta ja ihmisen osasta maailmassa. Olisko tämä hänen historiallisen menestyksensä salaisuus?
Mitä tämä teatterikorkeakoululaisten närkästys tarkoittaa?
Tämä tarkoittaa yhtä woke-ideologian ilmentymää Suomessa.
Teatteriopiskelijat, jotka vielä eivät olleet osoittaneet hippustakaan omaa nerouttaan, keksivät, että yksi kulttuuripiirimme nero olikin, ah, niin patriarkaalis-moraalis-rasistisesti väärässä. Ja he niin oikeassa.
Mätää Englannissa?
Eilen Britannian iltapäivälehdet uutisoivat sikäläisen terrorisminvastaisen yksikön Prevent-ohjelmasta. Oli julkaistu tunnusmerkistöä, ”red flag” -hälytysmerkkejä, äärioikeistoon kuulumisesta.
Britannian woke-uskonnon värittämää arvokeskustelua on joskus kulttuurin syvävivahteita tuntemattomana ulkomaalaisena vaikeahko seurata.
Siellä woke-ideologian ”feminismi” ei ole toimimista naisten oikeuksien puolesta, vaan on hyökkäys miehiä vastaan.
Transideologia on puolestaan hyökkäys naisia vastaan jopa siihen mittaan, että poliitikot eivät uskalla sanoa mitä sana ”nainen” tarkoittaa.
Täysin absurdeilta vaikuttavat tarinat, joissa yksilö ihmisoikeuksien nimissä ja muita ihmisiä velvoittavaan oikeudelliseen vastuuseen vedoten voi vaatia muiden viittaavan itseensä hänen itsensä valitsemalla pronomilla tai lukusanalla.
Maailman sivistyneimmät oikeiston ääriainekset?
Britannian verovaroin rahoitetun ekstremismin torjunnan tavoite on estää haavoittuvassa asemassa olevien joutuminen ääriajattelun rekrytoimiksi terroristeiksi.
Eilen paljastettu lista kertoo varoitusmerkkejä äärioikeistolaiseen radikalismiin ajautumisesta – mitä ”haavoittuvassa asemassa” olevat lukevat tai pitävät hyvinä taidetuotoksina. Näitä muka ovat esimerkiksi:
– Beowulf-muinaisrunoelma
– Canterburyn tarinat
– Kadotettu paratiisi, John Miltonin teos vuodelta 1667, esikuvana Homeros ja Vergilius
– Kwai-joen silta
– Cambridgen yliopiston eläkkeellä olevan historian professori David Starkeyn isännöimä tv-sarja Monarchy, historiallinen dokumentti saksilaisajasta Britannian nykymonarkiaan
– Tolkienin Taru sormusten herrasta
– Aldous Huxleyn Uusi uljas maailma
– Georg Orwellin 1984
– entisen brittiministerin luotsaama tv-sarja Great British Railway Journey
– poliittinen tv-satiiri Kyllä, herra ministeri
– kaikki William Shakespearen teokset
Lopputuloksena siis on, että länsimainen kulttuuri, sen keskeiset teokset huumorilla, tiedolla, totalitarismin vastustuksella ja sivistyksellä ryyditettyinä, ovat varoitusmerkki äärioikeistolaisesta terrorismista.
Hullumpaahan ei voi olla?
Näin voi käydä, kun kristinuskosta luopuneet, ehkä tahallisesti, ehkä sitä itse ymmärtämättä,tekevät woke-ideologiasta uskonnon, jonka ns. eettinen missio on hyökätä länsimaista yhteiskuntaa, sen perustuksia ja kulttuurisia ilmentymiä vastaan.
Näinhän meillä on jo tehty paitsi teatterikoululaisten Shakespeare-rutinassa myös Päivi Räsäsen oikeudenkäynnissä, jonka perimmäinen tuomittava kohde ei ole Räsänen, vaan mielipiteenvapaus, sananvapaus ja Raamattu.
Arvostan kyllä ihmisten auttamista kaikkialla maailmassa. Mutta eikä meillä Suomessa sitten ole todella avun tarpeessa olevia ihmisiä riittävästi ? Minun mielestäni ensisijainen auttamisen tarve ovat omat ihmisemme. Tämän voisivat kaikki kirkon erilaiset avustusjärjestöt ottavan toimintansa perustaksi.
Ihan oikein, että Kansanlähetys tekee lähetystyötä Japanissa. Siellä on kymmenet miljoonat ihmiset menossa kohti iankaikkista kadotusta, kun eivät ole ottaneet vastaan Jeesusta herrakseen ja vapahtajakseen.
On hyvä, Reino Suni, että arvostat kansainvälistä auttamista. Se merkinnee esim. Punaisen Ristin tms. avustusjärjestön työn tukemista. Kiitos siitä.
Lähetystyö Japanissa on uutisen mukaan työskentelyä paikallisen kirkon kanssa ja luonteeltaan hengellistä, vaikka diakonia kuuluukin aina osana kirkon toimintaan.
Mutta pitäisikö meidän keskittyä toimintaan vain oman maan rajojen sisällä? Autettavia varmasti löytyy varallisuuden kaikilla tasoilla. Arvelen, että useimmat yli 200.000 euroakin vuodessa tienaavat ovat tyytyväisiä, jos esim. veroratkaisuin tuetaan heidän toimeentuloaan. Itse en vetäisi avustamisen rajoja valtioiden rajojen mukaan. Omalle alueelle käpristyminen ei nykyisessä globaalisti toimivassa maailmassa ole järkevää. Tosin esim. Pohjois-Korea ajattelee toisin. Aineellisen avun, ajatusten ja kaikenlaisten kontaktien välittäminen luovat sidoksia, jotka osaltaan lisäävät yhteistä ymmärrystä yli rajojen ja toivottavasti myös estävät erimielisyyksiä ja väärinkäsityksiä maiden, kansojen, väestöryhmien välillä.
Tarja-Liisa L,
Muutama viite auttaisi muodostamaan mielipiteen asiasta.
Pieneksi taustoitukseksi tähän kahden vuoden takaiseen kohuun (tai ”kohuun”) käynee tämä artikkeli, jossa myös opiskelijat pääsevät ääneen (toisin kuin jupakan aloittaneessa Suomen Kuvalehden kolumnissa).
Kuten tämä kohta tiivistää, siinähän ei ole mitään ihmeellistä, että yliopistoissa suorastaan kannustetaan suhtautumaan kriittisesti vanhoihin auktoriteetteihin:
”Arikkaa huvittaa myös se, miksi juuri teatterikorkeakoulun opiskelijoiden kriittisyys kiinnostaa julkisuudessa.
– Jos taloustieteen opiskelijat suhtautuisivat Adam Smithin teorioihin kriittisesti, siitä tuskin kirjoitettaisiin kohuartikkeleita.”
https://yle.fi/a/3-11703842
(Oikaisu: alkuperäinen juttu ei ollut kolumni vaan artikkeli)
Fiksuja opiskelijoita. Myös raamattua pitäisi arvioida kriittisesti ja kyseenalaistaa. Kuin myös sen tulkitsijoita.
Kyllähän raamatun sanomaa arvostellaan, vastustetaan ja tuomitaankin kristinuskon vastustajien taholta hyvinkin kiivaasti. Mutta kristiiliselle kirkolle raamattu on uskon ja elämän ylin ohje, joka kertoo parhaan mahdollisen totuuden Jumalasta ja ihmisen asemasta hänen edessään.
Mielenkiintosia viitauksai S hakepspeareen joka oli ankara kristinuskon kriitikko ja antoi näytelmissään ymmärtää uskovansa mieluimmin jälleensyntymään.
Itse olen sitä miletä, että Willen nimiin pannut näytelmät ova ns School of Nightin tuotantoa . Koulua johti Sir Francis Bacon, joka kirjoittamiinsa joihinkin näytelmiin on myös salakirjoittanut nimensä kuten Myrskyyn:
For thou must know further
You have often
Begun to tell me what I am, but stop
And left mee to a bootless Inquisition,
Concluding, stay, not yet.
Pystyiniytiaalit FyBAC, vaakaan CON, suorakulmassa F Bacon
Tuon teorian perustellusti esille 1 palkinnon voittaneessa kirjassani Salaperäinen
Shakespeare, jota varten tein tutkimuksia aikanaan Britsh Museumissa:
https://www.google.com/search?q=Salaper%C3%A4ine+Shakespeare+Heinola&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=2ahUKEwjJuJyEkKb9AhX1DRAIHebbBhcQ_AUoAnoECAEQBA&biw=712&bih=449&dpr=1.88#imgrc=rxXLmyu-5J6qrM