Jeesus – kirkon opin Jumala.

Tutkijoiden mukaan Jeswuksen toiminta-aika oli 1-3 vuotta. Yksi vuosi on saanut enenmistön kannatuksen. Lähtökohtana on mm. Markuksen kirjoittama evankeliumi. Jeesus oli Korkeimman sanansaattaja.

Kirkon opin mukaan kun Jesus lähti omalla ruumiillan taivaaseen niin hän jätti puolisonsa ja muut läheisensä täysin heitteille. Maria joutui jatkaakseen elmäänsä pakenemaan tutkijoiden mukaan Ranskan Provenceen. Sieltä on todennäköisesti peräisin Maria Magdaleenan evankeliumi joka saattaa olla kaikkein realistisin Jeesuksen elämästä . Se löyti Saksasta 1890 luvulla.

Kirkon uskontunnustus on samaa henkeä. Istuu isän oikealla puolella ja tuomitsee siellä niin eläviä kuin kuolleita. Ei RAKASTAA siellä niin eläviä kuin kuolleita.

Jeesuksen sanomalla lähimmäisen rakkauden ymmärtämisellä ei ole mitään merkitystä. ” Pyramidi huijaus on enemmän kuin realistista ”

On täysin ymmärrettävvää että tulevat sukupolvet elämän positiivisen ajattelutavan myytä vaikka uskovatkin Korkeimman olemassaolloon eivät ole ” huijauksen ” uhreina.

    • Olet täysin oikeassa. Kirkon kristillinen oppi on aivan oma luku sinänsä. Jeesuksen sanoma , lähimmäisen rakkaus on elämämme rikkaus ja tarkoitus. Se on ollut emsimmäisestä ihmisestä, luomakunnan oliosta, alkaen.

  1. Marian evankeliumi on gnostilaisuuteen perustuva evankeliumi joka ei ole Raamatullinen evankeliumi vaan harhaoppia.Raamatussa ei ole mitään tietoa Jeesuksen avioliitosta.Raamatun mukaan hän ei ollut naimisissa eikä hänellä ollut vaimoa.Kaikki tunnetut Vt:n ja Ut:n kanoniset tekstit tuovat selkeästi esille sen ettei Jeesuksella ollut vaimoa.Jeesuksen syntymän tarkoitus oli täytää Jumalan laki sekä kuolla syntiuhrina maailman syntien tähden.

Kirjoittaja

Suni Reino
Suni Reino
Uskon rehelliseen ja realistiseen Jeesuksen sanomaan. Kirjoitin kirjan " Kristinuskon kirja " 2010, josta käsitykseni ovat huomattavasti tarkentuneet perustan ollessa sama. Minusta saatietoa Googlesta haulla " Reino Suni ", josta osoite muuttunut ja yritykseni lopetettu. Koulutukseltani Ekonomi ja minua voi lähestyä e-mailin kymp.net kautta. Elämäni hallinnassani aktiivisen liikuntaharrastuksen myötä mutta yksinelo ei sovi minun mentaliteettiin etenkään kun lapset perheineen asuvat muualla.