Jeesus keskustelee opillisista kysymyksistä

 

 

Kotimaa24:n palstoilla nousevat opilliset kysymykset usein esille. Raamatun tulkinta, uskon- ja kirkon oppi. Moni puhuu oikean opin puolesta. Sitä en näe ongelmana, mutta kylläkin sen, että oppimestareiksi kohottautuvat usein puhuvat toisia, nimeltä mainittuja kristittyjä vastaan. Mikä antaa ihmiselle arvovallan ryhtyä oikean opin puolustajaksi? Oliko heitä jo Uuden testamentin syntyaikoina yhteisöissä, joista kirkko muodostui?

 

Apostolien aika ja arvovalta on kiinnostava kysymys. Mutta eikö vielä sitäkin kiinnostavampi ole ajanjakso, josta evankelistat kertovat? Pohdin sitä tässä kirjoituksessa. Miten ylösnoussut Vapahtaja Jeesus eläessään Palestiinassa kohtasi uskon opin ja erilaiset opilliset kysymykset? Rajoitun siis tässä vain Jeesukseen ja vain yhteen evankelistaan, Matteukseen.

 

Johannes Kastajan jälkeen Matteuksen kertomus alkaa siitä, miten Paholainen kiusaa Jeesusta Raamatun lauseilla. Jeesus kutsuu itselleen oppilaita ja pitää Vuorisaarnan. Siinä hän sanoo kuulijoilleen m.m.: ”Ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin   kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan”.

 

Jeesus varottaa vääristä profeetoista ja kehottaa arvioimaan puuta sen hedelmien perusteella: ”Ei jokainen, joka sanoo minulle `Herra, Herra` pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.”

 

Matteuksen mukaan kansanjoukot olivat hämmästyneitä Jeesuksen opetuksesta: ”Hän opetti niinkuin se, jolle on annettu valta, ei niinkuin lainopettajat.”  Fariseuksissa, oikean opin  puolustajissa alkoi Jeesuksen toiminta herättää kasvavaa  arvostelua. Siihen Jeesus vastasi: ”En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä”. Keskeiseksi tuli, ei opin, vaan Jeesuksen seuraaminen: ”Joka varjelee elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä”.

 

Jeesusta syytettiin sapattisäännön rikkomisesta. Vastaus: ”Kyllä sapattina on lupa tehdä hyvää”. Jeesus näyttää olleen pysyvässä konfliktissa  nimenomaan lainopettajien ja fariseusten kanssa. Nämä vikoilivat ja syyttivät häntä milloin mistäkin opillisesta erheestä.

 

Vertauksessaan vehnästä ja rikkaviljasta työmiehet kysyvät isännältä, menevätkö he perkaamaan pois rikkaruohot. Isäntä ei tahdo, koska samalla viljaakin joutuisi hukkaan. Into perata pois Herran elopellosta siihen kuulumattomia näyttää  säilyneen elävänä tähän päivään.

 

Sama kysymys kulkee jatkokertomuksena läpi koko evankeliumin. Sanan puolustajat  kysyvät yhä uudestaan: ”Miksi sinun opetuslapsesi rikkovat  isien perinnäissääntöjä?” Jeesus kutsuu kysyjiä tekopyhiksi: ”Turhaan he minua palvelevat kun opettavat oppejaan, ihmisten tekemiä käskyjä.” Oikean opin vastaisesti Jeesus nostaa esimerkiksi kanaanilaisen naisen ja Luukkaalla laupiaan samarialaisen.

 

Jeesuksen julistuksen kohta, jossa sanat ja elämä ehkä kirkkaimmin joutuvat vastakkain on vertaus kahdesta pojasta. Mies lähettää poikansa viinitarhaan töihin. Toinen lupaa mennä, mutta ei mene.  Toinen ei halua mennä ja sitten kuitenkin menee. Jeesuksen kysymys: kumpi täytti isänsä tahdon?

 

Eräänlainen tiivistelmä lainopettajien eli oikean opin vaalijoiden ja Jeesuksen suhteesta on  Matteuksen evankeliumin 23. luku.  Kun tähän asti olen lainannut lyhyesti, avaa tuon luvun lukeminen  kysymyksen laajemmin.

 

Jeesus ei ole korrekti eikä diplomaattinen, vaan antaa tulla: ”Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te olette kuin kalkilla valkaistut haudat. Ulkopuolelta ne kyllä ovat kauniita, mutta sisältä täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa. Samalla tavoin tekin olette vanhurskaita ulkonaisesti, ihmisten silmissä, mutta sisältä täynnä teeskentelyä ja vääryyttä.”

 

Jeesus puhui todella suoraan, ehkä voi sanoa karkeasti: Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt. Voi teitä, te sokeat oppaat. Te sokeat typerykset.

 

Voidaanko nyt vetää yhtäläisyysmerkit Jeesuksen sanojen kohteitten, lainopettajien ja oman aikamme uskonopin oppimestareiden välille? Tuskinpa vain. Jeesus puhuu jyrkästi. Kuva kaikista lainopettajista ja fariseuksista on tuskin näin mustavalkoinen. Yhtenäinen ei ole myöskään oman aikamme oppimestareitten joukko. Oma sanan miekkani kärki ei kohdistu niinkään yliopisto-opetukseen, kuin kotimaa24:n hurskaisiin maallikoihin.

 

Samalla on kuitenkin totta ja ilmeistä, että myös yhdistäviä piirteitä on  sekä Jeesuksen arvostelussa että tänään oikeaoppisuuttaan korostavissa kristityissä.

 

Matteuksen mukaan Jeesus varoitti itsensä korottamisesta, itsensä kutsumisesta opettajaksi, isäksi tai mestariksi. ”Älkää te antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä teillä on vain yksi opettaja ja te olette kaikki veljiä.”

 

Niin kauan kun pysymme sisarina ja veljinä, pysymme kohtuudessa. Kotimaa24:n Raamattu-keskusteluissa olen eniten ihmetellyt joidenkin valmiutta asettua muille oppimestareiksi, vastoin Jeesuksen nimenomaista kieltoa. Eikä ainoastaan asettua itse tehdylle korokkeelle. Yhden opettajan toimesta olen tullut itse leimatuksi uskon luopioksi. Kysymykseeni perusteluista ei tullut mitään vastausta. Näin jäin yksin sopertelemaan: Millä perusteella? Millä oikeudella?

 

Jeesus oli tosi ihminen ja tosi Jumala. Häneltä puuttuivat kaikki oppiarvot, mutta hän tunsi kirjoitukset. Olisiko kohtuullista toivoa, että oman aikamme kirjanoppineet ottaisivat oppia Jeesuksesta, suoraan häneltä. Mieluummin häneltä, kuin esimerkiksi ”pyhän, kunnioitetun, autuaan tohtorin Martti Lutherin kirjoituksista”.

 

31 kommenttia

  • Kirjoittaja

    Heikki Palmu
    Heikki Palmu

    Tähän päivään mennessä olen ollut yli puoli vuosisataa lehtikirjoittaja, noin puoli vuosisataa kirjailija, yli neljäkymmentä vuotta luterilainen pappi ja yli kolmekymmentä vuotta työnohjaaja. Ja mitä vielä? Nyt, vanhuudessani yhä haluaisin olla yhteydessä muihin ihmisiin ja vähän myös vaikuttaa maailman menoon. Kirjoitan aktiivisesti. Kun saan kirjan valmiiksi, kuten viimeksi "Oulusa koulusa. 60-lukulaisen muistelmat." (Kirjapaja 2016), alan tehdä seuraavaa.