Jeesus taistelee saatanaa vastaan

Kuvassa Lutherin tekstien saksankielisen julkaisusarjan Luthers Sämtliche Schriften osat I ja II kaikkiaan 23 osasta. Näissä kirjoissa on kirjoitettu Lutherin selityksiä 1. Mooseksenkirjaan. Syntiinlankeemuskertomus on luvussa kolme. Siitä Luther selittää palstoilla 172-289-

Sunnuntai 18.02.2018
1. paastonajan sunnuntai, latinaksi Invocavit
Pääsiäisjakso, paastonaika
Jeesus, kiusausten voittaja

Evankeliumi: Mark. 1: 12-13

Henki ajoi Jeesuksen autiomaahan.
Neljäkymmentä päivää hän oli autiomaassa Saatanan kiusattavana. Hän eli villieläinten joukossa, ja enkelit pitivät hänestä huolta.

Pyhä Henki toimi maailman luomisessa. Hän liikkui kuin lintu sadepilvien päällä. Valo tuli, autiomaa väistyi ja maaima täyttyi vihreistä kasveista ja eläimistä. Elämä syntyi.

Ensimmäinen ihminen Aadam sai paratiisin elääkseen ja kuitenkin hän lankesi syntiin. Maailma turmeltui.

Jeesus tuli maailmaan tekemään tyhjäksi Saatanan teot. Hänessä tuli uusi aika, pelastus tuli luoksemme. Jeesus on uuden ihmiskunnan alku, uusi Aadam. Pyhä Henki johdatti hänet kohtaamaan pahan alkuperän Saatanan. Jeesuksen kaste oli kutsu julkiseen toimintaan. Ensimmäiseksi piti tehdä suora hyökkäys itse pimeyden vallan pomoa kohti.

Verratkaamme heitä keskenään.

Saatana houkutteli Aadamia syntiin ja Aadam lankesi.
Saatana houkutteli Jeesusta syntiin ja Jeesus voitti.

Kiusauksen aikana Aadamilla oli ihana Paratiisi kauniina ympäristönään.
Jeesuksella puolestaan oli kiusausten aikana autiomaan karu ympäristö ilman kasveja, kivenharmaata

Aadam oli ystävällisten eläinten seurassa.
Jeesus oli villipetojen ja myrkyllisten otusten ympäröimä.

Muuan juutalainen Midrash kertoo, että Paratiisissa ennen syntiinlankeemusta Aadamin oli eläinten palvottavana ja enkeleitten ruokittavana.

Enkelten palvelustyö ei poistunut Jeesuksen elämästä milloinkaan muutoin, kuin Golgatan ristillä. Silloin Vapahtajamme oli täysin yksin. Hän joka oli synnitön, otti kannettavakseen meidän syntimme ja Isän Jumalan hylkäämäksi tulemisen päälleen, jotta meille syntiemme tähden hyljätyille tulisi syntien anteeksianto ja pääsisimme Jumalan yhteyteen. Näin synnin tuomio on poistettu ja meille on tullut rauha ja sovinto Jumalan kanssa.

Jeesuksen oleskelu autiomaassa kesti 40 vuorokautta.
Israelin kansa kulki Siinain autiomaassa 40 vuotta.

Autiomaan kautta Israelin vaellus päättyi Luvatun maan saamiseen. Silloin pyhää kansaa johti Josua, kreikaksi Jeesus.
Meidän elämämme täällä maailmassa vie kerran perille uuden maailman elämään ja tähän meitä johtaa uudistuneen Jumalan kansan eli kirkon Herra Jeesus Kristus, uusi Joosua, Jumalan kansan johtaja eli kirkon pää. Kirkko on Kristuksen ruumis ja kerran hän ottaa omansa perille taivaan riemuun iankaikkiseen elämään.

32 kommenttia

  • Matias Roto sanoo:

    Ensimmäisen paastonajan sunnuntain aihetta kuvataan ja tekstit esitellään sivulla

    http://notes.evl.fi/Evkirja.nsf/keFI?OpenPage&dindex=20180218

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    Saatana houkutteli Aadamia syntiin ja Aadam lankesi.

    Mutta kukas sen Saatanan houkutteli tai ylpisti maailmassa joka oli täysin hyvä ja v ailla siis mitään ylpeyttäkään!?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Seppo

      Kiitos hyvästä kysymyksestä.

      Dogmatiikan professori Miikka Ruokanen on kirjoittanut kirjassaan Ydinkohdat:

      ”Raamatun pohjalta kirkot opettavat kuitenkin yhtäpitävästi, että paha syntyi kapinasta enkelimaailmassa. On olemassa persoonallinen, paha henkiolento, alun perin Jumalan hyväksi luoma enkeli, joka lankesi.”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Ei tuo Ruokasen opetus asiaa valaise yhtään, sillä mites hyvästä enkelistä saattoi tulla paha kun pahaa ei ollut olemassakaan ennekuin enkelistä tuli paha? Eli miten voi esim. olematon kompastuskivi tulla olemassaoloon vasta sillä hetkellä kun siihen kompastutaan? Tässä on ratkaisematon kristinopillinen looginen ongelma.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Seppo

      Hyvin käytännönläheinen vertauskuva, joka sisältää vain yhden näkökulman:

      erään keskiaikaisen kirkolliskokouksen antaman vastauksen Saatanan lankeemukseen:

      ”Itsestään” eli siis omasta syystään, omasta tahdostaan, omasta aloitteestaan, siis itsestään.

      Miten on mahdollista, että kun panemme jääkaappiin hyvän banaanin ja sitten monen päivän perästä avaamme jääkaapin, niin löydämmekin pilaantuneen banaanin.

      Tämä vertaus ontuu siltä osin että pilaantumisen aiheuttaneet mikrobit olivat siinä mukana, mutta logiikka hyppää tämän kohdan yli ja katsoo vain tuota kaavaa

      pantiin hyvä jääkaappiin, mutta silti löydettiinkin paha banaani.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Sinä hukomat Matias itsekin vertauksesi ontuvuuden. Tässä logiikassa ei riitä että jääkaappi on hyvä vaan banaani oli luotu myös mädäntymättömäksi. Mistä siis alkoi pilantuminen?

      ko Jumalapoika oli luotu täysin hyväksi, joten jokin ’itsestään’ pahentuminen tulee kysymykseen vain jos Jumala oli luonut tähän ihmiseen pahuuden alkujuuren eli ne ’ pahat mikrobit.’

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Seppo

      Lateranin Neljäs Konsiili vuodelta 1215 toteaa tuon itsestään, omaan lankeemukseen, perustuvaan pahan esiin tuloon todellakin sellaisin ilmauksin, että siitä on kaikki _ s y y _ poissa.

      ”« Diabolus et alii daemones a Deo quidem natura creati sunt boni, sed ipsi per se facti sunt mali »

      ”Jumala oli tosin alkujaan luonut Paholaisen ja muut demonit luonnostaan hyviksi, mutta niistä tuli omasta syystään pahoja.”

      Näin tuossa siis todetaan, että Jumala loi kaikki henkiolennotkin eli kaikki enkelivallatkin. Hän loi ne hyviksi. Näin myös Saatana on alkuaan luotu hyväksi henkivallaksi.

      Syntiinlankeemuksen järkyttävyys on juuri siinä että ilman mitään syytä tämä henkivalta nousi kapinaan tekijäänsä vastaan ja omaa hyväksi tehtyä olemustaan vastaan ja alkoi taistelemaan hyvyyttä vastaan eli itse hyvyyden alkuperää eli Jumalaa vastaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Suomalaisesta katekismuksesta synti sanan selitys on ripoteltu eri puolille muiden kappaleitten sekaan. Syntiä käsitteleviä kappaleita on useita ja niistä on tehty hakemisto osoitteeseen.

      http://katekismus.fi/hakemisto.html

      Katolisessa katekismuksessa kappaleissa 385-421 käsitellään syntiinlankeemusta ja syntiä. Seuraavassa osoitteessa sivulta 111 alkaen

      https://cdn.katolinen.fi/uploads/2014/01/KKK-1.OSA-2.JAKSO-1.L-185-421.pdf

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      ”Jumala oli tosin alkujaan luonut Paholaisen ja muut demonit luonnostaan hyviksi, mutta niistä tuli omasta syystään pahoja.”

      Eihän tuossas selityksessä ole mitään järkeä. Eiöän täydellisen hyväksi luoudusa voi olla mitään pahan tuottava omaan syytä, koska koko pahaa ei täydellisen hyväksi luodussa mailamassa edes ollut vielä olemassa. Pahanhan pitiu tul olemassaolevaksi vasta enkelin ’ylpistyttyä’. Mutta mistä ylpeys tuli kun sitä ei ollut olemassa ..Kyllä sinä Matias tämän loogisen ongelman ymmärrät. Ei tähän ole muuta selitystä kuin se, että joko oppi saatanan lankemuksesta tai oppi saatanan alkuhyvyydestä on yksinkertaisesti väärä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Seppo

      Mikäli esittämälläsi tavalla luovuttaisiin kummasta tahansa vaihtoehdosta niin joutuisimme ratkaisevaan ongelmaan koko uskomme perusrakenteen kannalta.

      Ensinnäkin. Jumala on kaiken luoja. Hänen tekoaan on kaikki mitä on olemassa. Mikäli olisi olemassa jotakin muuta, mikä on ollut olemassa jo ennen luomista, niin silloin tämän pitäisi luomattomana olla ikuista ja sen mukana myöskin joku toinen jumala. Tämä vaihtoehto johtaisi väistämättä kaksijumalaisuuteen. Tällaisia kaksijumalaisia uskontoja on maailmanhistoriassa esiintynyt, esim. muinaisessa Persiassa.

      Näin meidän on lähdettävä siitä, että Jumala on luonut Saatanan.

      Toiseksi. Jumala on luonut kaiken hyväksi. Hänen työnsä on vain ja ainoastaan hyvää. Siksi myös luomisessa on tehty vain sellaista, mikä on absoluuttisen hyvää.

      Tästä syystä myös Saatana on ollut luomisen hetkellä hyvä. Tässä vaiheessa hänen hyvyytensä on ollut täydellinen.

      Kolmanneksi. Nykyisessä tilanteessa Saatana on paha, kokonaan paha. Hänessä ei ole mitään hyvää. On siis tapahtunut täydellinen muuton hänen olemuksessaan.

      Neljänneksi. Tuon muutoksen on aiheuttanut hänen lankeemuksensa. Mikäli olisi olemassa jokin syy tuohon lankeemukseen, niin silloin tuon syyn pitäisi olla vielä alkuperäisempi pahan valta. Tässä tapauksessa tuo alkuperäisempi olisikin varsinainen Saatana ja tuo langennut enkeli vain yksi Saatanan mukana langenneista demoneista eli pahoista hengistä.

      Logiikan kannalta tällainen alkuperäisempään viittaaminen ei siis ratkaise peruskysymystä pahan alkuperästä, vaan ainoastaan siirtäisi ongelman kauemmaksi pohdiskelun alusta, mutta säilyttäen ongelman täysivoimaisena ja alkuperäisessä voimassaan.

      Näin käy kuin muutamien äärettömän käsitettä pohdiskelleille oikosulkumaisen muka ratkaisun keksineille matemaatikoille, jotka todellisuudessa ovat ainoastaan siirtäneet kaavioihin sisältyneet ongelmat kauemmaksi ilman että varsinainen ongelman ratkaisu olisi auennut.

      _ S y y n _ pohdiskelua siis ei voi ulkoistaa Saatanan ulkopuolelle, vaan pohdiskelun ainoaksi syylliseksi jää Saatana itse, hän yksinään ja vain hänessä itsessään, ei minkään ulkoisen tai hänen ulkopuolellaan olevan syyn tai osasyyn välityksellä.

      Tuo kirkolliskokouksen 1215 lauselman itse -sana ”ipse” siis rajaa kaikki Saatanan ulkopuolella olevat vallat ja voimat tapahtuman ulkopuolelle. Näin raukeavat myös kaikki sellaiset suhteet, mitä voisi nimetä lankeemuksen syyksi.

      Viidenneksi. Voimme siis todeta että Saatanan lankeemuksen pahuus on todella paha, koska tuossa hänen lankeemuksessaan iskettiin itse luomisen suurinta ja kauneinta olemusta vastaan, kun tuhottiin Luojan olemuksesta nouseva luomisen suuri lahja, että kaikki luotu on perusteissaan alussa ollut _ h y v ä ä _ , vain hyvää.

      Tuo pahuuden esilletulo on niin pahaa siis myös siitä syystä, ettei sille ole mitään syytä tai perusteita näittävää selitystä.

      Kuudenneksi. Monen teologin toteamus, että pahan olemusta ei voi kukaan täysin käsittää on täysin perusteltua, koska kaikki selittely edellyttäisi jotain syytä, jotka nimenomaan jo lankeemuksen peruslähtökohdista käsin ovat pois suljettuja itse varsinaisen langenneen eli Saatanan ulkopuolelta.

      Sen sijaan pahan todellisuuden maailmassamme voi kuka tahansa huomata, jos vain pitää silmänsä auki. Riittää kun seuraa tiedotusvälineitten uutisointia edes yhden viikon ajan, nähdäkseen maailmassamme olevan hädän ja ahdingon, mikä on jonkun pahan teon tai tapahtuman aiheuttama.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Matias, pyörittelit ongelmaa pitkään hyppysissäsi kuin tulikuuma perunaa, mutta ei se peruna siitä yhtään jäähtynyt. Kirkon on siis hyväksyttävä lähtökohdissaan epälooginen perusoppi, jottei sen koko hengellinen/opillinen rakenne romahtaisi. Toteutuu sensuuriskenaario: ”Mitä ei saa olla, sitä ei voi olla!” Selvittämättä siis jäi miten absoluuttisen hyvä enkeli saatoi muuttua pahaksi maailmassa jossa kaikki oli absoluuttisen hyvää. Kirkon ja Matiaksen logiikan mukaan Saatana kykeni siis löytämään mustan paperin maailmasta (omalta pöydätään/itsestään) jossa oli vain absoluuutisesti valkoisia papereita… Tässä on kyseessä älyllinen itsemurha, mutta onneksi suurin osa kristityistä ei tod. näk. edes ymmärrä ongelmaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Seppo

      Jos joku rakentaa päätelmät virheellisen lähtökohtaoletuksen varaan, niin koko systeemi romahtaa. Sama sääntö pätee myös teologiaan. Systeemiin kuulumattomien osien käyttö oletusarvona ainoastaan sotkee päättelyn loogisuutta. Eihän jaguaari auton suorituskykyyn sotketa jaguaari eläimen tassuja, jalkalihaksi ja verenkierron osasia.

      Älylliseen itsemurhaan syyllistyi vain Saatana, joka vastoin mitään järkeä luopui hyvästä osastaan Jumalan täydellisenä luomuksena ja vaihtoi kohtalonsa tuomion alaiseksi.

      Helvettihän on luotu Saatanan ja hänen liittolaistensa rankaisemiseksi. Ilman pahan esiintuloa tuota pahan poistamislaitosta ei olisi tarvittukaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Systeemiin kuulumattomien osien käyttö oletusarvona ainoastaan sotkee päättelyn loogisuutta.

      Ei tästä tule valmista. Yrititkö aivan vakavasti selvitä ongelmasta niin, että kysymys Saatanan lankeemuksen syystä ei edes kuuluisi systeemin osiin? Tietenkin kuuluu. Toki ymmärän että kristillinen päättely toimii tässä asiassa loogisesti vain, jos se hyväksyy alkulähtökohdan epäloogisuuden ja kieltäytyy näkemästä ongelmaa eli hyppää jo liikkeessä olevaan junaan. Olisi rehellisempää vain yksinkertaisesti todeta, että opin Saatanan lankeemuksesta ja täydellisen h yvästä maailmasta kehitelleet esi-isät eivät ole loogista virhettään huomanneet.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Seppo

      Mikäli ajatellaan, että Saatanan lankeemuksella olisi jokin ulkopuolinen ja/tai hänen lankeemustaan edeltänyt ”syy”, josta johtuisi pahuuden mukaan tulo maailmankaikkeuteen, niin silloinhan ongelmaa pahan alkuperästä ei ole ollenkaan selvitetty. Pahan alkusyy vain on siirretty kauemmaksi ja Saatanasta on tullut vain pikkudemoni tuon alkuperäisemmän varsinaisen Saatanan rinnalla.

      Mikäli tuota jonoa jatketaan äärettömän lukumäärän kertoja, niin silloin päädytään kaksijumalaisuuteen, koska silloin olemassaololla on kaksi alkuperää, toinen hyvä ja toinen paha. Näin ollaan luovuttu ehdottomasta monoteismista ja ollaan langettu useamman jumalan systeemiin.

      Todella looginen järjestelmä voidaan perustaa vain siitä, että Jumalan ehdoton kaikkivaltius ja luomistyön täydellinen hyvyys otetaan todesta.

      Tämä johtaa siihen, että Saatanan lankeemuksen ääretöntä pahuutta ei voida sivuuttaa mukama loogisin verukkein yrittämällä siirtää hänen vastuutaan jollekin toiselle mahdille tai voimalle. Syyn siirtäminen Saatanan omasta lankeemuksesta, latinan ”ipse”, ”omasta syystään”, ei selitä mitään lankeemuksen syystä, ainoastaan lieventää Saatanan lankeemuksen syvyyttä ja pahuutta ilman, että kuitenkaan annetaan muuta selitystä kuin selitysperusteen siirtymää johonkin toiseen muka syyhyn.

      On siis rehellisempää todeta missä lankeemuksen todellinen vika on eli Saatanan omassa lankeemuksessa eli ”omasta syystään”.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Matias,joko kieltäydyt ymmärtämästä ongelmaa tai väistelet sitä ommellen ’ulkopuolisen syyn’ olkinuken. Ei tässä ulkopuolisatta syytä tarvita enkä ole sitä hakenut. Sillä tämä ongelma on ihan yhtä ratkaisematon myös ’oman syyn’ kohdalla. Absoluuttisen hyväksi luodulla enkelillä kun ei voi olla mitään ’omaa syytä’, sillä tuollainen pahan tuotanut oma syy on jo sinänsä paha, jota ei pitänyt olla olemassa. Ongelma on edelleen ja johtunee ihan arkipäiväisesti siitä,että sitä eivät opin rakentajat ole aikanaan yksinkertausen logiikan vaatimuksia tajunneet.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Seppo

      Tuo väite

      ”Absoluuttisen hyväksi luodulla enkelillä kun ei voi olla mitään ‘omaa syytä’, sillä tuollainen pahan tuotanut oma syy on jo sinänsä paha, jota ei pitänyt olla olemassa. ”

      Sisältää osatotuuden: ”Oma syy on jo sinänsä paha.”

      Mutta se sisältää myös lauseen joka ei vastaa tosiasoita: ” — ei voi olla mitään ’omaa syytä’, —, jota ei pitänyt olla olemassa.”

      Huomaan että tämä menee kinaamiseksi, koska keskustelu ei etene, vaan yhtä ja samaa väitettä yritetään ainoastaan perustella eri sanoja käyttäen, mutta kuitenkin pysyen samassa peruskysymyksenasettelussa.

      Kiitos Seppo keskustelusta. Olet herättänyt mielenkiintoisia näköaloja ja kysymyksenasetteluja.

      Hyvää ja Jumalan siunaamaa talven jatkoa!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Matias Roto sanoo:

    Tuomas Akvinolainen kirjoittaa perusteellisen pohdiskelun Summassaan eli teologianvyhteenvedossaan.

    Teksti luettavissa sekä latinaksi että englanniksi rinnakkain.

    http://dhspriory.org/thomas/summa/FP/FP063.html#FPQ63A1THEP1

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Olisiko Jumala Kaikkivaltias ja maailmankaikkeus ääretön, jos me voisimme tutkia taivaan kapinan? Olisiko niin pienestä Jumalasta meille hyödytystä?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Mielenkiiintoista pohdiskelua. Olemme järkeilyn vallassa ja sen uskominen, että Käärme oli kavalin kaikista kedon elämistä (Mutta käärme oli kavalin kaikista kedon eläimistä, jotka Herra Jumala oli tehnyt. 1.Moos.3:1) ja Jumalan tekemä.

    Pahan olemassa oloon on varmasti syynsä, mutta järkeilemällä emme pääse perille ja tärkeimpään meille on ilmoitus, jonka Jumala lupasi: Tulee siemen joka polkee rikki käärmeen pään. Tuon Lupauksen toivon varaan myös Adam ja Eva elämänsä perustivat langenneesta tilassa, sillä saatuaan ensimmäisen lapsen, he sanoivat: ”Minä olen saanut pojan Herran avulla”. (Tuon voi kääntää myös: ”Minä olen saanut Herran Pojan”), jonka ajatus tukee myös, että antoivat hänelle nimen Kain (tarkoittaa: Luvattu), myös toinen poika syntyi Abel (tarkoittaa:turha)jonka merkitystä voi arvioida tuon lupauksen kautta.

    Ajatus pahan syntymisestä maailmaan Kainin kautta, joka oli paha ja tappoi veljensä, johtaa myös siihen, että Luvattu vaimosta syntyvä Siemen, joka tulisi rikkomaan kirouksen oli vasta tulossa ennalta määrätyn ajan kuluttua Jeesuksessa maailmaan. (Ihminen karkoitettiin maahan, jonka Jumala oli kironnut ”Koska kuulit vaimoasi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua sanoen: ’Älä syö siitä’, niin kirottu olkoon maa sinun tähtesi.1.Moos.3:17)

    Pahan tuleminen maailmaan Paratiisista, johtunee juuri lankeemuksesta Paratiisissa jossa ”hyvä ja paha” olivat erillään ja pahalla ei ollut valtaa ihmiseen, jos ihminen olisi pysynyt synnittömänä. Tuon synnittömyyden tai vallan hallita sitä ihminen kuitenkin menetti ja joutui karkoitetuksi ja kuoleman vallan alle. Ihminen menetti kuolemattoman olemuksensa Paratiisissa.

    Pahalla on ilmeisesti sellainen merkitys ja valta, että se leviää ja sitä ei voi hallita, kun se kerran on päässyt vallalle (jota tämän maailman ruhtinas hallitsee) ja juuri siksi ihminen tuli kartkoittaa pois Paratiisista.

    Nyt se Pelastus jonka Jumala lupasi, on toteutettu myös ihmisen kautta, sillä tuo Luvattu Siemen syntyi ihmisestä Marian sikiämisen kautta, joka tapahtui Herran Enkelin kautta ja siksi tuon syntyneen nimeksi oli annettava Immanuel. (”Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel”, mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme.”), jonka myös Profeetat olivat ennustaneet olevan tulossa. (Jes. 7:14) ja jonka lupauksen kaikki Israelin isät olivat uskoneet aina Seetistä ja Enosta lähtien, sillä tuolloin alettiin huutamaan Herran nimeä avuksi. Ja odotus Luvatusta alkoi, joka täyttyi vasta Herramme maailmaan syntymisessä, sillä Hänessä on Pelastus kaikille, jotka uskovat ja panevat toivonsa Häneen. Ihmeellinen on Hänen nimensä.

    ”Ja Aadam yhtyi taas vaimoonsa, ja tämä synnytti pojan ja antoi hänelle nimen Seet, sanoen: ”Jumala on suonut minulle toisen pojan Aabelin sijaan, koska Kain hänet surmasi. Ja myöskin Seetille syntyi poika, ja hän antoi hänelle nimen Enos. Siihen aikaan ruvettiin avuksi huutamaan Herran nimeä.” Moos.21.Moos:25-26

    Saatana valta on maailmallista ja kuoleman alaista ja kerran päättyvä lopullisesti, kun taas Kristuksen valta on Iankaikkista Valtaa. Sillä Hän on pappi Melkisedekin mukaan Joka on tullut ilman maallista lakia, elämän lain kautta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Olet oikeassa, olen jo kyydissä ja tuo ongelma on jäänyt asemalle. Hyvä niin. Lepo Herrassa on tieni päämäärä ja täältä kyydistä vain huutelen. ”Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niinkuin Jumala omista teoistansa.” Hebr.4:10

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matias Roto sanoo:

    Uskonpuhdistajamme Luther on käsitellyt Saatanaa erittäin monessa yhteydessä.

    Saksankielisessä Lutherin tekstien 25 niteisessä ja 23 osaisessa kokoelmassa Luthers Sämtliche Schriften kokoelman osassa XXIII sisältyvässä hakemistossa Saatanaa koskevia viittauksia on palstalta 1781 palstalle 1802 eli yhteensä yli 10 valtavan isoa sivua hakemistoa. Suuret sivut ovat kaksipalstaisia.

    Lutherin valtavassa tuotannossa siis Saatana mainitaan todella monta kertaa. Tästä syystä olen yrittänyt keskittyä vastauksissani vain opin kaikkein keskeisimpiin kohtiin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kosti Vasumäki sanoo:

    Heinola:

    Pahan predispositio voitaneen nähdä myös vapaassa tahdossa. Luotuna olentona tämä ”korkea enkeliruhtias” pyrkiessään asettumaan Jumalan vertaiseksi lankesi siten uskosta ja kuuliaisuudesta. ”Hän ei ole pysynyt totuudessa,” kuten Jeesus (Joh. 8:44) toteaa. Täten Jeesuksen sana perkeleestä näyttää viittaavan nimenomaan hänen vapaaseen tahtoonsa. Perkele on siis tiennyt totuuden, mutta ei ole pysynyt siinä. Miksi näin on, se jäänee Raamatussa ilmoitetuksi asiaksi, toisin sanoen meidän uskottavaksemme. Synnin vaikutukset sensijaan ovat reaalista silmin nähtävää todellisuutta.

    Mitä siihen tulee, että ei ole olemassa muuta kuin yksi Jumala, perkele antaa siihen itse vastauksen todeten Eevalle (1.Moos.3:5) ”Ette suinkaan kuole; vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan”. Täten perkele itse todistaa, ettei ole olemassa mitään muuta Jumalaa, vaan hän itse on Jumalan alapuolella olevana luotuna olentona myös kaiken pahan alkusyy – sulkien pois sen – että pahalla olisi jokin muu perimmäinen alkusyy. Kaksijumaluus on siten poissuljettu vaihtoehto.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Vasunmäki: Siis yksi täydellisen hyväksi luotu Jumalan enkelipoika on kaiken pahan alkusyy… Ja tämä johtuu Hänelle annetusta vapaasta tahdosta…Mutta miksi näin tapahtui ja on, siihen ette siis kykene vastamaan. Eikä ihme, sillä tähän loogiseen dilemmaan ei ole vastausta. Vapaa tahto ei tässä kyymyksessä selitä mitään, ja lause: ’pyrkiessään asettumaan Jumalanvertaiseksi’ ei sekään sitä tee vaan asettaa vain ongelmaan uudelleen.”Mstä tuo paha halu pyrkiä Jumalan vertaseksi tuli,koska kyseessä on täydellise hyväksi luotu olento ja paha ei ollut koko maailmankaikeudessa olemassa?

      Tätä ongelma ei uskalleta aidosti lähestyä ja niinpä Snäja Matias vaan pyörittelitte lausieta,jota jättivät ongelman edelleen täysin auki. Näin siksi, että joko a ) esi-isät ovat tämän lankeemusopin laatiessaan erehtyneet tai b) Jumala ei ole sellainen kuinon uskottu ja opetettu.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kosti Vasumäki sanoo:

      Kaksijumaluus ei kuitenkaan ole perimmäinen syy, sen perkele itse todistaa puhuessaan vain yhdestä Jumalasta, kuten totesin. Syy lankeemukseen kohdistuu siten yksin tähän Jumalan luomaan olentoon. Vapaalla tahdolla on mielestäni oma osuutensa lankeemukseen. Tämän todistaa se, että saatana sai Eevan ja Aadamin lankeamaan he samalla menettivät paitsi uskonsa Jumalaan myös vapaan tahtonsa suhteessa hengellisiin asioihin. Tässä mielessä me olemme perineet heidän ominaisuutensa.

      Totta tietenkin on, että Raamattu on varsin niukkasanainen pahan alun suhteen. Jeesus tosin valaisee perkeleen olemusta kaikkein selkeimmin toteamalla, ”että hän valehtelija ja velheen isä ja kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa.” Tässä on lähellä ajatus, että valheella on ollut osuus itse pahan alkuun. Perkele kohdistaa valheellisen hyökkäyksen Jumalaan ja yrittää puiden kieltämisellä todistaa, ettei Jumalalla ole hyvää tahtoa ihmistä kohtaan sanomalla Eevalle: ”Onko Jumala todellakin sanonut: ’Älkää syökö kaikista paratiisin puista’?” Tässä perkele asettaa epäilyksen alaiseksi paitsi Jumalan hyvyyden myös uskon hänen sanaansa, todistaen täten itsensä valehtelijaksi.

      Vaikka pahan alku (kiinnostava aihe sinänsä) jääneekin salaisuuden peittoon on kuitenkin selvää, että ennen aikojen alkua on ollut ja on vain yksi absoluuttisen hyvä Jumala.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    Et edelleenkään ole Kosti pohjimmiltaan tajunnut ongelman syvyyttä; ongelma ei siis koske yhtä eikä kahta jumalaa eikä vapaata tahtoa vaan se koskee kristillistä opetusta, joka ko asiassa on äärettömän epälooginen.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Seppo

      ”Epäloogisuus” selittyy vain siitä että oletetaan ikään kuin välttämättömäksi joku sellainen lähtökohta, joka ei kuulu asiaankuuluvien premissien joukkoon.

      Tuollainen ylimääräisten premissien omavaltainen lisääminen luo tilanteen, missä kokonaisuus vääristyy alkuperäisen selkeän sanoman vastaiseksi ja syntyy kuvitelma että kyseessä olisi looginen epäjohdonmukaisuus, vaikka lähtökohtana onkin asiaan kuulumattoman premissin lisääminen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Tähän asiaa en ole tuonut eikäsiihen tarvitse tuoda yhtään premisiä itse asia neli ongelman ulkopuolelta. Ko muka ’ulkopuolinen’ premissi on vain hieman banaalia vertausta käyttääkseni ns. hätäkakka, jolla ongelma yritetään peittää näkyvistä.

      Mitään ulkopuolista permissiä ei ole näissä kritillisestä opetuksesta nousevissa lähtökohdissa.

      1) Jumala on täydellisen h yvä 2) kaikki Jumalan luoma oli täydellisen hyvää 3) Kaikki Jumalan enkelit olivat täydellisen hyviä 4) Missään ei ollut mitään pahaa 5 ) Jumalan enkeli lankesi ja mailmaan tuli paha.

      Loogine ongelma: Miten täydellisen hyvä voi langeta pahaan, jota ei ollut olemassa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kosti Vasumäki sanoo:

      Seppo, jospa tämä pahan logiikka meneekin näin: ”Oi onnellinen lankeemus, ”felix culpa”, joka toi meille tällaisen ja näin suuren Lunastajan, Kristuksen.”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Seppo

      Kristillisen uskon loogisuuden perusta on siinä että Jumala on yksi.

      Kaikki sellaiset lisukkeet, mitkä ovat ristiriidassa tämän peruslauseen kanssa, ovat jostakin ulkoa päin tulleita asiaan kuulumattomia vääristymiä.

      Koko maailman olemassaolo, niin näkyvän kuin näkymättömän, on peräisin Jumalan olemassaolosta, hänen luomisteostaan.

      Jumala on hyvä. Näin ollen koko maailman hyvyys on luomistyön lähtökohtaan kuuluva perusolemus.

      Kaikki sellaiset yritykset pahan olemassaolon selityksissä missä ollaan ristiriidassa tämän perustavan lähtökohdan kanssa joko tekevät pahasta omalakisen jumalolennon tai sellaisen voimanvallan tai mahdin, missä se ikään kuin omana itsessään olevana omaa olemassaolon oikeutuksen ja silloin paha ikään kuin tehdään hyväksyttäväksi ja moraalisesti kelvolliseksi.

      Sen sijaan kun paha nähdään suhteessa Jumalan luomistyöhön, niin silloin paha on perusteissaan Jumalan työn vastustamista eli siis perusteissaan pahaa.

      Koska Jumala on hyvä ja paha on pahaa, niin silloin pahaa vastaan on aihetta taistella ja sen valtaa vastaan on ei ainoastaan hyväksyttävää, vaan jopa aiheellista toimia ja jonka poistamiseen on pyrittävä:

      elämän puolesta kuolemaa vastaan, totuuden puolesta valhetta vastaan, oikeuden puolesta vääryyttä vastaan, rakkauden puolesta vihaa vastaan, yhteyden puolesta eripuraisuutta vastaan, inhimillisyyden puolesta julmuutta vastaan, jne. .

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Ne lisukkeet olet tähän keskusteluun tuonut Sinä Matias, en minä. Eli pitänee toistaa tämä edellä kylmästi ohittamasi: 1) ”Matias,joko kieltäydyt ymmärtämästä ongelmaa tai väistelet sitä ommellen ‘ulkopuolisen syyn’ olkinuken. Ei tässä ulkopuolisatta syytä tarvita e n k ä o l e s i t ä h a k e n u t. Sillä tämä ongelma on ihan yhtä ratkaisematon myös ‘oman syyn’ kohdalla.”

      2) Tähän asiaa en ole tuonut eikäsiihen tarvitse tuoda yhtään premisiä itse asia neli ongelman ulkopuolelta. Ko muka ‘ulkopuolinen’ premissi on vain hieman banaalia vertausta käyttääkseni ns. hätäkakka, jolla ongelma yritetään peittää näkyvistä.

      Ylläsanotusta huolimatta jauhat ylimääräisistä premisseistä,jotka olet -toki pasiivilauseiden taakse naamioituen– itse tuonut keskusteluun.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Ymmärrän Sepon kysymykset ja Raamattu ei ole kovin yksiselitteinen kirjoitusten mukaan. On nähtävä sen mukaan myös siten, että Taivaassa (joka on meidän ymmärryksemme ulkopuolella) syttyi sota (kapina) ja tuon tapahtuman seuraus on ulottunut myös ihmisen lankeamiseen ja leikkaa meidän todellisuuteen Sanan kautta, jonka kautta on kaikki ymmärrys.

    Hyvä ja pahan kysymykseen ei löydy selkeää vastausta Raamatusta ja on vähän naivia ajatella, että Jumala ei olisi myös pahan Luoja. Luther sanoo, että saatana on Jumalan juoksupoika ja sellaisena Jumalan luoma. Se mikä näyttää meistä pahalta, saattaa olla Jumalan suunnitelman ja toteuttamisen väline.

    Inhimillisesti voidaan ajatella , että Juutalaisten kohtalossa on ollut pahaa yllinkyllin, mutta toisaalta Raamatussa annetaan ymmärtää, että Jumalan on kaiken takana ja ohjaa laivaa oman mielensä mukaan. Missä kohdin isossa kuvassa hyvä muuttuu pahaksi ja paha hyväksi? Mahdotonta sanoa.

    On välttämättömän suomasta pakosta ajateltava, että Jumala tekee mitä tahtoo ja meidän vajavaisen käsityksemme mukaan myös pahaa, mutta juuri siinä on ilmaistu Hänen Rakkautensa luotuja kohtaan, että on Lähettänyt Pelastuksen, jossa ihminen saa Levon ja Rauhan ja ymmärryksen Jumalan ja ihmisen iankaikkisesta olemuksesta. Kuka tietää kuolleiden kohtaloista, mihin menevät ja mitä heille lopulta käy? Jos Jumala Armahtaa ihmisen, niin kuka voi Jumalan päätöksen muuttaa paitsi Jumala. Mikä on kaiken elämän ja universumin takana oleva oleminen, sillä kaiken olemassa olo on lopulta kuitenkin mysteeri johon emme voi saada vastausta.

    Kaikella viisaudellaan ihminen ei saavuta Jumalan aivoitusten salaisia päämääriä (Jumalan salattu tahto) ja ihmisen elämä ja syntymä saattaa olla lopulta sivujuonne suuremmassa näytelmässä, joka tapahtuu kokonaan toisessa ulottuvuudessa. (Taivas)

    No, näitä vain pohdin, niinkuin pieni ihminen voi, eikä mitään varmaa jää kuitenkaan käteen. Ainoastaan se on varmaa, että jostain on ihminen saanut alkunsa ja jos Luojan tekona, niin olkoon niin. (Näin myös vakaasti uskon, johon minulla on syyni ja oikeuteni.)

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Matias Roto

    Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit