Maltillinen uskontunnustus
Omasta uskosta julkisesti kertominen asettaa sen myös arvioivien katseiden alle. Koen kuitenkin, ettei kukaan ihminen voi arvioida toisen uskoa tai sen riittävyyttä. Joskus minusta tuntuu, että ihmisen uskon määritteleminen on tärkeämpää ulkopuolisille kuin ihmisille itselleen. En koe arjessani tarpeelliseksi uskoni erityistä analysoimista. Mielessäni olen ajatellut, että se kertoo itselleni riittävästi, ketä kiitän ja kenen puoleen huudan hädän hetkellä. Minulle riittää, että turvaudun elämäni iloissa ja suruissa kolmiyhteiseen Jumalaan. Koen uskoani hoitavaksi sen, kun hiljaa mielessäni rukoilen, luen Raamattua ja hiljennyn ehtoollispöytään. Näissä hetkissä merkityksellistä ei ole toisten arvio uskostani, vaan se, että saan hiljentyä Jumalan edessä.
Koen, että minun on pappina turha peitellä uskoani. Pantapaita ylläni kertoo jo sanattomastikin sen, ketä palvelen. Haluan pappina olla avoimesti esimerkki kristitystä, uskovasta ihmisestä. Mediassa nostetaan usein esille uskontojen varjopuolia tai uskoon hyvin ehdottomasti suhtautuvia ihmisiä. Joskus huomasin kipuilevani sen kanssa, pitäisikö minun pappina olla uskossani jotenkin ehdottomampi, radikaali tai erottuva. Pohtiessani olen ymmärtänyt, että ehkä yksi minun kutsumuksistani pappina voikin olla maltillisuuden esillä pitäminen. Uskon ei tarvitse olla räiskyvää ja näyttävää. Se voi myös olla turvallista, rauhallista ja lempeää heittäytymistä. Lopulta kaiken tekemisen keskellä usko on minulle ihan vain olemista – lepäämistä Jumalan käsien varassa.
Avaan ajatuksia uskostani lisää tubessa.
11 kommenttia
Ihminen uskoo, jos on uskoakseen. Kukaan ei voi pakottaa itseään uskomaan, puhumattakaan, että voisi pakottaa ketään toista uskomaan.
Emilia: ”En itse osaisi kuvitella, että työskentelisin sellaisen organisaation palveluksessa, jonka sanomaan ja ydinajatuksiin en uskoisi.”
Kirkon palveluksessa työskentelee kuitenkin suuri joukko ihmisiä, jotka eivät usko tavalla, jolla uskontunnustus heitä velvoittaa uskomaan. Suuri osa papeistakaan, jopa puolet naispuolisista papeista ei usko Jeesuksen neitseestä syntymiseen vaikka sunnuntaisin messuissa väittävät uskovansa. http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/vain-joka-toinen-naispappi-uskoo-jeesuksen-syntyneen-neitseesta/
Kristityt universalistit, myös osa papeista, uskoo puolestaan kaikkien ihmisten pelastuvan (mistäköhän?) ihan riippumatta siitä, uskovatko kristinuskon, tai yleensä minkään uskon opettamalla tavalla vai eivät.
Loppujen lopuksi kysymys taitaakin olla vain uskon asioista. Kukaan elävä ihminen ei totuutta tiedä.
Emilia
Kiitos tekstistäsi.
Meitä kannattaa yhteinen usko.
Kimmo
Usko on yksi kokonaisuus. Uskon totuus on meiille annettu todellisuus. Koska usko on yksi, niin sen erillisten osien ymmärtäminen ei ole kokonaisuuden totuudellisuuden peruste, vaan kokonaisuus kannattaa jokaista yksityistä osastaan. Näin myöskään joidenkin yksittäisten pappien epäily joidenkin yksittäisten uskonkohtien kohdalla ei tee tyhjäksi koko uskon kokonaisuutta pienimmässäkään määrin. Sellainen on vain heidän henkilökohtainen ongelmansa.
Jumala on yksi ja siksi myös uskomme on yksi. JOs uskoja olisi monia, niin silloinhan jumaliakin olisi monia. Mutta nytpä Jumala on yksi, joten myös usko on yksi ja tuosta uskosta me saamme olla osallisia.
Raikasta pohdintaa Emilia pappi. Tänään yhdessä kirkossa lausumamme uskontunnustus alkoi samoilla ”Me uskomme ..”. Kyse on kirkon yhteisestä uskosta johon me kukin jumalanpalvelukseen osallistuva tahdoimme yhtyä. Lausumalla yhdessä uskontunnustuksen me seurakuntalaiset Kristuksen kirkon jäseninä autamme toinen toisiamme pysymään lujana uskossamme.
Kyse ei ole vain virkaan vihittyjen paimenten tehtävästä, vaan jokaiselle seurakuntalaiselle jaetusta vastuusta tukea uskossaan heikompaa veljeä ja sisarta pysymään Herran tiellä. Tahto yhtyä kirkon yhteiseen uskoon kantaa myös niiden päivien yli, kun epäilevä osa meistä on tavanomaistakin vahvempi.
Ilmoita asiaton kommentti