Maltillinen uskontunnustus

Viime vuosina olen säännöllisesti saanut vastata hyvin suoriin kysymyksiin uskostani. Toisaalta ymmärrän, että papin uskon laita kiinnostaa monia, toisaalta ihmettelen tätä. En itse osaisi kuvitella, että työskentelisin sellaisen organisaation palveluksessa, jonka sanomaan ja ydinajatuksiin en uskoisi. Samalla koen uskon kantavan minua pappina, sillä tätä työtä ei tarvitse tehdä yksin. Minusta on nuorena pappina lohdullista ajatella, että minä voin palvella Jumalan käsinä ja Jumala tekee työtään meissä. Sanoisin, että omalla kohdallani usko vapauttaa, rohkaisee, kantaa ja kutsuu iloon. Usko värittää elämääni valolla, armolla ja rakkaudella.

Omasta uskosta julkisesti kertominen asettaa sen myös arvioivien katseiden alle. Koen kuitenkin, ettei kukaan ihminen voi arvioida toisen uskoa tai sen riittävyyttä. Joskus minusta tuntuu, että ihmisen uskon määritteleminen on tärkeämpää ulkopuolisille kuin ihmisille itselleen. En koe arjessani tarpeelliseksi uskoni erityistä analysoimista. Mielessäni olen ajatellut, että se kertoo itselleni riittävästi, ketä kiitän ja kenen puoleen huudan hädän hetkellä. Minulle riittää, että turvaudun elämäni iloissa ja suruissa kolmiyhteiseen Jumalaan. Koen uskoani hoitavaksi sen, kun hiljaa mielessäni rukoilen, luen Raamattua ja hiljennyn ehtoollispöytään. Näissä hetkissä merkityksellistä ei ole toisten arvio uskostani, vaan se, että saan hiljentyä Jumalan edessä.

Koen, että minun on pappina turha peitellä uskoani. Pantapaita ylläni kertoo jo sanattomastikin sen, ketä palvelen. Haluan pappina olla avoimesti esimerkki kristitystä, uskovasta ihmisestä. Mediassa nostetaan usein esille uskontojen varjopuolia tai uskoon hyvin ehdottomasti suhtautuvia ihmisiä. Joskus huomasin kipuilevani sen kanssa, pitäisikö minun pappina olla uskossani jotenkin ehdottomampi, radikaali tai erottuva. Pohtiessani olen ymmärtänyt, että ehkä yksi minun kutsumuksistani pappina voikin olla maltillisuuden esillä pitäminen. Uskon ei tarvitse olla räiskyvää ja näyttävää. Se voi myös olla turvallista, rauhallista ja lempeää heittäytymistä. Lopulta kaiken tekemisen keskellä usko on minulle ihan vain olemista – lepäämistä Jumalan käsien varassa.

Avaan ajatuksia uskostani lisää tubessa.

11 kommenttia

  • Jukka Kivimäki sanoo:

    Raikasta pohdintaa Emilia pappi. Tänään yhdessä kirkossa lausumamme uskontunnustus alkoi samoilla “Me uskomme ..”. Kyse on kirkon yhteisestä uskosta johon me kukin jumalanpalvelukseen osallistuva tahdoimme yhtyä. Lausumalla yhdessä uskontunnustuksen me seurakuntalaiset Kristuksen kirkon jäseninä autamme toinen toisiamme pysymään lujana uskossamme.

    Kyse ei ole vain virkaan vihittyjen paimenten tehtävästä, vaan jokaiselle seurakuntalaiselle jaetusta vastuusta tukea uskossaan heikompaa veljeä ja sisarta pysymään Herran tiellä. Tahto yhtyä kirkon yhteiseen uskoon kantaa myös niiden päivien yli, kun epäilevä osa meistä on tavanomaistakin vahvempi.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • emiliapappi sanoo:

      Olen samaa mieltä Jukka, että kirkon yhteiseen uskoon tukeutuminen kantaa ja voimme tukea toinen toisiamme uskossa. Tämä on jokaisen kristityn tehtävä. Minusta on ihana huomata, kuinka erityisesti monet isovanhemmat kantavat arjessa lapsia ja lapsenlapsia tällä tavalla.

      Kirkon yhteiseen uskoon liittyminen uskontunnustuksessa puhuttelee minua varsinkin kastepäivänä ja hautaan siunaamisessa. Molemmissa uskontunnustuksen yhdessä lausumisen jälkeen muistutetaan, että olemme yhdessä koolla luottaen uskontunnustuksessa annettuihin lupauksiin. Minusta tuo on puhuttelevaa: toimitusten pyhyys ja uskon salaisuus ei ole kiinni ihmisten asenteista. Epäilynkin keskellä tuohon uskoon saa nojautua.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Kivimäki: “Tahto yhtyä kirkon yhteiseen uskoon”

      Usko ei ole tahdon asia.

      Kysymys on vähän samanlaisesta asiasta kuin nukkuminen. Unettomuudesta kärsivä voi viikon valvottuaan tahtoa itselleen unta enemmän kuin mitään muuta maailmassa, mutta ei uni tahtomalla tule.

      Selvennykseksi sanottakoon, että en kärsi unettomuudesta enempää kuin (jumal)uskon puutteestakaan. Tosin eri syistä. Unta saan tarpeekseni, uskoa en kaipaakaan, koska en koe tarvitsevani mitään uskomatonta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • kimmo wallentin sanoo:

    Ihminen uskoo, jos on uskoakseen. Kukaan ei voi pakottaa itseään uskomaan, puhumattakaan, että voisi pakottaa ketään toista uskomaan.

    Emilia: “En itse osaisi kuvitella, että työskentelisin sellaisen organisaation palveluksessa, jonka sanomaan ja ydinajatuksiin en uskoisi.”

    Kirkon palveluksessa työskentelee kuitenkin suuri joukko ihmisiä, jotka eivät usko tavalla, jolla uskontunnustus heitä velvoittaa uskomaan. Suuri osa papeistakaan, jopa puolet naispuolisista papeista ei usko Jeesuksen neitseestä syntymiseen vaikka sunnuntaisin messuissa väittävät uskovansa. http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/vain-joka-toinen-naispappi-uskoo-jeesuksen-syntyneen-neitseesta/

    Kristityt universalistit, myös osa papeista, uskoo puolestaan kaikkien ihmisten pelastuvan (mistäköhän?) ihan riippumatta siitä, uskovatko kristinuskon, tai yleensä minkään uskon opettamalla tavalla vai eivät.

    Loppujen lopuksi kysymys taitaakin olla vain uskon asioista. Kukaan elävä ihminen ei totuutta tiedä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • emiliapappi sanoo:

      “Kirkon palveluksessa työskentelee kuitenkin suuri joukko ihmisiä, jotka eivät usko tavalla, jolla uskontunnustus heitä velvoittaa uskomaan. Suuri osa papeistakaan, jopa puolet naispuolisista papeista ei usko Jeesuksen neitseestä syntymiseen vaikka sunnuntaisin messuissa väittävät uskovansa.”

      En voi puhua kaikkien naisten tai pappien suulla. Koen, että minun tehtäväni ei ole arvioida toisten ihmisten uskoa. Usko on henkilökohtainen asia, enkä voi koskaan tietää, millaisia asioita ihmisten uskon taustalla on vaikuttamassa. Ajattelen kuitenkin, että kirkon työntekijän työhön kuuluu ihmisten rohkaisu kohti kirkon yhteistä uskoa. Kirkon työssä emme edusta itseämme, vaan kirkkoa ja kirkon yhteistä uskoa. Tämän olen henkilökohtaisesti kokenut tärkeäksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Emilia: “Kirkon työssä emme edusta itseämme, vaan kirkkoa ja kirkon yhteistä uskoa. ”

      Voiko sanoa, että on kysymys kirkon yhteisestä uskosta, jos puolet sen papeista ei usko yhteen uskontunnustuksen keskeiseen kohtaan?

      Ovatko nämä papit epärehellisiä lausuessaan uskontunnustuksen messussa vaikkeivät siihen kaikilta osiltaan itse uskokaan? Vai onko asia käsitettävä niin, että “Älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä opetan” vaikka tässä nyt uskontunnustusta lukiessani potaskaa puhunkin?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • emiliapappi sanoo:

      Kuten jo Kimmo aiemmin sanoin, koen ettei minun tehtäväni ole arvioida toisten ihmisten uskoa. Usko on jokaisen henkilökohtainen asia.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Emilia: “koen ettei minun tehtäväni ole arvioida toisten ihmisten uskoa”

      Enhän minä sinulta kenenkään toisen ihmisen uskon arviointia tivaakaan.

      Nämä papit, jotka Jeesuksen neitseestä syntymiseen eivät usko tunnustavat ihan itse epäuskoisuutensa. Eihän siitä ole epäselvyyttä, eikä sinun siihen tarvitse kantaa ottaa.

      Kysyin vain mielipidettäsi siitä, voiko sanoa, että on kysymys kirkon yhteisestä uskosta, jos puolet sen papeista ei usko yhteen uskontunnustuksen keskeiseen kohtaan?

      Kysyin myös ovatko nämä papit mielestäsi epärehellisiä lausuessaan uskontunnustuksen messussa vaikk’eivät siihen kaikilta osiltaan itse uskokaan? Vai onko heidän uskontunnustuksensa käsitettävä niin, että “Älkää olko epäuskoisia niin kuin minä olen, vaan uskokaa niin kuin minä opetan” ?

      Totesihan maailmanlaajuisesti arvostettu eksegeettimme ja pappi Heikki Räisänenkin taannoin Suomen Kuvalehden haastattelussa kun häneltä kysyttiin mitä hän arvelee itselleen tapahtuvan, kun hän kuolee:

      ”Eiköhän se ole siinä. Elämä ja tietoisuus päättyy. Näin arvelen, kysyttäessä – en siis ’opeta’.”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • emiliapappi sanoo:

      Se, että mielestäni minulle ei kuulu toisten ihmisten uskon arvioiminen sisältää myös sen, etten sano ketään uskonasioissa valehtelijaksi. Uskossa on kyse jokaisen omasta asiasta, eikä sitä ulkopuolisen kuulu arvioida tai mitata.

      Henkilökohtaisesti ajattelen, ettei kirkon yhteinen usko mene inhimillisyydestä ja ihmisten epäilystä rikki. Tässä tekisi mieli lainata arkkipiispa Kari Mäkisen sanoja: “Minulle uskontunnustus on kirkon yhteisen uskon ilmaus ja kiteytys. Luovuttamaton ja ainutlaatuinen. Se on nimenomaan uskontunnustus, johon liittyminen on enemmän kuin oma usko tai ymmärrys. Yksittäisiä kohtia voi toki mietiskellä, ihmetellä ja kysyä, mitä kirkko tällä ilmaisee ja tarkoittaa.”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      OK. Kiitos vastauksestasi Emilia.

      Näin uskonnottomman pakanan näkökulmasta katsottuna tuntuu vain perin kummalliselta, että iso osa papistosta ei usko itse siihen mitä pitäisi opettaa totuutena.

      Eipä siitä sen enempää..

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Matias Roto sanoo:

    Emilia

    Kiitos tekstistäsi.

    Meitä kannattaa yhteinen usko.

    Kimmo

    Usko on yksi kokonaisuus. Uskon totuus on meiille annettu todellisuus. Koska usko on yksi, niin sen erillisten osien ymmärtäminen ei ole kokonaisuuden totuudellisuuden peruste, vaan kokonaisuus kannattaa jokaista yksityistä osastaan. Näin myöskään joidenkin yksittäisten pappien epäily joidenkin yksittäisten uskonkohtien kohdalla ei tee tyhjäksi koko uskon kokonaisuutta pienimmässäkään määrin. Sellainen on vain heidän henkilökohtainen ongelmansa.

    Jumala on yksi ja siksi myös uskomme on yksi. JOs uskoja olisi monia, niin silloinhan jumaliakin olisi monia. Mutta nytpä Jumala on yksi, joten myös usko on yksi ja tuosta uskosta me saamme olla osallisia.

    Ilmoita asiaton kommentti