Jeesuksen lapsuuden kertomukset

Suomalainen kirkon edustus on käynyt paavin luona. Yhteyksiä pidetään Roomaan. Nykyinen paavi tuli tehtävään edellisen paavin siirryttyä eläkkeelle.  Paljon on muuttunut julkisuuskuvassa.

 

Edellinen paavi Benedictus XVI, aikaisemmalta nimeltään Joseph Ratzinger on aikamme johtavia teologeja. Hän on kirjoittanut nelisenkymmentä kirjaa. Useimmat niistä ovat erittäin korkeatasoisia ja antoisia. Myös luterilainen teologi lukee niitä rakennuksekseen.

 

Joulun tienoilla olen lukenut hänen kirjaansa ”Syntyi Neitsyt Mariasta”. Siinä käsitellään Jeesuksen lapsuuden kertomuksia. Käsittely on tasapainoista ja paljon tietoa antavaa. Nykyajan päteviä tutkijoita seurataan ilman että langetaan näpertelyyn. Keskeiset ajatukset tulevat selkeästi esille.

 

Käsittelyyn tulevat kaikki merkittävimmät raamatunkohdat, joissa Jeesuksen lapsuutta seurataan sukuluetteloista kaksitoistavuotiaan temppelissä käyntiin asti. Vanhan ja Uuden testamentin aines tuodaan esille. On helppoa huomata miten usein lapsuuden kertomusten teksti heijastaa Vanhan  testamentin ajatusmaailmaa. Molemmat testamentit sykkivät samassa tahdissa.

 

Suomalainen toimitustyö on ollut taitavissa käsissä. Laadukas työ on saanut laadukkaan käännöksen ja julkaisu on huolella tehty.

 

* * *
Joseph Ratzinger. Benedictus XVI. Syntyi Neitsyt Mariasta
Alkuperäinen teos Jesus von Nazareth Die Kindheitsgeschichten
Kääntäjä Jarmo Kiilunen Aarre Huhtalan avustamana
Taitto Teemu Junkkaala/gstj.fi
ISBN 978-951-888-711-2
ISSN 179-6589/4
Porvoo 2014
”Deus ecclesiaque eius” edendum curavit Tom Holmén.

 

 

 

 

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25