Itku pitkästä ilosta

Joulua valmistellaan niin kauan ja kuluttavasti, että monille arki sen jälkeen on huojennus, toisille masennuksen paikka. Mikä täyttäisi tyhjiön? Uusi vuosiko?

Kuulun huojentuneisiin, mutta tunnen runsaasti tyhjäkäynnillä olevia ihmisiä, jotka ottavat yhteyttä täyttääkseen mielensä jollakin itseään suuremmalla - sitähän joulu on merkinnyt monelle.

Mikä muu neuvoksi kuin täyttää tietoisuutensa kalvava kaihomielisyys sillä, mikä on käsillä. Nykyinen päivä. Itse elävänä siinä - miksi ei siis aistisi uuden arjen raikkautta ilmassa, jossa vihdoin pääkaupunkiseudullakin on pakkasta ja huurretta maassa sekä puissa, autojen tuulilaseissa... Ainakin viimemainitun edessä joutuu hyppysissään tuntemaan olevansa läsnä.

Jeesus ei jäänyt kapalolapseksi seimeen odottamman loppiaisen lahjoja. Hän on läsnä arjessa ja pyhässä täytenä Jumalan lupauksena. Minä olen kanssanne! Pelkkä mindfullnes ei riitä arjen tyhjiöön. Sen täyttää vain läsnäolevan armon, siunauksen ja voiman kokemus. Se tulee rukouksessa vastaan, pyhittää joutokäyntipäivänkin.

1 kommentti

  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Merkillisesti juuri tänä vuonna joulun odotus/valmistus jäi minimiin. En kuunnellut joululauluja juurikaan enkä siivonnut joka kaappia ja nurkkaa, enkä paistanut yhtään piparia tai joulutorttua. Jokuhan on sanonut, että siivoa kaapit ennen joulua vain jos aiot viettää joulusi komerossa.

    Kuitenkin joulu tuli ja meni kuten ennenkin. Aattona oli mukavaa perheen kanssa, haudoillakin kävimme kun kerrankin oli sateeton aattosää. Nyt ei ole enää yhtään jouluruokia kaapissa. Arki voi alkaa. Nyt odotetaan kevättä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Päivi Huuhtanen-Somero
    Päivi Huuhtanen-Somero

    Eläköitynyt estetiikan, kirjallisuustieteen ja taidekasvatuksen dosentti. Retriitinohjaaja. Hengellinen ohjaaja. Useita rukoukseen ja hengelliseen harjoitukseen liittyviä kirjoja ja kirjoituksia 1985-. Esseitä kristillisestä taiteesta ja kulttuurista. Runoja, aforismeja.