https://www.youtube.com/watch?v=nmsES6RaBkg&feature=youtu.be
Kaikki teologiset lauseet ovat metaforaa, kielikuvaa, jotka sanoittavat sitä mistä ei voi sanoa, parhaimmillaankin neliöivät ympyrää, purkittavat ikuisuutta. Myös Isä, Poika ja Pyhä Henki on metafora, kielikuva Jumalasta. Se ei ole siis Jumalan nimi, kuten monet ajattelevat. Se on syntynyt tiettynä aikana, tiettyyn tilanteeseen. Mutta onko se paras mahdollinen kuva tähän aikaan missä elämme?
Patriarkaalinen käsitys Jumalasta, sotaisat, voittoa ja valloittamista painottavat kuvat kristinuskosta ovat tuottaneet kirkko-instituution, joka on kääntynyt alkuperäisen olemuksensa vastakohdaksi. Vallattomien kirkosta on tullut vallan kirkko. ”Menkää kaikkeen maailmaan ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni”. No todellakin on menty ja tehty, viimeistään ristiretkistä lähtien. Yksikään katedraali ei ole syntynyt ilman keisarin miekkaa, ei myöskään Tuomiokirkko, ei Kallion kirkko. Kristinusko alistettiin vallan palvelukseen ja siihen patriarkaaliset metaforat ovat olleet mitä sopivimmat. Kirkon kieli on tukenut militarismia, eskapistista elämäntapaa ja vahingollisia ajatustottumuksia, eikä ole lopultakaan asettanut ihmistä vastuuseen maapallon kohtalosta. Seuraukset näemme.
Jotta voisimme pelastaa maailman, meidän on luotava ajatusmalleja ja kuvia Jumalasta ja maailmasta, jotka sulkevat sisäänsä koko luomakunnan, ylläpitävät tunnetta vastavuoroisuudesta ja keskinäisestä riippuvuudesta.
Teologi Sallie McFague ehdottaa metaforaa eli kielikuvaa Jumalasta äitinä, ystävänä, rakastajana ja maailmasta Jumalan ruumiina. Miltä nämä kuulostaisivat? Kuvitelkaa armeijaa, kun se lähtisi se sotimaan äidin, ystävän ja rakastajan nimeen tai sotilaspapit armeijassa saarnaisivat varusmiehille ja ”siunaisivat” aseita äidin, ystävän ja rakastajan nimeen?
Jumalasta rakastajana. Kuinka huikea kuva. Eikö rakkaussuhde kahden ihmisen välillä ole syvintä, mitä me voimme kokea, intiimeintä, iloa (ja kipua) tuottavinta? Jos tämän saman kuvan toisi ihmisen ja Jumalan välille. Jumala rakastajana. Voisin tulla nähdyksi, saisin olla rakastettu. Äiti, ystävä, rakastaja – Jumala katsoo maailmaa syvää iloa ja riemua tuntien.
Entä kuva maailmasta Jumalan ruumiina? Eikö se tuo hengen korkeuksissa leijuvan uskon maan päälle? Eikö se tuo Jumalan maan päälle? Kun maailma on Jumalan ruumis, meidän ei tarvitse mennä tiettyyn paikkaan, kirkkoon tai kuoleman jälkeiseen taivaaseen ollaksemme Jumalan läsnäolossa vaan olemme siinä tässä maailmassa ja todellisuudessa. Jumalan läsnäolo olisi tämänpuoleista, käsin kosketeltavaa ja ruumiillista läsnäoloa.
Äidin, Ystävän ja Rakastajan nimeen.
”Kaikki teologiset lauseet ovat metaforaa, kielikuvaa, jotka sanoittavat sitä mistä ei voi sanoa”
Niinhän se on, mutta ei kai siitä seuraa että metaforat olisivat ihan mielivaltaisia tai vapaasti korvattavissa toisenlaisella metaforalla?
Jos sanottaisiin että jokin toinen metafora sopisi meidän aikaamme paremmin, niin eikö silloin väitettäisi että meillä onkin Jumalasta jotain spesifiä tietoa jota vanha metafora ei kunnolla välitä?
Uusia metaforia ei tule luoda mielivaltaisesti, vaan keskellä oman aikamme keskeisimpiä ja polttavimpia kysymyksiä. Tänään se tarkoittaa, ydinsodan uhan lisäksi, ilmaston lämpenemisen tuomaa ekologista uhkaa, yhtiövaltaa, voimakasta eriarvoistumista, köyhyyttä, yhteiskuntien polarisoitumista, rasismia ja fasismia. Emme voi jumittua eilispäivän metaforiin tekemättä väkivaltaa kristinuskon elävälle ytimelle, kadottamatta oleellisinta. Kristinuskon tulee aina puhua uudella kielellä, uusin käsittein ja kuvin, metaforin ja mallein. Ihminen pyrkii luontaisesti takertumaan asioihin, esineisiin, ajatuksiin, identiteetteihin ja absolutisoimaan ne, omistamaan ne totuuksina. Jos emme luo uusia kuvia, teologia sulkeutuu omaan maailmaansa tai vesittyy. Mikään teologinen kieli ei voi vaatia itselleen lopullista auktoriteettia, koska kaikki teologia on lopulta metaforaa, yritystä kuvata kuvaamatonta.
Kristinuskon vanhat, klassiset metaforat ja mallit eivät pysty vastaamaan tähän tilanteeseen. Ne ovat vanhentuneita, suorastaan vaarallisia, ja ovat osaltaan vaikuttaneet maailman tilaan ja edelleen ylläpitävät tuhoisaa kehitystä.
Raamattu on paljolti konkreettista ilman kielikuvia ,kuten mielestäni lähetyskäsky tai 10 käskyä.
Mielestäni se on metaforaa , kun poliitikot julistaa , että me pysäytämme ilmastonmuutoksen ja vielä valheellista sellaista, koska silloin ihminen kieltää sen tosiasian että ilmasto muuttuu joka tapauksessa julistaa sitä tai ei.Tai puhe tasa- arvosta on metafora, jonka kuulija voi sitten päättää mitä puhujan heitto tarkoittaa, koska käsitettä voi lähestyä monesta näkökulmasta ja on usein valheellinen , koska se lopulta onkin hyvin valikoivaa.
Kolminaisuuteen on luotu tai siihen liittyen on syntynyt paljon teologiaa, oikeastaan koko kirkon teologia. Sitä pitää ”haastaa”, mutta samalla joudumme miettimään, onko tuo luovuttamaton juttu – tai voisiko sen ilmaista toisin?
Kun näin voi kysyä eikö kolminaisuusajatus syntynyt alunperin opin täydellistämiseksi.
Eikö koko Jumalan suunnitelmassa tule esiin , Isän työssä,Pojan työssä ja Pyhän Hengen työssä (tehtävissä) eli miten sitä haastaa tai miten muuten sitä pitäisi ilmaista?
Kai tiedät, että samalla tapahtuu luopuminen Raamatun Kolmiyhteisestä Jumalasta, Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä. Se tarkoittaa myös pelastuksen ulkopuolelle jäämisestä, koska mitään muuta totutta ja tietä ei ole ilmoitettu ja lahjoitettu, kuin että Isä tullaan tuntemaan Pojan Kristuksen kautta. Sitä ei tee tyhjäksi Paavin kirkon eksymykset ja ristiretket, saatikka mainittu nykyaikainen teologia . Olkaamme siis vakaalla pohjalla ja uskossa raittiit.
Kristillisessä ’Uskontunnustuksessa’ hävitetään kokonaan naisten työ. Se on sovinistinen tunnustus. Toisen ryhmän, eli naisten kokonaisvaltainen mitätöinti.
Se on suuri virhe, koska VT:n puolella kyllä muistetaan myös tytöt.
Kuten olen aikaisemminkin sanonut: Yhtään poikaa ei synny ilman naista, eikä pojasta tule isää ilman, että nainen synnyttää hänelle lapsia.
Miehessä on sekä poika, että isä, mutta vain tyttöjen ja äitien ansiosta.
Ikuisia neitsyitä olivat sitten nunnat, he eivät saaneet avioitua maallisen miehen kanssa, heidän tuli säästää itsensä Kristukselle.
Kristuksesta saatiin myös kiva unelmamies, jos aviomies ei pystynyt rakastamaan sai uskoa, että oli tälllainen taivaallinen ihana nuori mies, joka ymmärtää myös naisia ja jonka rakkaus ei lopu. Ota Jeesus vastaan, Jeesus rakastaa, jos kärsit, sinun kuuluukn kärsiä, koska Jeesus myös kärsi.
Ja juutalaiset kansana saivat taistella olemassaolostaan tuhansia vuosia. Heitä sai panetella, kirota ja metsästää. ” Minun kansani synneistä he saavat ruokansa, heidän pahoja tekojaan heidän sielunsa himoitsee. ”
Kuten se on ennustettukin.
Jeesus tuli Juudan suvusta, Israelin maalle. Kyllä he ovat valittu kansa, mutta vain jo tulleessa Messiaassa. Muutoin miehen ja naisen avioliitto on molempien samanarvoista huomioimista ihan Raamatusta lähtien.
”Teologi Sallie McFague ehdottaa metaforaa eli kielikuvaa Jumalasta äitinä, ystävänä, rakastajana ja maailmasta Jumalan ruumiina. Miltä nämä kuulostaisivat? Kuvitelkaa armeijaa, kun se lähtisi se sotimaan äidin, ystävän ja rakastajan nimeen tai sotilaspapit armeijassa saarnaisivat varusmiehille ja ”siunaisivat” aseita äidin, ystävän ja rakastajan nimeen?
Jumalasta rakastajana. Kuinka huikea kuva. Eikö rakkaussuhde kahden ihmisen välillä ole syvintä, mitä me voimme kokea, intiimeintä, iloa (ja kipua) tuottavinta? Jos tämän saman kuvan toisi ihmisen ja Jumalan välille. ”(lainaus Blogista)
Eikös Raamatussa mainita jotakin Jumalan kuvien tekemisestä. Olisi kaiketi syytä pysyä noissa ajatuksissa. Harhaan meneminen alkaa aina Sanan epäilemisestä.
Isä ja Poika ja Pyhä Henki on myös Jumalan kuva. Miksi kuvakielto ei koske myös sitä?
Samuel Kettunen
”Jeesus tuli Juudan suvusta, Israelin maalle. Kyllä he ovat valittu kansa, mutta vain jo tulleessa Messiaassa. ”
Ja Jeesus sanoi, että ” pelastus on Juudasta ”, siis Israelin pelastus. Se on kristillisesti käännetty muotoon Jeesus on Juudasta.
Suoraan sanottuna suurin piirtein……
Uskontunnustuksen mukaan Luonnollinen lisääntyminen johtaa perisyntiin.
MInä aina luulin kirjoituksiin nojaten, että Eeva tarjosi Adamille vain omenaa, ei suinkaan pimppiä, mutta jotenkin kristillisyys on vääntänyt siitä sukupuoliseen toimintaan liittyvän synnin, johon nainen houkuttelee ja siitä seuraa, että pitää kuolla.
Siksi piti kirjoittaa neitsyestä syntynyt poika, joka ei koske naiseen, ja tätä kautta on synnitön vaikka tekisi mitä muuta tahansa mitä syntinä pidetään. Tosin hänkin kuolee, mutta nousee sitten ylös, koska ei ollut syntiä tehnyt, eli koskenut naiseen ja lisääntynyt luonnollisesti.
Kyllä, perisyntiajatus kadottaa Ihmisessä Jumalan lahjoissa suurta ja on näin Ihmisarvon vastainen.
On varmasti kirvelevää kun siitä on joskus pakko luopua.
Kun metaforista aiemmin puhuttiin on huomattava että perisyntikäsitys on huono ajatus varsinkin kun Jumala kahdeksannen päivän Ihmisen anomaliaa kielsi eikä käskenyt kuten kuudentena päivänä. Näin kyseessä oli tämän anomalian erijatkuvuus.
Olisin näin mieltä kyseessä olleen nykyisen sukumme alku Jumalan orastavissa lahjoissa omassatunnossa ja valinnan asiassa. Mutta että perisynti.
Toki asia kirkolle on elämän kuin kuoleman kysymys, ja siksi asiaa ei kehdata katsoa ja lukea mitä Vanhassa Testamentissa kerrotaan.
Ylipäänsä usko elämään on tärkeää itsekullekin, mutta kirkon opetus ja sen vaikutus aina kertautuvassa traditiossamme on kyntensä näyttänyt sukupolvien ketjussa.
Näin nykyisellä mallilla eteenpäin pääsemisemme on enemmän kuin hidasta.
Totta on kulttuuriin katsomatta jatkuvasti syntyvän Ihmisiä jotka tuovat valoa pimeyteen. Mutta heidän määränsä on pieni nostattamaan Ihmiskuntaa ylemmäksi ja eteenpäin katsomaan ja arvostamaan lahjaksemme saatua.
Eikö Jumalaa voi kuvitella pelkkänä rakkautena, ilman naista, miestä tai muuta inhimillistä ilmiasua. Siellä, missä on rakkautta, on Jumala ?
Tosin rakkaus sanana on väljähtynyt, se alkaa ja loppuu. Ja sitten tulee uusi rakkaus ja kaikki alkaa alusta.
Ihminen ei kykene muuhun. Siksi rakkaus.metaforanakin on ontto. Olemme pilanneet luonnon, jumaliemme maineen ja uskomme rakkauteen. Mitä jää jäljelle ? Helvetti ! Kenties jo elämmä siellä.