Isä – Jumala

Tämän merkitykseen antaa realistisen perustan Raamattuun otettu Markuksen kirjoittama evankeliumi, joka ei tunne neitseellistä syntymää ja päättyy tyhjään hautaan. Jeesus oli tavallinen ihminen, joka käytti isä ilmaisua korostaessaan Jumalan merkitystä meidän kaikkien ihmisten Korkeimpana isänä. Voisi sanoa realistisen perustan olevan meidän kaikkien ihmisten syntymässä saadussa lähimmäisen rakkauden mentaliteetessa olemuksessamme, jossa Jumala on henkisesti mukana.

Totean vielä että kaikki oliot planeetallamme vaikka miljardeja vuosia sitten ovat saaneet tämän rakkauden, joka esiintyy suhtautumisessa omaan rotuunsa.

Suni Reino
Suni Reino
Uskon rehelliseen ja realistiseen Jeesuksen sanomaan. Kirjoitin kirjan " Kristinuskon kirja " 2010, josta käsitykseni ovat huomattavasti tarkentuneet perustan ollessa sama. Minusta saatietoa Googlesta haulla " Reino Suni ", josta osoite muuttunut ja yritykseni lopetettu. Koulutukseltani Ekonomi ja minua voi lähestyä e-mailin kymp.net kautta. Elämäni hallinnassani aktiivisen liikuntaharrastuksen myötä mutta yksinelo ei sovi minun mentaliteettiin etenkään kun lapset perheineen asuvat muualla.