Meneekö yksityisyyden suoja kaikkien muiden etujen ohi?
Lukuisat ihmiset tilittävät vapaaehtoisesti yksityiselämäänsä somessa kuvin ja sanoin. Samanaikaisesti toisaalla vartioidaan ihmisten yksityisyyttä niin tarkasti, että se jo kääntyy haitaksi, suorastaan vaaraksi suojeltavalle.
Iäkäs sukulaiseni on kadonnut. Hänellä ei enää ole lähiomaisia ja me kaukaisemmat asumme pitkien etäisyyksien päässä ympäri Suomea. Häntä on usean henkilön voimin yritetty tavoittaa puhelimitse, puhelin tuntuu hälyttävän, mutta siihen ei vastata. Emme tiedä, onko hän kotona, remonttia varten hankitussa evakkoasunnossa, sairaalassa tai ehkä kuollut.
Olen tehnyt asiassa ilmoituksen sukulaiseni kotikunnan sosiaalitoimeen. Lupasivat heti ryhtyä toimiin asian selvittämiseksi, mutta korostivat, että eivät voi salassapitosäännösten takia antaa minulle mitään tietoja.
Yritin tarjota sitä vaihtoehtoa, että jos etsityn henkilön luvalla kuitenkin voisivat jotakin minulle ilmoittaa. Ymmärsin, että yhteydenottopyyntö vain toimitetaan sukulaiselleni, kun hänet tavoitetaan. No, entä jos tämä melkein 90-vuotias ihminen ei itse enää kykene esimerkiksi soittamaan puhelimella?
Olen siis tehnyt ilmoituksen iäkkään ja sairaan sukulaisen epäselvästä tilanteesta, mutta minulle ei anneta mitään tietoja enkä pysty mitenkään kontrolloimaan sitä, mitä ilmoitukseni johdosta on tehty, onko sukulainen löytynyt ja onko hänen hoitonsa järjestetty asianmukaisesti. Kysymys ei ole pelkästään minun halustani tietää, missä hän on. Kysymys on myös siitä, toteutuuko hänen oikeutensa hoivaan ja huolenpitoon.
8 kommenttia
Ota Pirjo yhteys kansaedustajaan ja vie asiaa eteenpäin. Et varmasti ole ainoa tuon lain uhri, eikä tuo sukulaisesi.
Tämä asia on kyllä lainsäädännössä järjestetty aika kattavasti.
Ihminen voi valtuuttaa toisen henkilö asioimaan puolestaan valitsemissaan terveydenhuollon palveluissa sekä sosiaalihuollossa (puolesta-asiointi), henkilö voi tehdä edunvalvontavaltuutuksen tai viime kädessä viranomainen voi määrätä henkilölle edunvalvojan. Kaksi ensiksi mainittua perustuu ihmisen omaan tahtoon ja viimeksi mainittu tehdään tilanteessa, jossa ihminen ei ole enää itse kykenevä valvomaan omaa etuaan.
Henkilön oikeusturvan näkökulmasta olisi ongelmallista, jos henkilön sairastuessa kuka tahan sukulainen (vaikka puhtain motiivein) pääsisi käsiksi henkilön tietoihin ja voisi hoitaa hänen asioitaan. Henkilön sairastuessa henkilö itse päättää kenelle sairastumisesta kertoo ja mitä kertoo. Ei ole viranomaisen tehtävä jakaa näitä tietoja ulkopuolisille.
Kuoleman tapauksessa lääkäri ilmoittaa kuolemasta väestötietojärjestelmään. Itse kuolinviestin toimittaminen on poliisin tehtävä, jos kuolema ei ole muuten omaisten tiedossa. Poliisi toimittaa viestin vainajan lähimmälle omaiselle. Tilanteissa, joissa lähin omainen olisi heikossa kunnossa oleva vanhus tai nuori lapsi, poliisi voi harkintansa mukaan toimittaa viestin myös jollekulle toiselle omaiselle.
Ottamatta kantaa tähän tapaukseen (iän vuoksi), ihminen voi vapaaehtoisesti kadota. Poliisikaan ei ilmoittele omaisille olinpaikkaa.
Tarinalla oli olosuhteisiin nähden hyvä loppu. Kadonnut sukulainen soitti sairaalasta sosiaalihoitajan avustamana. Uskoni hyvinvointiyhteiskuntaan alkaa taas palata. Jatkokuvioita selvitellään.
Kirjoittaja
Pirjo Pyhäjärvi
Kotipaikka Rovaniemi. Eläkkeellä oleva riviseurakuntalainen. Entinen kirkkovaltuutettu ja kirkolliskokousedustaja. Työura hallinto-oikeudessa esittelijänä, tuomarina ja ylituomarina. Harrastuksena monivuotiset kukat, kompostointi ja kirjat, muun muassa.
Lainsäädännössä on tehty selkeä virhe. Se täytyy korjata.
Ilmoita asiaton kommentti