Ilmaston muutoksen alkutahdit!

Jos oikeasti haluamme pysäyttää ilmastonmuutoksen, niin juustohöylä ja kauniit lupaukset eivät auta. On tehtävä oikeasti jotakin. Ensimmäinen asia on siis maailmanlaajuinen päätös, että saastuttavat piiput sammutetaan. Siis kaikki mikä ei koske ihmisen välitöntä elossapysymistä. Ravinto, lääkkeet, talojen lämmitys ja pakollinen liikenne ja vesi ja jätehuolto, joka huolehtii elämän säilyttämistä.

Sellaiset jutut, jotka puhuvat vuosikymmenien päästä jotain tapahtuvan, on vain kosmeettista politikointia ja saadaan mainetta hyvien asioiden ajattelijana.

16 kommenttia

  • Pekka Väisänen sanoo:

    Kyllä, ja arviointeja on ollut mitä maksaa, ja kuka maksaa kenelle.

    Ensiarvioinneissa nyt sovittu paketti on pientä esimakua ja tämähän katsottiin nyt vaivoihin pankit mukaanlukien.

    Miten osakkeenomistajat katsovat lyhyesti hallinnoimaansa kun hyödyt ovat vuosikymmenien päässä. Yskimistä voi syntyä ellei tähän huomata yhteistä asian hoitamista.

    Haasteet ovat suuria, yksi lohtu on siinä ettei isolle rahalle ole enää institutionaalisissa mahdollisuuksia kuin lähteä mukaan.

    Osakkeenomistajat ovatkin haastava kohde katsoa. Onko tässäkään pidemmälle mahdollisuutta kuin liikepankeista tilimme siirtyvän Euroopan Keskuspankin valvontaan.

    Voisiko edellinen toteutua kun biljoona tarvitaan vuositasolla EU.n yhteiseen tavoitteeseen useamman vuosikymmentä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari Roos sanoo:

    Nykyajan teknologia ja innovaatiot ovat kyllä ihmeellisiä, mutta riittävätkö ne? Vai pitääkö koko systeemi suunnitella ja rakentaa uusiksi? Olemme ehkä muuttaneet maailmaa liian nopeasti ja pitäisi muuttaa taas toiseen suuntaan vielä nopeammin… Pystyykö ihminen siihen näillä eväillä vai jääkö uudistustyö Jumalan huoleksi? Raamatun teksteistä päätellen asia jää Jumalalle.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kosti Vasumäki sanoo:

    Asia on juuri näin, kuten Lauri kirjoittaa. Paljon puhetta, vähän villoja ja kalliiksi tulevat eikä mikään muutu.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jos ajattelemme liikennettä, niin päästöt on helppo puolittaa. Se on osittain jo tehty. Kun sanotaan, että yli kymmenen vuotta vanhat autot poistetaan käytöstä, niin vu0sisadan vaihteesta on kulutukset ja samalla päästöt pienentyneet ja katalysattorit ovat auttaneet lisää. Miksi heittää pois hyväksi koettu tekniikka, jota voidaan kaasulla alentaa. Helsingissä ilmeisesti ei tarvitse autoa ja ruuhkassa on muutenkin ikävä pujotella, mutta ei se sitä tarkoita, ettei kehä kolmosen ulkopuolella olisi elämää!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kosti Vasumäki sanoo:

      Sitä ihmettelen, että autojen muuttamista sähköllä kulkeviksi ajetaan kuin ”käärmettä pyssyyn.” Liian nopeat muutokset aiheuttavat suuria taloudellisia ongelmia kaikella tavalla.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Liian nopeat muutokset aiheuttavat suuria taloudellisia ongelmia kaikella tavalla.

      Lian hitaat markkinataloutta nuoleskelevat muutokset aiheuttavat maapallon ja ihmiskunnan tuhon. Mutta hälläkö väliä, temmataanhan uskovat taivaaseen…

      Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Ilamasto lämpenee, mutta meret myös… Muutokset ovat selviö. Koko Tellus lämpenee ja olosuhteet muuttuu… Ihminen on osaltaan vaikuttamassa, mutta ilmeisesti myös muut, paljon isommat tekijät vaikuttavat muutokseen… Odotan mielenkiinnolla kun tiedemiehet alkavat avaamaan näitä muita tekjöitä ja niiden vaikutusta. Miten esim. maan sisäinen ja sen muutokset ja lämpö vaikuttaa nykyseen muutokseen. Maapallo ei ole ikinä ollut vakaa, vaan muutoksia on ollut ilman ihmisen vaikutustakin paljon.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kosti Vasumäki sanoo:

      Olen samaa mieltä siitä, että ihmisellä on oma vaikutuksensa. Mutta se ei omasta mielestäni ole koko totuus. Maapallolla on siksi paljon muuttuvia tekijöitä mm. tulivuoret, jotka purkautuvat ihmisistä riippumatta ja tuovat oman osansa ilmastoon. Eurooppaan mahtuu näköjään yksi totuus ilmastosta ja sen ehdoilla mennään ja maksajatkin on jo arvottu. Suomen osalta veronmaksajat.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Roos sanoo:

      Onko sillä mitään väliä lopulta, kenen tai minkä aiheuttamaa ilmastonmuutos on? Miksi siitä väitellään? Totuus kuitenkin on, että iömasto on muuttumassa. Päivittäin jo näemme yhä hurjempia muutoksen vaikutuksia ja jotain varmaan pitää tehdä, jos me aiomme täällä vielä jatkossakin elellä – siis jos jotain pystymme ihmiskuntana vielä tekemään.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Joni Toivonen sanoo:

    Ilmasto tällä muuttuu ilman ihmistä, vaikka kaikki piiput sammutettaisiin. Tämä ilmastokohkaus on 1 ideologinen harha muiden seassa tässä hullussa maailmassa. Vähän kun tonkii faktoja propagandakoneiston ulkopuolelta, niin jo alkaa mätää paljastua.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Lehtivihreä kuitenkin käyttää hiilidioksidia ja näin luonto voisi toipua, kun sitä ei tuotettaisi niin paljon. Nielu olisi enemmän kuin oksennus. Nyt näyttää siltä, että vaikka metsittäisimme kaikki peltomme, niin pienessä hetkessä metsää palaa kaikilla mantereilla missä metsää on, moninkertainen määrä. Sitä vain ihmettelen, kuka saa myydä päästöoikeuksia ja kenelle ne rahat menevät.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Oikeastihan emme pysty pysäyttämään autoa moottoritiellä. Voimme vain jarruttaa, Auto kulkee omalla painollaan, vaikka teemme mitä. Samoin on ilmaston kanssa. Sen lämpeneminen ei lopu siihen, että nyt heti koko teollisuus ja liikenne pysähtyisi. Voimme toimillamme vain jarruttaa lämpenemisen edistymistä, mutta sen pysäyttäminen ei ole mahdollista. Siksi nyt on ryhdyttävä miettimään sitä, miten voimme varautua niihin muutoksiin, joita on edessämme. Hollanti välttyi kuolonuhreilta tulvissa, joissa Sakassa ja Belgiassa kuoli moni. Siksi, että Hollannissa on varauduttu tulviin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Joni Toivonen sanoo:

    Perä-Pohjolainen oli aikaansa edellä, kun se uutisoi Kirjeitä Utsjoelta -palstallaan 2.2.1901:

    ”Ei ole ankara talwi Lapissakaan, sillä Joulusta saakka on ollut miltei yhtämittaista suwea, joten lumikin on saanut siipeensä niin, että jokivarret ovat lumettomina mustan jääkuoren peitossa. Jos tulee pakkaset ilman et- ei lunta sada ei taida leukamme poron rasvasta kiiltää…”

    Ah, jos olisimme tuolloin pysähdyttäneet ilmaston muuntumisen, ehk’emme kuolis kaik’.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Lauri Lahtinen

    Olen eläkkeellä sotilasammatista. Vanhemmiten ovat hengelliset asiat tulleet tärkeiksi. Olen tuottanut päivänsanakirjan: Muruja Herran pöydästä. Agape-kodin pastorina tuotan joka torstai klo 12.00 noin puolentunnin live-lähetyksen, kun kokoontuminen ei nyyt onnistu kasvotusten...Olen jatkanut torstai juttuja otsikolla. Torstaihartaus.

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit