Pyhitys tapahtuu kärsimyksen kautta , jolla tiellä tapahtuu kuten F.C Hedberg on kirjannut :
että ajalliset vaikeudet, risti ja ahdistukset ovat Jumalan välineitä, joilla Hän riisuu ihmiseltä luottamuksen omaan itseensä, omiin voimiinsa tai omiin uskonnollisiin suorituksiinsa. Kun ihmisen omat perustukset murenevat kärsimyksessä, hänet pakotetaan turvaamaan pelkästään ulkopuolellaan olevaan lupaukseen: Jumalan sanaan ja pyhään kasteeseen.
Hebrealaiskirjeen kirjoittaja ( 12 luvussa )
Teidän kärsimyksenne on kasvatusta: Jumala kohtelee teitä omina poikinaan. … mutta Jumalan kuritus koituu meidän todelliseksi parhaaksemme: me pääsemme osallisiksi hänen pyhyydestään.
Kärsimys ei ole ihmismielen mukaista ja sitä ihminen pyrkii väistämään kaikin keinoin , mutta Jumalan lapsille se on varattu ja kuulu kristityn elämään . Jumala kurittaa jokaista lasta jonka omaksi ottaa ja jopa lyö häntä . Ihmismieli tahtoo ajatella kärsimyksestä että se olisi rangaistus vaikka se on eri asia , sillä Jumalan rakkaus on aina kurituksen takana ja rakkauden vastakohta on välinpitämättömyys .
Hyvin kuvavaa on Aku Rädyn kokemus kun Hgissä tuli nuori tyttö vastaan humalassa rähjäisissä vaatteissa ja Aku Räty sanoi että jos olisit minun tyttö niin minä kurittaisin sinua ! Ja tyttö alkoi itkemään ja sanoi itkien että todellako rakastaisit minun niin paljon.
Maalliset isät kurittavat tätä aikaa varten mutta taivaallinen isä taivasta varten . Kärsimyksiä on kristillisessä teologiassa kuvattu 7 eri kohdalla ja kaikkia Jumala voi käyttää ja ne ovat kasvatuksellista Jumalan rakkautta , olipa ne meidän syntisyydestä , tietämättömyydestä ja tai puhtaasti meidän ulkopuolelta annettuja kärsimyksiä , myös Jumala antaa meille kärsimyksiä joita emme pysty selittämään .
Jos me ajattelemme kärsimyksiä oman onnistumisen kautta tai jopa ajattelemme että kärsimykset ei kuulu Jumalan tahtoon , niin olemme todella väärillä jäljillä . Aina syntientunnustaminen kuulu myös kärsimyksissä olevalle mutta myös usko syntienanteeksiantamukseen ja Jumalan lupauksiin tarttuen uskoa hänen armoonsa meitä kohtaan .
Uskossa meidän ei tarvitse etsiä kärsimyksiä jotta pyhittyisimme , kun Jumala on ne varannut omille lapsille .
On uskoa tai uskomuksia ennemmin ettei Jumala antaisi tai sallisi lapsilleen kärsimyksiä , joka vie ihmisen masennukseen kun silloin piru nähdään jokaisessa kärsimyksessä ja Jumalan rauha ei ole ihmisessä . Toinen ajatus että kun lihaa kuritetaan niin päästää pyhittymään , joka myös kääntää katseet pois Kristuksesta , jonka kärsimyksiä meidän olisi hyvä muistaa , kuinka hän rakkaudessaan häpeästä välittämättä ristillä hengitti niin kauan kunnes tukehtui kun keuhkot eivät saaneet enää happea . Ristin tie kulkee aina kärsimyksen kautta .
sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa.”
Olen viimeisten vajaan 10 kommentin aikana esittänyt 9 kysymystä ja et ole Sami vastannut yhteenkään . Tämä on jopa surkuhupaisaa kun kirjoitin tuolla aikasemmin että Kristuksessa valittu niin seuraavassa kommentissa kysyt mutta kuka on valittu Kristuksessa ? Olisikohan ne jotka ovat Kristuksessa 🤣. Miten tuota pitää selittää vielä ??? Mihin katsot kun mietit tuota ?
No niin, Martti selvensi hyvin mitä Timo sinulta kysyn. Timo, kuka on valittu Kristuksessa? Autan hiukan kahdella vaihtoehdolla. Kumpi mielestäsi on väärä.
A. Kaikki ihmiset ovat valittu Kristuksessa ennen maailman perustamista.
B. Kaikki ihmiset eivät ole valittu Kristuksessa, vaan osajoukko, ne jossa pelastus realisoituu. Pelastuvia ovat se osajoukko, otka Jumala on valinnut ja määrännyt iankaikkiseen elämään ennen maailman perustamista.
Ei oikein istu täydellisesti kumpikaan ! Edelleen
kaikki ne , jotka ovat Kristuksessa, pelastuvat (Joh. 14:6). Tämä Kristuksessa oleminen ei ole ihmisen oma valinta tai ansio, vaan Jumalan lahja ja Jumalan päätös armosta ennen maailman perustamista (Ef. 1:4-5, 2. Tim. 1:9). Ne taas, jotka eivät pelastu, hukkuvat oman vastustuksensa, eivät Jumalan tahdon tähden (Matt. 23:37, Apt. 7:51).”
Eikö ole helppoa ? Aina tätä miettiessä ratkaisu on Kristuksessa ja tämä täytyy aina laittaa joka kohtaan kun puhutaan pelastuksesta tai ennaltamääräämisestä . Jokainen voi tosiaan lukea aiheesta vaikka tuhansia kirjoja ja silti vastaus on = Kristuksessa ,kuten myös antaa vastauksia moneen muuhunkin kysymyksiin . Nuo raamatun kohdat osoittavat asian yksinkertaisesti olevan noin .
Timo väärin. Tämän takia sinun täytyy purkaa tuo tunnusteksti. Oikea luterilainen vaihtoehto tunnustuksen valossa on kohta B.
Nyt täytyy sanoa että sinulla Sami on ollut huonoja opettajia siellä sleyssä jos olet tuossa käsityksessä.
Luterilaisen tunnustuksen mukaan Jumala tahtoo pelastaa kaikki ja armonvalinta koskee vain hurskaita , Kristuksessa olevia : Valinta (predestinaatio) tarkoittaa luterilaisuudessa Jumalan päätöstä pelastaa ihminen. Se ei koskaan tarkoita sitä, että Jumala olisi määrännyt kenetkään kadotukseen. Tämän on täysin yksimielisyyden ohjeen opetusta . Luterilainen oppi tästä ei ole kalvinismia eikä reformoitua muutakaan oppia . Avain sana on edelleen : Kristuksessa !
Luterilaisuus tekee selvän eron Jumalan kaikkitietävävyyden ja ennaltamääräämisen välillä !
• Ennaltatietämys (praescientia) koskee kaikkia luotuja – niin hyviä kuin pahoja. Jumala tietää kaiken ennalta, mutta tämä tietämys ei ole pahan tai synnin syy.
• Ennaltamäärääminen eli iankaikkinen valinta (praedestinatio) koskee ainoastaan Jumalan hurskaita, rakkaita lapsia. Se on heidän pelastuksensa syy ja perustus.
2. Ei kaksinkertaista ennaltamääräämistä
Yksimielisyyden ohje hylkää niin sanotun kaksinkertaisen predestinaation. Sen mukaan Jumala ei ole ennaltamäärännyt ketään kadotukseen tai luonut ketään sitä varten. Evankeliumin kutsu ja Jumalan pelastustahto koskevat tosiasiallisesti kaikkia ihmisiä. Jos ihminen joutuu kadotukseen, syy on ihmisen ja Perkeleen, jotka vastustavat Pyhää Henkeä – ei Jumalan tahdon.
3. Kristus on ”elämän kirja”
Yksimielisyyden ohje varoittaa ihmisiä spekuloimasta Jumalan salaisilla, kätketyillä päätöksillä. Sen sijaan ennaltamääräämistä on tutkittava ainoastaan Jumalan sanan ja evankeliumin kautta. Kristus itse on se ”elämän kirja”, johon pelastuvien nimet on kirjoitettu. Siksi omaa valintaansa ei pidä etsiä taivaallisista salaisuuksista, vaan siitä, että turvautuu Kristukseen, sanaan ja sakramentteihin.
Kirjoitit Sami osajoukosta ?
Kristus on valinnan perustus, ei vain osajoukon kohdalle osuva toteutuma
Juuri yksimielisyyden ohjeen mukaan Jumala on valinnut ja tarkoittanut kaikki ihmiset pelastumaan Kristuksessa. Kristus kuoli koko maailman syntien tähden (yleinen sovitus). Valintaa ei tule tarkastella Kristuksen ulkopuolella ikään kuin Jumala olisi tehnyt salaisen listan osajoukosta ennen maailman perustamista. Liittymällä Kristukseen uskon kautta ihminen pääsee osalliseksi tästä yleisestä valinnasta. Tuo B – kohta on lähinnä kalvinistien oppia lähellä . Kun yleisesti valintaa käsitellään kaikkien ihmisten kesken niin mennään metsään kun raamattu puhuu , Kristuksessa valitut joita armonvalinta koskee ja silloin asia on paljon yksinkertaisempi ymmärtää jos ei siihen sotke mitään salateorioita . Jumalan armovalinta on ihmisille pelastus = Kristuksessa
Timo, taas meni väärin. Yksimielisyyden ohjeesta predestinaatio teksteissä ei löydy kirjoittamaasi.
Tähän liittyy myös selvä ero pelastusvarmuudesta joka on hyvin erilainen luterilaisuudessa ja ordodoksisuudessa . Ja selvä se jos on synergismiä mukana niin se tuo epävarmuutta . Luterilainen helposti ajattelee että kun korostetaan vapaata tahtoa niin se tuo esille lihan mielen ja ylpeyden , se voi olla väärinkin monissa tilanteissa vaikka teologisesti ja myös elämässä nähtyä että se myös pitää paikkaansa ainakin joskus . Liha on vastustaja kuten Paavali sitä kuvaa sitä taistelua joka käydään ihmisen sisällä . Molemmissa on vaara langeta joko luterilaisuudessa varmaan pelastukseen vaikka eläisi miten ja ordodokseilla lihan mielen mukaiseen parannuksen tekemiseen . Siksi on tärkeää Srk yhteys ja opetus ja saarnat joissa on kehotuksia parannukseen ja kilvoitteluun ja samalla armon julistusta joka ankkuroituu Jumalan armotekoihin ja lupauksiin . Lopulta on kysymys että annamme itsemme totuudessa Kristukselle itsemme ja heikkous ei ole este olla Kristuksen oma .
Jäljessä suluissa kohdat ;
1. Ennaltatietämyksen ja ennaltamääräämisen ero
”Ensiksikin on huolellisesti huomattava Jumalan iankaikkisen ennaltatietämyksen (praescientia) ja hänen valittujen lastensa iankaikkisen ennaltamääräämisen (praedestinatio) eli pelastukseen valitsemisen välinen ero.” (Kohta 4)
”Jumalan ennaltatietämys ei ole pahan syy (sillä Jumala ei luo pahaa eikä aja siihen, ei myöskään tahdo syntiä) […] Vaan tämä Jumalan ennaltatietämys ohjaa pahaa ja asettaa sille rajat…” (Kohta 6)
”Jumalan iankaikkinen ennaltamäärääminen eli valinta pelastukseen taas ei koske yhtaikaa sekä hyviä että pahoja, vaan ainoastaan Jumalan rakkaita lapsia, jotka on valittu ja määrätty iankaikkiseen elämään ennen maailman perustamista…” (Kohta 5)
2. Ei kaksinkertaista ennaltamääräämistä (Kielto, että kukaan olisi luotu kadotukseen)
Sen tähden me hylkäämme seuraavat eksytykset: […] Kun opetetaan, ettei ainoastaan armovalinta pelastukseen ole Jumalan tahdon ja hyvän suosion mukainen päätös, vaan että Jumala on iankaikkisessa neuvossaan tehnyt myös päätöksen kadottaa jotkut.” (Kohta 78)
”Kristus huutaa kaikille syntisille: ’Tulkaa minun tyköni’ (Matt. 11:28). Jumalan vakaa tahto ja aie on, että kaikki ne, jotka kuulevat evankeliumin, uskoisivat siihen…” (Kohta 29)
”Syy siihen, että ’monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut’, ei siis ole siinä, ettei Jumala tahtoisi heitä pelastaa. Syynä ovat he itse: he kuulevat sanaa kevytmielisesti, eivät ota sitä varteen vaan halveksivat sitä…” (Kohta 41)
3. Kristus on ”elämän kirja” (Varoitus salaisuuksien spekuloimisesta)
”Tätä Jumalan iankaikkista valintaa on tutkittava Kristuksessa ja evankeliumin sanassa, eikä sitä saa tutkia suoraan Jumalassa, hänen salaisessa, kätketyssä aivoituksessaan.” (Kohta 65)
”Tämä Kristus kutsuu tykönsä kaikkia syntisiä ja lupaa heille virvoituksen. Meidän on oltava varmoja siitä, että hän tosissaan tahtoo antaa sen kaikille ihmisille, sillä hän on ’elämän kirja’, johon kaikkien niiden nimet on kirjoitettu, joiden on määrä periä iankaikkinen elämä.” (Kohta 66)
Olet tainnut Sami lukea kaksinkertaisesta ennaltamääräämisestä josta selvä kielto :
Kun opetetaan, ettei ainoastaan armovalinta pelastukseen ole Jumalan tahdon ja hyvän suosion mukainen päätös, vaan että Jumala on iankaikkisessa neuvossaan tehnyt myös päätöksen kadottaa jotkut.” (Kohta 78)
Tämä kalvinistien oppi torjutaan selvästi !
Luterilaisuus ei opeta kalvinismia, miksi mainostat sitä toistuvasti.
”Jumalan iankaikkinen ennaltamäärääminen eli valinta pelastukseen taas ei koske yhtaikaa sekä hyviä että pahoja, vaan ainoastaan Jumalan rakkaita lapsia, jotka on valittu ja määrätty iankaikkiseen elämään ennen maailman perustamista…” (Kohta 5)”
Jumala on valinnut tietyt ihmisalkiot ennen maailman perustamista. Nämä ovat Jumalan rakkaita lapsia ja valinta realisoituu heidän kohdalla sanan ja sakramentti kautta. Iankaikkinen valinta on heidän pelastuksen syy.
Siksi että saa sellaisen käsityksen että tahdot siihen suuntaan vääntää tai tulee sellainen vaikutelma ja sitä korostetaan yksimielisyyden ohjeessa .
Oletko siis tuota mieltä itse mitä kirjoitit edellisessä kommentissasi ?
Timo, liityt tuolla tunnollasi samaan kokemukseen mitä uskonpuhdistuksen aikana ihmiset kokivat lutherin kirjoituksista. Sillä ihmisille ja teologeille tuli Lutherin aikana nimenomaan se mielikuva, että hänen oppinsa oli kalvinistinen eli kaksinkertainen.
Luterilaisuudessa tämä johti pitkään sisäiseen kriisiin. Lutherin läheisin työtoveri Philipp Melanchthon huomasi tämän vaaran jo Lutherin eläessä.
Melanchthon näki, että jos Lutherin muotoilu viedään loogiseen päätepisteeseensä, ajaudutaan fatalismiin (kohtaloon) ja tehdään Jumalasta pahan syy.
Tästä alkoi konkreettinen korjausprosessi ja se oli luterilaisen kirkon historian suurin opillinen ja sielunhoidollinen kriisinhallinta-operaatio. Tilanne korjattiin kolmella konkreettisella tasolla: opillisilla asiakirjoilla, sielunhoidollisella ohjeistuksella sekä teologisilla rajauskäsitteillä. Ja nämä näkyy mm. tunnuskirjoissa.
Näyttää siltä, että olet nämä korjausprosessit ovat riittämättömät. Syy on tietysti ilmeinen, ( ei siitä nyt enempää).
Sami tulkitset uskonpuhdistusta siitä historiallisesta näkökulmasta joka minulle näyttäytyy enemmin ordodoksisuuden identtiteettikriisiinä joka jatkuu vuosisatoja samana . Yhteys minun tuntoihin ei kanna mitään totuuspohjaa , eikä vapaa armo ja 100% armo ole tuonut luterilaisille kuin autuuden iloa ja pelastusvarmuutta . Uskonpuhdistus sanan varsinaisessa merkityksessä toi kriisien kautta oikeat suuntaviivat uskolle joka tahtoo kääntää pelastuksessa katseet Kristuksen pois ihmisen ansiollisuudesta ja epävarmuudesta .
Melkein kaikilla kristillisillä suunnilla, jotka korostavat ihmisen vapaata tahtoa – kuten helluntailaisilla, baptisteilla ja metodisteilla – on teologisesti aivan sama perusongelma ja haaste kuin ortodokseillakin. Luterilaisesta näkökulmasta katsottuna he kaikki jakavat saman suuren sielunhoidollisen riskin.
Tätä vapaan tahdon korostus ordodokseilla synergia (yhteistyö) tai helluntailais-evankelikaalisessa kontekstissa usein ratkaisuteologiaksi.
Kun vapaata tahtoa korostetaan, syntyy selviä ongelmia ja ne näkyvät kristillisyydessä selvästi , ovat tuottaneet tuhansien tuntien kautta sielunhoidollisia ongelmia , psyykkisiä traumoja ja sairastuttavat ihmisiä joilla on mielenterveysongelmia jne . Näitä ongelmia me kaikki on nähty kristikunnassa paljon . jotka koskevat niin ortodokseja kuin helluntailaisiakin:
1. Pelastusvarmuuden menettäminen (Sielunhoidollinen kriisi)
Jos ihmisen täytyy itse omalla tahdollaan ottaa pelastus vastaan, tehdä ”uskonratkaisu” tai pysyä kuuliaisena, katse kääntyy väistämättä Jumalasta itseen. Helluntailaisessa ja vapaakirkollisessa piirissä tämä johtaa usein kysymyksiin:
• ”Oliko minun uskonratkaisuni aito?”
• ”Olenko varmasti antautunut Jumalalle tarpeeksi?”
• ”Olenko tehnyt tarpeeksi parannusta, vai olenko langennut pois?”
Tämä on juuri se sielunhoidollinen ahdistus, jolta luterilainen oppi haluaa ihmisen säästää ankkuroimalla pelastuksen kokonaan ihmisen ulkopuolelle (Kristuksen työhön ja kasteeseen).
2. Pelastuksen muuttuminen suoritukseksi
Vaikka helluntailaiset ja ortodoksit sanovat pelastuksen olevan armosta, luterilainen kysyy: jos minun tahtoni on se ratkaiseva tekijä, joka erottaa pelastuvan kadotukseen joutuvasta, eikö silloin minun oma tahtoni ole se kaikkein tärkein suoritus? Silloin pelastus ei olekaan enää 100 % lahja, vaan siitä tulee osittain ihmisen oma ansio.
Samalla Jumalan sana on auktoriteetti vain puheissa ja usein evankeliumi jää peittoon jossa ei kysellä missä tässä on Kristus ., joka ohjaa luterilaista opetusta siihen keskiöön jossa uskotaan Kristuksella olevan kaikki viisaus totuus ja armo .
Mielenkiintoista on kun tutkii orodosisuuden tekstejä niin siellä on oman teologisen ajattelun määritys jota läntinen ei ymmärrä ja lempilause että läntinen ajattelu on juridiikkaa ja samalla samalla osataan täysin määritellä läntinen ajattelu . Kuitenkin uskonpuhdistus todellisuudessa kosketti koko kristikuntaa mutta siihen suhtauduttiin joko torjuvasti tai hiukan myöntäen siinä olevan jotain ”järkeä” vaikka vähäteltiin hedelmiä . Ja monin tavoin tahdotaan tulkita historian kulkua aina jotenkin muuten kuin tarkastelemalla sitä kirjoitusten valossa , kuten Sami tuolla aikaisemmin haluaisit ”raamattu- argumenttien olevan hiukan eri kategoriassa ja loppukeskustelu aiheena . Nämä on minun subjektiivisia tulkintoja ja perusteina käytän puhtaasti omaa ymmärrystä Jumalan sanasta ja selvästi todistettavissa olevista seurauksista mitä vapaa tahdon korostus tuottaa ja on tuottanut ihmisille ja vastapainona mitä Jumalalle annettu kunnia rauhan ja vapaan armon julistus on tuottanut kun Kristus on korotettuna
En tunnista kuvaanasi ongelmia ortodoksi kirkossa.
Niin aikasemmin kuvasin yleisellä tasolla , mutta pelastusvarmuudessa on selviä eroja mihin se perustuu , kun esim: vapaissa suunnissa se kulminoituu siihen uskoontulohetkeen jo on korostetusti esillä kenties läpi elämän heillä . Ja tietysti se on orodokseilla koko elämän mittaisen elämän ajattelua suhteessa pelastusvarmuuteen , jossa tietysti armolla ja monilla muilla opetuksilla on monipuolisempi katsontakulma . Olen tässä parin vuoden aikana yrittänyt hiukan oppia ordodoksiteologiaa ja aina sieltä löytyy teologinen vastaus joka on vielä sanoitettu niin ettei se heti aukea eli se kuuluisa ”liukas saippua ” on totta . Uskon kuitenkin että pelastusvarmuus ei voi olla yhtä varmaa kun sen perusteissa on vapaan tahdon tuoma oma osuus mukana .
Tietysti luterilainenkin tämän asian kanssa joutuu kohtaamaan mikäli on kiinteässä seurakuntayhteydessä jossa lakia ja syntiä myös saarnataan , mutta luterilaisuudessa ajatus pelastusvarmuudesta kytkeytyy vahvasti Jumalan sanaan ja Jumalan armotekojen kautta armonvälineisiin ja niihin jatkuvasti palata jokapäiväisessä parannuksessa .
Totta tietysti että myös että luterilainen oppi voi johtaa väärään ja halpaan armoon mikäli siitä vaan ” kuoritaan kermat päältä ” . Mutta myös vapaan tahdon kannattajilla on omat ojat . Aina kristityn elämä on totuuden kohtaamista ja toivottasti se tapahtuu täällä ajassa ja Jumala rakastaisi ja kurittaisi että armo kirkastuisi .