Pitkän linjan maamme talousvaikuttaja Sixten Korkman kirjoiti Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla mielenkiintoisen ja paljon esille nostetun kirjoituksen kristinuskon merkityksestä maailmassa (HS 6.9.22). Kirjoituksen alkupuolella hän toteaa näin:” Kristinuskon tarina on ihmeellinen. Tuskin mikään muu vallankumouksellinen liike on ollut yhtä menestyksekäs.”
Kirjoituksessa Korkman pohtii talousmiehen näkökulmasta sekä samalla laajemmasta näkökulmasta kristinuskon merkitystä. Hän toteaa kriittisesti, että vaikutus on ollut paitsi mullistava myös ristiriitainen. Kristinuskon nurjina puolina hän nostaa esille väkivallan käytön kristinuskon levittämisessä ja ” uskonnolliset fundamentalistit, jotka lietsovat vastakkainasetteluja muun muassa sukupuolikysymyksissä.”
Korkman nostaa kristinuskon erityisenä merkityksenä ihmisen arvon ja ihmisoikeudet. Hän kirjoittaa kyllä hieman ehkä tietämättömästi, että kristillinen usko antoi ihmisarvon kaikille ihmisille paitsi pakanoille. Kyllä kristillisen uskon sanoma ja Jeesuksen opetus antoivat ja antavat arvon aivan kaikille ihmisille. Jokainen on Jumalan silmissä arvokas.
Talousvaikuttajana Korkman kirjoittaa kristinuskon seurauksista myös kulttuurin ja talouden asioissa. Kaikkiaan hän tiivistää kristinuskon merkitystä näin: ”Kristinusko juurrutti ihmisoikeudet koko läntiseen maailmaan ja on tältä kannalta ollut tärkeämpi kuin Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistus tai Ranskan vallankumouksen ihmisoikeusjulistus. Kristinuskon kulttuurinen merkitys on ollut ja on maallistumisesta huolimatta edelleen valtava, jos kohta ristiriitainen ja vaikeasti arvioitavissa.”
Teologiselta kannalta Korkman jättää mainitsematta kristinuskon ”eskatologisen” näkökulman eli ihmisen ikuisen pelastuskysymyksen, joka kristinuskon mukaan toteutuu Kristuksessa. Silti on tärkeää, että maamme raskaan sarjan vaikuttaja arvioi kristinuskon merkitystä näinkin myönteisesti. Ja nostaa aivan oikein kristinuskon sisällössä ihmisen arvon ja ihmisoikeuksien toteutumisen keskeisiksi. Ilman niitä uskomme on farisealaisuutta.
Toivo Loikkanen
Niin, Tarja,
Kertoohan Ramattukin että ”riivaajatkin uskovat” – se ei heitä ”hyviksiksi” tehnyt.
Usko ja teot liittyvä toisiinsa, ei niitä voi aivan erillisinäkään pitää.
Toinen asia on, että kaikki me väärin teemme. Oman aatteen kehuminen ei toki sinänsä väärin ole – jos siihen uskoo, niin epärehellistähän olisi sitä ”haukkua”. Oma asiansa on se, jos nauttii (ylitse kaiken) siitä, että itse on oikeassa ja ”muut väärässä”. – Että itse voi kehuskella (nautiskellen), että itse on ”ylen hurskas” ja muut ”hyi, pahoja”. Se taas ei tarkoita sitä, ettei erinäisiä asioita voisi synniksikin (tai vääryydeksi) kutsua.
Jason Lepojärvi totesi hyvin Jumalasta: Jumala on rakkaus – mutta rakkaus ei ole jumala.
Nuo tuppaavat menemään sekaisin.
Tuosta ”kolmipäisestä yhden ruumiin” kuvauksesta en tiedä mitään. Sellaistahan ei ole kristinuskon näkemyksessä. Kolminaisuus on ihan oma asiansa, jota täysin tyhjentävästi tuskin kukaan ymmärtää. (Emmehän oikein aineen olemustakaan täysin ymmärrä.) Vaikea on ymmärtää sitäkään, että Jumala otti ”ihmisen muodon” ja tuli (itse) tänne maailmaan kärsimäänkin, ettei meidän tarttis ihan kaikkea ansaitsemaamme kärsiä.
Vaan ei kaikkea ihmisten aiheuttamaa kärsimystä hävitetty – ei koko ihmiskuntaa hävitetty…
Tänne ei paljon kannata kirjoittaa, menee niin nopeasti piiloon.
Uskovaisten ei kannata puhua ihmisoikeuksista ja oikeudenmukaisuudesta mitään, koska ne eivät ole uskon asioita.
Ne ovat oikeita maallisia asioita, ne pitää kirjata lakiin, ja valvoa niiden toteutumista. Pelkkä uskominen ei riitä, se ei ole mistään kotoisin. Esim. yhdenvertaisuus, tasa-arvo tarkoittavat sitä, että kaikki ovat saman-arvoisia lain edessä, niinkuin Jumala edessä ovat. Mutta ei mitään armahdettuja syntisiä, vaan ihmisiä, joilla on oikeuksia ja velvollisuuksia.
Kukin vastaa omista teoistaan, rikollisille kuuluu rangaistus, ja uhrien tulee kokea saavansa oikeutta ja korvauksia mahdollisista vahingoista. Tätä on hyvin vaikea uskovaisen hyväksyä, koska he eivat halua vastata teoistaan itse, vaan jonkun toisen pitää vastata heidän puolestaan ja se on aina juutalainen joka vastaa, joka on syyllinen, niin maanpäällä, kun taivaassakin.
Palkinnoksi he nimittelevät juutalaisia perkeleen lapsiksi ja kyykäärmeen sikijöiksi, joka tietysti on rikollista toimintaa ja useinmiten niin kamalaa puhetta, että se ei ole sopivaa nettikieltä. Kummalla siinä on ihmisarvo, haukkujalla vai haukutulla ?
Ja Fariseus, aina se farisealaisuus. Montako fariseusta arvon kirjoittaja tuntee? Faris on muuten arabialaisen miehen nimi, tänäkin päivänä ja se tarkoittaa ratsumiestä. Voi olla parempi, ettei kovin riettaasti fariseuksia mollaa.
Eivät teot ja usko ihan erillisä ole. Ne kuuluvat uskoon, sen käytännöllinen puoli.
Enemmän tai vähemmän ”farisealaisa” kieltämättä on. En täsmennä, ettei osuisi väärään tai itteenikin…toisinaan?
Kristinuskossa meidän täytyy hyvin katsoa Lutheria.
Miten Luther itse kommentoi Uskonpuhdistuksen tuloksia. Eikö Hän aikonut jättää Wittenbergin taakseen kun meno viheliäiseksi yltyi.
Miten Lutherin turhautuminen vaikuttaa päivän politiikkaan kirkossa, ja sen julistuksessa Oikean Uskon huomaamisessa aina Vanhurskautukseen asti.
Eiköhän Ranskan 1790.tä luvun tapahtumat vaikuttaneet tähänkin.
Lutherille uskon eläminen todeksi juuri arjen keskellä oli tärkeää. Eli usko ja rakkaus kuten Tuomo Mannermaa tiivisti Lutherin teologian. Se on samalla kristinuskon keskeinen sisältö, johon kuuluu vielä toivo. Toivo on toivoa paremmasta maailmasta ja sen puolesta toimintaa sekä ikuisen elämän, taivaan toivoa.
Loikkanen
”Ja nostaa aivan oikein kristinuskon sisällössä ihmisen arvon ja ihmisoikeuksien toteutumisen keskeisiksi. Ilman niitä uskomme on farisealaisuutta.”
Olisko mitenkään mahdollista, että fariseukset saisivat jo levätä rauhassa, että ihmisoikeudet siltäkin osin toteutuisivat, viimeistään 2000-luvulla. Eivät he ole oleet mitään rikollisia.
Vai voiko heitä sormella osoitella maailman tappiin saakka, vain siitä syystä, että heitä pidetään juutalaisina ja juutalaisviha on evankeliumin ja Lutherin keskeinen sanoma siksi, että juutalaisuus on lakiuskonto, eikä luovu omastaan.
”Muuten uskomme on farisealaisuutta ”
……. hyvin pitkälle onkin, koska juuri fariseukset uskoivat tuonpuoleiseen ja ruumiiden ylösnousemukseen. Se on kristillinen ilosanoma, mutta lähde on ikuisen moittimisen ja sormella osoittelun kohde. Miksi näin, eikö siinä ole epäoikeudenmukainen ristiriita.
Vai pitäiskö sanoa, ”Kavallus.” Viedään jotakin toiselle kuuluvaa.
Tarja,
puhe fariseuksista tai oikeammin ”farisueksista”, tulkittuna nykyaikaan, esiintyy aika paljon ns. liberaalissa piireissä, viittaamassa ”fundamentaalisesti” uskoviin – oikeammin raamattuun uskon perustana uskoviin. Raamattuun suoranaisemmin viitattaessa ei fariseuksia useinkaan käsitellä ”rikollisina”, enemmänkin historiallisina – minun kokemusteni mukaan. En ole koskaan kuullut aikamme ihmisten pyrkivän kiistämään fariseuisten ihmisoikeuksia – jälkikäteenkään. Toisekseen – jälleen kerran, Tarja hyvä – juutalaisiin suhtautunevat myönteisimmin ne, jotka luottavat Raamatun sanomaan. Siitähän myönteisestä asenteesta heitä jopa moititaan.
Kielteisimmin suhtautuvat – jääkööt nuo kaksi ryhmäää mainitsematta.
Fariseusten käytännön uskon elämisen tavan kritisointi ei loukkaa ihmisoikeuksia – sen enempää kuin kirkon uskontunnustukset syntipuheineen loukkaavat meidän jokaisen ihmisoikeuksia. (Pikemminkin muistuttaa toisten – aitojen – ihmisoikeuksien toteutumisen ja meidän temekistemme/laiminlyöntiemme suhteesta.) Niissähän nimenmukaisesti muistutetaan meidän kaikkien synneistä. Kristillisyydessä puhe fariseuksista ei ole keskiössä. Ei myöskään juutalaisten ”moittiminen”.
Mitä tarkoitat käsitteellä ”ihmisoikeus”?
Ajatus, että ”juutalaiviha” olisi Lutherin pääsanoma ei vastaa todellisuutta – siitäkään huolimatta, että hän kirjoitti ”hyvin sopimattomasti”. Tunnut minusta katselevan asiaa (jälleen) hyvin yksipuolisesta ”vinkkelistä”, pelkistäen, kärjistäenkin. Evankeliumin suhteen väitteesi kuulostaa vielä oudommalta. Suosittelen tututumaan aitoon evankeliumiin (laajasti ymmärrettynä).
Uskon ’farisealaisuus’ tarkoittaa tässä yhteydessä varmaankin jäykkää lakiuskoa, lain hengen sivuuttavaa sen kirjaimen noudattamnista. Elämää suojelevan lain pykäliä ei saa käyttää elämää hävittävästi.
Martti P. ”Farisealaisuus” yhdistetään monissa herätyskristilliaissä yhteyksissä perinteisesti lähinnä kahteen asiaan: (1) lakikristillisyyteen, jossa yritetään ansaita pelastus omin teoin ja (2) tekopyhyyteen l. ulkokultaisuuteen. Se, että tämä käsitys historiallisesta farisealaisuudesta ei oikein vastaa todellisuutta on sitten eri asia.
Niin, usko ja teot. Miksei, kunhan asiaa ei käsitetä niin, että vanhurskauttaminen olisi yhtä kuin usko ja sen kautta toimiva rakkaus.
Asiakirja – Vastakkainasettelusta yhteyteen – toteaa mm;
”Siten meidän vanhurskautemme on ulkopuolellamme, sikäli kuin se on Kristuksen vanhurskautta,
mutta sen täytyy tulla sisäisesti meidän vanhurskaudeksemme uskon kautta Kristuksen lupaukseen. Ainoastaan osallisina Kristuksen kokosydämisestä omistautumisesta Jumalalle me voimme tulla kokonaan vanhurskaiksi.”
Lieneekö sentään sekä että. Onko Kristus meissä ja, vai Kristus meidän puolestamme koko vanhurskautemme.
Se on täysin kristillitä huuhaata, että lakia noudattavat pyrkivät omin voimin saavuttamaan pelastuksen ja kaiken lisäksi fariseukset olivat vapaamielisempiä muun muassa sapatin suhteen, kuin essealaiset, joille sapatti oli kaiken tekemisen kieltävä lapopäivä.
Esim, käsien pesu on kuulunut näihin säädöksiin, jotka kristillinen oppi on tulkinnut omin voimin yrittämiseksi. ” Ne kun torilta tullessakin pesevät kädet ”
Pyrittekö te taivaaseen, kun joudutte pesemään käsiä koronan aikana, ja ihan hyvä se on muutenkin oppia käsien pesu, ennen kuin se epidemia ehtii tulla. Ei sillä taivaaseen pyritä. Tuntuu oikein tyhmältä, kun joutuu aikuisille miehille selittämään tällaisia asioita.
Ihmisethän noudattavat erilaisiä säädöksiä oman itsensä ja lähimmäisten takia,
siksi, että on hyvä kaikkien kannalta oppia toimimaan ja tekemään oikein ja mikä hyvää on.
”Mitä muuta Jumala sinulta vaatii, kuin että teet sitä mikä hyvää on ja vaellat nöyrästi Jumalasi edessä”
Jukka Mikkola
”Tunnut minusta katselevan asiaa (jälleen) hyvin yksipuolisesta ”vinkkelistä”, pelkistäen, kärjistäenkin. Evankeliumin suhteen väitteesi kuulostaa vielä oudommalta. Suosittelen tututumaan aitoon evankeliumiin (laajasti ymmärrettynä).”
Olet oikeassa siinä, että katson teidän yksipuolisuuden toiselta puolelta yksipuolisesti. Eli vastakkaiselta puolelta, ja lisäksi naisnäkökulmasta, jota te ette ole tottuneet kuulemaan.
Ja mitä evankelimiin tulee, olen lukenut sitä enemmän, kuin kukaan keskiverto suomalainen, lisäksi olen lukenut jakeista olevat viitteet VT:n puolelta ja todennut, että evankeliumin väiteet siitä, että VT on ilmoitusta Kristuksen tulosta ei todellakaan pidä paikkaansa.
Siltä pohjalta sitten, yritän kirjoittaa aiheesta kirjaa, saa nähdä suostuuko kukaan kustantamaan.
Miten sinä luet raamattua ?
Kiitos vastauksestasi, Tarja
Naisnäkökulma on oma kysymyksensä. Sitä lienee telologiassa tarkastellun monella tapaa.
Siitä nousee ihan varteenotettaviakin näkökohtia; toisaalta siinä on tiettyä ”ideologisuutta”, joka eivät välttämättä johda objektiivisuuteen ilmiöiden tarkastelussa. En ole sen asian asiantuntija, joten tämä vain tuntumana, kun erilaisa ”naisnäkökulmia” esittäviä olen kuunnellut. Vähän ”valtataistelun” tunnelmia siinä on joskus havaittavissa.
Mitä tulee Raamatun lukemisen tapaan, yritän hahmottaa kokonaisuuksia. Verratessa vanhaa ja uutta testamenttia nuo kokonaisuuksien miettimiset ovat hyvin tärkeitä.
Lisäksi pyrin lukemaan myös kirjallisuutta, jossa toiset – enemmänkin tutkineet – ovat taustoja (vaikkapa juutalaisten tapooja ym) ja alkukieltä selvitelleet. Omat mielikuvat voivat muuttua, kun omat ennakko-oletukset paljastuvat ei-niin-oikeiksi. Löytyy aivan uusia näkökulmia. Luen myös ”vanhaa” että ”uutta” käännöstä, koska sillloin joutuu enemmän miettimään, kun ei ihan ulkomuistista jakeita muista ja tulee uusia ajatuksia itsellekin. Samasta tutustakin tekstistä uutta löytää.
Ryhmässä keskustellen lukeminen on osoittautunut sekä mukavaksi että hyödylliseksi.
Vanha neuvo on toki myös rukoillen tekstiä lähestyä.
Vaarana on, että tekstiä lukee huomaamattaan hakeakseen omille ennakko-oletuksille (tai toiveille) liikaa vastinetta tekstistä. Kokonaisuuksien merkitys on yhä tärkeämmäksi muodostunut: pirstaleisessa maailmassamme helposti Raamatun teksitin osia ”irroitetaan” asiayhteydestä.
(joskus joutuu hämmästymään).
Blogista nostaa uskon, toivon, ja rakkauden uskomme primaareiksi asioiksi arkipäivän tekemisen ohella. Miksei näinkin.
Usko ja toivo ovat jo Jumalan lahjoja Ihmissielussa jotka saivat orastavan alkunsa omassatunnossa ja kyvyssä valita kun Jumala kielsi.
Mainitsematta blogistan kommentissa jäi anteeksianto mikä sekin kaipaisi osallisilta kuin kirkolta Lutherin ripin päivittämistä mikä itsessään ei katso synnintuntoa ja katumusta Ihmisarvon mukaisesti ja mitkä lykyssä johtavat Ihmisen uudistumaan vaan epäuskon hetket vievät teon liian helposti toistamaan äsken päästettyä vaivaa.
Asiahan syntyy Lutherin katumuksen sisällöstä mikä on Oikeasta Uskosta virinnyt synnintunto.
Kirkkomme on Yksin Uskosta asiassa valinnut itselleen mieluista Uskonpuhdistajien asiasta. Näin ollaan kuin tavaratalossa missä löytyy jokaiselle jotakin, on päivittäiseen tarpeeseen puhtaudesta alkaen, on lupauksia hyvästä ravinnosta kun syöt tätä, ja on jopa meikkiosasto missä voi peitettä katsomalla pysyä arvollisena Ihmisenä uskomalla lupauksiin.
Yksi kuitenkin puuttuu, ja se on rautaosasto, mistä saisi rukiista ohjausta opetuksessa ja hengellisessä tiennäytössä.
Anteeksiannon ja ihmisoikeuksien suhde voisi olla oma mielenkiintoinen aihekokonaisuus.
Ihan suoraviivainen tuo suhde ei ole?
Pohdinnan arvoinen kaiketikin.
Toivo Loikkanen tuo esille seuraavan:
””Toivo Loikkanen13.09.2022 20:13
Lutherille uskon eläminen todeksi juuri arjen keskellä oli tärkeää Eli usko ja rakkaus.””
Olisi mielenkiintoista jos Toivo Loikkanen vastaisi kuin nämä ”usko ja rakkaus” näkyi Lutherin kohdalla yoisin uskovia kohtaan?
Ihan muistin virkistämiseksi mitä todellinen rakkaus on Jeesuksen sanoin:
43 Te olette kuulleet sanotuksi: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi’.
44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,
45 että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.
46 Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin?
47 Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin?
48 Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on.”(Matt.5)
Kysymys oli siis ””kuinka nämä ”usko ja rakkaus” näkyi Lutherin kohdalla toisin uskovia kohtaan?”
Luther joutui toimintansa vuoksi kovaan taisteluun omaa kirkkoaan ja erityisesti paavia vastaan. Tuo taistelu oli ”hengen taistelua” eli tapahtui teologian ja kirjoitusten kautta. Sanankäyttö oli vahvaa puolin ja toisin. Myöhemmin myös katolinen kirkko on tunnustanut Lutherin merkityksen uskon kirkastajana ja Lutherille julistettu pannabulla (kirkon määräys pannaan joutumisesta eli kirkon yhteydestä erottamisesta) on peruttu. Luther opetti uskon elämistä todeksi rakkaudessa eli arjen elämässä.
Toivo Loikkanen siis sekö on ”hyväksyntäsi” Lutherin tekosille juutalaisia, ns” uudestikastajia”, paavilaisia, nuoria jotka eivät halunneet opetella uskontunnustuksia ulkoa jne?
Ari,
Sanoisin omasta puolestani, että Lutherkin oli armoa tarvitseva syntinen ihminen.
Se on hyvä muistaa sen ohessa, mitä kaikkea hän on meille nykykristityille antanut.
Olisihan hän kyllä mielestäni voinut jättää jotkut ”jutut” julkaisemattakin.
Kaikesta ei tietysti (oppimisenkaan nimessä) pitä vaieta – mutta ”vatvominenkaan” ei yleensä kovin rakentavaa ole – eikä auta meitä oppimaan sitä, mitä Mestari luullakseni toivoisi.
Jukka Mikkola tuot kaksi ristiriitaista näkökohtaa esille eli ensinnäkin
””mitä kaikkea hän (Lutger) on meille nykykristityille antanut.””
ja toiseksi
”mitä Mestari luullakseni toivoisi /oppivan).”
Siis kun Jeesus selkeästi sanoo (ei toivo) ettei huonoa hedelmää tuottavalta etsitä MITÄÄN, niin kuinka voit edes miettiä täyttäväsi Jeesuksen käskyä kun tuot että Luther olisi jotain ”antanut”?
Ei Luther pysty antamaan kenellekkään iankaikkista elämää, ainoastaan Jeesukse sanoissa on iankaikkisen elämän sanat eli ota nyt todesta Jeesuksen käsky ettet etsi MITÄÄN Lutherilta.