Ihmisarvostus.

Lyhyesti sanottuna maailmassamme ei ole positiivinen ihmisarvostus Jeesuksen sanoman mukaisesti voimassa. Me ihmiset synnymme tänne maailmaan täysin tasa-arvoisina. Myös lähdemme täysin tasa-arvoisina. Jokainen päättää itse omasta elämästään.

Kirkon oppi. Oppiin sitoutuneet kirkollisveron maksaneet saavat uuden ruuniin taivaaseen mennessä. Uusi ruumis on kirkon opin mukaan, rovastin sanomana, enkelimäinen, ei miehen tai naisen ruumis. Uuden ruumiin valitsija Pyhä Henki, joka on ilmeisesti tietoinen valittujen ihmisten miljoonista aivosoluista, jotta valitut osaisivat tunnistaa itsensä maan päällä eläneiksi.

Minun käsitykseni mukaan , joka perustuu Jeesuksen sanomaan on, että jos meillä on jatko, niin se perustuu lähimmäisen rakkauden ymmärtämisen toteuttamiseen, joka on kaikille ihmisille samalta lähtöpohjalta. Henki ei ruumis.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Reino, kiitos kirjoituksesta.

    Jokainen ihminen on arvokas. Syntymätön lapsi tai iäkäs ja mahdollisesti sairas ihminen on yhtä arvokas kuin työssäkäyvä aktiivikansalainen. Olet siinä oikeassa, että ihmisarvostus ei ole kunnissa täällä virhervassareiden maailmassa. Toki uskovaiset ovat eri asia. Mitä oikean Kirkon oppiin tulee, niin siihen ei kuulu kirkollisvero tai muutkaan rahalliset velvoitteet. Rahalla ei kukaan pääse Taivaisiin. Kuoleman jälkeen ei meistä kenestäkään tule enkeliä. Enkelit ja ihmiset ovat aivan eri asia. Kaikki pyhät pääsevät Taivaisiin, mutta enkeleitä ei heistä kenestäkään tule. Taivaisiin lähtiessä meistä jokainen on tyhjätasku. Maanpäällisessä vaelluksessa hankkimamme rikkaudet jäävät tänne maahan, Taivaisiin ei niitä saa mukaan. Taivaallinen aarre on paljon arvokkaampi kuin maalliset rikkaudet. Pyhässä kasteessa olemme saaneet Pyhän Hengen sinetin ja olemme Taivaskelpoisia.

    Pyhä jumaluusopin tohtori Martti Luther sanoi:

    ”Olen kastettu, olen pelastuva”!

    .

    • Kirkon opin, rovasti Matias Roton mukaan uusi ruumiimme taivaassa on enkelimäinen ei mies-eikä nais puolinen. Lutherin ihmisarvostus ei pelasta ketään kuten ei kenenkään maallisen ihmisen sanonnan.

    • Reino, saamme ylösnousemusruumiin, mutta sen enempää emme siitä tiedä. Tosin syntiä, sairautta tai vajaavaisuutta emme saa mukaan Taivaisiin.

      Ainoastaan Jumala voi pelastaa, ei kukaan meistä.


      Niin ne, jotka sen kuulivat, sanoivat: ”Kuka sitten voi pelastua?” Mutta hän sanoi: ”Mikä ihmisille on mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista”.
      (Luuk. 18:26‭-‬27 FB38)

    • Reino, eipä meidän mielikuvitus riitä Taivaallisiin asioihin. Mitä ”mielisairauksiin” tulee, niin saat sitä pohtia aivan yksin. Toki voit käydä lääkärissä, jos haluat pohtia sitä jonkun muun kanssa.

    • Ihmisarvostus näkyy siinä, miten kohtelemme (tai yhteiskunta) kohtelee kaikista heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä.

      Jokainen ihminen on arvokas. Syntymätön lapsi tai iäkäs ja mahdollisesti sairas tai jotenkin vammainen ihminen on yhtä arvokas kuin työssäkäyvä aktiivikansalainen.

  2. Kun puhutaan kirkon opista, niin mikä on se kirkon oppi? Käsittääkseni kirkko on sitoutunut Jeesuksen opetukseen, jos se poikkeaa siitä, niin silloin kirkko on harhateillä.

    Tämän ajan ihmisellä on itsellään velvollisuus lukea Raamattua ajatuksella, ja rukoilla, että ymmärtää lukemansa oikein. Sitten voi verrata sitä, miten kirkko opettaa, onko kirkko samaa mieltä, kuin mitä Jeesus on. Jos se poikkeaa Jeesuksen opetuksesta, niin silloin ei kannata uskoa kirkon oppia. Valitettavasti se tänä päivänä poikkeaa monissa asioissa, mutta ei silti kannata kirkkoa hylätä.

Kirjoittaja

Suni Reino
Suni Reino
Uskon rehelliseen ja realistiseen Jeesuksen sanomaan. Kirjoitin kirjan " Kristinuskon kirja " 2010, josta käsitykseni ovat huomattavasti tarkentuneet perustan ollessa sama. Minusta saatietoa Googlesta haulla " Reino Suni ", josta osoite muuttunut ja yritykseni lopetettu. Koulutukseltani Ekonomi ja minua voi lähestyä e-mailin kymp.net kautta. Elämäni hallinnassani aktiivisen liikuntaharrastuksen myötä mutta yksinelo ei sovi minun mentaliteettiin etenkään kun lapset perheineen asuvat muualla.