I. osa. Virhe vai tahallisuus!

Esimerkki tarkoituksellisesta ”virheestä” eli  kohdasta, mikä on poistettu, vaikka on keskeisin ilmoitus Raamatussa. :

 Silloin Filippus sanoi hänelle: ”Jos sinä uskot koko sydämestäsi, se tapahtukoon.” Hoviherra vastasi: ”Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika.” Apt. 8:37

Virhe on liian lievä ilmaisu, kun ihmisen työlle aletaan tehdä tilaa.

    

Eli tämä poisjättäminen jäljittyy, liittyy nk. sakramentin voimaannuttamiseen. 

Apt.8: 37 jae seuraa helluntaipäivänä toteutettua Jeesuksen käskyä, sen ensimmäistä osaa ”.. tehkää kaikista kansoista minun opetuslapsiani” RK2012 

 

Hoviherrasta tuli opetuslapsi ja opetuslapsi pyysi tulla kastetuksi vedessä, Jeesuksen käskyn mukaisesti. Tämä prosessi on Jumalan, Pyhän Hengen kautta vaikuttava prosessi, mikä etenee vain ”prosessoitavan” vapaasta tahdosta, siihen alistumisesta.  Tämä kaikki tuossa poisjätetyssä Apt. 8:37,  korvaisi täysin Apostolisen uskontunnustuksenkin, muista puhumattakaan.

 

Tämä puuttuva jae, sen ilmoituksesta alkuseurakunnan alkaneesta lähetystyöstä korvataan teksteillä, tulkinta-vastauksilla ja ilmaisullisilla kiireillä, että ikäänkuin ei ehditä sanoa keskeisintä, että uskoon on tultava, mikä on portti taivaaseen johtavalla Tiellä.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Reijo

    Puhumasi jae ei esiinny vanhemmissa käsikirjoituksissa. Se ilmestyy käsikirjoituksiin vasta vuosisatoja vanhimpia käsikirjoituksia myöhemmin.

    Kaiken lisäksi se on otettu katolisen kirkon kastekaavasta, jossa paikalla oleva seurakunta tunnustaa uskonsa kastetoimituksen aikana. Näin tehtiin jo tuolloin Etiopian rahaministerin kääntymyksen toimituksessa.

    Tiedämme luotettavan perinteen mukaan, että tuo rahaministeri kertoi uskostaan omassa elinympäristössään. Tiedämme myös että Matteus meni julistamaan evankeliumia Etiopiaan. Hänestä tuli ensimmäinen Etiopian piispa. Matteuksen kärsittyä marttyyrikuoleman hänet surmannut Platon kääntyi kristityksi ja otti nimekseen apostolin nimen. Sitten hänestä tuli myöhemmin piispa.

    Etiopia kääntyi kokonaisena kansana kristinuskoon jo runsas parisen vuosisataa Vapahtajamme syntymän jälkeen. Olen opiskellut tuon kirkon pyhää klassista kieltä Ge’esiä professori Jussi Aron johdolla.

    • Matias R,

      Kiitos selkeästä viestistä. En lainkaan ymmärtänyt mitä Reijo M ajoi takaa blogissaan.

    • Reijo yrittää vetää jotakin omaa uskontoa. Bibliassa tuo jae löytyy. Ota Reijo nyt järki käteen ja kuuntele, nöyrry sen edessä mitä Matias viisaasti yrittää sinua neuvoa. Älä rupea vetämään jotakin omaa sakramentti sepustusta. On aika ärsyttävää lukea Reijo sinun tietojasi jotka on temmattu jostakin omasta mielikuvitusmaailmasta. Lukisit nyt edes kirkon historiaa ja kirjoittaisit selvää Suomea. – Tämä oli tässä. 🙂🙂🙂

    • Matias, viestisi oli selkeä siltä osin mikä ei ole Raamatussa ja mikä ei ole tämän blogini ydin.

      Noihin aikamääriin, milloin mistäkin tuli luotettavia, palaan vielä.

      Kielitaidostasi en keskustelua nostaisi, ellet itse sitä jatka. Huomaa mitä, Filippus kysyi hoviherralta ”Ymmärrätkö myös mitä luet?”

      Jari H., Kiität Matiasta, muttet huomioi, ettei hän vielä ainakaan, ole tuonut esiin mitä Raamatussa lukee.

      Sami P., Tarkoituksesi on vain halventaa minua, niinkuin on kahden edellisenkin. Sinä olet kuitenkin ollut tasaisesti heikoin lenkki tässä pahan toteuttamisessa.

      Eli odotellaan, jos jotain vähemmän kiihkomielistä ilmaantuu. Eli asiasta olisi pystyttävä puhumaan.

    • Hyvä Reijo M,

      Raamattu on Kirkon isien Pyhän Hengen johdattamana kokoama kirja, jota on syytä lukea ja tulkita hyvin nöyrästi. Sitä täydentävät muut kirjalliset lähteet ja suullinen Traditio. Näitä ovat mm. uskontunnustukset ja jumalanpalvelusten ja toimitusten kaavat.

      (Ortodoksisen) Kirkon palvelukset koostuvat valtaosin Raamatun lukemisesta ja laulamisesta (Psalmit). Jos osallistuu kaikkiin palveluksiin vuoden ajan, melkein koko Raamattu tulee kuunnelluksi. Näin on kirkkokansa tehnyt katkeamattomana ketjuna lähes 2000 vuoden ajan.

    • Reijo Mänttäri. Asia on niin kuin Matias Roto yrittää Sinulle selittää. Varhaisimmissa ja parhaimmiksi arvioiduissa eli alkuperäisimmissä käsikirjoituksissa ei ollut tuota jaetta 37. Se tuli tekstiin jonkun kirjurin kynästä, ja se on peräisin vanhasta, mutta Raamatun ulkopuolisesta jumalanpalveluksessa käytetystä tekstistä. Jae on poistettu raamatunkäännöksistämme, koska se ei ole peräisin Apostolien tekojen kirjoittajalta. Teille helluntailaisille se on tietysti tärkeä, koska ajattelette tuon jakeen tukevan oppianne, jonka mukaan ihminen ottaa kasteen ja tunnustaa näin uskonsa Jeesukseen.

    • Jari,

      Raamatun lukeminen on lukea sitä koko ajan. Se ei ole mikään tinki vaan hengellinen tarve, halu mikä ravitsee uudestisyntynyttä henkeä. Olen käynyt läpi kirkkosi lukijan kanssa sitä, mitä se antaa hänelle ja niille, jotka ovat lukemista kuulemassa.

      On kysymys samasta kuin läntisessä katolisuudessa, eli ei suositella Raamatun lukemista yksin, mikä on ohjeistus tänään.

      Vatikaani 2:n tienoilla Raamatun lukemiskielto kumottiin, mutta ohjeistettiin tapahtuvaksi papillisessa ohjauksessa, ettei Saatana tulisi sotkemaan. Tämä lievennys oli aiheellista, koska minunkin pienessä seurakuntayhteydessä Italiassa ja Sveitsissä, oli monia, jotka tulivat uskoon pelkästään Raamattua lukemalla. Tämä on siis jokapäiväinen kokemukseni kymmenien vuosien ajalta.

      Tähän pienenä lisänä ja aiheeseenkin kuuluvana haluan mainita ”Taize”-liikkeen. Se on alkuisin Sveitsin reformoidun kirkon keskuudesta, lähinnä yhdestä perheestä sen muutaman lapsen toiminnasta Ranskassa. Taizessa on omat laulut ja Raamattua luetaan päivittäin ohjeistetusti. Se on osa katolisuutta ja nykyinen johtaja on katolinen munkki-pappi. – Tässäkin Raamattu voidaan valjastaa sakramentalisen voiman palvelukseen.

      Kansa ei ole lukenut ”katkeamattomalla ketjulla” Raamattua niin, että se olisi voinnut johtaa uskoon, niinkuin suuri joukko italian helluntaiseurakuntien jäsenille on tapahtunut.

      Esimerkiksi tämän Apt. 8:37 poisto osaltaan yrittää ”varmistaa” ettei uskovia kasteta.

    • Reijo M,

      Vaikuttaa siltä, että Sinulle on syntynyt hieman väärä käsitys ortodoksisten kristittyjen suhteesta Raamatun lukemiseen.

      Ortodoksisen kirkon monet opettajat ja pyhät suosittelevat Raamatun lukemista joka päivä itsenäisesti. Johannes Valamolainen ( https://ort.fi/uutishuone/2023-06-03/pyhittaja-johannes-valamolainen-5-kesakuuta ) suosittelee lukemaan joka päivä sekä psalmeja että evankeliumia, samoin vanhus Porfyrios Kausokalivialainen (https://www.ortodoksi.net/index.php/Porfyrios_Kausokalivialainen). Lisäksi vielä jumalanpalvelustekstejä voi lukea ja vaikka laulaa ääneen.

    • Kuinkas paljon muuta raamattutekstiä on nykyraamatuissa ja seurakuntateologiassa mukana jota ei ole vanhimmissa käsiksissä,ja jota ei ole uusimmista poistettu tai edes vaadittu poistettavaksi?

    • Jari,

      Toivon, ettet koe tätä hiusten halkomisena, koska ”kristitty” sana ei tarkoita sitä, mitä se alunpitäen tarkoitti. Apt. 11:26 puhuu opetuslapsista kr. mathetes, jotka saivat lisänimen
      ”Christianos” mikä tarkoittaa Jeesuksen seuraajia.

      Ortodoksinen kirkko, evlut ja RKK:n lisäksi, seuraa sakramentalista pelastuoppia, mikä on kaste.

      Viittaamasi kirkkosi patriarkkojen opetukset päätyvät aina sakramenttien voimaan, millaisesta ei Raamattu puhu mitään uskoon- eli pelastetuksi tulemisesta. Ennen sakramentalisen perustuksen paljastumista saatetaan puhua asioista, jotka kuuluvat vain uskoville ja ikäänkuin haalitaan vaikutuspiiriin niitä, jotka ovat tulleet uskoon niinkuin hoviherra. Eli sivuutetaan Apt. 8:37-jae.

    • Hyvä Reijo M,

      Edustamasi ryhmän kaikki opit perustuvat ensimmäisenä helluntaina perustetun (ortodoksisen) Kirkon opetukseen. Valitettavasti niitä on parin viimeisen vuosisadan aikana paljon muuteltu. Tuntuu, että monet äskettäin perustetut uskonnolliset ryhmittyvät julistavat hyvin itsevarmasti itse keksimiään oppeja. Minusta olisi parempi pitäytyä ortodoksiseen opetukseen kuin keksiä itse uskon perusteita. Tästä siis: Ugh!

  2. Toisaalta eihän sinuakaan haittaa ollenkaan sellaisten merkitysten lisääminen Raamatun teksteihin, joita niissä ei ole. Muistaakseni olet väittänyt, että Nooa saarnasi pelastuksesta ennen vedenpaisumusta, vaikka sille ei ollut Raamatun mukaan mitään syytä eikä muille kuin Nooan perheelle edes ollut olemassa mitään pelastusta.

    Jumala sanoo Raamatussa hyvin yksiselitteisesti, että rakenna arkki, hukutan kaikki muut. Silti jotkut uskovat haluavat ylläpitää virheellistä mielikuvaa jostain pelastusmahdollisuudesta, josta ei mainita koko Raamatussa yhtään mitään.

    • Antero. Nyt olet väärässä. Uuden testamentin mukaan Nooa oli ”vanhurskauden saarnaaja” (tai julistaja, 2 Piet.2:5) jonka rakentaessa arkkia Jumala odotti kärsivällisesti, 1 Piet. 3:20).

      Vanhurskauden saarnaaminen tarkoittaa Raamatun kielenkäytössä ja kokonaissanomassa kahta asiaa: Jumalan tahdon kuten oikeudenmukaisuuden ja siihen liittyvien asioiden julistamista JA Jumalan armon, anteeksiantamuksen ja pelastuksen vakuuttamista pahuuttaan katuville. 1 Mooseksen kirjan mukaanhan vedenpaisumuksen syynä oli ihmiskunnan pahuus, ”maa oli täynnä väkivaltaa”. Tämä tarkoittaa, että Nooa arkkia rakentaessaan julisti ihmisille, että Jumalan tuomio tästä menosta on tulossa. Saarnaa ei kuitenkaan otettu vastaan eli uskottu. Lopputuloksena oli, että vain Nooa perheineen pelastui, kun armonaika loppui ja vedenpaisumus alkoi.

      Useista Raamatun teksteistä käy ilmi, että Jumala uhkaa kovalla tuomiolla, mutta armahtaa niitä, jotka katuvat ja kääntyvät Hänen puoleensa. Esimerkiksi Joonan kirjassa Niniven kaupunki saa kuulla, että se hävitetään 40 päivän kuluttua, mistä seurasi yleinen katumus. Jumala peruutti tuomionsa, mistä profeetta pettyi pahemman kerran ja Jumala selitti hänelle halunsa armahtaa ihmisiä.

      Me luterilaiset käytämme tästä nimitystä ”Jumalan vasemman käden ja oikean käden työ”. Vasemmalla kädellä Jumala uhkaa katumattomia ja nuhtelee synnistä, oikealla kädellä armahtaa ja lupaa anteeksiantamuksen. Ja Raamatun kielessä oikea käsi edustaa Jumalan varsinaista toimintaa, pelastusta, kunniaa jne.

  3. Marko Sjöblom 18.07.2023 23:11

    ”Reijo Mänttäri.
    Asia on niin kuin Matias Roto yrittää Sinulle selittää. Varhaisimmissa ja parhaimmiksi arvioiduissa eli alkuperäisimmissä käsikirjoituksissa ei ollut tuota jaetta 37. Se tuli tekstiin jonkun kirjurin kynästä, ja se on peräisin vanhasta, mutta Raamatun ulkopuolisesta jumalanpalveluksessa käytetystä tekstistä. Jae on poistettu raamatunkäännöksistämme, koska se ei ole peräisin Apostolien tekojen kirjoittajalta. Teille helluntailaisille se on tietysti tärkeä, koska ajattelette tuon jakeen tukevan oppianne, jonka mukaan ihminen ottaa kasteen ja tunnustaa näin uskonsa Jeesukseen.”

    Olen perehtynyt monen tuhannen muun ohella tähän kohtaan Apt. 8:37.
    Se ei ole (korj) osassa Raamatun käännöksiä, koska se olisi ”helluntalaisten oppi”. Kuitenkin, — se on Jeesuksen oppi ja vastoin sakramentalista pelastusreititystä.

    Sanoin, että palaan tähän, eli vuota sinä niinkuin Matiaskin.

    • Reijo Mänttäri. Ei tässä todellakaan ole kysymys siitä, onko joku raamatunjae (jaenumerointia ei ollut edes olemassa enben keskiaikaa) mukana tai poissa sen takia, että jokin kristillinen kirkkokunta saisi tukea omille opeilleen. Kysymys on pyrkimyksestä saada kristittyjen käyttöön mahdollisimman lähellä alkuperäistä oleva Uuden testamentin teksti. Sitä paitsi: jae 37 on ollut mukana suomalaisissakin Raamatuissa satoja vuosia ENNEN baptismin tai helluntailaisuuden tuloa Suomeen. Se ei sen enempää todista kuin kumoa luterilaista, katolista tai baptistis-helluntailaista kasteoppia

  4. Tuskin Filippuksella on ollut evankeliumin kirjoituksia, ne on kirjoitettu myöhemmin. Joten kysyisin vain, että mitä se Filippus on siellä tiellä luettanut?

    Filippus myös katoaa paikalta, joka lienee kopio Apollonios Tyanalaisen katoamisista. Katoamisella ei oikeastaan ole mitään tekemistä koko kohtauksessa, mutta sekin on pitänyt tunkea mukaan, niin sanottuna ihmeenä.

    • On se jännää tuo Jumalan oikeudenmukaisuus. Vimemeyreillään kääntynyt sarjamurhaaja pääsea taivaaseen iankaikkiseen iloon, mutta ikänsä mahdollisimman hyvin elänyt ja esim. elämäntyönsä lähimmäistensä auttamiselle omistanut ’harhaoppinen’ tai ateisti joutuu kidutettavaksi tulisessa helvetissä iankaikkisesti…

    • Seppo H.,

      ”Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra.” (Jes. 54:8)

    • No ei todellakaan, jumallasi J Haukka näkyy olevan aivan omintakeinen etten sanoisi sadistinen ajatus ja sovellus kohtuudesta ja oikeudenmukaisuudesta.

    • Tarja

      Tällaiseen yleiseen historian kirjoitukseen ei ole tarkoitukseni puuttua, etenkään siksi, että ne korjaisivat Raamatun Sanomaa.

      ”Tuskin Filippuksella on ollut evankeliumin kirjoituksia, ne on kirjoitettu myöhemmin. Joten kysyisin vain, että mitä se Filippus on siellä tiellä luettanut?”

      Tämä edellinen on henkisesti, hengettömästi ja etenkin hengellisesti ”pöljää”. Pöljää, koska lukemalla Apt. 8:26-40 vastaus tähän älyttömään kommenttiisi tule oitis esille.

    • Tarja

      Platon nimisiä ihmisiä on ollut paljonkin. Puhumallani etiopialaisella Platonilla ei ole muuta yhteistä filosofi Platonin kanssa kuin yhteinen nimi.

      Olen toisaalla omassa blogissani kertonut miten Filippuksen evankeliumilla ei ole Jeesuksen lähipiirissä olleen Filippuksen kanssa muuta tekemistä kuin yhteinen nimi. Sekin johtuu vain siitä, että tämä on ainoa nimi Jeesuksen lähipiiristä, joka kirjoituksessa esiintyy.

      https://www.kotimaa.fi/blogit/ylistys/comment-page-2/#comment-374527

  5. Mänttäri

    Älä nyt hermostu. Siellä sanotaan, että ” julistivat evankeliumia.” Ja minä sanoin, että tällaista evankeliumia ei vielä ollut kirjoitettu.

    Evankeliumi kertoo Jeesuksen elämästä, eikä sitä ole voitu kirjoittaa ennen hänen kohtalonsa täyttymistä ja sitä kuuluisaa ylösnousemusta. Tietysti, jos se on pelkkä keksitty tarina, eli hengen tuote, se on voinut olla ainakin suullisena kulkemassa jo aikaisemmin. Mitään alkuperäisiä kirjoituksia ei ole tullut, ainakaan vielä esille, jotka todistaisivat sellaisen olleen olemassa ja käytössä.

    • Tarja,

      Puhut eri asiasta, koska et lue kommentteja mihinin kommentoit. Et ole ainoa, vaivaa on liikkeellä!

Reijo Mänttäri
Reijo Mänttäri
Jo lapsena, aito usko ja sen ilmiöt, saivat minut viihtymään helluntalaisten kokouksissa. Otollisesta tilasta, omakohtaisen uskonlahjan sain vastaanottaa jo 10-vuotiaana. 4 vuotta myöhemmin halusin, että minut kastetaan vedessä, koska Jeesuksellekin se oli vanhurskautuksen täydellistyminen. Nyt lähes "koko maailman" kiertäneinä paluumuuttajina vaimoni kanssa, voimme todeta, että helluntalaisuudessa halutaan noudattaa Alkuperäisiä Ohjeita, vaikka yhtä puutteellisina kuin Alkuseurakunnassa.