Hyväksyvätkö ”kristilliset” ihmisen arvon loukkaamattomuuden?

Halla-Aho on sitä mieltä, että kansanedustajan puheitten suitsiminen on häpeällistä. Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen on hänen kanssaan samaa mieltä ja sanoo, että vihapuhetta voi suitsia vain diktatuurissa.

Eli että maahanmuuttajia ja pakolaisia saa sanoa ”vieraslajiksi”, toisin sanoen, kieltää täydellisesti heidän ihmisarvonsa. Eivät ole ihmisiä. Ovat ”vieraslaji”.

Voisitko Päivi avata Ison Kirjan ja perehtyä siihen, mitä Raamattu sanoo pakolaisista? Jos Perussuomalaiset voivat kutsua pakolaisia ”vieraslajiksi”, kristitty ei voi. Olisiko Päivi siis anteeksipyynnön paikka. Sinulla ei voi olla Jumalalta lupaa tukea toista kansanedustajaa, joka eduskunnan puhujapöntöstä syljeskelee pakolaisten päälle.

  1. Eipähän asia ole taaskaan niin, kuin koetetaan taas muodin mukaisesti maalittaa. Päivi on saanut itse kokea ajojahtia sanomisistaan, jotka halutaan nähdä syrjivinä ja kamalina koska puolusti ajan henkeä vastaan mieheyttä ja naiseutta. Hän tietää mistä puhuu, eikä puolustele sen kummemmin ihmisten halveksimista. Nyt haettiin ennakkotapausta avata portti ja sen tietää mihin se tosiasiassajohtaa.

    • SAMUEL,

      koeta nyt päättää, oletteko uhriutumassa vai sanavapautta puolustamassa? Passiivimuodossa väität:
      ”koetetaan taas muodin mukaisesti maalittaa”. En edusta mitään muotia, kun toivon, että KD-kansanedustajat välittäisivät, mitä Raamattu sanoo pakolaisista ja heidän vastustajistaan. Kristilliset äänestivät sen puolesta, että kansanedustajalla on oikeus rikkoa lakia puhuessaan eduskunnassa. Mikä on tämän raamatullinen perrustelu?

      Ymmärrän, että kuulut Päivi Räsäsen kannattajiin. Jalosti todistat hänen puolestaan:
      ”Hän tietää mistä puhuu, EIKÄ PUOLUSTELE SEN KUMMEMMIN IHMISTEN HALVEKSIMISTA.” Riittääkö se sinulle, ettei sen kummemmin, hiukan vaan.

    • Eikö mennyt perille, ei puolusta varmasti kenenkään halveksimista. Muuhun ”uhritumis” höttöön en viitsi edes vastata, on tässä muutakin parempaa tointa.

  2. Vieraslaji -rinnastus syntyi hallitusohjelmassa olleen vieraslajien hävittämistä käsittelevän kohdan johdosta. Se oli huumoria ja retoriikkaa, siitä huolimatta, että vasemman laidan väki ei ymmärrä tai aina halua ymmärtää huumoria. Siinä ei viitattu kehenkään yksilöön tai knasanryhmään, eikä edes maahanmuuton lopettamiseen.

    Maahanmuuttajat eivät ole kansanryhmä eikä identiteetti. Puolestaloukkaantujien todellisuudentaju on jo näin hämärtynyt. Itkeä nillitetään jok’ikisestä asiasta mistä vain joku arvostusta nauttiva kultturelli sanavahti keksii ahdistua.

    Raija Toiviainen on kykyjään suuremmassa virassa. Nyt syntyi valtava resurssinielu pitkäksi aikaa kun yhden Raijan aivoitusten mukana nytkähti virkamieskoneisto käymään.

    Totalitarismin henkäyksiä.

    Kansanedustajien syytesuoja on juuri siksi, että heillä on mahdollisuus vaikka rikkoa lakia mielipiteillään. Jos tällaista suojaa ei olisi ja muodostuisi ideologinen valtaklikki, joka säätäisi mielivaltaisen vihapuhe -lain, jolla se mahdollistaisi kaikkien liiaksi erimielisten mielipiteiden lausumisen kriminalisoinnin, olisi seurauksena mielipidevainot mallia Stalin tmv. Tässä kehityksessä ollaan jo. Mielipide vainot ovat alkaneet. Kannattaisi vasemmistossa muistaa, että suhdanteet muuttuvat, joten syytesuoja on hyvä kaikkien kannalta.

    • Luuletko, etteivät perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit valtaan päästyään ryhtyisi valvomaan esitettyjä mielipiteitä?

    • JONI,

      en olisi uskonut, että sorrut näin alas, väittämään koko juttua vain ”huumoriksi”. Ensin pilkataan ja naureskellaan naisia /pakolaisia / mitä tahansa vähemmistöä ja kysytään sitten: ”Ettekö te ymmärrä huumoria?” Alan kirjallisuudessa puhutaan kaksoisloukkauksesta. Näinkö ymmärrät myös Päivi Räsäseen kohdistuneen kritiikin? Onko sekin vain huumoria?

      Kun neuvot vasemmistoa, mahdatko tuntea Suomen parlamentaarista historiaa? Olen sitä työkseni tutkinut erityisesti 1900 luvun parina, osin kolmena alkukymmenenä. 1923 tapahtui niin kutsuttu ”Kallion leikkaus” eli koko vasemmistolainen eduskuntaryhmä, yli 20 kansanedustajaa vangittiin, siirrettiin vankilaan. Yhtenä perusteluna oli, että valtiopäivät olivat kesälomalla, eikä parlamentin koskemattomuuteen siinä mielessä kajottu.

    • Heikki, sanoin huumoriksi sitä mikä oli huumoria. Minun mielestäni se ei ollut hauskaa, mutta ymmärrän kyllä mikä on huumoria ja mikä ei.

      Maahanmuuttajat eivät ole oikeushenkilö, Päivi Räsänen on. Tässä on ratkaiseva ero.

      En kovin hyvin tunne Suomen parlamentaarista historiaa.

    • Olen kyllästynyt tähän mielipidenillitykseen. Esim. Päivi Räsänen voisi loukkaantua tästä sinun kirjoituksestasi, mutta tuskin hän tolkun ihmisenä pilaisi itseään lähtemällä syyttelemään sinua viharikoksesta, vaikka loukkaantuisikin. Oma selvä käsitykseni on, että siinä kokonaisuudessa kyse oli reippaasta retorisesta huumorista. Sen tyylilajin tunnistaa kyllä kokemuksen, intuition, yms. kautta, kuka tunnistaa, kuka ei. Ja jos tunnistaa huumorin, sitä voi toki paheksua, pitää mauttomana jne. ja jättää lausutun lausujan häpeäksi. Mutta että ruveta tällaiseen teatteriin. Poliittinen puhe on täynnä tuollaista kaikilla laidoilla. Varmasti jonkun mielestä kyseessä oli karmein vihapuherikos mitä yli 100 vuoden aikana salissa on lausuttu. Sellaista mielipidettä voisi arvioida monella mittarilla ja todeta sen todellisesta irralliseksi, mutta ei maksa vaivaa.

      Fakta on, että maahanmuuttajat eivät ole mikään homogeeninen ihmisryhmä. Ja vaikka olisikin, ei tuo vertaus ollut likimainkaan pahinta mitä on kuultu laidalta ja toiselta. On kuin tämä kansa olisi suurelta osin hukannut terveen järkensä. Tämä on kuin absurdia unta. Joku loukkaantuu ihan mistä tahansa. Nämä itkijänaiset taitavat olla helpoissa oloissaan etääntyneet todellisuudesta jo saavuttamattomiin asti. Hieman ryhtiä ja pontta elämiseen, niin voisi keskittyä enemmän olennaisiin.

    • Miksi pitäisi taiteilla sallitun ja kielletyn sanailun rajaviivalla? Eikö olisi parempi hakea hyväksyttyjä, arvostettuja tai jopa kiitettyjä muotoja mielipiteittensä ilmaisulle? Saattaisi viestikin mennä paremmin perille.

    • Ei ole parempi puhua vain yleisesti hyväksytyllä tavalla, koska yleinen hyväksytty tapa voi olla väärä. Olemme tilanteessa, missä yleinen hyväksytty tapa on jo rajattu ja tätä kehitystä viedään koko ajan eteenpäin. Se ei johda muuhun kuin katastrofiin, jonka ihmiset ovat kokeneet maailmassa jo monta kertaa.

    • Taidat sekoittaa muodon ja sisällön keskenään, Joni Toivonen. Uuden asian voi hyvin sanoa vanhalla, hyväksytyillä tavalla. Vanhan asian voi toki myös sanoa uusin sanoin. Kummankaan ei tarvitse olla alatyylistä ja kuulijoita loukkaavaa.

    • Katselin ko. puheenvuoron tarkalla silmällä ja korvalla katsellen miehen kehonkieltä ja kuunnellen sävyjä. Ei huumorin häivääkään kun hän siteerasi hallitusohjeman kohtaa,jossa oli kyse vieraslajien tehostetusta torjunnasta ja kun hän sanoi ko kohdan olevan väärässä paikassa tarkoitaen että vieraslajineen tehostettua torjuntaa tulisi soveltaa hänen tarkoittamassaan asiayhteydessä. Kovaa puhetta kun tiedämme, mitä kaikkea vieraslajien tehostetulla torjunnalla tarkoitetaan.

  3. Heikki P,

    Tunnut olevan hyvin korkeamoraalinen ihminen, jolla on oikeus tuomita etenkin kanssasi eri mieltä olevia. Sopiiko väärä todistus korkeaan moraaliisi? Milloin Päivi Räsänen on käyttänyt yllä kuvailemaasi kieltä tai hyväksynyt sen?

    Voi myös olla, että vastaan äänestäneet tuomitsevat puheet, mutta pitävät vielä tärkeämpänä etteivät virkamiehet pääse kontrolloimaan eduskuntaa ja ajamaan poliittisia päämääriä ohi eduskunnan.

    • JARI,
      en todellakaan ole ”hyvin korkeamoraalinen ihminen”, pikemminkin aika tavanomainen syntisäkki. Enkä pyri tuomitsemaan ketään, tuomiovaltaa minulla ei ole. Pyrin herättämään keskustelua tästä tapauksesta – voisitko sallia sen?

      Päivi Räsäsen puheita tässä tapauksessa en ole paremmin tutkinut, otin kantaa vain siihen, mitä YLE uutisissaan kertoi. Mielestäni (kirjoittaessa kerron omia mielipiteitäni, en kenenkään toisen) kenelläkään kristityillä ei ole oikeutta verrata maahanmuuttajia tai pakolaisia ”vieraslajeihin”. Se on kaiken muun lisäksi myös Jumalan-pilkkaa, sillä Raamattu kertoo Jumalan rakastavan pakolaisia.
      Mikä on siis KD- kansanedustajien linja tässä kysymyksessä?

      Ikivanha juttu, 1900 luvun alusta, Tampereelta. Tampereen silloinen tuomiorovasti, nimeä en muista, sanoi, ettei hän hyväksy sitä, että joku lihakauppa kutsuisi itseään ”kristilliseksi”. ”Jos saisin sieltä huonoa makkaraa, joutuisi Kristuksen nimi pilkatuksi”. Mitä sanot Jari siihen?

    • Heikki P,

      Puheena olevassa äänestyksessä päätettiin siitä onko aihetta antaa nostaa syyte, ei siitä hyväksyykö ko. teon. Vastaan äänestäneiden mielestä syytettä ei saa nostaa, tämä ei tarkoita että he hyväksyisivät teon vaan punnitsivat sen vakavuutta toiseen vaihtoehtoon. Toinen vaihtoehto olisi ollut antaa mahdollisesti poliittisia päämääriä ajavan syyttäjän alkaa ohjailla eduskuntaa.

      Heikki, otit puheeksi pakolaiset. Heidät on visusti erotettava muista maahanmuuttajista, he ovat todellisen suojelun tarpeessa ja oikeutettuja siihen. Sen sijaan kuka tahansa maahantulija ei ole oikeutettu muuttamaan Suomeen. Huomattava osa maahanmuutosta on järjestetty suomalaisten työntekijöiden palkkojen polkemiseksi, Itä-Euroopasta tuodaan pienipalkkaista työvoimaa rakennusalalle ja maatalouteen. Tämä sopii monille, koska näin saadaan halvempia asuntoja ja mansikoita, ja tietysti suuremmat katteet. En arvota tätä mitenkään vaan totean tosiasiana maahanmuutosta ja sen syistä.

      “Jos saisin sieltä huonoa makkaraa, joutuisi Kristuksen nimi pilkatuksi”. Mitä sanot Jari siihen?

      Sanon siihen, että kristillinen usko on syytä pitää erillään puoluepolitiikasta. Näin tehdään Suomen ortodoksisessa kirkossa, ev.lut. yhteisössä taas järjestäydytään poliittisiin ryhmiin ja siis sitoudutaan ajamaan oman puolueen ohjelmaa. Mitä sanot Heikki siihen?

  4. Kristilliset ihmiset hyväksyvät ihmisten loukkaamisen, se on kirkollinen kilpailukeino, että solvataan ja panetellaan muita, kuten juutalaisia ja muun uskosia vääruskoisiksi ja Perkeleen lapsiksi.
    Viimeksi kuulemani kasteen puolustuspuhe oli se, että lapsi jää saatanan valtakuntaan, jos sitä ei kasteta. Johtuen ehkä siitä, että lapsi on naisesta syntynyt ja synnissä siinnyt, ja kasteen kautta lapsi siirtyy isän valtakuntaan. Jumalan valtakuntaan.

    • TARJA,

      aikaisemman keskustelun myötä olen saanut hiukan tutustua Sinuun ja tiedän, että Sinua on pahasti loukattu. Kristillisen kirkon suuria syntejä ovat olleet ainakin nämä kaksi:
      – liittyminen voittajaan , voittajan linjasta välittämättä, ja,
      – juutalaisten sorto ja vaino, aina Lutherin vainohulluuteen asti, joka raivasi tietä kansallissosialisteille

      Ainakin loukkaavaa puhetta on ilma sakeana nytkin. ja eilisessä ratkaisussa ”kristillinen” puolue ei asettunut sitä vastaan.

    • Heikki,

      Lutheria on nyt helppo syyttää ihan joka asiasta. Millaiset mielipiteet sinun mielesäsi pitäisi vaientaa?

    • Hyvä Tarja P,

      ”…lapsi on naisesta syntynyt ja synnissä siinnyt…”

      Ei pidä kuunnella lahkolaisten ja protestanttien opetusta. ”Perisynti” on lännen kirkon keksintö, ei osa oikeaa Kirkon opetusta.

    • Heikki P,

      ”liittyminen voittajaan , voittajan linjasta välittämättä”

      Näin valitettavasti toimii osa Venäjän ortodoksista kirkkoa, samoin näin on aina toiminut Suomen ev.lut., poliittista valtaa mielistellään palvotaan yli kaiken, kaikkea mitä demokraattinen enemmistö hyväksyy pidetään automaattisesti Jumalan tahtona.

  5. Blogissa luodaan mielikuvaa Päivi Räsäsestä henkilönä, joka hyväksyy laittomuuden ja mielikuvaa siitä, että Päivi itse olisi ikään kuin varsinaisena syynä puheeseen vieraslajeista ja haluaisi antaa luvan vastaavan jatkumiseen.
    Samalla kirjoittajan omien kielteisten mielikuvien perusteella luodaan kielteistä käsitystä Päivistä ihmisenä.

    Jokainen meistä tietää, ettei lait ole aina oikeudenmukaisia ja niitä on aika-ajoin muutettava. Jos nyt kieltäisimme kansanedustajilta oikeuden puuttua kokemiinsa epäkohtiin voimakkailla ilmaisuilla, niin mihin me eduskuntaa sen jälkeen tarvitaan. Taitavia puhujia ei maastamme montaa löydy, Kukaan ei ole suojassa siltä, ettei sammakkoja pääse suusta lipsahtamaan. En kaipaa eduskuntaa, jossa kielikuvien käyttäminen kielletään. Siitähän olisi kyse, jos edustaja joutuisi aina tarkoin harkitsemaan sitä, miten muut mahdollisesti sanomisen käsittää.

    • PEKKA,
      kerro lisää mielikuvistasi Päivi Räsäsestä! Ovatko kaikki mielikuvasi hänestä aina plusmerkkisiä? Niin että sanoo tai tekee mitä tahansa, tulkintasi on plusmerkkinen?

      Ei kai kukaan ole esittänyt ”kansanedustajilta oikeutta puuttua kokemiinsa epäkohtiin”.
      Eikä edes ”voimakkailla ilmaisuilla”. Syyttäjä halusi estää lainvastaisen kielenkäytön, mutta PS, KD ja joku hajaääni oli sitä vastaan. Eli sen puolesta, että kansanedustaja eduskunnassa saa puhua, mitä sylki suuhun tuo.

      Kuka on ollut kieltämässä kielikuvien käyttöä? Ja tietenkin, joskus on varoitettu myös ”turhista sanoista”:

    • ”Mitä sylki suuhun tuo ”on melikuva, joka ei anna oikeaa kuvaa asiasta. Ei tässä kyse ole rasismin hyväksymisestä.

Heikki Palmu
Heikki Palmu
Uusi, neljästoista kirjani "Jeesus vai Paavali? Pohdintoja uskonasioista. (Väyläkirjat 2022) on poleeminen, se haastaa keskustelemaan Raamatusta, uskosta ja kirkosta. Koska sitä ei ole kaikissa hyvinvarustetuissakaan kirjakaupoissa, kannattaa se tilata verkkokaupasta osoitteella vaylakirjat.fi. (23 e) Sillä hinnalla se tulee postin kautta - mukaan tarvitaan postiosoite ja puhelinnumero. Älä anna kristillisen kirjan kuihtua! Tue sitä aktiivisesti! Pysy mukana!