Hennalan vankileirillä 1918 teloitettujen naisten kohtalo on noussut jälleen puheenaiheeksi. Sosiologi Marjo Liukkosen hiljan tarkastettu väitöskirja on nostanut aiheen esille. Aihe oli samoin julkisuudessa hänen lisensiaatin tutkimuksensa hyväksymisen jälkeen 2016 ja 2017.
Ilta-Sanomat (12.4.) uutisoi otsikolla ”Housut riittivät viemään hengen” Tampereella järjestetystä luentotilaisuudesta, jossa Liukkonen kertoi 218 Hennalassa teloitetusta naisesta. ”Jokaiselle pidätetylle naiselle kirjattiin pidätyskortti, jossa oli suppeasti heidän tietonsa. Ne, joiden kortissa luki ”sotilas”, ”housut” tai ”naiskaartilainen”, teloitettiin.”
– – –
Lahdessa ilmestyvässä Etelä-Suomen Sanomissa on käyty keskustelua Liukkosen väitöskirjasta, josta Hennala-asiantuntija Seppo Toivonen ja Dos Hannu Takala ovat esittäneet kriittisiä huomioita. Liukkonen on puolustautunut toteamalla, että ”herstory”, naisten kertomus ja totuus vihdoinkin murtautuvat näkyviin miesten estely-yrityksistä huolimatta.
Vuoden 1918 muistovuosi näkyy Punaruusuista, naiskaartilaisista kertovissa teatterinäytelmissä. Koskettavat näytelmät saavat katsojan puolelleen. Vangitut ja teloitetut naiskaartilaiset näyttäytyvät uhreina ja heidän teloittajansa epäinhimillisinä raakalaisina.
– – –
Kanava-lehden tai Kylkirauta-lehden viime numerot tarkastelevat sisällissotaa laajemmasta näkökulmasta, osana Maailmansotaa ja Venäjän suurta vallankumousta. Joku Kanavan kirjoittajista toteaa kuitenkin resignoituneesti, että tämä näkökulma häviää jo lähtöruudussa: oikeudenmukaisuuden puolesta taistelevat naiset ja pienten lasten äidit, jotka kuolevat teloituskomppanian edessä, ovat vuonna 2018 vuoden 1918 sodan moraalisia voittajia.
Vesa Vares toteaa (Kanava 2/2018, s. 31): ”Ongelma on siinä, että tämän hetken ”pohjantähteläisyys” muodostaa lähes ainoan kuvan vuodesta 1918. Ja siinä, että nyky-yhteiskunnan ihmisiltä näyttää puuttuvan älyllinen uteliaisuus arvioida noita vuosia miltään muulta pohjalta. Puuttuu älyllinen uteliaisuus tutkia niiden ihmisten arvomaailmaa, jotka olivat valkoisen puolen tavallisia kansalaisia ja jotka oikeasti ratkaisivat, mihin suuntaan Suomi vuonna 1918 kääntyi. … Sen sijaan punaiseen osapuoleen tuntuu vallitsevan lakkaamaton kiinnostus, ja sen tarina on lähes aina vain uhrin tarina.
Yksistään punaisten joukossa taistelleista naisista löytyy hyvin paljon niin tutkimusta kuin populaareja esityksiä, vaikka omana aikanaan he olivat itse tapahtumien kannalta merkitykseltään marginaalissa, niin miesten kuin naistenkin silmissä. Tämäkin on luonnollista: historia nostaa naistoimijuuden esiin. Mutta kuten naiskaarteja käsitelleet ansiokkaat tutkimukset (esimerkiksi Tuomas Hoppu ja Tiina Lintunen) ovat osoittaneet: suurimmat selittäjät kaartiin menoon olivat tilanne ja ryhmäpaine, ei poliittinen tai feministinen tiedostaminen.”
– – –
Yritän silti vielä valaista sitä, miksi housupukuisille naiskaartilaisille kävi Hennalassa niin traagisesti kuin kävi.
Punakaartit nousivat Pietarin bolshevikkien kuten Stalinin yllyttäminä ja asellisesti tukemina vallankumoukseen. Molemmilla osapuolilla oli ehkä 70 000 sotilasta. Punaisten puolella oli noin 2000 naiskaartilaista, jotka ottivat aseen ja pukeutuivat housuihin. Traagista oli, että punakaartilaisten sotilaskoulutus oli heikkoa ja heidän johtajansa pakenivat Venäjälle.
Kohti Venäjää vetäytyvät punaiset jäivät suurin joukoin vangiksi Lahdessa. Fellmannin kartanon pellolla noin 20 000 pakolaisen joukosta etsittiin kaartilaisia vietäväksi vankileirille Hennalaan.
Monet naiskaartilaiset yrittivät vaihtaa housut hameeseen. Kaikki eivät onnistuneet, kaikki eivät tahtoneet. Viimeksi mainitut eivät varmaankaan arvanneet naiskaartilaisiin – kuten myös mieskaartilaisiin – kohdistuvaa äärimmäistä ankaruutta. Aseellinen kapina sodan aikana laillista hallitusta vastaan oli valtiorikos. Siitä seurasi kuolemanrangaistus.
Liukkonen on nostanut esiin 218 teloitetun naisen traagisen kohtalon. Kaikkiaan sodassa kuoli noin 38 000 ihmistä, heistä huomattava osa vankileireillä nälkään ja Espanjantautiin. Liukkosen esiin nostamat naismurhat – kuten hän teloituksia kutsuu, hallitsevat kuvaa 100 vuoden takaisesta tilanteesta.
– – –
Miten on tänä päivänä? Jos tuhannet vieraan vallan tukemat ”vihreät miehet – ja naiset” tunkeutuvat rynnäkkökiväärit käsissään esimerkiksi Eduskuntataloon tai Valtioneuvoston linnaan, ampuvat teloitustyyliin kansanedustajia, valtaavat Pasilassa Yleisradion, alkavat lähettää omaa ohjelmaa, pystyttävät sotilashallinnon ja takavarikoivat yksityistä omaisuutta, mitä siitä seuraa?
Ei laillinen esivalta jää katsomaan sivusta. Suomen Puolustusvoimat ottaa vastaiskulla Helsingin jälleen haltuunsa sekä vangitsee ”vihreät miehet ja naiset.” Mitä heille tapahtuu? Ei heitä teloiteta, mutta ei myöskään silitetä päätä. Eikä varsinkaan tehdä heistä demokratian ja kansanvallan sankareita.
Joh 18:23 varmaan on Arilta jäänyt huomaamatta. Ei siinä kohdassa anneta kuvaa, että ei saisi omia oikeuksiaan puolustaa. Totta kai saa ja pitääkin. Jollemme puolustaisi itseämme ja toisia, niin paha saisi täyden vallan. Jollei olisi poliisia, niin kaikki kaupat ryöstettäisiin. Täydellinen anarkia pääsisi valloilleen, eikä kukaan olisi turvassa. On hurmahenkisyyttä väittää, ettei pahalle pidä tehdä vastarintaa.
Seuraavassa sitten kaiketi ”hurmahengen” Sanoja:
Matt. 5:39
Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin;
Ari Pasanen :”Seuraavassa sitten kaiketi “hurmahengen” Sanoja:
Matt. 5:39 Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin;”
Yhä uudelleen ja uudelleen mieleen tulee Paavalin Korinttolaiskirjeen 13.luku, joka tulkintani mukaan kuvaa Jumalaa ja universaalia rakkautta (Agape), joka hän on. ”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali…”
Käännän nyt sen ”toisenkin poskeni” ja pyydän anteeksi kenttäpiispalta, että off-topic -kommenttini aiheutti tämän blogin aiheeseen liittymättömän keskusteluketjun ja pyydän, että kommentit poistetaan.
Kun pappeja loukataan, heillä saattaa olla taipumus kääntää loukkaajilleen jatkuvasti toinenkin poski esikuvansa antaman ohjeen mukaan, ja tätä taipumusta laskelmoiva kirkkopolitiikka käyttää hyväkseen. Seurauksena papilla on sisäinen kuolema, mitä henk.koht. sanon Jeesus-syndroomaksi.
Martti Luther: Das fünfte Gebot: Du sollst nicht töten.
– – –
Wie wird der Totschlag innerlich verübt? Wenn wir unchristlichen Zorn, Haβ und Rachgier wider den Nächsten im Herzen tragen, ihn hochmütig verachten und miβgünstig beneiden, oder auch lieblos und unbarmherzig mit den Notleidenden Nächsten kein Mitleid haben, uns seines Unglücks heimlich freuen und ihm wohl gar noch Ärgeres wünschen.
Naiset olivat uhreja ja sekä teloittajat että heidän toiumeksiantajansa ylemmässä portaassa olivat raakalaisia.
Perustelut teloituksiin oli se ,että he olivat nousseet aseelliseen käpinaan laillista hallitusvaltaa vastaan. Tämä oli muodollisesti totta, mutta ihmisten summittainen teloittelu, joka lähti enemmänkin kostoajattelusta kuin laillisen yhteiskunnan järjestyksen palauttamisesta ,oli raakalaisuutta.
Uhriksi joutuivat ajan kanssa myös teloittajat joiden teot , jotka ymmärryksen kasvaessa siitä mitä he olivat olleet tekemässä ,alkoivat painaa heitä. Vasta jälkeen päin osa heistä ymmärsivät sen millainen trauma lähimmäisen teloittaminen heille itselleen on.
Tietämäni mukaan koko joukko sisällissodassa olleita teki jälkikäteen itsemurhan. Näinhän kävi sitten talvi – jatkosodassakin olleille. Heistä tiedetään varmuudella se, että alkoholisoituminen ja se masennuksen ja trauman hoitokeinoina, oli hyvin levininnyttä sota aikojen jälkeen niinkuin korkeat itsemurha luvutkin.
Markku Hirn :”Naiset olivat uhreja…”
Ja varsinkin sellaiset naiset, jotka lapsina olivat jääneet punaorvoiksi karjalaisen isoäitini tavoin. Hänen vanhin lapsensa, joka oli Pariisin rauhansopimuksen natsiksi leimaava Suomen Suojeluskunnan entinen sotilaspoka ja yrittäjä-isäni, kävi vuosikaudet muiden sairaalan kroonikkopotilaiden omaisten tavoin ruokkimassa äitiään ”liksaa arkipyhistäkään pyytämättä” verovaroin kustannetussa sairaalassa, jonka resurssit oli 90-luvulla juustohöylätty niin, että henkiköstöllä ei ollut aikaa edes ruokkia kroonikko-osastolla olleita potilaitaan.
Kun tuli se päivä, että sairaala ilmoitti, että hänet pitäisi siirtää keskussairaalan tehokkaampiin letkuihin, kielsimme siirron ja annoimme hänen ”laivalleen vihdoinkin luvan lähteä”. Hän oli jo pitkään kysynyt tavatessamme, että ”koska tämä laiva lähtee.”
Tuula Hölttä nyt en ymmärrä mitä tarkoitat tuolla ”poskesi kääntämisellä”?
Minulle tuo ”posken kääntäminen” todella tarkoittaa että kun minua vastaan rikotaan niin en puolusta itseäni, kuinka tässä ketjussa on sinua vastaan rikottu? Olenko minä rikkonut? Omasta mielestäni tuon esille puhdasta evankeliumia ja Jeesuksen Sanoja ja jos ne rikkoo (saa loukkaantumaan) niin missä silloin vika, niissä Sanoissa vai vastaanottajassa?
Tuot vielä esilleLutherin selityksiä käskystä ”älä tapa”. Mietippä kuinka hän kohteli ns ”uudestikastajia, juutalaisia, paavilaisia jne…. siis mitä merkitystä on vaikka kuinka opettaisi lähimmäisen rakastamista KUN OMAT teot ja sanat toista todistavat?
Ari Pasanen ;”… kuinka tässä ketjussa on sinua vastaan rikottu.”
Ei mitenkään. Kuten olen jo aiemmin sanonut, en ole koskaan kokenut olevani Herran temppeli. ”Sattuu” vaan olemaan niin, että kunnioitan heitä, jotka sellaisia ovat.
Tänä iltana TV1 esittää Edvin Laineen vuonna 1968 Väinö Linnan ”Täällä Pohjantähden alla” – romaanin pohjalta ohjaaman elokuvan. Tulkinnassa heijastunee ajankohdan ilmapiiri, jossa vallankumoushenki oli jälleen vahva.
Tämä elokuva vahvisti yhdessä Linnan romaanin kanssa vuoden 1918 populaarin historian tulkinnan, joka edelleen – journalistien painotuksista päätellen – vallitsee: punaiset taistelivat onnellisemman, sosialistisen tulevaisuuden puolesta, jonka valkoiset brutaalisti estivät.
Yleisesti tunnustetaan, että valkoinen Suomi epäonnistui sodan jälkseurausten hoidossa. Siihen oli ainakin kolme syytä: 1) kehittymätön tuomiolaitos ja ylipäätään hallinto, 2) maailmansodan vuoksi katastrofaaliseksi pahentunut nälkätilanne, 3) osassa voittajia vaikuttanut kostomieli.
Heikon tuomiolaitoksen piikkiin menee vankien tutkinta-aikojen venyminen liian pitkiksi, jolloin nälkä, sairaudet ja leirien henkilökunnan kostomentaliteetti ehtivät koitua monien kohtaloksi.
Ylipäällikkö Mannerheim esitti, että vain päätekijät tuomitaan ja muut armahdetaan. Toista, voittanutta kantaa edusti ajatus, että kaikkien syyllisyys valtiorikokseen tutkitaan. Tutkinta jäi usein pintapuoliseksi. Vangit eivät saaneet oikeutta, kuten oli ajatus, vaan kuolemantaudin tai mielivaltaisen teloituksen.
Monet syylliset punapäälliköt myös pelastuivat, fiktiivisen Akseli Koskelan tavoin. Sellainen oli isotätini mies, Padasjoen punapäällikkö, joka jatkoi työmiehenä sodan jälkeen ja menehtyi työtapaturmassa Arrakosken sahalla 30-luvun alussa.
Mitä tulee punakaartissa sotineiden naisten teloituksiin, he jakoivat monien miespuolisten kaartilaisten ankaran kohtalon. Ajatuksena saattoi olla jakaa samasta rikoksesta sama rangaistus, sukupuolesta riippumatta?
Naisten raiskaaminen ja tappaminen on kautta aikojen ollut tapa häväistä ja halventaa vastapuolta. Sitäpaitsi , yksilötasolla kostonhimon lisäksi, puhdas priumitiivinen sadistinen ylivallan käyttö ja häpeämättömällä ja rajatomalla sukupuolityydytyksellä on erityinen houkutteleva sävynsä. Mitkään estot ja tabut eivät toimi vaan päinvastoin, vihdoinkin saa seksiä ilman riiailuja ja siinä muodossa kun tahtoo tarvitsematta ottaa huomioon partnerin tarpeita.
Näin kaikissa armeejoissa ja kaikissa sodissa. Ainoa lääke on että sotaa ei päästetä puhkeamaan jotta inhimillisyytemme pelastuisi eikä joutuisi kiusaukseen.
Markku Hirn: ”Ainoa lääke on, että sotaa ei päästetä puhkeamaan.” Samaa mieltä. Siihen poliitikot ja eri maiden kokonaisvaltainen maanpuolustus pyrkivät.
Silti esimerkiksi Syyriassa soditaan seitsemättä vuotta ja sota ottaa lisää kierroksia. Varhain eilen Yhdysvallat, Ranska ja Iso-Britannia ampuivat yli 100 Tomahawk-ohjusta myrkkykaasujen tuotanto- ja varastokohteisiin reaktiona Syyrian hallituksen kiellettyihin myrkkykaasuiskuihin siviilejä vastaan.
Jatkuisivatko Syyrian sotarikokset, jos mitään vastareaktioita ei olisi? Tämä antaa kuvaa myös yleisemmin uskottavan puolustuksen merkityksestä: viattomat sivulliset tarvitsevat suojelua ja puolustusta.
Ajatuksena saattoi olla jakaa samasta rikoksesta sama rangaistus, sukupuolesta riippumatta?
Pikeminkinkatsottiin,että naisen rikos oli suurempi koska häntä muutenkin pidettiin valkoisella puolella monasti miehelle alisteisena lapsentekokoneena, jonka paikka oli nyrkinja hellan välissä. Nainen ei noussut siis kapinaan vain valtiota vaan myös miestä vastaan. Jo pelkät housut olivat siis lisäbonus mitä rangaistavuuteen tuli.
Hesari julkaisi tänään Vesa Karosen kirja-arvion Risto Volasen ja Lasse Lehtisen kirjasta vuoden 1917-1918 tapahtumista vallankumouksena. Artikkeli on samalla erinomainen tiivistys näkökulmista , joita olen pitänyt esillä blogikirjoituksissani. Lenin ja bolshevikit kiihottivat jyrkän linjan sosiaalidemokraatteja vallankumoukseen luvaten aseapua. Apu punaisille päättyi kuitenkin Brest-Litovskin rauhaan 3.3.1918. Pian sen jälkeen Saksa alkoi tukea valkoisia hallituksen joukkoja lähettämällä Hangossa ja Loviisisassa maihin nousseet divisionaansa avuksi.
Linnan ”Pohjantähti” ja sen näkökulma punaisista uhreina on omaksuttu yleisesti, mutta on liian kapea.
Pekka Särkiö :”Linnan “Pohjantähti” ja sen näkökulma punaisista uhreina on omaksuttu yleisesti, mutta on liian kapea.”
Kysymyksessä oli maailmansota ja kun maailmanvallasta sotivat Usa ja Neuvostoliiton juridisoikeudellinen seuraajavaltio Venäjä ovat vuodesta 1950 alkaen olleet maailman johtavia asetuottajia ja asekauppiaita, niiden jakamatonta ihmisarvoa kunnioittamaton vallantavoittelu saa aikaan sen, että poliittinen päätöksenteko on eri maissa kautta linjan liian kapeaa ja materialistista.
Paras keino ”eheyttää” yhteiskuntaa ja demokratiaa olisi mielestäni Single Transferable Vote –siirtoäänivaalitapa (https://fi.wikipedia.org/wiki/Siirto%C3%A4%C3%A4nivaalitapa), joka mielestäni olisi äänestäjälle oikeudenmukaisempi seurakuntavaaleissakin.
Ymmärrän hyvin pyrkimyksesi pitää blogeissasi esillä Lehtisen-Volasen kirjasen (191 sivua) näkökulmaa, koska se on nykyteksteistä yksi lähimpänä sisällissodan valkoista tulkintaa olevia.
Muitakin – ja Lehtisen-Volasen kirjasen kapeaan näköulmaan verrattuna monipuolisempia ja laaja-alaisempia – tuoreita teoksia on saatavilla, kuten Tuoman Teporan ja Aapo Roseliuksen toimittama ”Rikki revitty maa. Suomen sisällissodan kokemjukset ja perintö” (428 sivua).
Jorma Hentilä :”…koska se on nykyteksteistä yksi lähimpänä sisällissodan valkoista tulkintaa olevia.”
Tässä sdp:n puoluetoimikunnan puheenjohtajan, kansanvaltuuskunnan valtiovarainministerin ja Työväen Punaisen Kaartin viimeisen esikuntapäällikkö Edvard Gyllingin näkemys vallankumouksesta: ”Päätös, , johon puoluetoimikunta ei osaa ottanut, mutta joka annettiin sille tiedoksi, rikkoi siis aikaisemman kokouksen päätöksenkin ja yleensä sos.dem.puolueen menettelytapaohjeet. Tähän vedoten lausuin, saatuani puoluetoimikunnan kokouksessa päätöksestä tiedon, että vallankumouksen kautta hävitetään meillä kaikki työväen liikkeen saavutukset ja en voisi sitä missään tapauksessa kannattaa”. (Arvo Ylärakkola: Edvard Gylling – Itä-Karjalan suomalainen rakentaja, 2.6.1918)
Punaiset jaksavat uhriutua vuodesta toiseen ja surra ”syviä ja kipeitä haavojaan”.
Olen kiitollinen siitä, että omat jälkeläisemme ovat kerran saaneet käydä suvun menetetyllä kotiseudulla Karjalassa ja että he ajattelevat näin:
”Menetyksen kipu on poissa, mutta ei kai sitä perinnöksemme tarkoitettukaan. Emme me ”maattomat” unohda juuriamme, koska ne juuret ovat kiinni teissä, ukit ja mummit, isät ja äidit.”
Kiitos Jorma kommentista. En osaa sanoa, onko Lehtisen-Volasen kirja erityisesti lähinnä valkoinen tulkinta vuoden 1917-1918 tapahtumista. Siinä tulee esille näkökulma Saksan osuudesta tapahtumiin sen omaa etua hyödyttävinä maailmansodan vastustajaansa Venäjään nähden.
Toinen kirjoittajista, sosiaalidemokraatti Lasse Lehtinen on julkaissut hiljattain Väinö Tannerin laajan elämäkerran, jossa tulee esille Tannerin kielteinen kanta vallankumoukseen 1918.
Tässä yhteydessä tuntuisi oudolta korostaa, että Väinö Tanner tai Lasse Lehtinen edustavat valkoista näkökulmaa. Eikö kyse ole mielumminkin parlamentaarisesta ja demokraattisesta sekä vallankumouksen vastaisesta näkökulmasta, jota sosiaalidemokraatit edustivat, toisin kuin jyrkän linjan kumoukselliset bolshevikit ja anarkistit.