Housujen syytä?

Hennalan vankileirillä 1918 teloitettujen naisten kohtalo on noussut jälleen puheenaiheeksi. Sosiologi Marjo Liukkosen hiljan tarkastettu väitöskirja on nostanut aiheen esille. Aihe oli samoin julkisuudessa hänen lisensiaatin tutkimuksensa hyväksymisen jälkeen 2016 ja 2017.

Ilta-Sanomat (12.4.) uutisoi otsikolla ”Housut riittivät viemään hengen” Tampereella järjestetystä luentotilaisuudesta, jossa Liukkonen kertoi 218 Hennalassa teloitetusta naisesta. ”Jokaiselle pidätetylle naiselle kirjattiin pidätyskortti, jossa oli suppeasti heidän tietonsa. Ne, joiden kortissa luki ”sotilas”, ”housut” tai ”naiskaartilainen”, teloitettiin.”
– – –
Lahdessa ilmestyvässä Etelä-Suomen Sanomissa on käyty keskustelua Liukkosen väitöskirjasta, josta Hennala-asiantuntija Seppo Toivonen ja Dos Hannu Takala ovat esittäneet kriittisiä huomioita. Liukkonen on puolustautunut toteamalla, että ”herstory”, naisten kertomus ja totuus vihdoinkin murtautuvat näkyviin miesten estely-yrityksistä huolimatta.

Vuoden 1918 muistovuosi näkyy Punaruusuista, naiskaartilaisista kertovissa teatterinäytelmissä. Koskettavat näytelmät saavat katsojan puolelleen. Vangitut ja teloitetut naiskaartilaiset näyttäytyvät uhreina ja heidän teloittajansa epäinhimillisinä raakalaisina.
– – –
Kanava-lehden tai Kylkirauta-lehden viime numerot tarkastelevat sisällissotaa laajemmasta näkökulmasta, osana Maailmansotaa ja Venäjän suurta vallankumousta. Joku Kanavan kirjoittajista toteaa kuitenkin resignoituneesti, että tämä näkökulma häviää jo lähtöruudussa: oikeudenmukaisuuden puolesta taistelevat naiset ja pienten lasten äidit, jotka kuolevat teloituskomppanian edessä, ovat vuonna 2018 vuoden 1918 sodan moraalisia voittajia.

Vesa Vares toteaa (Kanava 2/2018, s. 31): ”Ongelma on siinä, että tämän hetken ”pohjantähteläisyys” muodostaa lähes ainoan kuvan vuodesta 1918. Ja siinä, että nyky-yhteiskunnan ihmisiltä näyttää puuttuvan älyllinen uteliaisuus arvioida noita vuosia miltään muulta pohjalta. Puuttuu älyllinen uteliaisuus tutkia niiden ihmisten arvomaailmaa, jotka olivat valkoisen puolen tavallisia kansalaisia ja jotka oikeasti ratkaisivat, mihin suuntaan Suomi vuonna 1918 kääntyi. … Sen sijaan punaiseen osapuoleen tuntuu vallitsevan lakkaamaton kiinnostus, ja sen tarina on lähes aina vain uhrin tarina.

Yksistään punaisten joukossa taistelleista naisista löytyy hyvin paljon niin tutkimusta kuin populaareja esityksiä, vaikka omana aikanaan he olivat itse tapahtumien kannalta merkitykseltään marginaalissa, niin miesten kuin naistenkin silmissä. Tämäkin on luonnollista: historia nostaa naistoimijuuden esiin. Mutta kuten naiskaarteja käsitelleet ansiokkaat tutkimukset (esimerkiksi Tuomas Hoppu ja Tiina Lintunen) ovat osoittaneet: suurimmat selittäjät kaartiin menoon olivat tilanne ja ryhmäpaine, ei poliittinen tai feministinen tiedostaminen.”
– – –

Yritän silti vielä valaista sitä, miksi housupukuisille naiskaartilaisille kävi Hennalassa niin traagisesti kuin kävi.

Punakaartit nousivat Pietarin bolshevikkien kuten Stalinin yllyttäminä ja asellisesti tukemina vallankumoukseen. Molemmilla osapuolilla oli ehkä 70 000 sotilasta. Punaisten puolella oli noin 2000 naiskaartilaista, jotka ottivat aseen ja pukeutuivat housuihin. Traagista oli, että punakaartilaisten sotilaskoulutus oli heikkoa ja heidän johtajansa pakenivat Venäjälle.

Kohti Venäjää vetäytyvät punaiset jäivät suurin joukoin vangiksi Lahdessa. Fellmannin kartanon pellolla noin 20 000 pakolaisen joukosta etsittiin kaartilaisia vietäväksi vankileirille Hennalaan.

Monet naiskaartilaiset yrittivät vaihtaa housut hameeseen. Kaikki eivät onnistuneet, kaikki eivät tahtoneet. Viimeksi mainitut eivät varmaankaan arvanneet naiskaartilaisiin – kuten myös mieskaartilaisiin – kohdistuvaa äärimmäistä ankaruutta. Aseellinen kapina sodan aikana laillista hallitusta vastaan oli valtiorikos. Siitä seurasi kuolemanrangaistus.

Liukkonen on nostanut esiin 218 teloitetun naisen traagisen kohtalon. Kaikkiaan sodassa kuoli noin 38 000 ihmistä, heistä huomattava osa vankileireillä nälkään ja Espanjantautiin. Liukkosen esiin nostamat naismurhat – kuten hän teloituksia kutsuu, hallitsevat kuvaa 100 vuoden takaisesta tilanteesta.
– – –
Miten on tänä päivänä? Jos tuhannet vieraan vallan tukemat ”vihreät miehet – ja naiset” tunkeutuvat rynnäkkökiväärit käsissään esimerkiksi Eduskuntataloon tai Valtioneuvoston linnaan, ampuvat teloitustyyliin kansanedustajia, valtaavat Pasilassa Yleisradion, alkavat lähettää omaa ohjelmaa, pystyttävät sotilashallinnon ja takavarikoivat yksityistä omaisuutta, mitä siitä seuraa?

Ei laillinen esivalta jää katsomaan sivusta. Suomen Puolustusvoimat ottaa vastaiskulla Helsingin jälleen haltuunsa sekä vangitsee ”vihreät miehet ja naiset.” Mitä heille tapahtuu? Ei heitä teloiteta, mutta ei myöskään silitetä päätä. Eikä varsinkaan tehdä heistä demokratian ja kansanvallan sankareita.

  1. OFF-TOPIC: Lahdessa ensi sunnuntai on Maanpuolustusväen kirkkopyhä. Toivottavasti maanpuolustusväki osallistuu runsaslukuisesti Ristin kirkon messuun huolimatta siitä, että viime sotien jälkeen ”Valpon [=Valtiollinen poliisi] tärkeimpiä tehtäviä oli laatia kortisto henkilöistä, joiden jotenkin voitiin katsoa elättelevän maassa noudatetun politiikan vastaisia mielipiteitä tai joiden menneisyyttä voi pitää arveluttavana.”

    Nimettömän muistion mukaan kortistoon piti merkitä syksyn 1944 jälkeen lakkautettujen järjestöjen jäseninä myös mm. Suomen Aseveljien Liiton, Suojeluskuntien ja Lotta-Svärd-järjestön jäsenet. (Olle Leino: Kuka oli Yrjö Leino, Helsinki 1973)

    • Ari Pasanen :”Entä kuinka voi olla mahdollista että suomi oli luterilaisin maa ja sisällissota puhkesi, tuottiko luterilaisuus sitä hedelmää jota Jumalan Sanan tulisi tuottaa, keskinäistä rakkautta?”

      Sisällissotaa ei tuottanut luterilaisuus, vaan dialektinen materialismi.

    • Ari Pasanen :”Tuula Hölttä karrikoiden voisi kysyä että jos Jeesus olisi elänyt suomessa tuolloin, niin olisiko tuo mainitsemasi “dialektinen materialismi” saanut Hänetkin tappamaan toisia?”

      Sen käsityksen mukaan, joka itselläni Jeesuksesta on, hän olisi mennyt toisiaan tappavien väliin ja joutunut sisällissodan kontekstissa kärsimään saman kohtalon, jonka hän ristllä koki.

  2. Tuula Hölttä et vastannut kovinkaan suoraan kysymyksiini eli olisiko Jeesus ensinnäkin tappanut toisia?

    Entä toiseksi voiko siis todelliset Jeesuksen seuraajat tappaa toisia?

    Nyt on kyse siitä hedelmästä jota Jumalan Sana tuottaa, voiko se olla toisen tappamista, jos mielestäsi ei niin kuinka voidaan puhua luterilaisuudesta ja Jeesuksen seuraamisesta samassa yhteydessä?

    • Ari P.,

      Jeesus ei tappanut ketään. Hän kuoli ristillä, ja nousi kuolleista Kristuksena, että ihmiset voisivat Hänen kauttaan ja avullaan pelastua omalta välivaltaisuudeltaan ja rakkaudettomuudeltaan. Ihmiskunnassa ei ole ennen Jeesusta eikä Jeesuksen jälkeen ollut todellista kolmiyhteiseen Jumalaan kuuluneen Jeesuksen seuraajaa.

    • Ari Pasanen :”Tuula Hölttä siis ymmärsinkö oikein että todella ajattelet ettei Jeesus olisi eläessään sisällissodan aikaan tappanut ketään?”

      Ymmärsit oikein. Ehkä on hyvä selventää sekin mitä tarkoittaa Jeesuksen seuraajana oleminen. Onko Jeesus seuraajalle esikuva vai kuvitteleeko hän olevansa kuin Jeesus ja mm. pystyvänsä herättämään kuolleita. Valitettavasti olen kirkollisissa piireissä tavannut myös viimeksimainittuja.

  3. Ari Pasanen kysyy, miksi luterilaiset Jeesuksen seuraajat tarttuivat aseisiin. Hän kysyy edelleen, oliko sisällissota luterilaisen uskon hedelmää. Kuten Tuula Hölttä jo totesi, ei sota johtunut niinkään luterilaisuudesta, kuin marxilaisesta historiallisesta materialismista, jonka mukaan aseellinen vallankumous ja aiempien rakenteiden sekä yhteiskuntaluokkien murskaaminen oli välttämätön välivaihe tiellä proletariaatin diktatuuriin.

    Jos valkoinen puoli olisi päätynyt pasifismiin ja antanut vallankumouksen tapahtua, ei sen jälkeen olisi ollut itsenäistä Suomea, ei luterilaista kirkkoa eikä monia muitakaan kirkkoja.

    On totta, että jotkut kristityt päätyvät pasifistiseen vakaumukseen ja ehdottomasti kieltäytymään väkivallasta. Useimmat kristityt pitävät kuitenkin mahdollisena puolustautua väkivaltaa vastaan. Puolustautuminen on mahdollista, kun sille on perusteltu syy: vielä suuremman väkivallan torjuminen.

    28.1.1918 punaisten alkama aseellinen vallankumous oli johtamassa proletariaatin diktatuuriin, anarkiaan ja Suomea osaksi Neuvosto-Venäjää. Senaatti antoi Valkoiselle armeijalle mandaatin toimia Suomen hallituksen joukkoina ja vapauttaa punaisten miehittämä Etelä – Suomi sekä siten taata itsenäisyyden jatkuminen. Sama tarkoitus oli 1939-1940 Talvisodassa ja jatkosodan torjuntataisteluissa.

    ”What would Jesus do?” – kysymys voi johtaa harhaan. Jeesuksen ajan Israel oli Rooman miehittämä ja ilman omaa armeijaa tai muuta turvallisuusorganisaatiota. Jeesus kielsi oman käden oikeuden tarttua aseisiin – kuten vallankumouksen.

    Hän ei kuitenkaan kieltänyt rakastamasta lähimmäisiä ja toimimasta heidän hyväkseen. Esimerkiksi Puolustusvoimat ja poliisi toimivat Suomessa sen hyväksi, ettei väkivalta tai muu paha – kuten huumekauppa, seksuaalinen väkivalta, omaisuusrikokset, ympäristörikokset – kohdistuisi suojattomiin ihmisiin. Siten ne toteuttavat Jeesuksen käskyä rakastaa lähimmäistä.

    • Ari Pasanen. Vaikka kristityn todellinen isänmaa on taivaassa, elää jokainen ihminen maanpäällisen elämänsä ajan jossakin valtiossa. Jeesus kehotti antamaan Jumalalle ja keisarille sen, mikä kummallekin kuuluu. Ei kristitty voi eristäytyä maanpäällisestä elämästä. Lait ja hyvät tavat sitovat samallatavoin kaikkia ihmisiä, myös kristittyjä. Siksi kaikki maksavat veroja ja ovat esimerkiksi maanpuolustusvelvollisia.

      Jos joku ei halua osallistua syntisenä pitämänsä yhteiskunnan elämään ja lakkaa maksamasta veroja tai tekemästä muuten velvollisuuttaan, olisiko se Jumalan tahto?

  4. Pekka Särkiö kannattaisi nyt hiukan miettiä mitä puhuu Jeesuksen Sanoneen, missään Hän ei anna lupaa puolustaa väkivallalla ketään, ei missään.

    Lähimmäisen rakkautesi on valheellinen eli tulisi rakastaa toisia ja toisia saa tappaa, missä näin evankeliumissa Sanotaan?

    Jeesus selkeästi Sanoo että vihollisia tulee rakastaa, siis ei tehdä heille pahaa, vai oletko oikea tuomari että voit sanoa kenet saa ampua ja kenet ei?

    Epäusko ja pelko saa ihmisen tarttumaan aseeseen, Jumalako ei olekkaan kaiken yläpuolella ja hallitse?

    • Ari Pasanen,

      eikö tämä ihmisen muodon ottanut ainoa maanpäällä elänyt kolmiyhteisen Jumalan persoona sanonut myös:”Te kyykäärmeiden sikiöt, kuka on teitä neuvonut pakenemaan tulevaista vihaa.”

    • Tuula Hölttä kyllä Jeesus rakasti näitäkin fariseuksia ja kirjanoppineita ja olisi halunnut että hekin kääntyisivät parannukseen, rukoilihan Jeesus ristiinnaulitsijoidensa puolesta, Isä anna heille anteeksi sillä he eivät tiedä mitä tekevät.

    • Ari Pasanen: ”Vai oletko oikea tuomari ja voit sanoa, kenet voi ampua ja kenet ei.” Otan esimerkin. Helmikuussa 1944 Neuvostoliiton kaukopommitusarmeija teki tuhansia pommituslentoja Helsinkiin tarkoituksenaan tuhota kaupunki ja sen asukkaat. Tämä ei kuitenkaan onnistunut.

      Helsingin ilmapuolustus – hävittäjät ja ilmatorjuntatykit pitivät pommittajat poissa Helsingin päältä. Vain 3% pommeista putosi kaupunkiin – tuhoten mm. äitini kodin Pietarinkdulla ja hänen isoäitinsä kodin Kaivopuistossa samana yönä. Kymmenet tuhannet kodit kuitenkin säästyivät ilmapuolustuksen ansiosta. Oliko se väärin ja Jeesuksen opetuksen vastaista?

      Entä kesäkuun torjuntataistelut 1944 Karjalan Kannaksella, jolloin satoja Neuvostoliiton panssareita pysäytettiin ja tuhottiin. Neuvostojoukot eivät päässeet valtaamaan Suomea. Ehkä sadat tuhannet viattomat ihmiset välttyivät teloituksilta tai nääntymiseltä vankileireillä. Kristilliset seurakunnat, kirkot ja papit välttyivät tuholta, puhumattakaan muista elämän alueista, jotka nyt saivat jatkua, kun Suomen armeija torjui hyökkääjän.

      Olisiko Jeesus halunnut toisin, esimerkiksi Suomen passiivisuutta ja Neuvostoliiton hyökkäyksen onnistumista? Nämä kysymykset kuuluvat todelliseen maailmaan. Siksi vastaustenkin on oltava – anteeksi vain – reaalimaailmasta, eikä utopiasta.

    • Pekka Särkiö onko Jeesuksen Sanan mukaan mahdollista tarttua miekkaan, ei ole, joten itsensä puolustaminen väkivallalla ei ole Jumalan tahdon mukaista. Luuletko todella ettei Jumala voi suojella lapsiaan ilman että nämä tarttuva miekkaan?

      Uskon että jos rikkoisin Jumalan Sanaa vastaan ja yrittäisin puolustaa itseäni väkivallalla niin hukkuisin siihen itse, näin Sanoo Jeesus. Luotan Jumalaan ja uskon että Hän pitää minusta huolen siihen asti kun elän Hänen Sanansa mukaan.

    • Ari Pasanen. On eri asia ryhtyä oman käden oikeuteen j ayksityishenkilönä tarttua aseeseen – sitä ei lakikaan salli – kuin että valtio suojaa kansalaisiaan ulkopuoliselta hyökkääjältä.

    • Pekka Särkiö eikö jokainen ihminen ole Jumalan edessä yksin eli et voi piiloutua minkään valtion tai yhteiskunnan selän taakse kun viimeisellä tuomiolla kohtaat Jeesuksen Sanat.

      Joh. 12:48
      Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.

  5. Pekka Särkiö totta on että tulee maksaa verot ja kunnioittaa esivaltaa ja elää sovussa ja rauhassa kaikkien kanssa, siis elää ettei synnin takia joudu esivallan kanssa tekemisiin.

    Mutta kun valtion lait ja säädökset ovat ristiriidassa Jeesuksen Sanan kanssa niin tulee elää Jeesuksen Sanan mukaan eli ei missään tapauksessa tarttua miekkaan, siis tulee olla kuuliainen Jumalalle.

    Et vastannut kysymykseen oletko oikea tuomari sanomaan kuka saa tappaa kenetkin, kuinka sisällissodassa asia oli?

    • Ari Pasanen :”Et vastannut kysymykseen oletko oikea tuomari sanomaan kuka saa tappaa kenetkin, kuinka sisällissodassa asia oli?”

      Jospa vataan kenttäpiispan puolesta, kun tänään tulee sata vuotta siitä, kun karjalaisen isoäitini ortodoksi-isä vangittiin ase kädessä Töölön sokeritehtaan pihalla ja vietiin Suomenlinnan vankileirille, jonka seurauksena hän kuoli nälkään.

      Hän oli rangaistuksensa ansainnut, koska osallistui aseelliseen kapinaan Suomen laillista hallintoa ja puolustusvoimia vastaan. Se mitä maanpuolustajat eivät silloin eivätkä nyt ole ansainneet, on ”Suomen vasemmistovoimien” jatkuva ja myös Pariisin rauhansopimuksessa näkyvä syyllistäminen siitä, että he puolustivat Suomea dialektisen materislimin nimiin vannovaa hyökkäyssodan aloittajaa vastaan.

Pekka Särkiö
Pekka Särkiö
Kenttäpiispa evp. ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Keski-Lahden seurakunnan vs. kirkkoherra 4.3.2024-30.8.2024. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.

Hennalan vankileirillä 1918 teloitettujen naisten kohtalo on noussut jälleen puheenaiheeksi. Sosiologi Marjo Liukkosen hiljan tarkastettu väitöskirja on nostanut aiheen esille. Aihe oli samoin julkisuudessa hänen lisensiaatin tutkimuksensa hyväksymisen jälkeen 2016 ja 2017.

Ilta-Sanomat (12.4.) uutisoi otsikolla ”Housut riittivät viemään hengen” Tampereella järjestetystä luentotilaisuudesta, jossa Liukkonen kertoi 218 Hennalassa teloitetusta naisesta. ”Jokaiselle pidätetylle naiselle kirjattiin pidätyskortti, jossa oli suppeasti heidän tietonsa. Ne, joiden kortissa luki ”sotilas”, ”housut” tai ”naiskaartilainen”, teloitettiin.”
– – –
Lahdessa ilmestyvässä Etelä-Suomen Sanomissa on käyty keskustelua Liukkosen väitöskirjasta, josta Hennala-asiantuntija Seppo Toivonen ja Dos Hannu Takala ovat esittäneet kriittisiä huomioita. Liukkonen on puolustautunut toteamalla, että ”herstory”, naisten kertomus ja totuus vihdoinkin murtautuvat näkyviin miesten estely-yrityksistä huolimatta.

Vuoden 1918 muistovuosi näkyy Punaruusuista, naiskaartilaisista kertovissa teatterinäytelmissä. Koskettavat näytelmät saavat katsojan puolelleen. Vangitut ja teloitetut naiskaartilaiset näyttäytyvät uhreina ja heidän teloittajansa epäinhimillisinä raakalaisina.
– – –
Kanava-lehden tai Kylkirauta-lehden viime numerot tarkastelevat sisällissotaa laajemmasta näkökulmasta, osana Maailmansotaa ja Venäjän suurta vallankumousta. Joku Kanavan kirjoittajista toteaa kuitenkin resignoituneesti, että tämä näkökulma häviää jo lähtöruudussa: oikeudenmukaisuuden puolesta taistelevat naiset ja pienten lasten äidit, jotka kuolevat teloituskomppanian edessä, ovat vuonna 2018 vuoden 1918 sodan moraalisia voittajia.

Vesa Vares toteaa (Kanava 2/2018, s. 31): ”Ongelma on siinä, että tämän hetken ”pohjantähteläisyys” muodostaa lähes ainoan kuvan vuodesta 1918. Ja siinä, että nyky-yhteiskunnan ihmisiltä näyttää puuttuvan älyllinen uteliaisuus arvioida noita vuosia miltään muulta pohjalta. Puuttuu älyllinen uteliaisuus tutkia niiden ihmisten arvomaailmaa, jotka olivat valkoisen puolen tavallisia kansalaisia ja jotka oikeasti ratkaisivat, mihin suuntaan Suomi vuonna 1918 kääntyi. … Sen sijaan punaiseen osapuoleen tuntuu vallitsevan lakkaamaton kiinnostus, ja sen tarina on lähes aina vain uhrin tarina.

Yksistään punaisten joukossa taistelleista naisista löytyy hyvin paljon niin tutkimusta kuin populaareja esityksiä, vaikka omana aikanaan he olivat itse tapahtumien kannalta merkitykseltään marginaalissa, niin miesten kuin naistenkin silmissä. Tämäkin on luonnollista: historia nostaa naistoimijuuden esiin. Mutta kuten naiskaarteja käsitelleet ansiokkaat tutkimukset (esimerkiksi Tuomas Hoppu ja Tiina Lintunen) ovat osoittaneet: suurimmat selittäjät kaartiin menoon olivat tilanne ja ryhmäpaine, ei poliittinen tai feministinen tiedostaminen.”
– – –

Yritän silti vielä valaista sitä, miksi housupukuisille naiskaartilaisille kävi Hennalassa niin traagisesti kuin kävi.

Punakaartit nousivat Pietarin bolshevikkien kuten Stalinin yllyttäminä ja asellisesti tukemina vallankumoukseen. Molemmilla osapuolilla oli ehkä 70 000 sotilasta. Punaisten puolella oli noin 2000 naiskaartilaista, jotka ottivat aseen ja pukeutuivat housuihin. Traagista oli, että punakaartilaisten sotilaskoulutus oli heikkoa ja heidän johtajansa pakenivat Venäjälle.

Kohti Venäjää vetäytyvät punaiset jäivät suurin joukoin vangiksi Lahdessa. Fellmannin kartanon pellolla noin 20 000 pakolaisen joukosta etsittiin kaartilaisia vietäväksi vankileirille Hennalaan.

Monet naiskaartilaiset yrittivät vaihtaa housut hameeseen. Kaikki eivät onnistuneet, kaikki eivät tahtoneet. Viimeksi mainitut eivät varmaankaan arvanneet naiskaartilaisiin – kuten myös mieskaartilaisiin – kohdistuvaa äärimmäistä ankaruutta. Aseellinen kapina sodan aikana laillista hallitusta vastaan oli valtiorikos. Siitä seurasi kuolemanrangaistus.

Liukkonen on nostanut esiin 218 teloitetun naisen traagisen kohtalon. Kaikkiaan sodassa kuoli noin 38 000 ihmistä, heistä huomattava osa vankileireillä nälkään ja Espanjantautiin. Liukkosen esiin nostamat naismurhat – kuten hän teloituksia kutsuu, hallitsevat kuvaa 100 vuoden takaisesta tilanteesta.
– – –
Miten on tänä päivänä? Jos tuhannet vieraan vallan tukemat ”vihreät miehet – ja naiset” tunkeutuvat rynnäkkökiväärit käsissään esimerkiksi Eduskuntataloon tai Valtioneuvoston linnaan, ampuvat teloitustyyliin kansanedustajia, valtaavat Pasilassa Yleisradion, alkavat lähettää omaa ohjelmaa, pystyttävät sotilashallinnon ja takavarikoivat yksityistä omaisuutta, mitä siitä seuraa?

Ei laillinen esivalta jää katsomaan sivusta. Suomen Puolustusvoimat ottaa vastaiskulla Helsingin jälleen haltuunsa sekä vangitsee ”vihreät miehet ja naiset.” Mitä heille tapahtuu? Ei heitä teloiteta, mutta ei myöskään silitetä päätä. Eikä varsinkaan tehdä heistä demokratian ja kansanvallan sankareita.