Hong Kongin kaduilla on kyse Kiinan suunnasta

 

Viimepäivinä Hong Kongin katujen tapahtumat ovat nousseet otsikkoihimme. Kymmeniä tuhansia ihmisiä osoittaa eripuolilla Kiinan erityishallintoaluetta mieltään vaatien lisää demokratiaa. Vuosi sitten syksyllä vieraillessani Hong Kongissa tulevasta ei ollut vielä merkkiään. Vaikka Hong Kong on kuulunut vuodesta 1997 Kiinaan, kahden ”maan” ero on niin kulttuurissa kuin yhteiskunnan rakenteessakin on suuri. Brittivallasta luovuttuaan Hong Kongin kansalaisyhteiskunta on pyrkinyt kehittymään, ei niinkään kiinalaiseen tai pelkkää Britti-perinteitä ylläpitävään, vaan omaan suuntaansa kohti demokratiaa, alleviivaten sanavapautta ja erillisyyttä manner-Kiinasta.

Hong Kong päätyi 1800-luvun oopiumsotien johdosta vuonna 1897 epäoikeudenmukaisesti sadaksi vuodeksi vuokralle Iso-Britannialle. Vuonna 1984 pitkien neuvottelujen jälkeen Kiina ja Britannia sopivat alueen suvereniteetin siirtämistä vuonna 1997. Tässä yhteydessä tehdyllä, ”yksi maa, kaksi järjestelmää” sopimuksella taattiin erityisalueen taloudellinen ja osittainen poliittinen autonomia 50 vuodeksi emämaahan nähden. Hong Kongissa toisin kuin manner-Kiinassa on edelleen brittiläiseen perinteeseen perustuva oikeusjärjestelmä, poliisivoimat ja merkittävä lehdistövapaus.

On huomattava, että nykyisissä protesteissa Hong Kongin asukkaat vaativat enemmän demokratiaa kuin mitä heillä oli brittiläisen siirtomaavallan aikana. Vaikka brittiläisen Hong Kongin viimeisenä kuvernöörinä toiminut poliitikko Chris Paten, pyrki vuosina 1992–1997 kansanvaltaistamaan Hong Kongin hallintoa, kuvernööriä ei valittu vaaleilla, vaan hänet valitsi brittihallitus Lontoossa ja nimitti kuningatar Elisabeth.  Se, että erityishallintoalueen johtaja valittaisiin demokraattisesti 2017, olisi näin ollen uusi askel alueen historiassa, jota Kiinan luonnollisesti varoo ottamasta peläten demokratia kuilun kasvua alueiden väillä.

Brittivallan viimeiset vuosikymmenet muistetaan Hong Kongissa hyvänä aikana jatkuvan talouskasvun ja myös demokratian vähäisenkin lisääntymisen johdosta. Se, että vielä 1950- ja 1960-lukuvuilla siirtomaassa usein mellakointiin, esimerkiksi vuoden 1967 mellakoissa kuoli viitisen kymmentä ihmistä, ja elinolot esimerkiksi nykyisen Kowlonin puiston paikalla sijaitsevalla kerrostalo alueella olivat ankeat, usein unohtuu.

Hong Kongin katujen tapahtumat ovat Pekingin näkökulmasta levottomuutta herättävä ilmiö, jossa suurin huoli on demokratialiikehdinnän leviäminen erityishallintoalueen ulkopuolelle. Nettisensuurista ja rajamuodollisuuksista huolimatta Hong Kongin tapahtumista tiedetään jo laajalti Kiinassa. Suuri kysymys on nyt se, että mitä Kiinan johto, joka viime kädessä päättää Hong Kongin kohtalosta, nyt tekee.

Kovien voimatoimien käyttämien mielenosoittajia vastaan aiheuttaisi diplomaattisen ongelmien, Brittien kanssa 1984 tehty sopimus on yhä voimassa, ohella pahan kolauksen Hong Kongin maineelle vakaana ja turvallisena talousalueena.   Toisaalta periksi antaminen mielenosoittajille tulkittaisiin Pekingin heikkouden osoitukseksi. Se, mitä Hong Kongin kaduilla nyt tapahtuu, onkin ehkä suurin haaste Kiinan johdolle sitten 1990-luvun alun Tian’anmen-aukion tapahtumien.

  1. Tämä lienee taas noita suuria paavillisia ”viisauksia”, ellei ole vitsi.

    Kyllähän Tellukselle vielä sakkia mahtuu. Ehkäisykielto pitää pitää voimassa ja antaa paavin papeillekin naimalupa (oppisivat siinä samalla säädyllistä sukupuolista käyttäytymistä). Sitten vaan kaikki ”ompelukone ollit” töihin ihmispopulaa kasvattamaan – ja maailma pelastuu.

  2. Kristitty erakko, joka tunnettiin Äiti Shiptonina (1488–1561), antoi mielenkiintoisen kuvauksen viimeisistä päivistä.

    Ja nyt sananen kömpelösti riimitellen
    Siitä, mitä tulee olemaan tulevina aikoina.
    Sillä noina ihmeellisinä, kaukaisina aikoina
    Naiset omaksuvat mielettömän tavan

    Pukeutua miesten tavoin pitkiin housuihin
    Ja leikkauttaa kaikki kiharansa.
    He ratsastavat häpeämättömän näköisinä,
    Niin kuin noidat nyt ratsastavat luudanvarrella.

    Silloin rakkaus sammuu, ja avioliitot lakkautetaan,
    Ja kansakunnat heikkenevät, koska syntyvyys laskee.
    Silloin vaimot hyväilevät kissoja ja koiria
    Ja miehet elävät samaan tapaan kuin karjut.

    Vaunut kulkevat ilman hevosta,
    Turmio täyttää maailman murheella;
    Primrose Hill tulee sijaitsemaan Lontoossa,
    Piispanistuin sen keskustassa.

    Vilauksessa ihmisten ajatukset
    Kiitävät ympäri maailman.
    Ja vedet tekevät suuria ihmeitä
    Tämä on ihmeellistä, mutta silti se toteutuu.

    Silloin maailma tulee olemaan ylösalaisin,
    Ja kultaa löydetään puun juurelta.
    Itsetietoinen ihminen ratsastaa
    pilviä hipovien kukkuloiden läpi
    Ilman hevosta tai muulia rinnallaan.

    Ihmiset kävelevät veden alla,
    Ratsastavat, nukkuvat ja myös puhuvat siellä.
    Ja ihmisiä näkyy ilmassa,
    Valkoisessa, mustassa ja vihreässä.

    http://www.netikka.net/mpeltonen/shipton.htm

  3. ”Ja kansakunnat heikkenevät, koska syntyvyys laskee.”

    Nyt loppui naisilta justiinsa se kissojen ja koirien silittely. Kaikki maailman karjut karjujen hommiin ilman ehkäisyä ja ja hedelmälliset naiset tekemään urakalla uusia telluksentallaajia.

    Äkkiä se kymmenen miljardin rajapyykki ohitetaan. Ei lopu ihan heti porukka pallon pinnalta, ellei huku omaan paskaansa.

    • Ylikansoittuminenhan ja siitä johtuva nälänhätä ovat myyttejä, joita toistellaan kuin natsi-Saksassa juutalaisten apinallisuutta aikanaan. Euroopassa syntyvyys on alle 2,1, joka tarkoittaa sitä että kohta täällä ei ole kuin vanhuksia.

      Globaalisti hedelmällisyys on laskenut dramaattisesti, niin että väkiluku nousi nopeasti 1 miljardista 2 miljardiin, mutta suhteessa meni paljon kauemmin, että väkiluku nousi 2 miljardista 4 miljardiin. Niin ikään muutos 4 miljardista 8 miljardiin on kestänyt jo useita vuosikymmeniä. Tällä vauhdilla kasvu kääntyy laskuksiksi muutamassa vuosikymmenessä.

      Niin ikään nälänhätä ei johdu tilanpuutteesta, vaan ahneudesta, niin että viljapeltoja muutemaan huumeviljelmiksi (biopolttoaine/lääke viljelmiksi) ruuan sijaan ja pelkästään puolittamalla hävikki ruokittaisiin miljardi ihmistä. Tätä voi myös ajatella niin, että kaikki maailman ihmiset mahtuisivat Texasin osavaltioon, jos jokaiselle annettaisiin 100 m^2 tontti.

    • kimmo wallentin :”Nyt loppui naisilta justiinsa se kissojen ja koirien silittely.”

      Ai heiltäkin, jotka syystä A tai B eivät koskaan voi saada lasta ja surevat sitä lopun ikänsä, minkä voin tätäkin asiaa lähietäisyydeltä seuranneena todistaa.

    • Lapsettomuuden taustalla voi myös kirous

      Niin kuin Raamatusta löytyy siunauksia kuuliaisuudesta, niin on myös monta jaetta, jotka puhuvat siitä, että kääntymnen salatieteisiin, noituuteen ja pakanallisuuksiin sekä muihin Jumalan mielen vastaisiin iljetyksiin voi vetää päälle lapsettomuuden kirouksen.

      ”Mutta nämä molemmat tulevat sinun osaksesi äkisti, yhtenä päivänä: lapsettomuus ja leskeys; ne kohtaavat sinua täydeltänsä, huolimatta velhouksiesi paljoudesta, loitsujesi suuresta voimasta.” – Jesaja 47:9

      ”Sinä olet hyljännyt minut, sanoo Herra, olet kääntynyt pois; niinpä minä olen ojentanut käteni sinua vastaan, ja minä hävitän sinut. En jaksa enää armahtaa. Minä viskaan viskimellä heidät maan porteilla; minä teen lapsettomaksi, minä hukutan kansani, kun he eivät ole teiltänsä kääntyneet.” – Jeremia 15:6-7

      ”Sillä jumalattoman joukkio on hedelmätön, ja tuli kuluttaa lahjustenottajan majat. He kantavat tuhoa ja synnyttävät turmiota, ja heidän kohtunsa valmistaa petosta.” – Job 15:34-35

      ”Ja vaikka he saisivat lapsensa isoiksi, teen minä heidät lapsettomiksi, niin ettei ihmisiä jää. Voi heitä itseänsäkin, kun minä heistä luovun! … Anna heille, Herra – mitä antaisitkaan? – anna heille hedelmätön kohtu ja kuivettuneet rinnat.” – Hoosesa 9:12,14

      Mutta yhtäältä Raamatussa on lukuisia esimerkkejä siitä, kun ihmiset tekevät parannuksen ja kääntyvät Herran puoleen, niin Hän avaa kohdun, kuten esimerkiksi Abrahamin vaimon Saaran kohdalla. Jeesus tahtoo parantaa, mutta vain jos me tulemme katumukseen. Hän on ylpeitä vastaan, mutta nöyrillä Hän antaa levon.

    • Mauno Mattila :”Lapsettomuuden taustalla voi myös kirous”

      Omassa esimerkissäni yksi syy oli aiheeton epäilys nuoren naisen synnytyselimissä olleesta syövästä ja nuo elimet poistettiin leikkauksessa, jossa todettiin, että syöpää ei ollut.

    • Ylikansoitus ja nälänhätä myyttejä? Mauno Mattila, tarjoat erään Jehovan todistajan tapaan mainion esimerkin siitä kuinka tosiasiat muokataan oman opin mukaisiksi. Olet varmaan uskossasi vilpitön, muuten kehottaisin sinua häpeämään.

    • Tuula Hölttä: ”Ai heiltäkin, jotka syystä A tai B eivät koskaan voi saada lasta ja surevat sitä lopun ikänsä, minkä voin tätäkin asiaa lähietäisyydeltä seuranneena todistaa.”

      No saahan noita kissoja ja koiria minun puolestani silitellä, jos se siinä lastentekotouhussa jotain auttaa.

    • ”Ylikansoitus ja nälänhätä myyttejä? Mauno Mattila, tarjoat erään Jehovan todistajan tapaan mainion esimerkin siitä kuinka tosiasiat muokataan oman opin mukaisiksi. Olet varmaan uskossasi vilpitön, muuten kehottaisin sinua häpeämään.”

      Minähän perustelin väitteeni tilastoilla ja faktoilla. Sinä varmaan osaat perustella omasi myös?

  4. Olen joskus miettinyt, että mitä Paavali tarkoittaa, kun sanoo, että ”pakanoiden täysi luku on sisälle tullut” Room.11. ( Raamatusta löytyy selvästi lineaarinen maailmankäsitys, missä on alku ja loppu)
    Voisiko olla myös niin, että sukupuutto on jokaisen lajin kohdalla määritelty etukäteen? Jos joku laji kohtaa päätepisteensä, eikä enää lisäänny, niin minkäs teet?
    On lajeja joita on pystytty elvyttämään, mutta kuinka kauan? Miten on ihmisen laita? Pidämme lisääntymistämme automaattisena ja loputtomana, mutta onko se lopultakaan niin?
    Biologian tutkijat ovat tästä lisääntymisen jatkumosta montaa mieltä, mutta jos ajatellaan ihmisten populaation kasvamista, niin sen kasaantuminen kaupunkeihin antaa meille harhaan johtavan kuvan jatkuvasti kasvavasta väestöstä.
    On myös mahdollista, että osa kasvun laskennasta johtuu laskennan piiriin tulleiden määrästä, sillä kaikkialla maailmassa on trendinä, että asukas tiheys on kasvamassa ja erämaat jäävät asumattomiksi. (maaseutu näivettyy ajan saatossa, koska ihminen hakeutuu kaupunkeihin)
    Tilaa maapallolla on valtavasti ja sen puolesta ei ole mitään ongelmaa väestön kasvamisesta, mutta kun väki kasaantuu tiheille alueille, niin myös ongelmat kasaantuvat ja alkavat näkymään. Syntyvyyden säännöstelemiseen ei liene mitään todellista perustetta.
    On myös tunnettua kasvimaailmasta, että ennen hedelmä puun kuoleentumista, se antaa viimeiseksi poikkeuksellisen runsaan sadon

    • Ismo Malinen: ” Syntyvyyden säännöstelemiseen ei liene mitään todellista perustetta.”

      No ei tietenkään ole. Kortsut ja kaikki muut ehkäisyvälineet ja pillerit on heti kiellettävä lailla, paavin papeilta kiellettävä selibaatti, vanhalestadiolaiset lisääntymisen oppimestareiksi ja esikuviksi koko maailman ihmisille, Saharaan ja napa-alueille rakennettava infrastruktuuri ihmisten asumista varten ja lappiin kuskattava välittömästi kymmenen miljoonaa intialaista vähän väljemmille asuinsijoille. Kyllä se siitä suttaantuu.

  5. ”Syntyvyyden säännöstelemiseen ei liene mitään todellista perustetta”

    Voiko nykypäivän maailmassa joku olla näin pihalla?

    Vastaus on valitettavasti myönteinen. Jossain artikkelissa juuri ennakoitiin ihmiskunnan paluut henkiselle keskiajalle. Tieteen tulokset kiistetään: lapsia ei rokoteta, ilmastonmuutos on palturia, evoluutio humpuukia. Väestöräjähdys ja luonnonvarojen yli eläminenkin ovat keksittyjä höpöjä.

    Olisiko aika kiinnostua todellisuudesta sellaisena kuin se on, ei sellaisena kuin sen toivoisi olevan?

  6. Nälän hätä ja ylikansoitus ei ole ongelma, vaan ihmisen ahneus. Jos elintaso on se mittari, millä ihmisten sopivaa määrää arvioidaan, niin joutaisi kaiketi suurin osa tykinruuaksi. Tutkimus tulokset ovat nykyään lähes aina jonkun maksamia ja sen olen huomannut, että tulokset ovat pääsääntöisesti halutunlaisia.

    Voin myös vakuuttaa, että luonto pitää kyllä huolen tasapainosta, teemme niin tai näin. Jos joku vetää töpselin seinästä, niin kaupunkilaiset kuolevat kuin kärpäset ja viidakossa elämä jatkuu ennallaan. Iso kuva ratkaisee. Joku on kyllä pihalla, mutta totuus ei koskaan.

    • Ismo Malinen: ” Tutkimus tulokset ovat nykyään lähes aina jonkun maksamia.”

      Joo, yleensä ne tutkimukset on AINA jonkun maksettava. Kukas niitä nyt ilmaiseksi tekisi? (Tutkimustulokset on muuten yhdyssana). Mutta eihän se tutkimuksista epäluotettavia tee, että joku ne maksaa.

      Se on kyllä nyt herra Malinen, joka on pahasti mettässä käsityksineen maapallon väestönkasvusta.

  7. Ismo Malinen: ”Voin myös vakuuttaa, että luonto pitää kyllä huolen tasapainosta, teemme niin tai näin.”

    Huolimatta siitä, että en tunne paremmin herra Malista, uskallan kuitenkin väittää, että hänellä ei ole kompetenssia vakuuttaa, että luonto pitää huolen tasapainostaan, teemmepä me ihmiset niin tai näin.

    Yhtä harhaisia kommentteja kuin herrojen Mattila ja Malinen saa harvoin mistään lukea. Kiitos niistä, ne tuovat arkipäivääni monia hilpeitä hetkiä.

Jalovaara Ville
Jalovaara Ville
Helsingin ja Turun yliopistojen dosentti ja helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu.