Uutinen vapaakirkollisen evankelistan Hilja Aaltosen kuolemasta nosti päällimmäiseksi mieleeni kysymyksen herätyksestä. Häneen on liitetty viime vuosina tunnetuksi tullut profetia, joka muistuttaa Luukkaan evankeliumin toisessa luvussa kerrottua iäkkään Simeonin tapausta.
Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun.
Hilja Aaltosen tai häneen liitetyn (viisaammat voivat täsmentää) profetian mukaan häntä ei oteta pois ennen kuin herätyksen sateet alkavat. Ja herätyksen tulisi alkaa isosta kirkosta.
Hilja Aaltonen eli 105-vuotiaaksi. Yhä pitemmäksi jatkunut elon taival pohditutti ainakin minua tämän profetian suhteen. Voi sanoa, että siihen teki mieli uskoa, ihan vain tämän aikaperspektiivin takia. Tietenkin myös siksi, että Aaltosesta välittyi mitä sydämellisimmän kristityn ja sananjulistajan kuva.
Evankelista Aaltosen muistoon eivät nämä profetiapohdinnat vaikuta mitenkään. Muiden suomalaisten kristittyjen tavoin kunnioitan hänen muistoaan. En muista lukeneeni koskaan hänen kirjoittamiaan kirjoja, mutta muutamat laulut ovat tuttuja. Niissä on hyvä sanoma.
Mutta mitä nyt pitäisi ajatella siitä herätyksestä? Yksi mahdollisuus on, että se on alkanut ja siksi Jumala otti profeettansa lepoonsa. Ylennettiin kirkkauteen, kuten tavataan sanoa. Toinen mahdollisuus on se, että profetian ei annettu täyttyä, vaan Jumala muutti suunnitelmaansa. Sellaisesta on Raamatussakin esimerkkejä.
Monet tietenkin ajattelevat, että kaikki profetiat ja ennustukset ovat vain päänsisäisiä mielenliikkeitä, ja niille käy kuten ennustuksille yleensäkin.
Profetiat maatamme koskevasta herätyksestä ovat kuuluneet karismaattisten herätysjulistajien perusgenreen. Varsinkin ulkomailta tulleet karismaatikot ovat ihastuttaneet hallintäyteisiä yleisöjään puhumalla herätyksestä, joka odottaa ihan tuossa oven takana. On luvattu syyssadetta ja kevätsadetta ja joskus tulisadetta. Tapana on ollut myös vakuutella, että suomalaiset ovat Jumalan silmissä erityisasemassa. Lähes omaisuuskansan Israelin kintereillä.
Suomalaisille on luvattu erityistehtävää. Näinhän me kyllä ajattelimme vuosikymmenet poliittisestikin. Meillä oli erityistehtävä idän ja lännen välissä ja rauhanturvaamisen suurvaltana. Lääkäreitä olimme, emme tuomareita.
Pienpiireissä samansuuntaisia profetioita on jatkettu. Herätyksen lupaaminen on ollut yhtä yleistä kuin Venäjän hyökkäyksen povaaminen. Noihin kahteen voikin profetiakarismaattisuuden tiivistää. Herätys tulee, mutta niin tulee Venäjäkin.
Jos saisin valita, ottaisin mieluummin ensimmäisen, vaikka ei sekään ihan ongelmatonta olisi.
Viime syksynä luimme vastakkaistakin profetiaa. Kirkkohistorian dosentti Mikko Ketola sanoi, ettei herätyksiä enää tule. Vaikka kirkkohistoriassa onkin usein tyydytty tutkimaan menneisyyttä, ei tulevaisten tähyilykään ole vailla pohjaa, jos perustelut ovat hyvät.
Sosiaalihistoriallisessa tulokulmassa Ketola oli kestävällä perustalla. Yhtenäiskulttuuria ei ole, eikä Suomen kansa enää ryntää yhtenä miehenä ilmiöiden tai aatteiden perässä. Ihmisten elämänkatsomuksissa tapahtuu tietenkin muutoksia, eikä uskontokaan ole pois pelistä, mutta massaliikkeiden aika on ohi. Vaikuttaa ihan järkevältä.
Ja kuitenkin tulevaisten tähyily on dosentille yhtä vaikeaa kuin profeetallekin. Neuvostoliitto kaatui ja Saksat yhdistyivät, perussuomalaiset nousi miesten suosituimmaksi puolueeksi, Suomi voitti euroviisut. Kaikkea odottamatonta ja ennalta laskematonta tapahtuu. Mikä ettei yksi uskonnollinen herätyskin vielä.
Mitä sitten on herätys? Sanan varsinaisin merkitys ilman hiusten halkomisia tai sanoilla kikkailuja on uskonnollinen joukkokääntyminen. Sana on tietenkin lainattu moneen maalliseenkin käyttöön, ja itse kukin heräilee aina johonkin asiaan. Mihin kulloinkin. Mutta yleisesti puhumme herätyksestä, kun uskonnolle piittaamattomia ihmisiä herää sankoin joukoin ja he alkavat tunnustaa kristillistä uskoa. Uskon sisältö ja kohde on yleinen ja yhteinen, mutta uskomisen tapa on henkilökohtainen.
Mitä sinun profeetan anturisi sanovat? Tuleeko vielä herätys? Vai menivätkö ne jo?
Mielenkiintoinen blogi, jossa asiaa tarkastellaan monelta kantilta. Vastausta vaille itsekin jään. Mietin, eikö kristillisen kirkon ja sen sanoman todeksi eläminen ole aina ollut herätysilmiö? Tilanne, jossa kaikki on yhtä paksua kuin pitkääkin, höylätty ja hiottu sellaiseen muotoon, että se sopii kaikille sielun tilasta riippumatta, eikö siinä ole herätyksen sijasta horroksen henkäys?
Uskon, että herätyksen aika tulee. Oletan sen liittyvän johonkin sellaiseen vakavaan koko yhteiskuntaa keikuttavaan kriisiin, jossa raha ja trendit ja oma mukavuus ovat menettäneet arvonsa.
On sanottu, että herätys alkaa yhdestä ihmisestä, minusta. Jos kaikki K24-lukijat teemme parannusta synneistämme, etsimme Jumalan tahtoa omassa elämässämme ja alamme elää sen mukaisesti, niin siitä se herätys jo alkaisi pieninä puroina.
Raamatussa sanotaan, että ”parannuksen teko alkaa Jumalan huoneesta” eli seurakunnasta.
Tuleeko vielä herätys jää nähtäväksi. Itse uskallan olla sitä mieltä, että ei tule. Senkin kyseenalaistan tuleeko Venäjäkään.
Erittäin hyvä asiallinen blogi. Oli oikein kiva lukea.
Pari huomiota:
1. Likikään kaikki aikaisempien herätysten lapset eivät ole olleet kotoisin jumalattomista kodeista. Aika paljon ankaraankin herätykseen tulleita on ollut uskovien kotien lapsia, ja suurin osa heistä on ollut kristillisen yhtenäiskulttuurin kasvatteja.
2. Kasvavan Luther-säätiön tapaista ilmiötä tai sitä, mitä koemme vaikkapa SLEY:n jumalanpalvelusyhteisöjen tiimoilta, ei ole ollut tapana nimittää ”herätyksiksi”. Miksi oikeastaan ei?
3. Elämmekö sittenkin herätyksen aikoja?
Aika köykäisiä ja hätiköityjä ovat Martti Vaahtorannan kiteytykset herätyksestä. Suomen ns. neljän herätyksen osalliset elivät, olivat ja uskoivat yhtenäiskulttuurin aikana, jolloin ei voitu tehdä kovinkaan selvää eroa uskovien ja ei-uskovien kotien välillä. Vaahtorannan tarkoittamat jumalanpalvelusyhteisöt eivät edusta perinteisten herätysten linjaa millään muotoa. Herätyksissä ”kansa tiesi” ja nöyrä papisto seurasi perässä. Jumalanpalvelusskismassa ylimieliset papit vievät ja ei-yhtenäiskulttuurin kirkkokansa katsoo suu ymmyrkäisenä. 300-400 vikisee perässä. Sitäkö on hertätys?
Laestadiolainen herätys syntyi alueella, missä oli aikaisemmin vaikuttanut
mm. wiklundilainen herätyskristillisyys. Se oli saanut vaikutteensa herrnhutilaisuudesta. Juuret olivat siis osaksi entisessä. Suomen puollella Pohjois-Pohjanmaalla näkyy vielä selvemmin vanhan herännäisyyden ja myös evankelisuuden pohjaa.
Mielestäni hengellisyys näissä Martin mainitsemissa kahdessa yhteisössä ovat aikamme herätyskristillisyyttä, kuten ovat vapaat suunnatkin.
Yhteiskunnallisessa ja uskonnollisessa tilanteessa on paljon sellaista, joka antaisi päinvastoin olettaa jonkinlaisia pienimuotoisia herätyksiä tulevan. Itseasiassa pidän niitä hyvin todennäköisinä. Mihinkään massaliikehdintään en usko, mutta nyt liikutaan maastossa josta on paras olla sanomatta mitään.
Ei tässä ole montaakaan aikaa kun jokainen päivystävä sosiologi ja moni historioitsija(kirkkohistorioitsijoita ei joukossa tainnut edunvalvonta- ja ammattipoliittisista syistä johtuen montaa olla?) vannoi uskontojen tyystin katoavan. Historioitsijat ovat vahvimmillaan menneisyyden ennustamisessa noin muutenkin.
Kyllä. Tähän törmäsin itsekin tutkiessani Keski-Pohjanmaan sotienjälkeisiä herätyksiä. Samat kylät ja samat suvut heräsivät kuin edellisissäkin herätyksissä.
Sana herätys on kärsinyt inflaation. Pieniäkin hengellisiä virkistymisiä kutsutaan parempien puutteessa herätyksiksi.
Kuulin juuri esitettävän kannan, että herätys tarkoittaisi ns. nukkuvien kristittyjen heräämistä, eli ei olisi sillä tavalla uskoon tulemista, vaan nukkuvan uskovan heräämistä valvomaan. Tämä olisi siis vielä blogin esittämien vaihtoehtojen lisäksi yksi mahdollisuus. Mikäli siis tuo profetian herätys tarkoittaa jotakin tällaista, mikäli Herramme katsoo ja näkee asioita hieman eri perspektiivistä kuin maallistuneet kristityt, mikäli raamatullinen ja oikea luterilaisuus sittenkin merkitsee jotakin, mikäli Herra sittenkin antoi Paavalin mainitseman käskynsä ihan tosissaan, mikäli sakramentti on sittenkin pyhä sakramentti, mikäli Kirkkoon kuuluminen on Herramme näkökulmasta jotakin muuta kuin nimi evl:n rekisteritiedostoissa, niin olisiko sittenkin kenties niin, että tuo profetian herätys oikeasti olisi jo alkanut eräässä – maailman silmissä ei niin suositussa – L-säätiössä ja jatkuisi ja kasvaisi tulevaisuudessa Lähetyshiippakunnassa. Ainakin meistä sisällä olevista näyttää siltä! : )
Massaherätys= herätys? Jos sanalla pidetään tämä merkitys, uskon, että aina löytyy ihmisiä, joiden mielestä esim tuhannen ihmisen julkinen kääntyminen on merkki herätyksestä. Missä se raja väkimäärän ja alueen suhteen kulkee? Kai on sellainenkin ilmiö kuin ”alueellinen herätys”
Joka aamu on herätys. Joka aamu on kutsu voimassa ja armo uus. Muunlaiset herätykset olkoot muiden murheena tai rukouskohteena. Herätys on aina Hengen herätystä, jos se on aitoa ja sehän puhaltaa, mistä tahtoo.