Meninkö halpaan – vai olinko ihminen?

Oletko tavannut kadulla feissarin? Face to face -työntekijän, joka pyytää sinua ryhtymään lahjoittajaksi. Sanoo: ”Hei, onko sinulla hetki aikaa”. Eihän sinulla, kiireisellä, ole. Kuljet vauhdilla ohi ja näytät hapanta naamaa.

Feissareita käyttävät ainakin Unisef, Punainen Risti, Amnesty International, Greenpeace, Kirkon Ulkomaanapu ja HelsinkiMissio.

Eräs tuttu feissari pohti tekemänsä työn tarkoitusta. Hän kertoi katselleensa Applen myymälää, jonne ihmisten tulevat ostamaan. Heillä on tarve – ja myymälässä on tarjontaa. Feissari arveli, että hänen työnsä on synnyttää tarve, jota ihmisissä ei ole. Tämä tekee työstä haastavan. Feissari markkinoi ja myy samalla kertaa.

Mutta.

Kyllä ihmisissä on myös auttamisen, hyväntekeväisyyden tarve. Miksi ei olisi?

Viimeksi piispa Jari Jolkkonen kirjoitti (Verkkoessee 30.1.) asiasta näin: ”On väitetty, että auttamishalu olisi osa ihmisluontoa. Ajatuksen mukaan kiinnostus toisten ihmisten, myös ahtaalla olevien hyvinvoinnista on ”evolutiivisen kulttuurivalinnan tulos”, joka istuu syvällä sekä inhimillisissä kulttuureissa että aivojemme rakenteessa (esim. Yeung, HS, 8.9.2006). Tunnustan toivovani, että ajatus altruismista kulttuuriemme ja aivojemme syvärakenteena olisi totta.”

Tosin Jolkkonen arvelee, että aatehistoriallinen vertailu ei näyttäisi tukevan hänen toivettaan: ”Päinvastoin historiallisesti köyhyysfatalismi ja siihen liittyvä välinpitämättömyys köyhiä kohtaan näyttää altruismia yleisemmältä ajattelulta. Köyhyysfatalismin mukaan köyhät ovat itse syypäitä huonoon osaansa tai sitten se on seurausta kohtalosta tai jumalten rangaistuksesta. Siksi ei ole erityisiä perusteita auttaa tai sääliä köyhiä.”

Yllä oleva pohdinta johtaa omakohtaiseen tunnustukseen: Innostuin alkuviikosta täyttämään feissarin ojentaman kaavakkeen. Ryhdyin kuukausilahjoittajaksi.

Mitä tapahtui? Loiko feissari minulle ennalta tuntemattoman tarpeen? Onko kuukausilahjoitukseni ”heräteostos”? Vai toteutinko vain luontaista tarvetta olla ihminen?

7 kommenttia

  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Olen itse vastannut feissarin esillä pitämään tarpeeseen muutama vuosi sitten. Suomen Punaisella Ristillä oli kampanjapäivä kaupunkimme kaduilla. Minutkin pysäytettiin ja kerrottiin asia. Silloin esillä oli erityisesti kehitysmaiden pikkulasten rokotusohjelmat. Tartuin oitis tilaisuuteen (minussa oleva sairaanhoitaja heräsi), täytin kaavakkeen ja niin rahaa alkoi mennä kuukausittain tililtäni SPR:n tilille. Myöhemmin vielä soitin SPR:ään ja kohotin kuukausisuoritusta. Kohde on mielestäni apua tarvitseva.

    Koen, että toteutin luontaista tarvettani olla ihminen ihmiselle. En vastaa jokaisen “feissarin huutoon”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Emilia Karhu sanoo:

    Eiköhän tuo ihan ihmisyyttä ole.

    Mutta kyllä se niin taitaa olla, että suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu tulla häirityksi kadulla. Kiusaantuneena itsekin usein painan kasvot alas feissareiden ohi kulkiessani ja kehon kielelläni viestitän, että älkää vain tulko minulta mitään kysymään.

    Toisaalta: Kerran yllätin yhden feissarin koputtamalla olkapäälle ja tarjoutumalla kuukausilahjoittajaksi. Kyse on Amnestyn feissarista. Joskus nuorempana olin aktiivinen Amnestyn jäsen ja sitten asia jäi taka-alalle ja unohtuikin. Kun näin ne Amnestyn tunnukset liiveissä, tuli mieleen, että tässäpä oiva tilaisuus jatkaa edes jonkinlaista ihmisoikeustyön tukemista omalla pienellä panoksellaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Olli Seppälä sanoo:

    Ällös siis, ihmispolo, suhtaudu ylenkatseisesti tahi muutoin pilkkamielisesti feissariin, joka tarkoittaa vain sinun parastasi, että ihmisyytesi pääsisi oikeuksiinsa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jorma Hentilä sanoo:

    Aina silloin tällöin voin kertoa feissarille, että olen säännöllinen lahjoittaja hänen edustamalleen järjestölle. Ja jos en ole, sanon, että hänen järjestönsä jää vaille minun tukeani, ei siksi, ettenkö voisi tukea sitä, vaan siksi, että ns. tavallinen kansalainen joutuu harkitsemaan, mihin lahjoittaa, koska kaikkiin hyviin tarkoituksiin ei ole mahdollista antaa rahaa. Keskustelu päättyy yleensä hyvän jatkon -toivotuksiin, puolin ja toisin.

    Yhden kerran olen törmännyt feissariin, joka oli kuin takiainen. Sanoin, että hän tekee asiallleen hallaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Yrjö Sahama sanoo:

    Feissaritoiminta on ihmisten tunkeilevaa häiritsemistä. Feissarille en ole koskaan lahjoittanut mitään enkä lahjoita. Mielelläni tuen hyviä asiota silloin kun voin sen tehdä anonyymisti ja oman valintani mukaan. Pelkkä keräyslippaan ojentaminen on eri asia, voin kyllä antaa roposen pelastusarmeijalle, yhteisvastuulle tai Punaiselle Ristille, mutta kadulla puhuteltavaksi en suostu.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Olli Seppälä sanoo:

    “…mutta kadulla puhuteltavaksi en suostu.”:D:D

    Kuukausilahjoittajat ovat käsittääkseni monen järjestön toiminnan tukipilari. Ja heidän löytämisessään feissarit ovat eturintamassa.

    Feissarit ovat osa modernia kaupunkikulttuuria. Ylipäätään julkisessa tilassa liikkuessaan ihminen altistuu vaikutteille ja jopa puhuttelulle.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • May Roth-Edelmann sanoo:

    Vaikka olen kuulunut paikalliseen Punaisen Ristin osastoon yli 40 vuotta ja toiminut aktiivisena vapaaehtoisena olen myös kuukausilahjoittaja. Kerran viehättävä nuori feissari pysäytti minut kadulla ja aloimme keskustella järjestöstä ja hänen hankkimansa tiedot ilahduttivat minua. Sen sijaan, että heittäisin joskus vain roposen keräyslippaaseen, haluan, että auttaminen vähän kirpaiseekin. Muiden järjestöjen feissareille sanon ystävällisesti, että järjestöni on Punainen Risti. Saatan kyselläkin miten menee ja toivottaa hyvää jatkoa. Jää parempi mieli puolin ja toisin ja aikaa kuluu maksimissaan 30 sekuntia

    Ilmoita asiaton kommentti