Polarisaatio eli erilainen vastakkainasettelu on lisääntynyt monilla elämänalueilla. Pahin esimerkki tästä tulee kaiketi maailman mahtavimmasta maasta, Yhdysvalloista. Siellä kansan jakautuminen kahteen leiriin on mennyt todella pitkälle ja tuntuu meistä uskomattomalta. Sen on arvioitu olevan jopa yksi maailman suurimpia uhkatekijöitä.
Asia ei ole vieras meilläkään. Politiikan piirissä on selvästi noussut esille jako oikeisto-vasemmisto. Se näkyi edellisen hallituksen kaudella ja on ehkä voimistunut nykyisen porvarihallituksen kaudella. Maatamme menestyksellä ohjannut konsensus- ja sopimuspolitiikka on väistynyt. Sen takuutoimijoina olivat edellisillä vuosikymmenillä punamulta- ja sitten myös sinipunahallituspohjat.
Kirkossamme kahtiajakautuminen on myös voimistunut. Se on kuvattu viimeisten 10-20 aikana yksinkertaistaen jakona konservatiiveihin ja liberaaleihin. Monet ovat toki halunneet nostaa esille, että pitävät jakoa huonona ja että paljon on ns. maltillisia, jotka eivät halua kuulua kumpaakaan noista em. ”leireistä”.
Kirkon polarisaatio on tiivistynyt virkakysymykseen, suhtautumiseen homoseksuaalisuuteen ja samaa sukupuolta olevien parien siunaamiseen ja vihkimiseen. Näihin kaikkiin liittyy kysymys Raamatun asemasta ja tulkinnasta sekä erilaisia näkemyksiä kirkon mission toteuttamisesta ja kirkosta.
Kirkossa jakautuminen on johtanut Paavalin synodin ja joidenkin vastaavien ryhmien myötä Luther-Säätiön ja Lähetyshiippakunnan erkaantumiseen kirkostamme. Näin ainakin teologian ja pastoraalisen kaitsennan ja toiminnan osalta.
Herätysliikkeistä Sley sekä muutamat viidesläiset liikkeet ovat kipuilleet em. asioiden kanssa. Sellaisia ovat Kansanlähetys ja osin myös Suomen Raamattuopisto (SRO). Joidenkin liikkeiden johtajien kannanotossa piispainkokouksen ehdotuksesta oli mukana edellisten lisäksi myös kaksi lestadiolaista ja kaksi rukoilevaisten ryhmää.
Asian historiasta ja polarisaation sisällöistä voisi kirjoittaa tutkielman ja tässäkin paljon enemmän. Jatkan omilla ajatuksillani ja toiveillani.
Polarisaatio ylipäätään ja myös kirkossamme on erittäin ikävä ja haitallinen, vaikkakin jossakin määrä luonnollinen ja ymmärrettävä asia. Kun vastakkainasettelu kärjistyy yhteiskunnassa, ollaan huolestuttavalla tiellä. Sama pätee kirkkoommekin. Tylsä konsensuspolitiikka yhteiskunnassa on lopulta parempaa kuin värikäs ja mediaan uutisia nostava vastakkainasettelupolitiikka.
Mielestäni selvä lähtökohta on, että herätysliikkeet ja ns. herätysliikeväki kuuluvat kirkkoomme. Kirkossamme on tehtävä työtä vastakkainasettelun lieventämiseksi. On pyrittävä dialogiin siitä, että olemme saman mission toteuttajia, vaikka painotuksemme ovat joissakin asioissa erilaisia. Jo alkukirkon aikana sen piirissä oli melko iso kirjo erilaisia painotuksia ja mukana ”sekalaista seurakuntaa”.
Olen itsekin pitänyt hyvin turhauttavana jakoa konservatiivit-liberaalit. Toisaalta sille on jossakin määrin perusteita. Itse olen kokenut myös huonona, kun minut on ”luokiteltu” liberaalien joukkoon ja annettu jopa ymmärtää, että edustan kirkon perusasioista luopumista.
Olen pitänyt itseäni ”kirkon uskollisena poikana” ja maltillisena ”keskitien” kulkijana. Ammensin 1980-luvun alkupuolella opiskeluvuosina paljon silloisen Luther-tutkimuksen ”renessansin” aineksia. Ne kantoivat minua vuosikymmenten ajan kirkon työssä, vaikka omaksuin tietysti matkalla myös uutta. Olen myös ilmaissut, kuinka kirkkoherrana ja seurakuntapappina työtä tehdessäni olen tehnyt yhteistyötä kaikkien herätysliikkeiden edustajien kanssa. Sleyn koin opiskeluvuosina jopa läheisenä liikkeen Luther-korostuksen vuoksi. Liikkeen linjan tiukennuttua virkakysymyksessä Suokunnaksen johtajakauden jälkeen koin liikkeen etäisempänä.
Herätysliikeväen ulostulot kirkon johdolle ”luopumuksen tielle lähtemisestä” ja vihjeet oman kirkon jättämisestä tuntuvat surulliselta. Kirkon ovea on osoitettu ehkä myös toiselta suunnalta ns. konservatiivien suuntaan. Se ei ole oikein eikä kristillistä. Toisaalta sekin on realismia, että joskus voi tulla eteen raja, jossa yhteinen tie ei ole enää mahdollinen. Tämän johtopäätöksen ovat Luther-säätiö ja LHPK tehneet.
Herätysliikeväki kuuluu kirkkoomme – niin pitkään kuin se katsoo voivansa kuulua. Kirkkomme sisäistä vastakkainasettelua ei tule vahvistaa vaan pyrkiä nujertamaan sitä. Kirkkomme todellisuus on sellainen, että sen toimintaa nousee paitsi hengellisistä ja teologisista lähtökohdista niin myös julkisyhteisönä maamme lainsäädännön ja muiden erilaisten säädösten lähtökohdista.
Lopuksi: Vaikka se onkin hurskas ja kliseemäinen toteamus, niin vahva hengellinen totuus on, että Kristus yhdistää. Keskeisin tunnustuskirjamme (CA) sanoo: ”Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Sen sijaan ei ole välttämätöntä, että perityt inhimilliset traditiot, jumalanpalvelusmenot tahi seremoniat, jotka ovat ihmisten säätämiä, ovat kaikkialla samanlaiset”. (CA VII, Kirkosta).
Toivo Loikkanen
Kärsikö Jumala? Minusta tämä selittyy tällä jakeella: ”Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen viran.” 2 Kor. 5:19
”Evankeliumin oppi on myös paljon enemmän oikea kuin väärä. Näin totesivat jo 1500- 1700-lukujen tiukasti puhdssoppiset ruotsalaiset kenttäpapit kohdatessaan ortodokseja sotaretkillään.”
Ortodoksisessa ja room.katolisessa kirkossa ei perinteisesti kuulla evankeliumia ollenkaan. Ei tarvitse kuin kuunnella radiosta silloin kun heidän messuja tai liturgioita tulee. Meillä luterilaisilla on vanhurskauttamisoppi, joka on kirkas helmi, mutta sitäkään ei enää valtakirkossa kuule yleensä opetettavan.
Olen kuunnellut viime aikoina paljon ex-katolisten puheita. En pysty pitämään room.katolista kirkkoa kristillisenä kirkkona. Sen lasketaan murhanneen historian aikana noin 50 miljoonaa uskovaa. ”ja hänestä on löydetty profeettain ja pyhien veri ja kaikkien veri, jotka maan päällä ovat tapetut.” (Ilm. 18:24). Se yritti viimeiseen asti estää Raamatun kääntämisen kansan kielille. Ihmisiä poltettiin rovioilla jne.
Ne jotka asettavat opin keskipisteeksi luulevat että oppi voidaan ikään kuin kaataa jonkun päähän, ja sitten ihmisestä tulee kristitty. Mutta missä on usko ja uudestisyntyminen? He etsivät järjen päätelmiensä mukaan täydellistä absoluuttista oppia ja menevät näin harhaan. Kyse on Jumalan tuntemisesta, kyse on Persoonasta, Kolmiyhteisestä Jumalasta. Opin tunteminen ei ole samaa kuin Jumalan tunteminen, koska Jumala on Persoona ja tahtoo persoonasuhteeseen rakastamansa ihmisen kanssa. Jumala haluaa kohdata rakastamansa ihmisen henkilökohtaisesti Raamatun sanassa, julistetussa ja luetussa. Samoin sakramenteissa. Oppinikkareista ja oppia hamuavista tulee mieleen Paavalin 2 Tim. 3 naisparat, ”jotka aina ovat opetusta ottamassa, eivätkä koskaan voi päästä totuuden tuntemiseen.”
Kun on löytänyt evankeliumin Kristuksesta, ilosanoman, Lutherin kirkastaman vanhurskauttamisopin, lain ja evankeliumin erottamisen, ihmisen kykenemättömyyden pelastaa itse itseään, on löytänyt Jumalan armon ja rauhan Kristuksessa ja Raamattu avautuu aivan ennen näkemättömällä tavalla.
Kari P. Koko juttu on varsin yksinkertainen. Koska teologista yksimielisyyttä ei löydy, ei riittävää enemmistöä avioliittokäsityksen muuttamiseksi eikä myöskään kykyä tai halua selkeästi pitäytyä kirkon perinteisessä ymmärryksessä, nostetaan kädet pystyyn ja annetaan virran viedä. Sitä mukaa kuin yhä uudet papit vihkivät kaikkia ja seurakuntien luottamushenkilöiden enemmistö vähitellen liberalisoituu, kirkolliskokouksessakin saadaan uudelle avioliittokäsitykselle 3/4 enemmistö. Jos jossakin seurakunnassa sillä välin pullikoidaan, löytyy kyllä joukko aktivisteja, jotka nostavat häpeäpaaluun ne papit, jotka eivät halua vihkiä samoin kuin ne seurakunnat, joiden päättäjät ovat liian konservatiiveja…
Sitähän varten meidät teologit on muuten koulutettu, että me osaamme kaunopuheisesti selittää valkoisen olevankin mustaa ja mustan valkoista. Karl Barthia mukaillen: Ei on kyllä eikä suinkaan niin, että puheemme tulisi olla joko kyllä tai ei.
Näin varmaan tapahtuu kuten Marko S. ennustaa. Nyt arkkipiispa Luoma on katsonut aiheelliseksi tehdä täsmäiskun Pohjanmaalle. ”Arkkipiispa Tapio Luoma puhuu muutoksen tarpeesta ja suuntaa sanomansa etenkin pohjalaismaakuntiin,” kuten Ilkka-Pohjalaisessa tänään uutisoidaan. Aikoinaan 1800-luvulla arkkipiispa Bergenheim teki myös täsmäiskun Pohjanmaalle, kun herätysliikkeiden toiminta ei oikein sujunut kirkon kanssa yks`yhteen pohjalaisten ”junkkarimaisuuden” takia.
Entä mikä on arkkipiispan sanoma? Hän ”tunnistaa hämmennyksen”, jonka tämä päätös on aiheuttanut ja kertoo meille, että ”Kirkko elää yhteiskunnassa, jonka arvomaailma muuttuu nopeasti. Tarvitsemme muutoksen, joka mahdollistaisi samaa sukupuolta olevien parien kirkkohäät.” Kun kerran yhteiskunnan arvomaailma muuttuu, niin induktiivisen päättelyn mukaan tästä yleishavainnosta seuraa kirkossa näköjään looginen johtopäätös seurata mukana. Se on jopa velvoite.
Arkkipiispa Luoma myös arvostaa pohjalaista hengellistä ilmastoa, joka on hänen mukaansa ”vahva ja vireä.” Arkkipiispa myös tietää, että osa väestä tukeutuu perinteiseen näkemykseen avioliitosta, joka on ”Raamatusta konservatiivisesti tulkittu.” Tästä hän toteaa: ”– Sellainen Raamatun tulkinta voi olla vaikeasti soviteltavissa nopeasti muuttuvan arvomaailman kanssa. Pyhän kirjamme todesta ottaminen ei tarkoita sitä, että kieltäydytään näkemästä ajan vaatimuksia.”
Tuskin täällä kieltäydytään näkemästä ajan vaatimuksia. Täällä vain katsotaan, ettei kirkon pidä sopetua ihan kaikkeen siihen, mitä ihmisten mieleen kulloinkin sattuu juolahtamaan. Diapoloksen langettamia kun olemme, kuten arkkipiispa Luoma tietää. Hän myös katsoo, että monet ”myös löytävät Raamatusta perusteluja samaa sukupuolta olevien liitolle.” Jaa, kuinka monet ja mitä ne perustelut ovat? Itse hän löytää perustelun ”Mooseksen ensimmäisen kirjan toisesta luvusta.”
Kun Jumala loi miehen ja naisen, ”niin kysymys on myös kumppanuudesta.” Kysymys ei siis ole vain sukupuolesta vaan kumppanuudesta, joiden välillä vallitsee ”tasa-arvo, kunnioitus ja vastavuoroisuus”. Voisiko tuo ”kumppanuus” tarkoittaa sitä, että siitä on löydettävissä totuuden mentävä aukko, johon on sovitettavissa ”kahden henkilön malli,” kun avioliittokysymys ei sentään ole ”mikään suuri raamattukysymys” arkkipiispa Luomalle, IP:n mukaan. Raamatussa on myös hänen mukaansa ”kulttuurisia piirteitä, joita emme tunnista.” Ilmeisesti se on sitten tässä tapauksessa Jumalan luomisjärjestys, jota ei enää tunnisteta.
”Jumalan luomisjärjestys, jota ei enää tunnisteta.” Jumalan luomisjärjestystä sopii tutkia luonnosta, Jumalan luomakunnasta. Raamattu ei ole luonnontieteen oppikirja. Se kuvaa aikansa käsityksiä, jotka ovat osoittautuneet myöhemmin puutteellisiksi ja suurelta osin väärksi. Luomiskertomuksen ihmiskuvassa on olennaista, että ihminen kaipaa puolisoa kumppanikseen. Tähän kaipaukseen liittyy toki sukupuolisuus, onhan ihminen luotu ’mieheksi ja naiseksi’. Nyt tiedetään, että mieheys ja naiseus jakautuu monella tavalla eri ihmisissä.
Homoseksuaalisuuden harjoittaminen ei kuulu ihmisyyteen vaan se on sitä hajottava voima. Jumala ei ole ketään tarkoittanut elämään homoseksuaalisessa suhteessa, eikä ole antanut kirkolle, piispoille, arkkipiispalle mitään valtaa muuttaa järjestystä.
Sami, puhut tai kirjoitat tuossa vahvoja sanoja, jotka ovat Jumalan luomistyötä vastaan.
Toivo, olen täysin erimieltä kanssasi.
Jumala on luonut kaikki ihmiset. Jumalan ja hänen luomistyönsä kanssa ei ole hyvä riidellä ja olla eri mieltä, mutta saat olla muuta mieltä.
”…eikä ole antanut kirkolle, piispoille, arkkipiispalle mitään valtaa muuttaa järjestystä.” …eikä ole antanut Sami Paajaselle mitään valtaa kertoa ’totuuksia’ Jumnalan tarkoituksista.
”Jumalan ja hänen luomistyönsä kanssa ei ole hyvä riidellä ja olla eri mieltä.” (Toivo)
On pareja, jotka eivät saa lapsia rukouksista huolimatta. Murhe saattaa olla suuri tämän vuoksi. Avioliitossa voidaan olla, vaikka ei uutta sukupolvea synnytetä. Asia on samoin myös vanhemmalla iällä solmitussa avioliitossa.
Mutta –
Jumalan luomistyö ihmisten populaatiossa ei jatku ilman muna- ja siittiösolua. Näin oli myös alussa, jolloin Jumala totesi: ”Sangen hyvää”. Näin on myös tänään: Sangen hyvää. Spn-pari ei näyttäydy luomisen kontekstissa olevan samassa linjassa uutta elämää synnyttävänä voimana.
Jumala on kaiken elämän lähde, synnyttäjä ja ylläpitäjä.
”Jumalan luomistyö ihmisten populaatiossa ei jatku ilman muna- ja siittiösolua.” Jumalan luomistyö on muutakin kuin solubiologiaa. Ihmispopulaatio on muutakin kuin geenipankki. Me ihmiset olemme yhteisöllisiä olentoja. Jälkipolven kasvattamiseen tarvitaan sanonnan mukaan koko kylä. Myös syystä tai toisesta lapsettomat aikuiset voivat olla kasvavien lasten tai nuorten elämässä tärkeitä tukijoita ja opastajia.
Pentti Martti
Halusit rikkoa kommenttini asiayhteyden uuden elämän luomisesta.
Yhteisöllisyydestä olen ehdottomasti samaa mieltä kanssasi. Jumala on koko luomakunnan ylläpitäjä. Hän myös virren sanoin säät ja ilmat säätää.
”Halusit rikkoa kommenttini asiayhteyden uuden elämän luomisesta.” Halusin laajentaa liian kapeaa näkökulmaasi. On toki totta, että uusi ihmisyksilö saa alkunsa siittiön hedelmöittäessä munasolun. Mutta se on vain alku. Kehitys alkiosta sikiöksi ja sikiöstä lapseksi jatkaa siitä edelleen, mutta uuden elämän luominen ei pääty lapsen syntymäänkään.
Myönnät sentään, että uutta elämää ei Taivaan Isä voi luoda samaa sukupuolta olevan parin omista sukusoluista.
Älä suotta ole huolissani, että näkökulmaani Jumalan upean luomakunnan suuruudesta ei mahtuisi muuta kuin solubiologiaa.
”Mutta se on vain alku” – Niinpä, alku tarvitaan.
Sukusolujen lahjoittajia onneksi löytyy lapsen haluaville.
Meissä on geenit mieheltä ja naiselta, joten meissä on molempien luotuja ominaisuuksia.
Miestä ei tee yhtään vähemmän mieheksi se, että hänellä on naisellisia ominaisuuksia. Eikä nainen muutu mieheksi miehisten ominaisuuksiensa tähden. Nyky kulttuuri vain pyrkii hämmentämään asian. Myös homoseksuaalinen taipumus on geeniemme tähden kaikilla.
Homoseksuaalit eivät siksi ole mikään erillinen ihmisryhmä. Seksuaalisuus eri muodoissaan vetää kaikkia puoleensa.
Jumala ei ole kuitenkaan tarkoittanut meitä elämään alttiina kaikelle sille. Hän on laittanut meille rajat.
Nyt näitä rajoja on kirkko rikkomassa. Se tulee kirkolle kostautumaan muodossa tai toisessa.
Pekka Pesonen, jos haluat sanoa, että homoseksuaalisuus olisi tietoinen valinta, jonka kuka tahansa ihminen voi tehdä, olet pahasti erehtynyt.
En ole sanout enkä sellaista aio sanoa. Sen sanon , että seksuaalisuuteen herääminen on hämmentävä kokemus ja sitä ei saisi liian aikaisin ryhtyä hämmentelemään. Nuorisokulttuuri on jo nostanut seksuaalisuuden liian varhaiseen
kehitysvaiheeseen. On asioita jotka kuuluvat vain aikuisuuteen. Nuori voi kokea voimakkaita seksuaalisia kokemuksia hänelle hyvin hämmentävissä tilanteissa ja niistä ei saisi tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Yksipuolinen opetus kuitenkin houkuttaa juuri siihen. Maailma jossa elämme ei ole seksuaalisuuden alueella enää kovin terveellistä lapsille, eikä edes meille aikuisille. Elämme maailmassa jossa olemme vieraantuneet siitä mikä on luonnollista ja mikä ei.
Pekka Pesonen, ymmärsin sinun nyt viittaavan sihen, että homoseksuaalisuus johtuu siitä, että haavoittuvassa iässä olevia nuoria vietellään homoseksuaalisuuteen. Näinkö ajattelet?
Minun mielestäni seksuaalisuudesta netissä ei pidä keskustella. Tämä on väärä paikka siihen, sillä en voi tietää kenen kanssa asiasta keskustelen. Periaatteiden, tai yleisellä tasolla keskustelu voi lukijalle olla tahtomattani henkilökohtaista ja loukkaavaa. Loukkaavaan keskusteluun en halua lähteä mukaan.