Hengen tuuli puhaltaa

Turun piispanvaalin kakkoskierroksella oli kaksi ehdokasta, Mari Leppänen ja Jouni Lehikoinen. Mari Leppänen valittiin, selvällä sadan äänen erolla, mutta ei ylivoimaisesti. Jouni tunnusti reilusti tosiasiat, kehotti jättämään pulinat pois (Johannes Virolainen) ja toivotti Marille Jumalan siunausta. Muutama hänen kannattajansa ei tähän yltänyt. Joku väitti, että paras ei voittanut ja toinen uhkasi erota kirkosta. Evankelisluterilaisen kirkon tilannetta tänä päivänä hyvin kuvaakin se, että jos kirkko jotakin päättää, niin aina joku eroaa.

Tämäkö nyt on tilanteemme? Jos mitä tahansa päätetään, eri mieltä olevat eroavat? Ollaanko aina jonkun kanssa vastakkain? Henkilökohtainen mielipiteeni on, että prosenttilukumme todennäköisesti vielä laskee. Miksi? Koska se yhä vielä on korkeampi kuin paljon missään muualla. Se pysyi hämmästyttävän kauan yli 90%:n ja oli vielä vuosituhannen vaihteessa yli 85% Sitten valtio päätti ettei enää tarvi mennä edes maistraattiin, riittää kun laittaa sähköpostiviestin – ja kirkko hyväksyi sen. Apulaisina sitten vielä vapaasti ja itsenäisesti ajattelevat Tampereella.

En toivo, että kirkko kävisi taisteluun eroamista vastaan. Jos ei välitä, miksi ei saisi erota? Toivon, että kirkko ottaisi vakavasti itsensä, jäsenensä ja jäsenyytensä merkityksen.Toivon, että kirkkomme olisi elävä, toimiva ja vaikuttava. Mutta takaisin Turkuun ja piispanvaaliin.

Kyllä Mari ja Jouni puhuivat kumpikin elävän kirkon puolesta. Ajattelen, että he ovat molemmat hyviä ihmisiä ja ajavat kirkon parasta. Jounilla korostuu toiminta, aktiivisuus, Marilla mielestäni kuuntelu, vuorovaikutus ja rukous. Moni Jounin kannattaja antoi jälkipuinnissa ymmärtää ihan suoraan tai rivien välissä, että Jouni olisi ollut uskovaisempi, enemmän kirkon opin kannalla. Minusta se oli ikävää puhetta, Jeesuksella ratsastamista. Vaikka koetan nyt olla maltillinen, lainaan kuitenkin vanhaa, ilkeätä slogania. ”Jeesus ratsasti aasilla ennen ja nyt aasit Jeesuksella mennen.” Ja heti: En tarkoita Jounia, viittaan vain kiusaukseen ajaa omaa asiaa ”jeesustelemalla”. Se siitä, nyt koetan palata itse asiaan.

En epäile kummankaan piispakandidaatin uskoa. Uskovia molemmat, kristittyjä, kirkon ystäviä. Mitenkä pääsisimme kirkossa siihen, ettemme epäilisi toisiamme? Alkukirkossa kiisteltiin tosi paljon ja monista asioista. Esimerkiksi Paavali muutti olennaisesti uskon näkemystä siitä, mikä se oli juutalaiskristityillä Jerusalemissa. Vanhauskoiset pitivät häntä huijarina, taistelivat häntä vastaan. Mutta samalla: Alkuseurakunta kasvoi ja levisi. Tuskin niiden riitojen tähden. Kai enemmän siksi, että Uuden testamentin mukaan seurakunta tunnettiin keskinäisestä rakkaudesta, leivän ja jopa omaisuuden jakamisesta.

Olen iloinen ja ylpeä siitä, että ensi vuonna Tuomiokirkkoseurakuntamme ja seurakuntayhtymämme johtajistossa aloittaa Aulikki Mäkinen ja Turun hiippakunnan johdossa Mari Leppänen. Ei Turku ole se takapajula, johon pelkäsin Münchenistä tulevani 20 vuotta sitten. Hengen tuuli puhaltaa. Kirkkoa on aina uudistettava pois isien perinnäissäännöistä, elävän Jeesuksen seuraamiseen. Kiitos Herran, että näin yhä vielä, aina uudestaan tapahtuu.

MUTTA, miten pääsemme siihen, ettemme olisi kaunan ja kilpailun, vaan keskinäisen rakkauden yhteisö? Työnohjaajana opin, että jokaisessa, ihan jokaisessa ryhmässä on myös Kilpailua, Kostoa ja Kateutta. Se on peri-inhimillistä. Ehkä perisyntiä? Siitä ei pääse eroon kieltämällä, ehkä paremmin myöntämällä. Myöntämällä sen että näitä ominaisuuksia on myös itsessä, ei vain ”joissakin toisissa”.

Haaste keskinäiseen sovintoon ja rakkauteen on tosi suuri. Edes sietäminen, toisen ja eritoten erilaisen hyväksyminen ei ole helppoa. Ja kuitenkin tuo mainittu apostoli Paavali kehottaa meitä kilpailemaan toistemme kunnioittamisessa. Voiko olla uskova ja vihata toista, joka ymmärtää uskonsa toisin? Mikä on tehtävämme Jeesuksen seuraajina: Tuomion vai siunauksen kuuluttaminen?

Senverran pietisti olen, että minun on tähän lisättävä, että monestikin itse olen tuominnut eri tavalla uskovan. Mutta hei, mitä jos nyt, ainakin arkkihiippakunnassa koettaisimme tehdä parannusta vastakkainasettelusta ja rakentaa sovintoa. Rakentaa keskinäistä kunnioitusta ja siunauksen levittämistä? Joka päivä upottaa se vanha Aatami ja katsoa, mitä nousee?

22 kommenttia

  • Samuel Pihkala sanoo:

    Hengen tuuli kun puhaltaa, niin ihmiset tulee synnin tuntoon ja kaikki toivo omassa itsessään on poissa, jolloin he etsivät Kristusta. Laitoit tuohon pietismiin, sitten yleistyksen että haukkuvat muita. Onko tullut mieleen historiasta, miten päin se haukkuminen oli? Ottamatta kantaa itse pietismin suuntauksiin ja opillisuuksiin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Heikki Palmu sanoo:

    SAMUEL,

    en nyt oikein ymmärrä, mitä haluat sanoa? Puhutko armonjärjestyksestä? Pitäisikö minun ymmärtää se samalla tavalla kuin sinä tunnustuksesi lausut? Mutta eikö tuuli puhalla siellä missä tahtoo, eihän me sitä voida määräillä, en minä, etkä sinäkään.

    Pointtini oli ja on, että koettaisimme hyväksyä meihin kaikki, tai ainakin mahdollisimman monet. Ettei puhuttaisi ”meistä oikeista” ja ”niistä vääristä”. Ettei niin herkästi käytäisi tuomitsemaan ”niitä”, ”toisia”.Kirkon Herra on Jeesus, en minä etkä sinä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Samuel Pihkala sanoo:

      Niin mielestäni itse määrittelit Hengen tuulen puhaltamisen blogissasi Mari Leppäsen valintaan ja nyt kerrot että sitä et voi määritellä? Tämä oli pointtini. Raamatun tekstien soveltaminen on tärkeää juuri nyt kirkossa.Tuosta armonjärjestyksestä viittauksesi on myös tärkeä, joka on pitkälti muuttunut uskonpuhdistuksen ajoista siitä mitä Jumala on tehnyt ,siihen mitä ihminen on tehnyt ja lopulta ihminen voi määritellä oikean ja väärän.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Kirkosta eroamisella uhkaaminen taitaa olla enemmänkin kirkkopoliittinen kannanotto, eikä sitä niin vakavasti tarvitse ottaa. Jos joku eroaa, niin miten sitä voi estää. Eipä mitenkään. Toisaalta jos kirkko on tähän asti merkinnyt jotain tärkeää, niin eipä ole oikein mitään vastaavaa tilalle, josta saisi sen tärkeän tilalle. Toisaalta sekin odotus, että lakkaisimme olemasta erimielisiä, merkitsisi sitä, että vain yksi mielipide sallitaan. Jos kerran haluamme elää yhdessä, niin olisi oltava tilaa monenlaisille ajatuksille. Tätähän tämä kirkollinen elämä on tähänkin asti ollut. Kukin uusi kirkkoherra alkaa muokata seurakuntaansa oman näköiseksi ja seuraava tekee samoin. Samoin tekee jokainen uusi työntekijä omalla työsarallaan.

    Muokkaamisen esteenä on se kirkollinen kulttuuri, joka kullakin paikkakunnalla jo ennestään on. Sitä ei niin vain voi muuttaa. Kulttuuria kun ryhdytään muokkaamaan , niin hajoamista ei voi estää. Nyt kun kirkolliseen kulttuuriin ollaan tuomassa sille,- joidenkin mielestä kielteisiä aineksia,- niin moni kokee muutoksen liian suureksi. Samaan aikaan yhteiskunta , jonka keskellä kirkko elää, on valtavassa muutoksessa ja kirkko yrittää kaiken keskellä säilyttää oman erityisasemansa, muuttumattomana kansankirkkona, niin tuskin se voi mitenkään onnistua. Kirkon olisi muututtava, mutta muutos merkitsee samalla sitä, ettei se enää vastaa niiden odotuksia, jotka aktiivisimmin ovat toiminnassa mukana. Vanhoihin leileihin ei voi laskea uutta viiniä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Heikki Palmu sanoo:

    SAMUEL, kirjoitin jakoa kahteen eli vastakkainasettelua vastaan. En sanonut pahaa sanaa Jouni Lehikoisesta, kristiveljestä ja ystävästä. Puhuin siitä, ettemme me muut asettaisi heitä vastakkain, vaan hyväksyisimme molemmat. Omasta mielestäni en ole määritellyt tai väittänyt, että Jumalan Henki toimisi toisessa ja toisessa ei. Siihen minulla ei ole valtuuksia.

    Että sitten iloitsen kahden pätevän ja sopivan naisen tulosta kirkon johtopaikoille, enkö sinusta sitä voisi tehdä? Ja kyllä, olen todella sitä mieltä, että siinä voi nähdä Jumalan Hengen työtä. Niin ajattelen. Kun kovin usein perinnettä vaaliva, konservatiivinen ja totisesti patriarkkaalinen Turunmaa valitsee johtopaikoille kaksi naista – minä todella näen siinä muutoksen tuulia ja myös Hengen tuulta. Jos olet toista mieltä, ole vaan. Koetetaan sitten hyväksyä se, että olemme valituista toista mieltä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Samuel Kettunen sanoo:

    Onhan se muuttunut jo, niin kuten ovat halunneetkin. Siihenkin on vanha hyvä sanonta: Kun henki poistuu, niin konstit alkavat. Itse Jeesus sanoi päinvastoin mitä nämä nykyiset: Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Siinä oikeassa Herrassa meille on tie, totuus ja elämä, joka ei käy valtavirran aatosten mukaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Heikki Palmu sanoo:

    Samuel, sinä puhut nyt meistä ja heistä. Me, minä ja Jeesus ja muut meikäläiset ajattelevat silviisii, kuin minä nyt kerron. Ja sitten on näitä valtavirran vääriä profeettoja. Ei kaikki perinne ole oikeata ja hyvää. Miksi Jeesus joutui pahiten ristiriitaan nimenomaan uskonnollisten opettajien kanssa?

    Lueppa Samuel, miten Jeesus aloitti julkisen toimintansa. Sitä ilosanomaako kirkko tänä päivänä julistaa, vai onko väliin tullut joukko perinnäissääntöjä?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Samuel Kettunen sanoo:

      Hän aloitti kuten edelläkävijä Johannes: Tehkää parannus ja uskokaa Evankeliumi, taivasten valtakunta on lähestynyt. Kirkollinen ylimistö ja kirjanoppineet vihastui enimmäksi. Nytkin tilanne on karmealla tavalla sama: Ollaan ensimmäisten joukossa Pyhää Henkeä vastaan, ”te valkeaksi kalkitut seinät”, jotka Jumalan teot niin luomistyön pohjalta kuin pelastuksemme kannalta haluatte pois murentaa ja estää näin muitakin pelastumasta. ”Antaa heidän olla, he ovat sokeat sokeain taluttajat.” Jumala armahtakoon meitä, jos vielä mahdollista suinkin olisi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Heikki Palmu sanoo:

      Evankelista Luukas kertoo, miten Jeesus aloitti julkisen toimintansa. (Luukas 4:14-21), lainaan siitä osan:

      ”Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta. — Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.”

      Miten ne ihmiset tänä päivänä, jotka keskittyvät puhumaan sukupuolesta ja taistelevat yhden sukupuolisen vähemmistön oikeuksia vastaan, noudattavat Jeesuksen julkisen toimintansa alussa julistamaa (Jesajalta lainattua) ohjelmajulistusta?

      En sittenkään jatka tästä, koska on puoliyö ja olen lähellä sortumista puhumaan ”niistä” ja ”meistä”. Kysyn vain: ovatko uskon ytimessä he, jotka puhuvat sukupuolesta ja ei itsensä vaan joidenkin toisten sukupuolisesta käyttäytymisestä?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Samuel Kettunen sanoo:

      Niin, pitäisihän sinun pappina tietää, että näissäkin asioissa ette voi olla yhtä maailman mieltymysten kanssa, menettämättä uskoa ja hyvää omatuntoa. Sitäpaitsi en tiedä, ketä kysymyksesi koskee, sillä juuri noita ”vähemmistöjä” mainitsemasi asiat ohjaa ja kiinnostaa ylitse kaiken, että kaikkien pitää alistua sen lipun alle syrjinnän pelossa. Tällaista ei kuitenkaan ole oikea Jumalan pelko ja rakkaus.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari Paukkunen sanoo:

    Johanneksen evankeliumi: 6:63 Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä.

    Jumalan sanaa muutetaan, hengen tuuli puhaltaa siitä huolimatta? Jeesuksen opetusta on muutettu mm. perinteisen avioliitto näkemyksen kohdalla.

    Keskinäistä rakkautta tarvitaan. Uuden ajatuksen avioliitosta kirkkoon tuoneet sitä kiihkeästi odottavat. Rivien välistä luetaan voidaan lukea vaatimus vanhasta luopumisesta. Vanha näkemys avioliitosta on vain isien perinnäissääntö?

    Ovatko vanhat kirkot väärässä opetuksestaan avioliitosta miehen ja naisen välisenä. Opettavat vain isien perinnäissääntöjä?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Paukkunen: ”avioliitto näkemyksen”

      ”avioliitto näkemyksen” = avioliittonäkemyksen (yhdyssana).

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      ”Johanneksen evankeliumi: 6:63 Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä.”

      Avataanpas tämä sanonta siinä asiayhteydesä,missä se on esitetty. Jeesus selittää ettei HÄNEN lihansa eli henkilönsä ole mikään palvonnan kohde eikä tämä lihan syöminen hyödytä mitään, vaan oikea hengen ja elämänantava ravinto on hänen sanansa eli o p e t u s t e n s a sisällöissä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kosti Vasumäki sanoo:

      Niin, Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä,”kuten Jeesus toteaa. Edellä Hän kuitenkin toteaa:

      ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä” (Joh6: 53-55). Tästä on helposti tulkittavissa, että Hänen lihansa syöminen ja verensä juominen ovat Henki ja elämä. Mitä hän sitten mahtoi tarkoittaa tuolla sanalla, ettei ”liha mitään hyödytä”. Eikö Jeesus siis tiennyt, mitä ja mistä Hän puhui?

      Jeesushan tuossa heti seuraavassa jakeessa (64) viittaa tuohon lihaan: ”Mutta teissä on muutamia, jotka eivät usko.” Liha on siis tässä kontekstissa yhtä kuin uskon puute. Sitä se on myös kaikissa tapauksissa, mtä tulee Jumalan sanaan. Sehän se olikin suurin este ja ongelma juutalaisten keskuudessa, kun he eivät voineet käsittää sitä, että Jumala on ihminen ja ihminen on Jumala. Neitseestä sytynyt Jumalan Poika.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Paukkunen sanoo:

      Kiitos Kimmo uskollisesta Suomen kieliopin opettamisesta! Jatkossa kirjoitan avioliittonäkemys. Avioliittonäkemys on siis murroksessa Suomen luterilaisessa kirkossa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Paukkunen: ”Jatkossa kirjoitan avioliittonäkemys.”

      Hyvä, aina sitä oppii uutta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Kirkkopoliittinen ajatusmaailma perustuu kuitenkin evankeliumiin, mutta se ei pysty sitä enää noudattamaan kaikessa arpstoolisessa kiivaudessaan Kristuksen murhasyytöksineen, vihanlietsonta oppeineen, ja rahankeräsystavoitteineen.

    Myös jeesukselle kirjoitetut puheenparret ja silloisen kansan haukkumiset katsotaan rasistiseksi puheeksi, vihanlietsomiseksi kansanryhmää kohtaan, eikä kiroileminenkaan ole suotavaa, joten sanoma näin ollen supistuu jo siitä syystä, että niillä ei ole mitään tekemistä tämänajan juutalaisten ihmisten kanssa ja historiassa niillä on ollut järkyttävät seuraukset.

    Raamatullisesti evankeliumin jouluna syntyvä lapsi, jonka se kertoo ennustetun Jesajan kirjassa, jossa sanotaan ” Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan.” Ennustus on luvussa 7, ja tämä lapsi syntyi jo luvussa 8.

    Lapsi siis syntyi. Ei sanota, että tulee syntymään tulevaisuudessa, 700-vuoden kuluttua toisessa uskonnossa. Tästä on hyvä lähteä tutkimaan raamattua, ja evankeliumin muitakin väitteitä siitä, että ”jotain oli kirjoitettu,” jos vaivautuu lukemaan mitä oli kirjoitettu, huomaa, että eipä ollutkaan, vaan siellä puhutaan ihan muista henkilöistä, aikakaudesta ja tapahtumasta.

    Täytyy oppia kunnioittamaan toisten kulttuuriperintöä sellaisena kuin se on.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kosti Vasumäki sanoo:

    Tarja Parkkila

    Ymmärsinkö nyt oikein, että Jesajan ennustuksessa (7:14) Immanuel, ”meidän kanssamme Jumala” ‏ עִמָּ֥נוּ אֵֽל׃ tarkoittaisi (Jes8:3) mainittua lasta Maher-shalal-hash-baz, ”saalis rientää, ryöstö joutuu.” Tätä lasta on mielestäni vaikea liittää (Jes8:14), että hän olisi tuo, josta Jesaja toteaa, että ”Hän on oleva pyhäkkö, loukkauskivi ja kompastuksen kallio molemmille Israelin huonekunnille” liittyen (Jes8:17) ”Herra kätkee kasvonsa Jaakobin heimolta.” Sillä minä sanon teille: tästedes te ette näe minua, ennenkuin sanotte: ’Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen”(Mat23:39). Mutta ne, kuten Jesaja, jotka Herraa odottavat ja panevat toivonsa Häneen eivät jää pimeään, jotka nyt ovat vaivan alla (Jes8:17;23), johon viittaa myös (Jes45:3) ”Minä annan sinulle aarteet pimeän peitosta. Minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden; minä, Herra, teen kaiken tämän”(45:7). Hyvän esimerkin tästä antaa (Georg Neumark 1657) virressä 370, ”Wer nur den lieben Gott läßt walten,” joka on syntynyt kirjoittajansa omien kokemusten pohjalta 30-vuotisen sodan levottomina vuosina.

    ”Parempi vähän vaivaa kantaa ja luottaa Herran hyvyyteen tyytyen siihen, mitä antaa hän laupiaasti lapsilleen.”

    Ei tietääkseni Jumala ole hylännyt valittua kansaansa ja lupaustansa Aabrahamille.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Heikki Palmu sanoo:

    Näyttää siltä, että olen tällä kertaa pahasti epäonnistunut blogikirjoituksellani. Sen taustalla oli parinkymmenen vuoden omakohtainen kokemus kirkollisesta elämästä Turussa. Liian usein olin nähnyt, että virantäyttö tapahtui ennakkoluuloisesti, epäluulojen varassa, Monesti paistoi läpi patriarkaalinen perusasenne: Miehet ja tutut ensin. Naisten syrjimisestä ei puhuttu. Se vain tapahtui, turkulaisen perinteen mukaisesti. Joskus laillisuutta hipoen ja ainakin muutaman kerran myös sen rajan ylittäen. Nepotismiin ja omien puolueystävien suosimiseen en tässä enää mene, niistä olen jo kirjoittanut. Mahtoiko kukaan turkulainen kommentoida? Yleensä tällaiset puheet on vaijettu kuoliaaksi.

    Tämä oli kirjoitukseni tausta. Aika spontaanissa jutussa halusin jakaa iloni siitä, kun Turkuun kaksi kertaa peräkkäin valittiin johtavaan virkaan pätevä, eikä edes vallan vanha nainen. Se ei ole Turussa ollut ihan tavallista. Iloitsen tapahtuneesta ja uskallan nähdä siinä Pyhän Hengen työtä, rohkeuden ja uudistumisen henkeä.

    Kirjoitukselleni on riittänyt lukijoita, mutta keskustelemaan lähteneet, useampi heistä, ovat olleet minun näkövinkkelistäni vikoilijoita. He ovat löytäneet puheestani virheitä ja pyrkineet osoittamaan, että olen väärässä. Näin siitä huolimatta, vaikka kirjoitukseni viesti oli, että koettaisimme välttää vastakkainasettelua ja hyväksyä toinen toisemme erilaisina, mutta samaan Jumalan uskovina. Alkuseurakunnissa oli paljonkin kiistoja, mutta UT:n mukaan ne tunnettiin keskinäisestä rakkaudesta, paitsi leivän ja viinin, myös omaisuuden jakamisesta.

    ”Pitäisihän sinun pappina tietää, että näissä asioissa ette voi olla yhtä mieltä maailman mieltymysten kanssa, menettämättä uskoa ja hyvää omaatuntoa.” Näin Samuel minua opettaa. Niin, pitäähän minun ymmärtää, että edustan maailman mieltymyksiä ja Samuel Jumalan Sanaa. Hän istahtaa tuomarin istuimelle ja kertoo, että olen menettänyt uskon ja hyvän omantunnon.

    Itse ”syyllistyin” siihen, että lainasin Luukkaan evankeliumia. Perustelin sitä itselleni sillä, että k.o. kohta on Jeesuksen kohdalla keskeinen, hänen julkisen toimintansa alkuun liittyvä julistus. Sen keskustelijat ovat sivuuttaneet, tietenkin, mutta muita Raamatun jakeita on nostettu esille. Tähän raamatunjakeiden heittelyyn en lähde. Ja jos vaikka tässä keskustelussa kävisi näin, yhä vielä, täydestä sydämestä iloitsen Aulikin tulosta Tuomiokirkkoseurakunnan johtoon ja Marin tulosta hiippakuntamme johtoon. Jumala heitä siunatkoon.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Heikki Palmu

    Tähän päivään mennessä olen ollut yli puoli vuosisataa lehtikirjoittaja, noin puoli vuosisataa kirjailija, yli neljäkymmentä vuotta luterilainen pappi ja yli kolmekymmentä vuotta työnohjaaja. Ja mitä vielä? Nyt, vanhuudessani yhä haluaisin olla yhteydessä muihin ihmisiin ja vähän myös vaikuttaa maailman menoon. Kirjoitan aktiivisesti. Kun saan kirjan valmiiksi, kuten viimeksi "Oulusa koulusa. 60-lukulaisen muistelmat." (Kirjapaja 2016), alan tehdä seuraavaa.