Hengellisyys, mitä se on?
Jätän kysymyksen avoimeksi, koska en tiedä, mitä nykyinen puhe hengellisyydestä pitää sisällään. Saan ehkä vastauksia.
Itse luin vastikään lehdistöstä julkisuudesta tutusta pariskunnasta, joka vietti "hengellistä sessiota", lähemmin sanottuna vauvakutsuja amerikkalaisen babyshowerin tapaan. Oli "hemmottelua ja aistielämyksiä". Mukaan kuului kaikenlaista söpön vaaleanpunaista vaahtoa, herkkuja, yhdessäoloa ja myös rukoilemista. Kauniit ihmiset, kaunis juhla. Uutisarvoa. Lööppeihin asti.
Uutuusarvoa aiemmille käsityksille hengellisyydestä? Ennen hengellisyydeksi on ymmärtääkseni käsitetty Jumala-suhteen vaaliminen elämässä varsin vakavassa ja arvokkaassa hengessä - yli kaiken muun. Hengelliseksi ei ole voinut kutsua mitä tahansa sessioita tai tapahtumaa. Tilanne on ollut jotenkin pyhitetty lähtökohdiltaan.
Pidän itse kiinni viimeisestä lauseesta. Minulle siinä on hengellisyyden avain: ensisijainen suhde Jumalaan. Rukoussuhde ennen muuta. En kuitenkaan sano, että se oikeuttaa arvostelemaan tilaisuuksia, joilla on moderni uushenkisyyden leima. Kukin vastaa omasta rukouksestaan, sen aitoudesta.
Ehkä eniten minua hämmentää ongelma, joka on syntynyt sanan spirituaalisuus käytöstä. Nykyään sillä tarkoitetaan milloin hengellisyyttä milloin henkisyyttä, uususkonnollisuutta ilman kristinuskon Jumala-käsitystä, käsitystä kaiken henkisyyden/hengellisyyden universalismista jne. Uususkonnollisuus, josta puhutaan, pyrkii olemaan muuta kuin uuspakanuutta. Se perustuu paljossa vaikutteisiin eri uskonnoista ja filosofioista. Buddhismista, alkuperäiskansojen uskonnoista jne. uuteen hengellisyyteen kuuluu myös, että Isä Jumala on vanhakantaista Äiti Maan rinnalla. Kristus on kosminen tekijä, kaiken alfa ja omega. Jeesus on historiallinen tekijä ylösnousemuksineen, mikä on ylösnousemuksen arkkityyppi muiden uudelleensyntymisten kiertokulussa. On olemassa Jeesus ja Kristus yhdessä ja erillään.
Luettelen asioita ehkä summa mutikassa. Hengellisyyttä/henkisyyttä on kaiken aikaa kaikkialla kaiken muotoisena. Lienee niin ollut aina. Nyt se on taas New Agen jälkeen muodikasta muualla kuin kirkon sisällä. Miten kirkko reagoi?
34 kommenttia
Tämä on oikein hyvä kysymys ja käytännöllistä vastausta kannattaa hakea vaikkapa tutkimalla ns. karismaattista(myös luterilaista) uudistusta 1960-luvulta 1980-luvun lopulle. Tähän asti tämä ”uudistusliike” pysyi tervehenkisenä. Kyllä sen puitteissa oli paljon hyvää ja käytännöllistä opetusta Pyhän Hengen alueesta. Tältä pohjalta on viisasta lähestyä tätä kysymystä. Heti kun alamme lähestyä kysymystä vaikkapa erilaisten mystikkojen tai erämaaisiennym. opetusten pohjalta menetämme tämän käytännöllisen näkökulman. Meidän on nimenomaan opittava elämään hengellistä eleämää suomalaisen arjen keskellä, ei joidenkin pylväspyhimýsten todellisuudessa . Pyhän Hengen täyteydessä vaeltaminen pitäisi olla jokaisen kristityn normaali kokemus jatkuvasti. Kun viihdymme Herramme läsnäolossaHänen sanaansa tutkien ja rukoillen pysymme kyllä hengellisesti vireinä ja myös mieleltämme udistuneina ja iloisina. Minusta tämän Kotimaan palstalla pitäisi puhua paljon enemmän käytännöllisesti ja rohkaisevasti hengellisyydestä. Nythän etupäässä keskustellaan kaikesta muusta.
Onneksi meillä on Kirkko ja Yhteinen Tunnustus, ei tarvitse seikkailla kaikissa opin tuulissa. (Matt.24:1-13 -1938)
Päivi,
Hengellisyys on Jumalasta, uudestisyntymässä alkanut ‘tuote’. Henkinen on ihmisen itseymmärryksen, sielullisuuden, katoava tuote.
Englannin kielisessä keskustelussa ’spiritual’ kattaa ikuisen ja katoavan ja sotkee asiat. Sotku on alkanut jo Platonin kaudella, jolloin mm. teologia sai alkunsa. Eli oppi jumaluuksista. Teologisesti, henkisesti, ilman Jumalaa on tutkittu jumaluutta, vaikka Hän ei ole kaukana yhdestäkään meistä, vt. Apt. 17:21 “Sillä ateenalaisilla ja siellä oleskelevilla muukalaisilla ei kenelläkään ollut aikaa muuhun kuin uutta puhumaan ja uutta kuulemaan.”
Muunmuassa Paavali selittää tyhjentävästi, kuinka ehdotonta on Jumalan uskovaan laittama Rakkaus, Pyhä Henki, jossa hengessä ei ainoastaan voida, vaan pitää tutkiskella kaikki, eli hengellisesti. Henkisyys on ihmisen tunteen, tuntemuksen vaikutus eli sielullisuutta.
1. Kor. 2:
12 Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut; 13 ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti. 14 Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti. 15 Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan.
Ihmisessä ilman Pyhää Henkeä, on vain henkinen ihminen. Se ei etsi hengellistä eikä siis ole hengellinen ihminen.
Miksi hengellisyys olisi vain kristillisyydelle varattu termi? Maailmassa on tuhansittain muita, yhtä hyviä uskomuksia.
Käsite ”historiallinen” on ehkä kirjoittajalla epäselvä (”Jeesus on historiallinen tekijä ylösnousemuksineen….”) Jeesuksen ylösnousemus ei ole historiallinen tapahtuma. Kertomus siitä on.
Hengellisyys ei ole vain uskontoja, se myös musiikkia, runouttaa filosofiaa, pohdiskelua, lukemista, kirjoittamista, mietiskelyä, satuja ja tarinoita, leikkiä, kauneutta, kateutta, vihaa, kaikkea sen kaltaista, jota vanha kansa piti joutavanpäiväisenä.
Siksi piti tehdä ruumiillista työtä, väsymykseen saakka, sitä pidettiin terveenä elämänä, ruoka maistui ja uni tuli odottelematta. Ei kyselty turhia, eikä pohdiskeltu joutavia, eikä lueskeltu tyhjänpäiväisiä. Ruumiillinen työ auttoi myös selviytymään elämässä, kynnettiin kylvettiin, ja korjattiin kokoon.
Hengellisyys on siis ruumiillisen vastakohta, ja molemmat halveksivat toisiaan. Hengellisyys on ikäänkuin joutilaiden harrastelua, ja ruumiillinen oikeaa olemista.
Hengellisyys ei elätä, jos ruumiilliset eivät siitä maksa.
Antti Hämäläinen
Se ei ollut gnostilainen käsitys, se oli ihan suomalaista perinnetietoa. tai itseasiassa minun havaintojani tästä perinteestä. Aikoinaan lukemista on pidetty vain työstä pakoiluna, Työn vieroksumisena. ja siihen liittyy myös sanonta, ”Jos ei työtä tee, ei pidä leipääkään syömän. ”
Hengelliset ovat pitäneet maalaisia paskaisina ja pakanoina. Ja työläiset, punaiset, köyhät, kurjalisto, kaiken hengellisen ulkopuoliset, syntiset ja saastaiset, ruumiillisen työn tekijät, jumalattomat ja filosofiasta mitään tietämättömät, halvat ja helvetin omat.
Mikä johtunee siitä, että aikoinaan kaikki työt teetettiin orjilla, ja he eivät olleet mitään, heille ei kuulunut mitkään oikeudet tai hyvät kohtelut. Hengelliset niin sanotut ’Vapaat miehet’ olivat vapauttaneet itsensä työstä, alistamalla orjat tekemään työn, ja itse he saattoivat käyskennellä valkoisissa mantteleissaan puutarhassa, kuin Jeesus muutaman Laordikean miehen kanssa. Koska sieltä löytyi vielä muutamia, jotka eivät olleet lianneet vaippojaan.
Työssä voi vaippa likaantua.
Antti Hämäläinen
Paavali kyllä hyväksyy orjuuden, jopa niin pitkälle, että sanoo: ”Pysyköön kukin sillä paikalla mihin on syntynyt, oli sitten orja tai vapaa. ”
Orjuus on jatkkunut kristillisessä maailmassa, jopa hyvin pitkälle. Myös juutalaisia on orjuutettu, on ostettu ja myyty esim. sakasassa keisarin vallan aikana.
Hämäläienn
”Tiedätkö kuka oli William Wilberforce, ja mitä hän teki Wienin kongressissa? ”
Mutta vasta 1800-luvulla, joten pitkään se Paavalin kehoitus oli voimassa. Johtunee kai siitä, että kirkolla on ollut niin suuri valta.
Tässä on nyt kyse ainakin kahdesta eri asiasta, kuten blogisti toteaa. Ensiksikin termeistä ja toiseksi sisällöstä. Sekä siitä, että sanoilla ymmärretään nykyään toista kuin muutama vuosikymmen sitten. Kokonsisuutena taitaa olla niin, että uskontotieteelliset termit ovat vallanneet alaa.
Henkisyys/hengellisyys. Vielä 20 vuotta sitten (?) edellinen termi viittasi new age -tyyppiseen spiritualiteettiin. Hengellisyys taas kristilliseen hengelliseen elämään. Termi spiritualiteetti (lat. spiritus=henki) on niitä sanoja, joihin itsekään en opiskeluaikana törmännyt. Nykyään jopa termi ”tulla uskoon” voi tarkoittaa sitä, että joku löytää uuden ja itselleen merkityksellisen spiritualiteetin vaikkapa joogasta.
Sisällöstä sen verran, että mielestäni rajalinjat olisi syytä ainakin periaatteessa vetää teologisesti. Nykyään taitaa olka yhä yleisempi ajatus, että jokseenkin kaikilla ihmisillä on hengellisiä tarpeita. Toiset ovst kristittyjä ja toiset jotakin muuta (jopa ateistilla voi kuulemma olla henkisiä kokemuksia). Tällainen ajattelu perustuu uskontotieteeseen ja uskontopsykologiaan. Itse ajattelen kyllä vähän samaan tapaan kuin Antti Hämäläinen. On syytä tehdä ero kristillisen spiritualiteetin ja muun välillä, koska kristillinen spiritualiteetti/hengellisyys/uskonelämä on kuitenkin syvästi erilaista kuin kaikki muu, vaikka ulkonaisia ja kokemuksellisiakin yhtäläisyyksiä löytyy.Pyhä Henki # muut henget.
Kirjoittaja
Päivi Huuhtanen-Somero
Eläköitynyt estetiikan, kirjallisuustieteen ja taidekasvatuksen dosentti. Retriitinohjaaja. Hengellinen ohjaaja. Useita rukoukseen ja hengelliseen harjoitukseen liittyviä kirjoja ja kirjoituksia 1985-. Esseitä kristillisestä taiteesta ja kulttuurista. Runoja, aforismeja.
Itse pitäisin Jumalasuhteen henkilökohtaista hoitamista aina vuoropuheluun asti enTheos mielessä hyvänä hengellisyytenä.
Mutta mennäpä moittimaan toisenlaistakin huomaamista, mutta edellinen sopii itselleni, ja toki puheen tullen suosittelen sitä myös.
Ilmoita asiaton kommentti