Kirkko näki itsensä peilistä

Korkein hallinto-oikeus päätti, että tuomiokapitulilla oli oikeus antaa varoitus samaa sukupuolta olevan parin avioliittoon vihkineelle papille.

KHO ei kirkon puolesta päättänyt, mitä mieltä pitäisi olla itse asiasta eli avioliitoista. Sellaistakin ratkaisua ehkä Koholta odotettiin tai tuo päätös saatettiin nähdä sellaisena.

Näin KHO asetti peilin kirkon eteen. Peilistä saatoimme katsoa, minkälainen kirkko on.

Ulkopuolella oleva peili näyttikin kirkon tilan selkeämmin kuin kuplan sisältä katsottuna. Monille peilin näkymä oli karu. Tuollainenko tämä kirkko on: vähemmistöjen syrjimisen salliva, ankara ja varoituksia jakeleva?

Tällaista peiliä on silloin tällöin yrittänyt Hesarikin jutuillaan asettaa eteemme, mutta se on kirkon taholta tuomittu ”kirkonvastaisuutena”.

KHO:n päätös tarkoittaa, että kirkon päättäjien on itse ratkaistava kanta avioliittoon. Jäsenet ovat sen jo osittain ratkaisseet, varsinkin nuorempi polvi, jota kirkon uudella strategialla yritetään tavoittaa.

Iso haaste onkin sukupolvien kuilu. Kirkon juuri julkaistu nelivuotiskertomus sanoittaa sen näin: ”Suomalaisten uskonnollisuudessa ja suhteessa kirkkoon on meneillään sukupolvien välinen murros.”

Ovi auki -nimen saaneessa strategiassa asetetaan mielestäni monia hyviä tavoitteita ja toimintatapoja kirkon työlle lähivuosiksi. Olin siitä ensin hyvin innostunut.

Sitten luin Helsingin yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtajan Hanna Mithikun kolumnin Kotimaasta 9.10.2020. Hän kirjoitti kirkon joutuvan lähtemään strategian toteuttamisessa pitkältä takamatkalta.

Hän väitti, että kirkossa ”ovea ei uskalleta avata, ei edes raottaa hieman ikkunaa”, vaan ”pelokkaina kurkitaan verhojen välistä pahaan maailmaan”.

Aloin epäillä, kyetäänkö strategiaa toteuttamaan?

Nykyinen Suomen Kuvalehden päätoimittaja Matti Kalliokoski sanoi kerran Kirkon viestintäpäivillä, silloin Ilkan toimittajana, että ”tulee ongelmia, jos kirkko on pitkään suvaitsemattomampi kuin yhteiskunta ympärillä”.

Että he yhtä olisivat. Ykseys on kirkon ihanne ja haaste. No, kirkko ei ole yksi, vaan ev.lut. kirkonkin sisällä on monenlaista näkemystä. Strategiatkin käytännössä toteutetaan paikallisseurakunnissa, missä strategioiden kirjo on vielä paljon laajempi.

Vihkimistä on vastustettu muun muassa sillä perusteella, että ”se rikkoisi kirkon ykseyden”. Siis ykseys vallitsisi, jos sukupuolivähemmistöjen oikeuksista ei välitettäisi.

Ihmettelen, miten voidaan olla yhtä, jos suljetaan osa ihmisistä ulkopuolelle? Vastaus on, että sisällä olevat voivat silloin tuntea yhteyttä.

Se on sama ilmiö kuin koulukiusaamisessa. Porukalla kiusataan yhtä ja suljetaan hänet ulkopuolelle. Ulos sulkeminen on pahinta kiusaamista ja ankaraa vallankäyttöä.

Kristityt ovat muutamasta pääasiasta melko yhtä mieltä, mutta monista muista asioista eri mieltä. Kirkon olisikin sallittava erilaisuutta kohtuullisessa määrin. Sillä en tarkoita, että kaikki käy, mikä on yksi tähän esitetty vastaväite.

Niinpä kaksi avioliittokäsitystä voisi hyvin mahtua yhteiseen kirkkoomme.

57 kommenttia

  • Seppo Heinola sanoo:

    Kirkko peilautuu ehken kipeimmin ns. eskatoliseen aukkoon yli 2000 vuotta valuneen ja samentuneen veden sumealta pinnalta…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Jalava sanoo:

    Ei kai kenenkään tarvitse omasta käsityksestään luopua, kunhan ei vaadi, että muiden on oltava samaa mieltä. Se voi olla vapauttava tunne, kun ei tarvitse huolehtia muiden mielipiteestä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Markku Jalava
    Markku Jalava

    Olen kirkosta, historiasta, kulttuurista ja yhteiskunnasta (muun muassa) kiinnostunut toimittaja-viestintäpäällikkö. Virasta irti, mutta luottamustehtävissä jatkan innolla, ja kirjoittamista. Olen kirkkovaltuutettu Nurmijärven seurakunnassa ja kirkolliskokouksen jäsen, sekä kunnan luottamushenkilö. Kokemusta on suntionkin tehtävästä.