Helsinki huomataan ulkopolitiikassa

Tapahtumia ja päätöksiä seurataan. Arvioidaan esimerkiksi sitä, mikä on ulko- ja turvallisuuspolitiikan alueella käytävien neuvottelujen lopputulos. Tarkastelut ovat tärkeitä muutoksia koskevissa ulko- ja sisäpoliittisissa asioissa.  Hyvä vertauskuva on suunnistus, jossa toimitaan tavoitteiden mukaan. Lahti – Hollola Jukola 2018 on tuoreessa muistissa.

Ulkopolitiikassa suunnistetaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan kartan mukaan ja pyritään siihen, että tavoitteet pysyvät hallinnassa. Ajankohtaista on pohtia, millaista päätöksenteon laatua vuosi 2018 tuo tullessaan ratkaistaessa kokonaisturvallisuuskysymyksiä.

Päätöksenteossa analysoidaan muuttuneita tilanteita, että seilataan luotettavasti ulko- ja turvallisuuspolitiikan merillä. Maamme ulko- ja turvallisuuspolitiikan sisältö on myös sellainen, että  ymmärrettävyysvajetta ei pääse syntymään. Tärkeänä muistetaan, että ulko- ja turvallisuuspolitiikan päätöksenteko on selkeä.  Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ei ole varaa harjoitella.

Perusteltua on palauttaa mieliin Helsingin  Etyjin kokoukset, joita on ollut vuosina 1975 ja 2015. Helsinki on taas ulkopolitiikan näyttämönä heinäkuussa 2018. Maailmalla seurataan kiinnostuneina kokouksen järjestelyjä, arvioidaan tuloksia ja niin sanottu Helsingin henkeä.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan laadunvarmistus saavutetaan yhteistoimin tehdyillä päätöksillä, joissa on keskeistä toisiaan arvostava neuvonpito.  Suhdetoiminnan ylläpitäminen on tärkeä ulko- ja turvallisuuspolitiikan onnistumisessa. Aiheellista on kysyä, millaiseksi muodostuu ulko- ja turvallisuuspolitiikan saldo kokonaisuudessaan.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa pohditaan itsenäisen päätöksenteon kannalta. Päätöksenteon ollessa harkittua ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ei tarvitse selitellä. Huolella arvioidaan, mitä tarkoittavat ulko- ja turvallisuuspolitiikassa turvatakuut. Tärkeitä kysymyksiä ovat  myös ajankohtaiset kotouttamistoimet, joihin etsitään ratkaisuja.

Viisaalla päätöksenteolla tehdään ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ratkaisuja, jotka nousevat myönteisesti otsikoihin. Tässä viitataan 1975 pidettyyn Etyjin kokoukseen. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on yhteydessä kokonaisturvallisuuteen, jota käsiteltiin muun muassa Tampereen messuilla 2015. Kuopiossa pidetyissä turvallisuuspoliittisissa seminaareissa on myös mietitty ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksiä.

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on  pitkäjänteistä, maamme edunmukaista työtä. Jatkuvasti on arvioitava, että ulko- ja turvallisuuspolitiikka hoituu hyvin. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan askeltamista on pohdittu Naantalissa pidetyissä Kultaranta-keskusteluissa. Tiedotusvälineet pitänevät kansalaiset luotettavasti ajan tasalla ulko- ja turvallisuuspolitiikan syvällisestä ytimestä.

 

Vuoden 2018 terveisin

 

YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

http://www.veikkovilmi.fi

Kuopio

Vilmi Veikko
Vilmi Veikkohttp://www.veikkovilmi.fi
VEIKKO VILMI Dosentti, YTT, KT Suomen tietokirjailija. Osoitteesta http://www.veikkovilmi.fi linkkiyhteydet artikkeleihini ja profiiliini. Asun Kuopion Inkilänmäen kaupunginosassa, Kiuruntie 11 70340 Kuopio. Itä-Suomen yliopiston sosiaalipolitiikan, erityisesti koulutuspolitiikan dosentti. Muita tutkintoja: YTL, KM, HuK, Lukion oppilaanohjaaja, Ammattikoulunopettaja, Erityisopettaja, Luokanopettaja, Sotilasarvo luutnantti. Oulun yliopiston, Itä-Suomen yliopiston ja Jyväskylän yliopiston alumni. Tieteelliset artikkelit ja esitykset kansainvälisissä konferensseissa. Kunnalliset ja seurakunnalliset luottamustehtävät. EUSE-, MAOL-, OSJ- ja Tutkiva opettaja- järjestöt. Reserviupseeriyhdistys-, MPK - ja VAPEPA-toiminta. Maanpuolustusmitali (kultainen solki). Kultainen ampuma- ja suunnistusmerkki. Kuopion Reserviupseerikerho ry:n standaari. Toimitsija Kuopio - Jukola 2014 suunnistustapahtumassa. Olen kirjoittanut useita yhteiskunnan päätöksentekoa ja palveluja koskevia artikkeleita muun muassa Uuden Suomen ja Savon Sanomien verkkosivuille ja lehtiin. Olen nostanut esille veteraanien kuntoutusasioita Uuden Suomen vaalikiertueella ja perheiden tukemisasioita YLE:n ja Savon Sanomien yhteisellä vaalitorilla Kuopiossa. Pidän tärkeänä: Vastuullisuus näkyy ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja sisäpolitiikan kokonaisvaltaisessa hoitamisessa. Päätöksenteko vaatii näkemystä. Ihmisten tarkka kuuleminen on tärkeä. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestymistä on pohdittava huolella. Vanhustenhuollon ja omaishoidon palvelut on turvattava. Varhaiskasvatus ja lasten ja nuorten lähikoulut ovat tärkeitä. Perheet ovat tukemisen arvoisia. Erityisopettajakoulutus ja ammattitehtävätieto lisäävät tietämystä asioiden hoitamiseen, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Vaaleissa mitataan arvojen toteutuminen. Seurakunnan toiminnassa on hyvä teema: "Kotikirkko - Lämmin lähiyhteisö." Julkaisuja: Vilmi, Veikko 2005. Turvallinen koulu. Suomalaisten näkemyksiä koulutuspalvelujen kansallisesta ja kunnallisesta priorisoinnista. University of Jyväskylä. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 257. Diss. Vilmi, Veikko 1993. Kuopiolaisten tyytyväisyys kaupunkiinsa ja sen palveluihin vuonna 1985. Kuopion yliopisto. Sosiaalitieteiden laitos. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 13. Diss. Vilmi, Veikko 2003. Koulutus ja koulutukseen valinta. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Snellman-instituutin arkistojulkaisu 1. Kuopio: Snellman-instituutti. Vilmi, Veikko 1989. Asukkaiden hyvinvointipalveluja koskevat arviot ja odotukset Kuopion kaupungissa. Sosiaalipolitiikan lisensiaattitutkielma. Kuopion yliopiston sosiaalitieteiden laitos. Historiajulkaisu (painettu 2017; myös E-kirjana): Seppälä, Jarmo & Vilmi, Veikko 2016. Kuopion Reserviupseerikerho. Vastuullinen, perinteitä arvostava, aatteellinen ja edunvalvonnallinen reserviupseeriyhdistys 1929–2014. Kuopion Reserviupseerikerho ry Kuopio. Vilmi, Veikko 2009. Turvallinen koulu tavoitteena. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi, Veikko 2018. Ryhmäpuutarhayhdistykset hyvinvointia edistävänä tekijänä. Tutkimus hallinnollisista päätöksistä ja toiminnoista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi,, Veikko 2018. Koulutuspalvelut päätöksenteon toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista 1850-luvulta lähtien. Kuopio: Maakuntakokoelma. Tieteelliset referee-artikkelit: Hirvonen, Jaana & Martin, Marjatta & Vilmi, Veikko 1994. Sirkkulanpuisto esimerkkinä omaan apuun perustuvasta asuntopoliittisesta kehittämishankkeesta. Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 44 -53. Laurinkari, Juhani & Vilmi, Veikko 1994. Onko vaihtoehtoisella asuntopolitiikalla tulevaisuutta? Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 36 - 43. Vilmi, Veikko 1996 . Die Selbsthilfegesellschaft als wohnungspolitische Lösung. Teoksessa Johann Brazda & Jerzy Kleer (toim.) Genossenschaften vor neuen Herausforderungen. Festschrift für Prof. DDr. Juhani Laurinkari. Augsburg: Maro Verlag, 305–318. Vilmi, Veikko 1999. Ammatillinen koulutus väline sosiaalistumisessa koulutusyhteiskuntaan. Teoksessa Eira Korpinen & Liisa Puurula (toim.) Tutkimisen ja löytämisen pasianssia. Professori Jorma Ekolalle omistettu juhlakirja. Tutkiva opettaja 3. Jyväskylä: TUOPE, 67–78. Vilmi, Veikko 2005. Opettajankoulutus opiskelijavalintojen toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Teoksessa Eira Korpinen (toim.) Opettajankoulutus eilen, tänään, tulevaisuudessa. Professori Erkki Viljasen juhlakirja 5.2.2005. Tutkiva opettaja 1. Jyväskylä: TUOPE, 35 - 69. Vilmi, Veikko 2006. Kunnalliset hyvinvointipalvelut murroksessa - esimerkkinä koulutuspalvelut. Teoksessa Juha Hämäläinen & Riitta Vornanen & Juhani Laurinkari (toim.) Hyvinvointi ja turvallisuus 2000-luvulla. Juhlakirja professori Pauli Niemelän täyttäessä 60 vuotta 5.4.2006. Kuopio: Kuopion yliopisto, 111 - 128.