Minä uskon rippikouluun yhä.

Kaikki kirkossa eivät hyväksy sitä, että uskovat erotellaan muista. Siitä seuraa se, että kaikkia pidetään uskovina. Uskolla ei katsota olevan mitään tunnusmerkkejä. On silti monia asioista, joita usko vaikuttaa.

Rippikouluun kun tulee nuori, jolla ei ole uskoa. Niin eihän hänellä voi olla mitään käsitystä siitä, mitä usko voisi hänessä aikaansaada, niin ei häneltä voi edellyttää kiinnostusta hengellisen asioiden sisäistämiseen. Hänellä ei ole näille asioille mitään käyttöä loppukokeen jälkeen.

Rippikouluopetuksen lähtökohta on vahvistaa nuoren uskoa. Siinä tulee esiin se kysymys: Onko nuorella sitä uskoa, jota ryhdyttäisiin vahvistamaan. Jollei uskoa ole, niin eihän sitä voi vahvistaa mitenkään.

Rippikoulun pitämisestä on tullut itsetarkoitus. Tehdään leirikokemuksesta mitä hienoin ja vaikuttavin. Näin saadaan aikaan mitä kiehtovampia leirikokemuksia, joita on kiva muistella.
Siihen se sitten jääkin. Leiri kun voisi olla hieno alku ja uskon heräämisen paikka. Silloin usko alkaisi ohjaamaan elämää. Uskon vahvistumien tulisi tärkeäksi. Jolloin yhteys kirkon toimintaan tulisi luonnolliseksi osaksi nuoren elämää.

Kaikki tietävät sen, ettei nuoret konfirmaation jälkeen kirkkoon tule. Paikkaan ja tilanteeseen , jossa saisivat jatkossakin uskolleen vahvistusta. Mikä kertoo selkeästi sen ettei nuorilla ole uskoa, jonka vahvistamista he kaipaisivat. Tuo kaipuu kun on jokaisen uskovan yksi selkeimpiä tunnusmerkkejä.
Kaikki tietää, ettei nuoria kirkon toiminta vedä. Samalla rippikoulua pidetään kirkon lippulaivana. Mikä on yhtä hoopoa, kuin sadussa kuningas ilman vaatteita.

Voisihan asia olla toisinkin. Vai voiko?

21 kommenttia

  • Ari Pasanen sanoo:

    Pekka etkös sinä(kin) näetoisten virheitä kun sanot ettei toisille nuorilla ole uskoa (vaikka luterilainen oppi toisin väittääkin)?

    Siis enkö muka ole sanonut kuinka päästään Jumalan valtakuntaan, tekemällä parannus ja uskomalla evankeliumi.

    Siis jokaisen tulee nöyrtyä lapsenkaltaiseksi eli omalta ymmärrykseltään takaisin nollaan eli uudestisyntyä Jumalan hengetä ja ottaa siis lapsenkaltaisesti oppia Isältä Pyhän Hengen ja Jeesuksen kautta. Pyhä Henki kirkadtaa Jeesusta ja Hänen Sanojaan ja Jeesus puhui vain sen mitä Isä antoi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Näin juuri tuossa äsken asian ilmaisinkin.: ”meidän on helppo kritisoida”. En minä siinä itseäni siitä pois sulkenut. Tämmöisiähän me olemme. Moitimme muita, koska se on meille luonteenomaista. Havaitsemme helposti roskan muiden silmissä. mutta, emme jätelavallista omassa silmässä.

    Millä tavalla nämä ohjeesi voisivat muuttaa rippikoulutyötä sellaiseksi, että nuoret kokisivat kirkon toiminnan omakseen? Kyse on siitä miten toimintaa tulisi muuttaa, että se tuottaisi toivottuja tuloksia. Täältä kirkon sisäpuolelta asiaa voi tarkastella, niinkin, että jotain hyvää voisi olla erityisen tarjolla.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Pekka kysyt mahdottomia, en voi mitenkään neuvoa.

    Mietippä kuinka juutalaiset fariseukset ja kirjanoppineet toimivat kohdatessaan Jeesuksen, miksi he eivät ottaneet vastaan Jeesuksen Sanoja? Mihin he luottivat?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Istuin tänään kirkon lehterillä osallistuen mesuun ja konfirmaatioon. Jumalan karitsan kohdalla tietysti nousin ylös ja vähän kerrallaan sitten muukin kirkkokansa. Selvää oli, että vain hyvin harvalla oli käsitys siitä milloin piti seisoa , tai istua. Mieleeni nousi taas kerran ajatus; ” jälkikristillisestä ajastamme”.

    Entä, mitä se merkitsee rippikoulun kannalta?

    Rippikoulua perustellaan usein Jeesuksen käskyllä tehdä kaikista kansoista hänen opetuslapsiaan. Kastamalla ja opettamalla. Kastaminen ja opettaminen tässäkin hoidetaan. Se varsinainen tavoite, miksi käsky annettiin ei kuitenkaan nuorten kohdalla toteudu. Nuorista ei tule opetuslapsia, Joten jotain olennaista näyttää puuttuvan. Tämä kertoo jotain siitä, että elämme jälkikristillisessä ajassa ja kulttuurissa.

    Kunkin kulttuurin sisällä voi olla mitä oudoimpia toimintatapoja. Niin kuin meidän suomalaisten saunominen. Meille se kuitenkin on täysin luonnollinen juttu. Ihan samoin käy tässä meidän jälkikristillisessä kulttuurissamme. Me emme huomaa mitään outoa, tai kummallista siinä, että nuorisotyömme ei ole tavoitteellista. Sillä elämme oman kulttuurimme keskellä. Meille rippikoulut ovat hieno juttu. Osallistuuhan niihin jopa kirkkoon kuulumattomia nuoria.

    Osaamme luoda hienot riparit. Monipuolisinen ja kiinnostavine ohjelmineen. Niissä nuorten kiinnostus herää. Joten on turha väittää, etteikö nuoria kiinnosta. Jospa seurakunta panostaisi nuoriin myös riparin jälkeen tosissaan. Hienosti hoidetusta riparistahan olisi hyvä heti jatkaa toimintaa. Nuorten ei tarvitsisi itkeä viimeisenä iltana kokemuksensa menetystä. Fiilistä ei tarvitsi kadottaa. Toiminta jatkuisi heti yhtä innostavana.

    Opettamistakin voisi silloin jatkaa, kun nuoret pysyisivät seurakunnan yhteydessä. Jolloin myös opetuslapseuskin voisi toteutua oikeasti. .

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Pekka kuinka opettaa pitämään KAIKKI mitä Jeesus on opettanut, eihän se onnistu ilman Pyhää Henkeä, siis Jumalan VOIMAA.

    Kun opetuslapset vaelsivat Jeesuksen seurassa eivät he remunneet ja rällästäneet vaan tekivät mitä Jeesus Sanoi, Jeesus varjeli heidät pahasta. Entä kun opetuslapset erotettiin Jeesuksesta, heti he lankesivat kieltämään Jeesuksen, tässä on lihallisen ihmisen Jumalan palvelus.

    Kuinka sinuakaan voisi opettaa pitämään KAIKKEA mitä Jeesus on käskenyt pitää kun kerran julistat ”syntinen pyhä” oppiasi jonka olet oppinut ihmisiltä? Siis jossain on vika miksi ei ole voimaa pitää kaikkea mitä Jeesus on käskenyt pitää, ei ole Pyhää Henkeä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    ”Vika” on vain siinä, että Jumala kykenee rakastamaan syntistä ihmistä, joka hänen puoleensa kääntyy.

    Käsky on opettaa pitämään kaikki, mutta se ei tarkoita sitä, että joku kykenisi elämään synnittömästi. Tuohon kaiken pitämiseen sisältyy paljon muutakin, kuin pahan välttäminen. Antoihan Vapahtajamme opetuslapsilleen paljon muitakin ohjeita. Nekin tulee oppia pitämään.

    Jos voi elää ilman syntiä, niin voi elää ilman armoa. Sellainen ei ole kristillistä uskoa. Kristityn tuntee siitä, että hän uskoo syntinsä anteeksi Jeesuksen sovitusveren kautta. Siihen perustuu kaikki. Kristityn tuntomerkki ei ole siinä, että hän ei tee mitään väärin. Jokainen kristitty voi langeta.

    Lankeemustensa jälkeen hän voi nousta ja saada uudelleen ja uudelleen puhtaan sydämen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Pekka nyt menee sulla kyllä aika sekasin armo ja sovitus. Jokainen ihminen on syntiä tehnyt ja Jumalan kirkkautta vailla, siis ansaitsee kadotuksen, mutta kun nöyrtyy parannukseen ja uskomaan evankeliumin niin saa synnit ANTEEKSI armosta kun kerran Jeesus on ne sovittanut. Nyt tapahtuu uudestisyntyminen eli ihminen syntyy Jumalan lapseksi Jumalan hengestä. Nyt uudessa luomuksessa vaeltaminen onkin eri juttu eli ei enää omat himot ja halut hallitse vaan Jumalan laittama laki sydämessä on halu elää Jumalan tahdossa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Ari. Uskosi tekee sinulle helpoksi kilvoittelun. Joka aamu sinun on helppo käydä rukoukseen ja sanan tutkimiseen. Viivyt siinä pitkään. Uskostasi sinun on helppo kertoa kaikille kohtaamillesi ja näin kykenet asettamaan hengellisen elämän Jumalassa joka hetki tärkeimmäksi. Samoin kykenet osoittamaan rakkautta naapureillesi. Sinun on helppo pitää huolta muiden tarpeista ja näin osoittaa olevasi Jumalan palvelija. Läheisillesi et koskaan ole nyreä. Tämä kaikki on minulle usein täysin mahdotonta. Kaikessa tässä joudun usein näkemään täydellisen syntisyyteni ja turvautumaan yksin Jumalan armoon. Jota sinä et näytä ollenkaan tuntevan. Hän antaa sinulle joka hetki elää täydellistä elämää Jumalan yhteydessä.

    Jos sen sijaan tämä kaikki ei ole totta sinun kohdallasi ja yhdessäkin kohdassa epäonnistut, niin se kertoo siitä, että sinäkin olet syntinen ihminen ja olet Jumalan kirkkautta vailla. Sanoohan sana, että jos rikkoo yhden kohdan, niin on rikkonut koko lain.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Pidätkö Ari armoa ja sovitusta jotenkin eri asioina ? Minulle sovitus merkitsee koko syntisen olemukseni sovittamista. Enhän edes tiedä kaikkea sitä mitä saatan tehdä väärin. Miten voisin niitä pyytää anteeksi, kun en edes ole huomannut jotain? Sovitus ja aro on saman asian kaksi eri puolta. Armo on seurausta sovituksesta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Pekka ilman uhria ei kukaan ihminen voi lähestyä Jumalaa, siis siksi jeesus meni ristille sovittaen Jumalan kanssa koko maailman eli näin yhden ainoan uhrin kautta jokaisella ihmisellä on mahdollisuus evankeliumin kuullessaan tehdä parannus ja saada armo omista tehdyistä synneistä.

    Ajatteleppa esim omia lapsiasi, etkö armahtanut lapsia kun he olivat pieniä ja tekivät asioita joita eivät ymmärtäneet, entä kun he kasvoivat ja tekivät samoja asioita, onko siinä eroa?

    Samoin Jumala armahtaa ihmisen kun tämä tekee tietämättömyyttään syntiä (ei kuule Jeesusta eikä ymmärrä Jumalan tahtoa) ja kuulee evankeliumin ja kääntyy parannukseen.

    Mutta kun saa Pyhän Hengen ja näin kuulee ja ymmärtää Jumalan tahdon niin ei enää olekkaan tietämätön vaan tekee tahallaan syntiä niin onko enää sama asia?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Veli Pesonen

    En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.