Heleätä helluntaita

 

Kuvassa prinsessa Alice Kamerunissa. Hän on vaimoni sisko.

SUNNUNTAI 5.6.2022

Helluntaipäivä

Pyhän Hengen vuodattaminen

Pyhäpäivän psalmi Ps. 68:5–11

Helluntai on hyvin vanha juhla. Aikoinaan sitä vietettiin Pyhällä maalla sadonkorjuun juhlana. Kiitettiin vuoden kasvukauden tuotosta.  Israelissa vuodenajat esiintyvät eri tavoin kuin meillä Suomessa.  Meillä kesä on parasta kasvukautta. Samaan aikaan siellä on kuiva kausi. Ruoho kuihtuu ja kasvit ovat janoissaan. Meillä syksyllä luonto hiljenee talven varalle.  Siellä alkaa sataa vettä.  Kasvit virkoavat elämään kuivan jälkeen.  Meille tämä on verrattavissa elämän virkoamiseen kevään lämmössä.  Kun syyssateet saavat elämän kukoistamaan, niin  tehdään kylvöt ja Suomen talven aikana odotellaan sadon kasvua.  Meidän keväämme on siellä  korjuun aikaa. Jo muinaisuudesta helluntai oli suuri ilon ja kiitollisuuden juhla. Sadonkorjuun täyttämä ilo loisti yhteiskunnassa.

Helluntain psalmissa tämä ilo tulee esiin Jumalan suurena ylistyksenä.  Riemuitaan siitä, että hän on antanut vettä ja antanut viljelysten tuottaa satoa.

Sinä, Jumala, annat runsaat sateet,
nääntyneen maasi sinä saat jälleen kukoistamaan.

Runsaan sadon aikana ruokaa riitti myös köyhille. Nämä saattoivat tulla viljelijöiden pelloille sadonkorjaajien perässä noukkimaan tähteeksi jääneen osan sadosta. Aika oli hyvän mielen juhlaa koko kylän väelle. Kaikki iloitsivat yhdessä.  Kaikille riitti syötävää.

Tämä koko kansan ilo tuotiin Jumalan eteen. Kansa oli kiitollinen Jumalalle.  Hän sai kunnian kaikesta hyvästä, myös köyhille riittäneestä sadon osasta.

Sinun väkesi elää siellä,
  hyvyydessäsi sinä huolehdit köyhistä, Jumala.

Hän on orpojen isä ja leskien puoltaja,

Jumalalle kunnian antaminen toi juhlaan erityisen syvän sisällön.  Sitä mukaan kuin Vanhan testamentin kirjoja alkoi syntyä, niitä myös alettiin lukemaan eli laulaen resitoimaan. Alkukielinen Vanha testamenttihan on mitä suurimmassa määrin runoteos ja siksi sen teksti laulettiin erityisellä liturgisella sävelmällä.

Psalmissa 68 kerrotaan miten laulua esitettiin useinkin pitkinä kulkueina, niissä tanssittiin ja   soittimia käytettiin säestykseen. Riemu nousi  esiin, kun Jumala sai kiitoksen ja kunnian ja ylistyksen vuoden sadosta.

Jumala, minun kuninkaani,

kansa näkee pyhäkössä sinun juhlakulkueesi.

Laulajat kulkevat edellä,

jäljessä soittajat,

keskellä kulkevat neidot rumpua lyöden.

Ylistäkää juhlissanne Jumalaa,

ylistäkää Herraa Israelin lähteiden äärellä!

Jakeet 25-27

Helluntaina muisteltiin erityisesti Jumalan Lain antamista eli Jumalan suurta armotekoa Siinailla. Siellä Jumala kutsui vapauteen kulkeneen väen omaksi kansakseen.

Psalmissamme tämä Siinain tapahtuma kytketään Siionin vuorella olevaan Jerusalemin temppeliin. Temppeli on Jumalan asunto. Sieltä käsin hän ohjaa koko maailmaa, kaikkia kansoja, koko maailmankaikkeutta.

Laulakaa Jumalalle, maan valtakunnat,

ylistäkää Herraa! 

Jae 33

Näin helluntain näköala laajeni, sadon korjuun tuoma ilo syveni Jumalan palvonnaksi ja ulottui kansan pyhäköstä aina maan ääriin asti.   Ensimmäinen kristillinen helluntai liittyy erittäin johdonmukaisesti tähän kehityskulkuun.  Helluntaiepistolan kieli-ihme on maailmanlähetyksen avaus: koko maailmalle on julistettava Jumalan suuria tekoja. Hän antaa runsaasti siunauksiaan ja näistä ylistäköön kaikki kansat koko maailmassamme.  Taivas ja maa yhdistyvät, kun Jumalan kokonaisvaltainen huolenpidon sanoma kuuluu maasta taivaaseen asti, pilvistä maan syvimpiin kolkkiin asti.

Laulakaa Jumalalle, soittakaa hänen nimensä kunniaksi,
ylistäkää häntä, joka kiitää pilvivaunuillaan.
  Herra on hänen nimensä,
  iloitkaa hänen edessään!

 

Tässä helluntain Psalmi:

Laulakaa Jumalalle, soittakaa hänen nimensä kunniaksi,
ylistäkää häntä, joka kiitää pilvivaunuillaan.
  Herra on hänen nimensä,
  iloitkaa hänen edessään!
Hän on orpojen isä ja leskien puoltaja,
Jumala pyhässä asunnossaan.
  Hän antaa yksinäiselle kodin, hän päästää vangitut vapauteen,
  mutta hänen vastustajansa saavat asua paljaaksi paahtuneessa maassa.
Jumala, kun sinä johdit kansaasi,
kun kuljit autiomaassa,
  niin maa järisi ja taivas vihmoi vettä Jumalan, Siinain Herran,
  Jumalan, Israelin Jumalan edessä.
Sinä, Jumala, annat runsaat sateet,
nääntyneen maasi sinä saat jälleen kukoistamaan.
  Sinun väkesi elää siellä,
  hyvyydessäsi sinä huolehdit köyhistä, Jumala.

Ps. 68:5–11

 

 

  1. Matias, vt. 07.06.2022 01:56

    ”4) Puheesi pupun puhumisesta on mielestäni täysin ala-arvoista, koska aivan historiallisen todellisuuden valossa vain sinä seuraat joidenkin puppugeneraattorien opetuksia.
    Vastaapa minulle rehellisesti!
    Oletko sinä lukenut Tertullianuksen kastetta käsittelevän teoksen?
    Oletko sinä lukenut Origeneen tekstiä?
    Oletko lukenut Justinoksen tekstiä?
    Oletko sinä lukenut heidän teologista opetusta käsittelevää kirjallisuuttaan?”

    ———————-

    Sen verran voit asennoitua, mitä rehellisyyteeni tulee, että pidät kantojani rehellisinä, niillä perusteilla kuin aina ilmoitan. Sinun ”puppusi” koskee Kirjoitusten vastaisuutta, niihin lisäämistä, vääntämistä ja niistä poistamista, eli edustavat aina paavin kirkkoa. Tämänkin olen jo perustellut ja olen ollut asiaan perehtynyt, niinkuin oli Lutherkin, vaikka n. kymmenen vuoden sisällä siitä luopui.

    Olen kohdannut kaikkiin kolmeen viittauksia, koskien heidän opetuksiaan, kirjoituksiaan. Jokaisen viittauksen yhteydessä olen voinut todeta niiden raamatullisuuden. Siinä ei montaa sekuntia kulu. Kolme kirkkoisäksi miellettyä henkilöä ovat toimineet aikanaan kristillisten piirien parissa. Heihin viittaaminen, koskien kirjoitettua tekstiä on täysin viittaajan mielivallan armoilla. Heitä tutkitaan, tehdään väitöskirjoja ja tulkitaan yleensä sakramentaalisen opin yhteydessä. Siis kysymys on yleensä ”jälkitotuudesta” eli post-truth, eli tulkinta. Lisäksi tulee kirjalliset ”alkukirkon” dokumentit, mitkä ovat yhtä kuin paavin vallan tuotetta ja muita ei ole, koska ne kiellettiin, poltettiin ja Kirjoitusten kannattajat ja kirjoittajatkin poltettiin. Tämä pitäisi riittää, koska Helluntaipäivän Kastajaliikkeen taival vuodesta 30 tähän päivään on toteutunut, tosiasia. Vuoden 30 peruskirjat ovat sellaisenaa luettavissa, mutta kiusallisia paavilaisuuden kannalta. Siksi niitä vastaan kirjoitetaan paljon, ja näitä kirjoituksia suosittelet minullekin. Olen niitä lukenut ja todennut niiden eroavan Alkuperäisestä ohjeesta. Eli anna esimerkiksi noiden kolmen kirkkoisän muiston olla rauhassa. He palvelivat aikanaan ja varmasti yrittivät parhaansa. ”Kirottu olkoon se mies, joka turvaa ihmisiin ja tekee lihan käsivarrekseen, ”, Jer. 17:5.

    • Sitten on metrikaupalla kirjoitettu, spekuloitu kunkin kolmen kirjoittamaa. Niiden lukemiseen suosittelet. Uskon, että tässä yhteydessä riittää sinun perehtyneisyytesi ja tulkinnat erilaisiin kirjoitelmiin. Raamattu riittää, sen kanssa voi korkeintaan olla samaa mieltä, jos käsittää uskon kautta Kirjoituksia. Jo ei käsitä, niin tällainen edustamasi tulkintamylläkkä seuraa.

    • Reijo

      1) Mielikuvasi Lutherin kehityksestä on sellainen harha, jonka olen tavannut vain suomalaisten helluntailaisten teksteissä. Täysin päätöntä tarinaa hänen kehityksestään ja tavoitteistaan.

      Luther sai sen opin perustan, että Raamattu on opin perusta nimenomaan

      k a t o l is e n

      k i r k o n

      p e r i n t e e s t ä.

      Kun hän toimittuaan aluksi opetti yliopistossa filosofiaa ja sen jälkeen siirtyi Raamatun selitysopin eli eksegetiikan opettamiseen, niin jo silloin hän tiesi noudattavansa katolisen kirkon keskeistä periaatetta, että Raamattu on kaiken opin perusta.

      Reformatorisilla kirjoituksillaan hän ei suinkaan halunnut taistella katolista kirkkoa vastaan vaan

      kirkon puolesta.

      Hän siis pyrki saamaan katolisen kirkon siksi mitä se varsinaisesti on eli siis koko maailmanlaajuinen, yhteinen kristikunta eli Jumalan kansa eli siis kirkko.

      Hän siis ei taistellut kirkkoa vastaan vaan sen puolesta.

      Kun hän sitten joutui pannaan julistetuksi eivätkä muutamat piispat vihkineet pappeja sinne missä niitä tarvittiin, niin hän moitti näitä piispoja todella kovasti. Sieltä on peräisin hänen kielenkäyttönsä, joka meidän aikanamme vaikuttaa jopa tuhottoman kovalta.

      Luther on koko ikänsä opettanut sitä että kaste pelastaa. Tässä hän seuraa kirkon alkuperäistä opetusta, josta Ensimmäinen Pietarin kirjakin puhuu:

      1. Piet. 3:21

      Tuon esikuvan mukaisesti teidät

      p e l a s t a a

      nyt

      k a s t e ,

      ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.

    • Reijo

      2) Aivan törkeää historian väärin ymmärtämistäsi sisältävät seuraavat sanasi:

      Lisäksi tulee kirjalliset ”alkukirkon” dokumentit, mitkä ovat yhtä kuin paavin vallan tuotetta ja muita ei ole, koska ne kiellettiin, poltettiin ja Kirjoitusten kannattajat ja kirjoittajatkin poltettiin.

      Osoitat täydellisen aikakausien kehittymisen kulun väärin ymmärtämisesi. Ilmeisesti sinulle ei mitenkään ole selvinnyt esimerkiksi sellainen elämän todellisuus, että kun keisari Konstantinut kutsui koolle Nikean kirkolliskokouksen, niin hän teki sen valtakunnan uskontoasioista hoitavana virkamiehenä pontifex maximus. Paikalle tuli vainojen keskellä invalidisoituneita aikaisempien hallitsijoitten aikaisten virkamiesten rääkkäämiä piispoja, jotla omassa ruumiissaan kantoivat mennettein vainojen muistoja.

      Piispat torjuivat tuona aikana keksityn harhaopin ja pitäytyivät kirkon alkuperäisessä opissa että Jeesus on Jumala ja ihminen yhdessä persoonassa. Nikean tunnustuksessa myös ilmaistaan kirkon alkuperäinen oppi, että synnit saadaan anteeksi nimenomaan kasteen välityksellä.

      Uskomme Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään, —–

      Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi,

      odotamme kuolleiden ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää.

      Ja jotta voisit jatkossa välttää mielettömiä päättömyyksiä, niin voin kertoa että tuon Nikean kokouksen aikana piispojen kannanotot poikkesivat pakanakeisarin mielipiteistä kuin päivä yöstä. Konstantinushan otti vastaan kristinuskon vasta vähää ennen kuolemaansa. Vasta silloin hän oli valmis ottamaan vastaan kasteen, pelastuksen sakramentin.

      Tekstisi on pahanlaatuinen historian vääristely ja suorastaan herjaava sen solvausten kohdistuessa niihin, jotka ovat kokeneet samoja vainoja joiden keskellä moni tapettiin ja vain osa saattoi jatkaa elämäänsä invalidina.

      Tekstisi paljastaa, että sinulta puuttuvat jo aivan alkeellisetkin tiedot kirkon historian aikakausien pääkohtien tuntemisessasi.

      Jotenkin vaikuttaa, että leimatessasi vainotun kirkon satojen jollei tuhansien dokumenttien kirjoittajia vainoajiksi toimit kuin Venäjän sotapropaganda Ukrainan kansasta. Väität kärsivää kansaa ja tuhoajien hävityksen uhreja syyllisiksi kaikkeen siihen pahaan, mitä heidän vainoajansa tekevät.

      Sinun olisi todellakin aihetta tehdä parannus tästä vääristelyn synnistä. Kun kerran et näytä mitään tietävän, niin parasta olisi nöyrtyä tunnustamaan tietämättömyytesi, ettet mene väittämään valkeaa mustaksi ja mustaa valkoiseksi.

    • Reijo

      3) Tulkintasi Pietarin helluntaisaarnasta ja sitä seuranneesta ajasta on peräisin vasta 1900 -luvun alusta.

      Olen jo yllä kertonut miten tulkintasi : ” Helluntaipäivän Kastajaliikkeen taival vuodesta 30 — jne ”, on peräisin vasta huhtikuulta 1906, kun kaksi miestä 9.4. ja 12.4. kokivat oman tulkinsa mukaiset elämykset vähää aikaisemmasta Parhamin markkinoimasta ”henkikasteensa” leimautumisesta, jonka tämä oli saanut tavatessaan yhden kielilläpuhujan.

      Mitenkään muutoin Apostolien tekojen kuvausta alkuseurakunnan elämästä ei voi ymmärtää tavallasi, kuin vain tuon runsas sata vuotta sitten keksityn tulkinnan valossa värittyneillä silmillä.

    • Reijo

      4) Mistä kummasta tempaat tuollaisen kuvitelman, etten muka ottaisi Apostolien tekojen sanomaa tosissani. Jotenkin mieletöntä keskustelukaverisi uskon halveksuntaa osoitat sanoillasi:

      Raamattu riittää, sen kanssa voi korkeintaan olla samaa mieltä, jos käsittää uskon kautta Kirjoituksia. Jo ei käsitä, niin tällainen edustamasi tulkintamylläkkä seuraa.

      Ilmauksessasi ”tulkintamylläkkä” tulee esille tiedollinen sokeutesi, kun et tajua, että olen tutkinut helluntaiepistolaa hyvinkin perusteellisesti ja jopa kirjoittanut siitä tekstiä 1980 -luvun puolivälissä Pappisliiton julkaisussa. Näytät kuvittelevan mylläkäksi kaikkia omista väärinkäsityksistäsi oikaisemisiani. Huomaa, että pyrkiessäni terveen ja rehellisen Raamatun opin esillä pitoon minun on pakko korjata historiallisia virheitäsi.

      Aikoinaan kirjoitin erästä toista julkaisua varten seuraavan jutun Kielestä, kielistä ja kielillä puhumisesta:

      https://www.roto.nu/doku.php/txt003

  2. Matias, kiitos! Hyvä viite ja viitteen sisältö:https://www.roto.nu/doku.php/txt003

    Pieni lainaus viitteestä: ”Babylonin ongelma oli itsekorotus. Omien tekojen avulla haluttiin päästä taivaaseen. Oman vanhurskauden rakentaminen johti tuhoon. Jumalan edessä kelpaa vain Kristuksen vanhurskaus. Helluntain sanoma kertoo että kaikki kielet ja kansat kuuluvat yhteen Jeesuksessa Kristuksessa.”

    Helluntailaisen, tai kenen tahansa muun seuraisen yksilön voimakas uskoontulon kokemus (siis kokemus), on niin huikea, että kirkkohistorian faktat eivät vakuuta.

    Ilmestyskirja kuvaa lopulta Balylonin tornin kielien sekoituksen jälkeisen Pyhän Hengen vuodatuksen (kaikille kielille), Karitsan verellä voittaneen seurakunnan ylistystä;

    Ilmestyskirja:
    5:9 ja he veisasivat uutta virttä, sanoen: ”Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista
    7:9 Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään.

    • Kari

      Kiitos hyvästä kommentistasi.

      Kauniisti tuot esille Pyhän Hengen työhön kuuluvan taivaan kirkkauteen perille viemisen tuloksen: Jumalan ylistys, kun kaikki kansat kohtaavat toisensa Karitsan valtaistuimen edessä.

      Muuten

      Ilmestyskirjan vertauskuvallisessa ilmaisuvarastossa ”valkea vaate” on kasteen ilmaus, kastepuku oli valkoinen, kasteen puhdistavan pesun tuloksen ilmaus: olemme vanhurskautettuja Karitsan veressä ja tämän vanhurskauden olemme saaneet jo kasteemme yhteydessä, kun siinä meidät on puettu Jumalan vanhurskauteen Kristuksessa Jeesuksessa.

    • Matias, kiitos palautteesta.

      Itselläni kommenttia kirjoitettaessa olivat erityisesti mielessä kaikki kielet helluntain teemassa. Yhtä kaikki ovat, kaikki kansat, kansan heimot ja kaikki kielet.

      Hyvä lisäyksesi kasteesta. Valkea vaate puettiin silloin yllemme, ja se yhä puetaan kirkkaudessa. Jumalan työ on täydellinen. Kaikki on täydellisesti täytetty.

  3. Matias,

    Yrität ikäänkuin saastuttaa perusteluni halventamalla nk. helluntalaisuutta, etkä ota huomioon että helluntalaisuuskin edustaa tuota helluntaipäivänä alkanutta kastajaliikettä.

    Tarkoitin, että sivuutat kohdistukseni, mitkä ovat aina Raamattuun perustuvia ja tuot rinnalle ”alkuperäisen kirkon” mikä tässä katolisuusmyönteisyydessäsi on yhtäkuin RKK/paavi. RKK-paavi edustaa 21 kirkolliskokouksen julistamia ”totuuksia”, joita ei Raamatusta löydy. Laitoin heittomerkit, koska jokaisessa kirkolliskokouksessa tehtiin Kirjoitusten vastainen julistus-oppi. Ne jotka eivät niitä Kirjoitusten ulkopuolisia oppeja kannattaneet, kohtasivat vainoja ja jopa menettivät henkensä. Miljoonat uskovien yhteisöt tuhottiin ja yksilöitä vainottiin.

    Tilanne hidastui Lutherin uskoontulon ansiosta, mutta Luther alkoi organisoimaan tai hänen kanssaan organisoitiin valtaapitävien pyrkimyksiä. Lutherin oli pakko jatkaa kaste-pelastaa oppia, jotta kansaa saatiin liitetyksi yhteen paavinvaltaa vastaan. Loppu onkin historiaa, mitä Lutherin ja hänen nimensä ympärille perustettuun kirkkoon tulee. Luther jopa liittyi raamatullisen uskoontulon vastustajiin, Calvinin ja Zwingleyn kanssa. Nämä kaikki saivat toimintarauhan ja suojan paavin vainoilta.

    Pyhän Hengen uudestisynnyttävä vaikutus ei ollut enää saarnan aihe, vaan sakramentalinen kaste, eli uskovaksi kastaminen. Yhteistyö tiivistyi jopa siinä määrin, että mm. niinkutsuttuja mennoniitteja ja yleensä uudelleen kastajia vastaan syntyi mittava vaino kaikkien edellämainittujn kolmen ja paavin taholta. Noin kymmenen vuotta sitten paavi ja evlut kirkko pyysivät anteeksi uudelleenkastajien vainoamista??!! Mutta keneltä ja jokatapauksessa 500 vuotta liian myöhään.

    Eli Helluntaipäivän Kastajaliike on aina ollut vainottu, ja siksi levinnyt kaikkialle maailmaan. On enemmän kuin epäystävällisyyttä taholtasi halveksia niitä, jotka seuraavat sellaisenaan ”perustuskirjaa” Apostolien tekojen toista lukua ja siinä annettuja esimerkkejä ja sen jälkeen kirjattuja tarkennuksia. Nämä kaikki ovat täydellisessä harmoniassa kaikken ennen Apostolien tekojen ensimmäisissä kahdessa luvussa tiivistettyyn perustukseen ja sen jälkeen kirjoitettuun Uuteen Testamenttiin.

    Lutherin taistelu RKK:n puolesta pitää paikkansa. Lutherin lähes tökeröt maininnat paavista osoittautuivat vain silmänlumeeksi. Tästä ovat osoituksena lisääntyvä RKK:ta ja paavia silittelevä/ymmärtävä/hyväksyvä kirjoittelu, joiden tuloksena pidän sinunkin lausunnot paavin ylivallasta ja katolisesta perinteestä, mikä ei perustu vuoden 30 Jerusalemin Helluntaipäivän Hengenvuodatuksesta alkaneeseen Ek-klesiaan, Seurakuntaan, jonka uskoontulleet ja sen jälkeen kastetut perustivat Pyhän Hengen ohjaamana.

    ”Seuraa kirkon alkuperäistä …..”. Tuon sanot kohdalleen, mutta se ei ole apostolien ja profeettain perustukselle rakennettu. Eli toistan: se on alkupäistä kirkon opetusta, ei v. 30 helluntaipäivänä alkanut. Tuo alku on yksinkertainen ja kaikilla älykkyystasoilla ymmärrettävissä. Sen yksinkertaisuus siinä, että kukaan ei ole kykenemätön ilolla vastaanottamaan kaikille valmista pelastusta. Mitään ei tapahdu tietämättä, väkisin tai vahingossa.

    Nooan pelastus arkissa veden päällä oli esikuva kasteena. Niinkuin pelkkä ulkoinen toimitus on vain vesipesu, ja mikä itseasiassa ei voi kuin puhdistaa lihan, ulkoisen lian. Kaste todella sisältää, antaa vastauksen ja tuo omantunnon rauhan, ja siinä sitoudutaan kaikkinensa, ehdoitta Jumalalle.
    Ulkonainen kaste ei pelasta ketään, vaan hyvän omantuntomme vastaus. Vedetön kaste pelastaa, mikä on kaste Kristukseen ja tapahtuu ensin ja sen merkiksi suoritetaan ulkoinen kaste upottamalla. Täytyy olla olla uskoontulleen hyvän omantunnon vastaus Jumalalle. Lapsi ei voi sellaista vastausta antaa, eikä siksi lasta pidä kastaa.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25