Heiluriliikenteestä

Kyselin tässä blogissa aiemmin tänä vuonna paljonko on ”heiluriliikennettä” kirkon jäsenyydessä. Silloin ei vastauksia tullut, mutta viimeisen vapaa-ajattelijoiden tiedotteen jälkeen niitä tipahti.

Verkkouutisissa Kimmo Ketola toteaa ”- – vuonna 2015 kirkkoon liittyneistä saman vuoden aikana erosi 3 143 henkilöä – -”. Kirkon kertoman mukaan viime vuonna kirkkoon liittyi 17 604. Tilastokeskuksen tietojen mukaan 2015 lopussa kirkossa oli 11 596 uutta jäsentä, jotka 2014 lopussa olivat suomessa asuvia Suomen kansalaisia eivätkä evlut kirkon jäseniä.

Selitystä jää kaipaamaan 2892 liittymistä.

Noista kolmesta tuhannesta toki joku on varmaankin liittynyt liki kuolinvuoteellaan ja joku muuten sattumalta kuollut samana vuonna. Samoin joku on muuttanut pois maasta, toinen taas muutanut maahan ja liittynyt saman tien kirkkoon.

Mutta onko heidän osuutensa merkittävä? Esimerkiksi kaikkiaankin Suomesta pois muutti vain noin 15000 ihmistä – miten heidän joukkoonsa osuisi kovin monta juuri kirkkoon liittynyttä?

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
    • Nojaa. Muutama vuosi sitten ihmettelin miksi kirkon jäsenistä yllättäen kuoli jonkin verran vähemmän kuin tilastojen mukaan pitäisi. Ketola totesi sen olevan satunnaisvaihtelua. Myöhemmin Kotimaa24 kertoi miten virhe oli syntynyt uuden jäsentietojärjestelmän myötä.

    • Ihan kiva, jos olisi osa saanut jatkoaikaa ja elänyt vähän kauemmin. Vaikka olen kirkosta eronnut, niin luotan kirkon virallisiin lukuihin. En ymmärrä sitä, että vapaa-ajattelijat ”mestaroi” kirkon jäsenien määrän suhteen. Erot ja liittymiset ovat kirkolla paljon paremmin tiedossa kuin teillä.

    • Tilastokeskuksen tietoihinhan meidän lukumme perustuivat.

      Sitäpaitsi edelleen tuntuu epäuskottavalta, että 2892 olisi liittynyt kuolinvuoteellaan tms. Mutta ehkäpä kirkon sisältä saadaan myöhemmin tarkempia tilastoja.

    • Niin, yksittäisiin luvut ovat joko suuruusluokaltaan oikeita tai vääriä. En tiedä mitkä vaikuttavat siihen, että elämän ehtoopuolella jotkut liittyvät evl-kirkkoon. En tiedä prosessia millä Tilastokeskus on kirkkoon liittyvät tilastoihin perustiedot hankkinut, joten lukujen oikeellisuuteen on vaikea ottaa kantaa.