Kirkko murroksessa
Tulevana reformaation juhlavuonna 2017 luterilainen kirkkomme Suomessa on vahvassa murrostilassa. Kirkollisen murroksen syy ei ole – ainakaan varsinaisesti, yhteiskunnassamme ensi vuonna voimaan astuva avioliittolain muutos. Viimemainittuun asiaan liittyvä keskustelu kuitenkin sivuaa tätä kirkon piirissä käynnissä olevaa murrosta.
Avioliittokysymystä keskeisempää on kysyä: olemmeko kirkossa tosissamme kun lausumme apostolisen uskontunnustuksen? Mikäli vastaamme kysymykseen myönteinen, keskustelemme esimerkiksi kirkollisiin toimituksiin ja muuhun uskonnonharjoittamiseen liittyvistä asioista asianosaisina. Kysymykseen kielteisesti vastaavat ovat kirkollisten toimitusten hengellisen sisällön kannalta ulkopuolisia.
Toki osallistuminen kirkolliseen keskusteluun sallittua myös niille jotka eivät itse henkilökohtaisesti koe olevansa kristillisessä uskossa. Tässä suhteessa keskustelu olkoon avointa. Keskustelun mielekkyyden kannalta on kuitenkin välttämätöntä tiedostaa, lähestymmekö esimerkiksi kirkollisia toimituksia uskonnonharjoittamisen näkökulmasta, vaiko esimerkiksi kansallisena tapakulttuurina. Vaikka lainsäädäntömme Suomessa lähtee siitä, että kirkollisissa toimituksissa on kyse uskonnonharjoittamisesta, arkielämässä molemmat näkökulmat ovat täysin todellisia.
Silloin kun kirkollisia toimituksia lähestytään tapakulttuurin näkökulmasta, on välttämätöntä kunnioittaa kirkon omaa näkökulmaa, jonka mukaisesti kyse on uskonnonharjoittamisesta. Muussa tapauksessa ajaudumme kysymykseen siitä mikä tai mitä kirkko on. Tämän kysymyksen myötä olemme kirkollisen murroksen varsinaisella rajapinnalla.
Kirkkomme tunnustuksen mukaan kirkko varsinaisessa merkityksessään on uskovien yhteisö. Kirkollisissa toimituksissa niiden varsinaiset osanottajat harjoittavat kristillistä uskoa. Tilanteissa voi olla läsnä myös heidän läheisiään, joiden uskonnollinen vakaumus on toinen. Heidänkin oletetaan kunnioittavan tilanteen uskonnollista luonnetta. Samalla kyse on tilanteesta, jolla on evankelioiva vaikutus.
Kirkollisten toimitusten luonteesta johtuen niihin ei voida kirkon sisäisessä päätöksenteossa suhtautua palveluina, joita kirkko tuottaa jäsenilleen jäsenmaksun vastineena. Palveluliiketoiminnan lainalaisuudet eivät toimi, koska kirkko on uskovien yhteisö. Kirkon jäsen ei ole asiakas, vaan osa yhteisöä.
Mikäli kyse olisi palveluliiketoiminnasta ilman oletusta osanottajien osallisuudesta yhteisön toiminnassa, ei toimituksiin tarvittaisi lainkaan kirkkoa tai muuta uskonnollista yhdyskuntaa. Uskonnottoman juhlan voi toteuttaa kuka tahansa, eikä uskonnottoman juhlan toteuttaminen uskonnollisia perinteitä mukaillen ole kiellettyä. Sekään ei ole kiellettyä, että uskonnottoman juhlan osanottaja itse mielessään luon tilanteelle haluamansa uskonnollisen sisällön. Kyse voi olla vaikka kristinuskoa ulkoisesti muistuttava henkilökohtainen uususkonto, jonka sisältö kuitenkin poikkeaa kristillisestä tunnustuksesta.
Murrosvaiheessa kirkolla on kaksi vaihtoehtoista tulevaisuutta. Pitäytymällä tunnustuksessa kirkko vetäytyy sivuun yhteiskunnallisen vaikuttamisen keskiöstä. Seurakuntin jäsenmäärä hiipuu ja yhä useampi perhe jättää lapsensa kastamatta. Kirkko menettää enemmistöaseman käytännössä katsoen kaikissa Suomen kunnissa ja samalla mahdollisuuden ylläpitää jäseniltään kerätyin varoin kulttuurihistoriallisia kirkkorakennuksia.
Toisena vaihtoehtoisena ratkaisuna on luopua tunnustuksen sitovasta merkityksestä ja suhtautua siihen jatkossa vain symbolina. Tällöin kirkon jäsenmäärä pysyy ehkä vielä yhden sukupolven ajan suhteellisen korkeana. Tämän jälkeen kirkon maallistuneet tehtävät ottaa hoitaakseen joku muu organisaatio, joka hoitaa ne huomattavasti kustannustehokkaammin. Lopputulemana liikelaitostunut kirkkokunta lopettaa toimintansa taloudellisen vararikon seurauksena.
Kolmaskin vaihtoehto on. Kolmas vaihtoehto on ensimmäinen vaihtoehto lisättynä voimakkaalla panostuksella kansalliseen uudelleenevankeliointiin. Kirkko jonka tehtävänä on voittaa sieluja Kristukselle kasvaa.
24 kommenttia
Kivimäki: ” olemmeko kirkossa tosissamme kun lausumme apostolisen uskontunnustuksen? Mikäli vastaamme kysymykseen myönteinen, keskustelemme esimerkiksi kirkollisiin toimituksiin ja muuhun uskonnonharjoittamiseen liittyvistä asioista asianosaisina. Kysymykseen kielteisesti vastaavat ovat kirkollisten toimitusten hengellisen sisällön kannalta ulkopuolisia.”
Vain 62% Suomen evankelisluterilaisen kirkon papeista (naispapeista vain joka toinen) uskoo Jeesuksen neitseestä syntymiseen. Kaikki papit eivät usko Jeesuksen historialliseen ylösnousemukseenkaan. Nämä papit eivät siis usko uskontunnustuksen mukaan kristinopin keskeisimmissä asioissa. Ovatko hekin siis kirkollisten toimitusten hengellisen sisällön kannalta ulkopuolisia?
Kimmo Wallentin osuu kommentillaan kristillisen kirkkomme murroksen ytimeen, eli kysymykseen siitä, mikä kirkko on.
Kimmon esittämien prosenttilukujen perusteella meidän tulee pohtia, jatkaako kirkko murroksen jälkeen uskontunnustukseen sitoutuneena tunnustuskirkkona, maallistuneena palvelujärjestönä vaiko jotakin uutta uskontoa tunnustavana yhteisönä? Ketkä ovat murroksen jälkeen kirkon jäseniä ja kuka on kirkossa töissä?
Kirjoitukseni alussa mainitsin. että avioliittolain muutokseen liittyvä keskustelu sivuaa kirkon piirissä käynnissä olevaa murrosta. Täsmennä nyt miten: 1. keskustelun painopiste on ollut ajatuksessa; että vihkitoimitus on kirkon jäsenilleen suorittama palvelus ja tätä palvelua on lähestytty enemmän ulkoisen tasa-arvon kuin hengellisen sisällön näkökulmasta. 2. siltä osin, kun vihkitoimitusta on lähestytty hengellisen sisällön näkökulmasta, pyrkimystä vihkikäytännön muutokseen on perusteltu muutoksella kirkon oppiin.
Jumalan luomistyö ja siihen liittyvä kysymys ihmisen luomisesta alun perin mieheksi ja naiseksi, liittyy ensimmäiseen uskonkappaleeseen, kysymys Kristuksen neitseestäsyntymiseen poikkeuksena siihen että Jumala luo uuttaa elämää miehen ja naisen kautta, kuuluu toiseen uskonkappaleeseen, samoin ylösnousemususko. Syntisen ihmisen vanhurskauttaminen liittyy kolmanteen uskonkappaleeseen.
Kaikki kolme uskonkappaletta ovat muuttamattomia; eikä niitä tule muuttaa myöskään avioliittokysymyksen yhteydessä. Kirkollisten toimitusten lähtökohtana on että tunnustetaan kirkon uskoa.
Amen juuri näin. Usko ylösnousemukseen ja luomiseen ei ole mitenkään vähäpätöinen ja oikeastaan voisi sanoa, että ilman niitä ei ole Kristinuskoakaan. Meidän toivomme on ylösnousemuksen Herra, johon elämämme on kätkettynä. Kirkko on uskovien yhteisö. Kristuksen valtakunta ei ole siis mitään muuta kuin Jumalan sanaan perustuva uskon valtakunta. Se ei siis ole siitä maailmasta, joka ei usko! Tähän sopii lainata Lutheria joka on yksi meistä uskovista.
Mutta jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu. Joel. 3:5.
“Tähän sanaan sisältyy koko meidän autuutemme. Se on ymmärrettävä yksinkertaisesti, niin kuin sanat kuuluvat, lisäämättä siihen vieraita selityksiä. Profeetta sanoo “pelastuu”, eli hänet lunastetaan synnistä, kuolemasta ja helvetistä, hän tunkeutuu tämän elämän kurjuuden läpi iankaikkiseen elämään. Tätä autuutta ja pelastusta ei ole luettava kenenkään muun kuin Pyhän Hengen ansioksi, joka profeetan ennustuksen mukaan on vuodatettu kaiken lihan päälle ja joka vaikuttaa sen, että Herran nimeä huudetaan avuksi. Lyhyesti sanottuna: Tässä esitetään aivan samaa, mitä Paavalikin on teroittanut, että ihminen tulee vanhurskaaksi ilman lain töitä ainoastaan uskon kautta.
Huutaa avuksi Herran nimeä on nimittäin aivan samaa kuin uskominen, niin kuin Paavali on sen ihanasti selittänyt Roomalaiskirjeen kymmenennessä luvussa, jossa hän aivan kuin asteittain siitä puhuu: “Kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista? Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty?” Näissä toisiaan seuraavissa lauseissa hän on lyhyesti esittänyt, kuinka meidän autuutemme laita on. Ennen kaikkea on välttämättä lähetettävä niitä, jotka saarnaavat evankeliumia. Tätä lähettämistä seuraa kuuleminen, kuulemisesta tulee usko, uskoa seuraa avuksihuutaminen, avuksihuutamista autuus. Kristuksen valtakunta ei ole siis mitään muuta kuin Jumalan sanaan perustuva uskon valtakunta, jossa emme saavuta autuuttamme omien voimiemme, ansioittemme tai vanhurskautemme kautta, vaan Jumalan vapaan armon tähden. Hän rakasti meitä, niin kuin Paavali sanoo, ollessamme vielä hänen vihollisiaan. Hän myös on lähettänyt Pyhän Henkensä meidän sydämiimme ja vaikuttaa Jumalan nimen avuksihuutamisen, jossa yksin meidän on tultava autuaaksi. M Luther
Arvaukseni on, että meneillään olevassa murroksessa kirkko saa pahoja halkemaia kivijalkaansa. Murtumien syntymistä eivät vähennä ainakaan esim. Helsingin pappien ilmoitukset, että he tulevat toimimaan mm. vihkimisasiassa kirkon oppien vastaisesti.
Olet oikeassa kirkko on murroksessa, tosin sen voi nähdä myös olevan Jumalan puhdistavan tulen käsittelyssä. Mitään kivaa se ei välttämättä ole, mutta tarpeellista se ilmeisesti on. Kristukseen uskovat eivät kuitenkaan häviä, kunnes kaikki on saatettu loppuun. Toivotaan , että kaikki löytävät siihen asti hengellisen kodin lopulta siitä yhteisöstä, joka elää Sanasta.
Ilmoita asiaton kommentti