Blogitekstin johdosta

Puolustusvoimat sitoutuu kaikkien ihmisten, myös eri vähemmistöjen, ehdottomaan tasa-arvoon ja jakamattomaan ihmisarvoon.  

Tämä on myös oma kantani. Pyydän siksi anteeksi aiemman blogikirjoitukseni sävyä. Tarkoitukseni ei ole halventaa ketään ja siksi olen poistanut tekstin.

  1. Kiitos hienosta ja raikkaasta blogikirjoituksesta suuresti arvostamani kenttäpiispa. Voimia että jaksat tämän vihapuhe ja tahallisen väärinymmärryskampanjan kestää. Tämä reaktio vain osoittaa todeksi sanan- ja uskonvapauden kaventumisen rakkaassa isänmaassamme. Kun argumentit loppuvat hyökkäys henkilöä vastaan on ainoa tapa. Se nähtiin taas. Tämä vääjäämättä johtaa itsesensuuriin josta Neuvostoliitto on pelottava esimerkki.

  2. Kiitos kannustuksista ja rohkaisuista. Tekstistä syntynyt kohu osoittaa, kuinka sanat on punnittava kultavaalla. Huonosti harkitut tai väärät sanavalinnat johtavat tulkintoihin, joita kirjoittaja ei ole tarkoittanut. Esimerkiksi Veikko Huovisen 42 vuotta sitten julkaistut katkelmat eivät edusta tätä päivää eivätkä omia ajatuksiani. Ne olisi pitänyt jättää pois blogista.

  3. Hyvä artikkeli. Poistovaatimuksen mielivaltaiset väitteet loukatusta ”tasa-arvosta tai yhdenvertaisuudesta” ovat aivan käsittämättömät, tyypillistä vasemmistoliberaalia/uusfeminististä puppua ja mölyä takertuen sivuseikkoihin.

    Ydinasiasi oli erinomaisen hyvä ja faktallisesti totta. Vihollisen voi voittaa ampumatta laukaustakaan tuhoamalla sen ideologisesti sisältäpäin. Sukupuoli-ideologinen liberaali tuho on valitettavasti edennyt Suomessa jo pitkälle, jos kenraalikunnan suunnalta alkaa tulla sensurointivaatimuksia isänmaalliselle puheelle, jossa siteerattiin mielestäni aika humoristisesti Veikko Huovista.

    Sanon Suomen armeijalle ja kenraaleille vakavasti yhden asian:
    Armeijan pitää olla armeija eikä vasemmistoliberaalien puoluekokous tai uusfeministien kauhisteleva, itkupotkuraivareita saava ryhmä.

    Kenraali on väärässä tehtävässä, vihollisen puolella, jos ei kestä isänmaallista puhettasi pienellä huumorilla höystettynä.

  4. Mielestäni alkuperäisessä blogitekstissä ei ollut mitään väärää ja anteeksipyydettävää. Onko niin, ettei perinteisiä kristillisiä perhearvoja saa enää puolustaa? Onko niin, että elämme jossain diktatuurissa, jossa vain yksi ja sama mielipide sallitaan? Onko niin, että naisen ja miehen välinen avioliitto, josta syntyy perhe, väärin? Onko ääriliberaali ajattelutapa todella syövyttänyt ihmisten mielet näin pahasti? En voi kun ällistyä.

    Mielestäni on erittäin hienoa, että joku uskaltaa tänä aikana nousta puolustamaan niitä arvoja, jolle maamme on rakennettu! Kiitos Pekka rehellisestä kirjoituksestasi, ja toivotan sinulle siunausta tehtävässäsi.

  5. Kotimaan keskustelukanavaa olen pitänyt turvallisena, koska täällä ollaan omalla nimellä. Tämä on harhaanjohtava ajatus.
    Kirkollinen keskustelukulttuuri on kaikkia muita vaarallisempi, juuri tämän tähden. Särkiö on ollut ainoa merkittävä kirkollinen vaikuttaja, joka on uskaltautunut mukaan keskusteluun. Tästä tapauksesta muut vastaavissa asemissa olevat tekevät toivottavasti omat johtopäätöksensä. Omalla nimellä ja kasvoilla mielipiteen ilmaiseminen ei ole turvallista. Varsinkaan jos intoutuu meikäläisten merkityksettömien kansalaisten kanssa keskustelemaan maailman menosta.

  6. Tämä ei ole alkuperäisen blogin puolustupuhe, mutta tällaista olen lukenut niin paljon, että se ei enää hetkauta, ainoastaan on osoitus tietämättömyydestä maailman historiasta.

    Muita sukupuolia on aina ollut, ja esim. miehet jotka eivät voi koskea naiseen on kuitenkin pakotettu avioliittoon vanhempien vaatimuksesta, ettei suvun maine tahriinnu, on siis uhrattu naisia, tyttöjä vaimoiksi miehille jotka pitävät enemmän pojista. Ei siitä synny perillisiä, jos niitä odotetaan, joskun kyllä, koska mies voi olla myös kaksineuvoinen. Mutta naista rakastamaan hän ei kykene, naisissa he rakastavat vain äitejä, jostain syystä, mutta eivät pysty tekemään naisista äitejä. Ehkä siksi, että äiti on pyhä ja sitä kautta kaikki naiset, eikä heihin saa koskea.

    Jos mies tuntee olevansa nainen, tai nainen mies, on heitäkin aina ollut. Joskus pidetty jopa pyhinä, jumalllisina olentoina, koska heissä on katsottu yhdistyvän molemmat sukupuolet. Mies ja nainen tullut yhdeksi lihaksi.

    Asiaa on pohdittu myös siltä kantilta, että voiko sielu ja ruumis olla eriparia, eli naisen sielu miehen ruumiissa, tai miehen sielu naisen ruumiissa. Ja miksi sitten näin olisi tapahtunut.

    Jeesus ei avioitunut ollenkaan, hänellä ei myöskään ole jälkeläisiä ja se taas synnytti ajatuksen, että naisia pitää karttaa, ja papit puhuivat selibaatin hyveestä, ei niinkään Jeesuksen takia, vaan Vestan neitsyiden ja Egyptin pappien kunniaksi.
    Jeesusta pidetään synnittömänä juuri sen takia, että hän ei harrastanut sukupuolista kanssakäymistä naisen kanssa, vaikka me emme sitä tiedä.
    Hänen aikanaan vaimo kuului miehellä olla, joten Jeesuksen tarina on kapinaa vallitsevaa järjestelmää vastaan. Naimattomuus.

    Sukupuolisuuden ympärillä on vellonut kaikenlaista ajatusta ja suuntaa. Mutta todellisuudessa se on vain ihmisen hämmennystä olevan edessä, joka pitäisi ymmärtää niin, että kaikki ei ole itsestään selvää. Ihmetellä meidän kai kuuluukin, ettei tylsistytä ja vaivuta apatiaan.

  7. Hei. tämähän taisi mennä vallankumouksellisten pussiin kokonaan. Heidän tavoite on tietenkin erottaa kirkolliset merkittävät vaikuttajat meistä merkityksettömistä, jotta eripura meidän ja heidän välillä pääsee syvenemään. Vallankumousliikkeen varsinaisena tavoitteenaan ei ole keskustelun lamaannuttaminen , vaan eriarvoisuuden ja eripuran lisääminen, jotta katkeruus saa tilaa. Ilman katkeruutta vallankumous ei missään ole onnistunut.

  8. En lukenut poistettua blogia. Ylen uutisessa oli pari sitaattia, oletettavasti juuri ne, mitkä olivat jyrkimmin poikittain tämän hetken muotimielipiteiden kanssa.

    Yleinen anteeksipyyntö on ongelmallinen. Yleinen ilmapiiri on luonut persoonattoman loukkaantujan, joka on se itse. Tämän henkiolennon nimissä ideologinen itelligentsia hyökkää milloin mitäkin vastaan. Ei sellaiselta ole kenelläkään mitään anteeksipyydettävää. On eri asia, jos loukkaa henkilöä persoonallisesti ja henkilö itse tuo asian ilmi. Silloin on hyvä keskustella ja mahdollisesti pyytää anteeksi. Kristuskin neuvoo menemään asianomaisen luo selvittämään asiat kahden kesken ja vasta sen jälkeen ottamaan muita mukaan.

    En usko, että kukaan henkilö traumatisoitui. Ja jos kuitenkin, olisi tämän ehkä saatava apua kestämään tätä elämää.

    On huolestuttavaa miten tämä henkiolento saa yhä useamman yksilön luovuttamaan itsenäisyyttään, epäilemään näköään, ehkä uskoaankin, ja monia luopumaan totuuden tavoittelusta kokonaan. Näin on käynyt aina totalitarismin edellä. Se ottaa valtaa yhä enemmän. Ei pidä alistua! Kristitty on kutsuttu vapaaksi näistä maailman tuulista. Itse olen todella kiitollinen Herralle, että saan olla sisäisesti vapaa, eikä minun tarvitse kumarrella minkään höpöhöpö -juttujen edessä.

    ”Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.”

    Jumalan rauhaa, kenttäpiispa!

Kirjoittaja

Pekka Särkiö
Pekka Särkiö
Kenttäpiispa evp. ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Keski-Lahden seurakunnan vs. kirkkoherra 4.3.2024-30.8.2024. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.