Yksityishenkilöistä ei saa levittää kiusallista tietoa, mutta vallanpitäjiä voidaan käsitellä esimerkiksi pilakuvissa tai pakinoissa. Jos uskonnollinen vallanpitäjä suhmuroi, tästäkin aiheesta saadaan tehdä pilaa. Jos jokin on minulle pyhää, minulla ei ole mitään valtuuksia vaatia, että sen täytyy olla muillekin pyhää.
Voihan ajatella, että joillekin ihmisille raha on pyhää. Eikö rahaa saisi pilkata? Jos uskonnollisen suhmuroijan omaan systeemiin on sisäänrakennettuna hänen edustamansa uskonto, tästä kokonaisuudestaan voidaan tehdä pilaa. Voitaisiin piirtää Jeesus räjäyttämässä aborttiklinikkaa, voitaisiin panna uskonnollinen merkkihenkilö tekemään pilakuvassa asioita tavalla, joka saisi katsojan tirskahtelemaan. Länsimaisessa kulttuurissa on siten luonnollista, että pilapiirtäjä piirtää uskonnollisen henkilön päähineeseen räjähdysherkkää materiaalia.
Meillä voidaan myös ehdottaa, josko pilkattaisiin mieluummin omaa kuin muiden uskontoa. Jätettäisiin muut rauhaan, etteivät vain loukkaantuisi ulkopuolisten puuttuessa asioihin.
Monissa islamilaisissa maissa on niin, että muslimit itse joutuvat kärsivät aivan kohtuuttomasti jumalanpilkkapykälistä. Mikäli kannatamme demokratiaa, emme voi hyväksyä uskonnonvapauden riistämistä, mikä valitettavasti on kuitenkin todellisuutta monien muslimien kohdalla. On lukuisia maita, joissa uskosta luopumisesta laki säätää kuolemanrangaistuksen. Ihmisoikeuksien näkökulmasta tällaisten rakenteiden arvostelu on välttämätöntä. Olisi omituista argumentoida, että saat kyllä kiihkottomasti ja asiallisesti esittää arvostelevia näkökohtia, kunhan muistat antaa risujen lisäksi myös ruusuja, mutta nauraa et saa. Tuhat iskua raippaa jumalanpilkasta Saudi-Arabiassa – mutta näilläkään lakeuksilla järjestelmää ei pilkata.
Saudi-Arabiassa Raif Badaw sai viime perjantaina – uskonnollisesti merkittävä viikonpäivä – 50 raipaniskua. Rangaistuksen syynä jumalanpilkka blogikirjoituksessa. Onko Allah kuuro, kun ei kuullut ihmisen hätää, kun islamilainen uskonnollinen oikeusistuin määräsi rangaistuksen? Je suis Raif. Saudi-Arabian islamilainen lainsäädäntö ei ole terrorismia eikä se ole jihadismia, vaikka wahhabismilla onkin merkitystä salafismin kannalta. Badawilla on seuraavan vajaan puolen vuoden aikana kärsittävänä vielä 950 raipaniskua, 50 per viikko.
Jumala on teologian eli Jumala-puheen alaa. Siihen alaan voi sisältyä kysymys, voidaanko pyhää pilkata. Teologian alaan kuuluu selvitellä, mitä Jumalan nimi tai käsite merkitsee, ja mitä tarkoittaa ”pyhä”. Suomessa valtio rahoittaa yliopistoa, jossa on teologinen tiedekunta, ja tällöin teologia on tieteellistä tutkimusta, jossa niin kuin kirjallisuudentutkimuksessa analysoidaan uskonnollisia kirjoituksia. Joidenkin mielestä tämä on tärkeintä mahdollista tiedettä, joka on parantanut miljoonien ihmisten elämää merkittävästi.
On ongelmallista sisällyttää Jumala rikoslakiin, joka taas ei ole teologiaa vaan kuuluu juridiikkaan. Juridinen Jumalan pilkkaamisen arvioiminen edellyttää, että hengellinen ja maallinen valta liitetään yhteen. Islamilaisissa maissa näin nimenomaisesti tehdään. Niissä muslimienemmistöisissä maissa, joissa hengellinen ja maallinen valta on asetettu etäälle toisistaan, ei rikota ihmisoikeuksia uskontopohjaisesti niin paljon (tai ehkä ollenkaan) kuin niissä islamilaisissa maissa, joiden lainsäädäntö on uskonnollinen. Islamin itsensä kannalta idea hengellisen ja maallisen erottamisesta voi olla omituinen. Ajatteleehan moni kristittykin, että Jeesuksen esimerkin ja Jumalan tahdon tulee läpäistä koko elämä.
Luterilainen regimenttioppi ei ole ratkaisu ongelmaan. Aluksi luterilaisissa kirkkojärjestyksissä säädettiin koulunkäynnistä, köyhäinhoidosta ja hengellisestä elämästä. Nyt monet ennen kirkkojärjestyksiin kuuluneet asiat katsotaan yhteiskunnan tehtäviksi. Hautausmaatkin kuuluvat periaatteessa yhteiskunnalle, mutta yhteiskunta on katsonut, että halvin tapa hoitaa homma on teettää se luterilaisella kirkolla. Maalliseen laariin on eri aikoina heitetty eri tavarat. Siten hengellisessä laarissa on ollut perunoita, jotka nykyisin kuuluvat maalliseen laariin.
Regimenttiopin olennainen piirre on se, että siinä hengellinen ja maallinen ovat saman kolikon kaksi puolta. Jumala asettaa maallisen vallan. Siksi Ruotsin kuningas Kaarle XI oli Jumalan sijainen maan päällä. Esivallan arvosteleminen oli Jumalan vastustamista. Kaarle kuoli 1697. Vajaat sata vuotta myöhemmin käynnistyi Ranskan vallankumous, josta seurasi pitkällä aikavälillä kokonaan toisenlainen valtiokäsite ja käsitys kansalaisuudesta. Suomessa uskonnonvapaus tuli voimaan hitaasti, koska suhteessa Venäjään piti muodostaa mahdollisimman yhtenäinen ja samanuskoinen Suomen kansa. Kehittymisemme sananvapausdemokratiaksi on ollut hidas. Poliittisista syistä toimittajienkin piti vuosikymmenet ajatella tietyn YYA-standardin mukaisesti. Kirkon piirissä tabuaiheita on vaikka kuinka paljon.
Tässä esitetyistä näkökohdista voin vetäistä ajatuksen, että jumalanpilkka on poistettava kokonaisuudessaan maallisesta lainsäädännöstä. Uskonrauhan rikkominen voidaan pitää mielessä, mutta se täytyy muotoilla niin, ettei maallinen vallanpitäjä ole uskonnollisen saarnamiehen vietävissä. Maallisen lainsäätäjän tai toimeenpanovaltaa käyttävän tahon ei pidä joutua arvioimaan teologisia aiheita. Pyhän pilkkaaminen ei voi kuulua yhteiseen yhteiskunnalliseen lainsäädäntöön. Sananvapauden periaatteet ovat siis uskonnon yläpuolella eikä nNiitä ei voi johtaa uskonnosta. Tämä on vaikea niellä, koska joidenkin mielestä ihmisoikeudet itsessään nousevat uskonnollisesta käsityksestä, että ihminen on Jumalan kuva. Historiallisesti nämä oikeudet eivät nouse uskonnosta. Uskontoa ei tarvita näiden oikeuksien toteuttamiseksi.
Ei voi olla lakia, joka kieltää nauramasta asioille, joita jotkut pitävät pyhinä. Se tekisi laista eriarvoistavan, koska eri uskomusjärjestelmissäkin huumoria siedetään eriasteisesti. Erot ovat hirvittävän yksilöllisiä. Kysymys on pohjimmiltaan, saanko kertoa ja mistä asemasta saisin kertoa homovitsin. Millainen vitsi olisi ylipäänsä sovelias?
Kerron seuraavaksi hävyttömän vitsin.
Mistä tunnistaa laihialaisen seksituristin Thaimaassa? Sillä on mukana omat lapset.
Vitsi sisältää yleistyksiä, se sohaisee porvarillisen sovinnaisuuden ylittäviä mielen kerrostumia ja saa lukijan tuntemaan olonsa erittäin ikäväksi. Kaikki se tapahtuu kuulijan omien korvien välissä. Ihmiset eivät reagoi vitsiin kuitenkaan samalla tavalla. Toiset suhteuttavat sen välittömästi omaan kategoriaansa, mutta jotkut (kontrolliin taipuvat) nikottelevat, ”oliko pakko kertoa tässä, kirjoittajan pitäisi osata käyttäytyä, kannattaisiko ajatella, miltä monista tuntuu” ja niin edelleen, ja niin edelleen. Maailmassa ei voida elää pierunpidättelijöiden ehdoilla, mutta samaan aikaan on totta, ettei kukaan halua elää paskanhajussa.
Jos tällainen vitsi on kirkkostandardin mielestä sopimaton, sen täytyisi kahta kauheammin kavahtaa esimerkiksi Carlos Latuffin tapaa käyttää sananvapauttaan. Latuff on täysinoppinut rasisti. Hänen uskolliset ihailijansa kuitenkin pitävät häntä päinvastoin juuri rasisminvastaisena esitaistelijana. Tämä paljastaa jotakin tärkeää, sillä usein ”rasisminvastaisuus” on yhtä kuin antisemitismi. Tämä taas johtuu kylmän sodan asetelmista, joissa neuvostoblokkiin kuuluneiden kansalaisjärjestöjen iskulauseiden ”rauha” on aina tarkoittanut, että Neuvostoliiton pommi on rauhan pommi. Näissä porukoissa ”rasismikin” määritellään aivan omilla ehdoilla.
Minkä verran on kohtuullinen määrä rasismia vitsissä? Vaaleanpunaiseksi kärähtänyt lähetystyöntekijä Luger vyöllä savannilla – kuva hyödyntää historiallisia stereotypioita ja saattaa edustaa mustaa rasismia. Saisiko sellaisen kuvan piirtää? Pötkötukkainen turpeahuulinen musta mies silmät punaisina imuttamassa pesäpallomailan kokoista kannabisjointtia puna-kulta-vihreä pipo päässään. Eiköhän se ole aika leimaava kuva, kun tarkoin katsotaan, mutta alan miehet ovat itse hyväksyneet kyseisen kuvaston.
Tärkeää on tunnistaa rasismi, mutta se edellyttää, että rasismi määritellään huolella. Sananvapaus ei ole lupaa sanoa mitä tahansa. Ei esimerkiksi voi yllyttää, että hakatkaa snägärijonossa aina ensimmäiseksi keravalaiset. Rikokseen ei saa yllyttää, eikä kansanryhmää vastaan saa kiihottaa. Ei siis ole luvallista saattaa joitakuita ihmisiä vaaraan, eikä kenestäkään ole lupa valehdella. Kenenkään tulevaisuutta ei saa asettaa vaaraan kertomalla asioita, jotka ovat hänelle vaaraksi. Siksi esimerkiksi ei ole luvallista ladata nettiin vappukuvia, joissa paras kaveri örveltää kännissä. Se kuva voi olla haitaksi seuraavan viikon työhaastattelussa.
Yksityishenkilön kunniaa ei siis saa loukata. Tiedän muutamista pappishenkilöistäkin herkullisia seikkoja, mutta sananvapaus ei riitä perusteeksi, että rupean panettelemaan heitä. Mutta kun entinen piispa joutui liriin sivusuhteesta, Iltasanomien silloinen toimittaja, nainen, näki tilaisuutensa kirjoittaa mehevä juttu, jossa juoruämmät lymyilivät lähdesuojan takana nimettöminä. Käytinkö sananvapauttani väärin sovinistiseksi tulkittavalla ilmaisulla? Vastaan Matti Nykäsen V-tyylillä: Ehkä käytin, ehkä en.
Loistava kirjoitus. Kiitos.
”Maallisen lainsäätäjän tai toimeenpanovaltaa käyttävän tahon ei pidä joutua arvioimaan teologisia aiheita.”
Miksei?
Sananvapautta rajoitetaan joka tapauksessa eri perustein, mm. mainitsemasi yksityisyyden suojan perusteella, toisen kunnianloukkauksen kieltämisen perusteella, työsuhteisiin liittyvän lojaliteettivelvoitteen perusteella, jne.
Miksi uskontoon liittyvä sananvapauden rajoite, oikeus uskonrauhaan, ei voisi olla maallisen lainsäätäjän tai toimeenpanijan arvioitavissa?
”Miksi uskontoon liittyvä sananvapauden rajoite, oikeus uskonrauhaan, ei voisi olla maallisen lainsäätäjän tai toimeenpanijan arvioitavissa?”
Niin miksi?
Ihmisillä on fyysisiä, psyykkisiä, henkisiä ja hengellisiä tarpeita, koska ihminen on fyysinen, psyykkinen, henkinen ja hengellinen kokonaisuus. Kaikkia näitä alueita tulee suojella tasavertaisesti, mielestäni.
”Kaikkia näitä alueita tulee suojella tasavertaisesti, mielestäni.” Milloin suojelu muuttuu holhoamiseksi? Milloin varjeleminen muuttuu rajoittamiseksi? Lääketieteessä on tuttua, että liiallinen suojaaminen taudinaiheuttajilta estää terveen vastustuskyvyn kehittymisen. Jonkinlainen kultainen keskitie sananvapauden ja loukkauksilta suojelemisen välillä lienee ihanne, mutta mikä olisi vaikeampaa määritellä lakitekstiksi?
En ehdi nyt katsomaan Suomen lakia. Uskonrauha ja uskonnonvapaus kulkevat käsi kädessä jo kuitenkin käsitetasolla. Mutta sitten kun oikeudessa pitää juristin ihmetellä, pilkataanko Jumalaa, astutaan common sensen ulkopuolelle uskonyhteisön alueelle. Ja tässä on gap, kuilu, jonka yli pitää hypätä. En tiedä, mitkä saappaat jalassa siitä voi hypätä. Se, että maallinen tuomioisuin ja hengellinen tuomioistuin ovat samassa, ratkaisee ongelman, mutta silloin lopputuloksena on karmea tyrannia.
Lainsäätäjä joutuu soveltamaan biologiaa määrätessään kalalajien rauhoituksesyta ja suojelusta. Joutuu soveltamaan kemiaa ja farmasiaa määrätessään lääkeaineista / huumausaineista. Ja niin edelleen. Avukseen niin lainsäätäjät kuin tuomioistuimet saavat asiantuntijoita.
Keskustelussa jumalanpilkasta puhutaan Jumalasta ja jumalista joskus niin äärimmäisen kaukaisina tuonpuoleisina olioina, että sen taustalla on spiritualistinen filosofia, ei minkään uskonnon teologia. Puhumattakaan kristinuskosta, jossa Jumala tuli ihmiseksi..
Lainsäätäjä on nyt jo määritellyt erilaisille ideologioille ”rauhan”. Meillä on mielipiteenvapaus ja (mm. poliittinen) toimintavapaus ilman, että minkään ideologian itsemäärittelyn alueelle mennään. Sillä sitä kai Huttunen tarkoittaa, ettei maallisen valllan pidä määrittellä uskonnon pyhiä, vaan uskonnon edustajien itse. Silloin lainsäätäjä määrittelisi, kuten Salme vaatii, ulkopuolelta kaikki samaan kategoriaan oikeushyvät yksilön omiksi asioiksi, joihin ulkopuolisilla ei ole nokan koputtamista, kunhan ne eivät tule toisten samoin oikeuksin toimivien tontille huseeraamaan. Mihin sitä uskonnollisten pyhien erityistä suojaa tarvitaan? Siinä on meinasn ulkoa määrittelemisen eli vallankäytön lisäksi toinenkin uhka: jos huonosti sattuu niin se suoranaisesti mahdollistaa vainon. Minä en lakkaa ihmettelemästä sitä, että ”lopun aikojen vainoja” odottelevat haluavat ehdoin tahdoin systeemiin kaikenlaisia julkisia ja ulkopuolisen käyttöön tulevia merkkejä, jotka koskevat juuri kristittyjä. En keksi muuta selitystä kuin sen, että tosiasiassa mitään vainoja ei odoteta, vaan systeemin jäädyttäminen palvelee samalla oman saavutetun etuoikeuden jäädyttämisen tarkoitusta.
”Silloin lainsäätäjä määrittelisi, kuten Salme vaatii, ulkopuolelta kaikki samaan kategoriaan oikeushyvät yksilön omiksi asioiksi, joihin ulkopuolisilla ei ole nokan koputtamista, kunhan ne eivät tule toisten samoin oikeuksin toimivien tontille huseeraamaan.” Tarja
En tunnista väitteestäsi oman kommentini sisältöä. Miksi sinä taas yrität kertoa, mitä minä muka vaadin?
Minä vastustan tyranniaa ja toisaalta anargiaa. Missä se keskitie mahtaa kulkea?
Salme Kaikusalo :”Missä se keskitie mahtaa kulkea?”
Suomen valtion ”kultainen keskitie” kulkee siinä, että hyväksytään II mms:n aikaisen valtiojohdon ja maanpuolustajien syyllistäminen ihmiskunnan pahimmista koskaan vanhenemattomista rikoksista jättämällä voimaan Pariisin rauhansopimuksen sotasyyllisyysartiklat, joita mikään kansainvälinen sotarikostuomioistuin ei ole hyväksynyt ja sitten ”taiteillaan” julkisen sektorin varoilla esimerkiksi Mannerheimista ”uralin perhosia” tms.
Tässä mielestäni yksi käytännön esimerkki heistä, joita poliittisesti tarkoituksenmukaisen vihan lietsomisen seurauksena ei koskaan ymmärretty eikä autettu henkisesti.
https://www.youtube.com/watch?v=tsjOLvYcuTc
Eipähän tähän ole paljoa lisättävää eikä kommentoitavaa. Tuomas Hynysen kommentti oli myös enemmän kuin aiheellinen. Mitä teologia on, jos sillä ei ole reaalista vaikuttavuutta? Höpölogiaa ja spedestiikkaa?
Voidaan aivan hyvin kyseenalaistaa länsimaisen akateemisen teologian merkitys. Hirveät määrät rahaa palaa, mutta ei teologinen tutkimus lisää työpaikkoja, ei nosta talouskasvua, ei auta kasvattamaan lasta, ei siitä oikein ole kuin pienen samaa kieltä puhuvan sisäpiirin viihdykkeeksi ja pelikentäksi viisastelussa.
Pysynevät poissa pahanteosta.
Tämä Ranskan keissi, jonka epäilen olevan blogin innoittajana ellei kyse ole vain hassusta sattumasta, sisältää sellaisenkin mielenkiintoisen piirteen, että juuri Ranska on se eurooppalainen valtio, joka ensimmäisenä ja aktiivisimmin on ollut sulkemassa uskontoa ja pyhää omaan lokeroonsa yhteiskunnassa ja maailmankaikkeudessa. Uskonnolla ei saa olla muuta roolia kuin tuonpuoleinen tai yksilön sisäisen maailman järjestely. Luulen, että keskustelu tästä teemasta on vasta lähtötelineissään ja siinä keskustelussa joudutaan tonkimaan kulttuurikäsitteen olemusta ja ymmärtämistä melko syvälle, minkä blogisti onnistuneesti sivuuttaa. Kirjoitan siitä joskus enemmän, jos ehdin ja viitsin.
Teologian vaikuttavuudesta väittelemisellä en näin tärkeää teemaa pilaisi.
”Ranska on se eurooppalainen valtio, joka ensimmäisenä ja aktiivisimmin on ollut sulkemassa uskontoa ja pyhää omaan lokeroonsa.” Pidän Yhdysvaltoja Ranskan tavoin valistuksen tuotteena. Sielää on uskonto lokeroitunut vielä moniksi itsenäisiksi yhteisöiksi. Lopulta siitä on tullut yksityisasia. Lopulta melkein mikä tahansa on jollekin pyhää.
Kirjeessä Titukselle annetaan ohjeita terveen opin mukaiseen elämään, ”jottei Jumalan sana joutuisi pilkan kohteeksi.” Siitä siis voisi päätellä, että pilkka on useimmiten itse ansaittua. Sille onkin helppo irvistellä, kun oppi ja elämä eivät pidä yhtä.
Lakiterminä ”jumalanpilkka” on sikäli ongelmallinen, että tähän todennäköisimmin syyllistyvät sellaiset, jotka eivät usko Jumalaa olevan olemassakaan. Heidän näkökulmastaan voitaisiin yhtä hyvin kriminalisoida joulupukin tai hammaskeijun pilkkaaminen, näihin satuolentoihin he mieluusti teististen uskontojen Jumalan rinnastavat. Toisaalta uskovalle kristitylle tai muslimille Jumalan herjaaminen on yhtä syvä tai syvempikin loukkaus kuin ihmisen itsensä tai vaikkapa hänen puolisonsa herjaaminen, ja siksi uskonrauhaa turvaava pykälä jossakin muodossa on aiheellinen.